Vaan on viljalti suomalaisia Portugalissa. Eipa siis ihme, etta Faron kisassa suomalaisten prevalenssi oli korkea.
Naisten 6.3 km:n kisan vei Portugalin Ana Dias (21:25). Suomen Sandra Eriksson rullasi hienosti toiseksi ajassa 21:52 ja piti Ana Cabecinhan takanaan (22:00). Eriksson oli kuitenkin nuorten sarjassa. Janica Makela (22:34) oli viides, Elina Lindgren (22:50) kuudes ja Mari Jarvenpaa (23:15) seitsemas.
Miesten samanpituisen kisan vei Venajan Juri Abramov ajalla 19:04. Suomalaisista parhaan sijan pokkasi Joonas Harjamaki, joka oli kisan seitsemas (tai kuudes) ajalla 19:46. Oskari Pennanen (20:22, nuorten sarja) oli yhdeksas ja Joonas Lehtinen ylitti maaliviivan kisan kymmenentena (tai kahdeksantena) ajassa 20:25.
[aaalgarve.pt]
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
perjantai 7. tammikuuta 2011
Radcliffen paluuta treenien aarelle
Ei aina vaivaa vamma, vaan nyt puri koira.
http://www.athleticsweekly.com/blog/its-a-dogs-life-for-paula/
http://www.athleticsweekly.com/blog/its-a-dogs-life-for-paula/
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Martin Fiz
”Terse. Synnyin 3.3.1963 Vitoriassa Espanjassa. Olen mielestäni kovin raastaja heti oman pelikuvani jälkeen. Voitin maratonin maailmanmestaruuden vuonna 1995, MM-hopeaa vuonna 1997 ja EM-kultaa vuonna 1994. Lisäksi olin vuonna 1996 olympiamaratonilla neljäs ja vuonna 2000 kuudes. Tavoitteenani oli aina ensisijaisesti menestyä arvokisoissa ja meitsihän menestyi. Sevillan MM-maratonin kahdeksas sija vuonna 1999 oli huonoin arvokisani, mitä tulee 42195 metrin kilvanjuoksuun. Silloin mulla ei kulkenut, mutta kattokaa videolta Göteborgin MM-maraton vuodelta 1995. Jos joku ei nauhoittanut sitä silloin, niin omapahan on mokansa. Siinä kisassa jätin toiseksi tullutta Meksikon Dionicio Ceronia viimeisellä kolmosella 32 sekuntia. Vedin lopun niin kovaa kuin pääsin, mutta multa loppuivat välitykset. Muuten olisin vetänyt vielä kovempaa. Maaliin saavuttuani 29 asteen helteessä juostu maraton ei tuntunut missään, joten pompin kunniakierroksen kuin kengurun ja kanin risteytys. Sen sijaan monet muu kilpakumppanit olivat maalissa täydessä kantokunnossa. Ehkä ne eivät olleet reenanneet tarpeeksi. Tai sitten ne olivat reenaneet liian hiljaisilla vauhdeilla. Me Espanjan pojat emme juosseet koskaan edes kevyitä lenkkejä hiljempaa kuin 3.45 / km, kuten valmentajamme Yleisurheilun kuvalehdessä joskus 1990-luvun lopulla sanoi.
Monet, kuten maanmieheni Pablo Sierra olivat sitä mieltä, että meikäläisen menestys pohjautui johonkin muuhunkin kuin kovaan harjoitteluun. En ota kantaa tähän, mutta haluan painottaa, että en noussut huipulle tyhjästä. Olin aika lahjakas juoksija jo juniorina. Muuten ei ole mahdollista sijoittua MM-maastoissa junnujen sarjassa 16:nneksi, kuten minä tein vuonna 1982.
Olin myös kohtalainen ratajuoksija ennen maratonilla siirtymistäni. Juoksin vitosen parhaimmillani 13.20.01 vuonna 1991 ja esteet 8.28.9 vuonna 1988. Edustin maatani parissa arvokisoissakin vitosella. Tokion MM-kisoissa vuonna 1991 putosin alkuerissä. Ulmalan Rippe muuten taisi olla mun kanssa samassa erässä silloin. Toisin kuin mä, Rippe juoksi silloin itsensä finaaliin ja siinä seitsemänneksi. Kova jätkä, mutta olisiko senkin kannattanut keskittyä maralle, kuten mä tein Barcelonan olympiakisojen jälkeen? Silloin tajusin, että arvokisamitalistia ei meikäläisestä radalla tulisi. Sen sijaan jalkani nuolivat maantietä kuin pölynimuri karstaa.
Minulla oli tapana laittaa maratonilla täysi höyry päälle viimeisen kympin aikana ja niinpä juoksin arvokisoissa yleensä toisen puoliskon selvästi ensimmäistä nopeammin. Silloin ei ollut vielä kehissä Sammy Wanjirun kaltaisia maratonhurjapäitä, jotka takoivat arvokisamaratoneillakin ekasta metristä alkaen alle 3 min / km. Revitin yleensä maratonin loppupuoliskoa kuin vitosta radalla. Ilmoitin muille loppuvetoni alkaneen ottamalla aurinkolasit päästäni ja ripustamalle ne shortseihini. Muita tavaramerkkejäni oli silmien siristely, pään keikuttaminen ja vilkuilu molemmille sivuille joka viiden metrin välein. Lisäksi minulla oli kaulassani koru, joka hakkasi leukaani lakkaamattoman herpaantumattomasti.
Vaikka olin vuorenvarma poika takomaan arvokisamaratoneilla, pari pettymystäkin mahtui joukkoon. Atlantan olympiamaratonilla vuonna 1996 mun piti voittaa, mutta en ollut tarpeeksi valppaana Thugwanen, Bong-Jun:n ja Wainainan lähtiessä irti. Voi myös olla, että en uskonut noiden sällien vedon kestävän loppuun asti. Joka tapauksessa heräsin liian myöhään ja vaikka vedin samanlaista ravia viimeisen kympin kuin aina ennenkin, nuo hurjat vetivät lopun yhtä kovaa kuin minä, enkä saavuttanut heitä. Neljäs sija korpesi minua kuin sulatusuuni metalliharkkoa. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, olisiko pysynyt poikien mukana, jos olisin päässyt niiden kanssa samaan irtiottoon. Se on ainakin selvää, että silloin olisin kärsinyt julmemmin kuin koskaan ja maalissa olisin ollut 100 prosenttisessa kantokunnossa.
Toinen pettymys arvokisoissa oli maanmieheni Abel Antonin peesailu Ateenan MM-maratonilla vuotta myöhemmin. Vedin noin kolmestakympistä maaliin tuttua viirusilmärevitystäni aurinkolasit shorseissa, mutta Antoni ei pudonnut kirveelläkään. Sitten 300 metriä ennen maalia se aloitti pikajuoksun ja voitti. Aika pelkurimainen taktiikka vetää maralla ainostaan viimeiset 300 metriä, sanoo ehkä moni. En kiistä.
Minun kisarytmitykseni maratonien suhteen oli seuraava: vedin vuoden ekan maratonini
keväisin jossain kaukana Aasiassa, yleensä Japanin Lake Biwassa ja loppukesästä raastoin arvokisoissa. Lake Biwassa minulla totta vieköön kulki. Voitin Lake Biwassa vuosina 1997 (2.08.05), 1999 (2.08.50) ja 2000 (2.08.14) ja vuonna 1998 olin toinen (2.09.33). Kävinpä ottamassa Lee Bong-Jun:n kanssa yhteen myös Korean Kyongjussa vuonna 1996, jolloin voitin ajalla 2.08.25. Lee hönki silloin niskaani kuin herkeämätön kerkeämätön. Hän taisi silloin jäädä meitsistä peräti sekunnin.
Pari kertaa sorruin juoksemaan myös Euroopan kaupunkimaralla. Vuonna 1993 juoksin Helsinki Cityssä ekalla maratonillani ajan 2.12.47 ja vuonna 1995 voitin Rotterdamissa ajalla 2.08.57. Varsinkin tuo Helsinki Cityn aika on kova sillä reitillä. Ehkä vielä kovempi juoksu oli Helsingin EM-maraton vuonna 1994, jolloin voittoaikani oli 2.10.31. Rantakarin Pekka laski, että sillä reitillä on ainakin 100 mutkaa.
MM-maastoissa olin parhaimmillani kymmenes Durhamissa vuonna 1995 ja MM-puolimaratonilla Sveitsin Ulsterissa 15. vuonna 1998. Vedin siinä kisassa 1.01.47. Sandellin Annukka oli muuten naisten kisassa silloin viides ajalla 1.10.04. Juoksin puolikkaan parhaimmillani aikaan 1.01.08 ja ratakympin 27.49.61, mutta tämä oli vain maratonnopeuden hakemista. Olin aina täydessä maratonkeskittyneisyydessä.
Lopetin urani 2000-luvun alussa. Silloin alkoi ehkä jo ikä hieman painaa ja kone huutaa armoa. Nykyisin meikän kunniaksi järjestetään Espanjassa nimikkomaraton. Olen välillä vedellyt siellä maratoneja vanhasta muistista hieman päälle 2.20. Nykyisin valmennan tulevaisuuden kestolupauksia, mutta saapa nähdä tuleeko heistä yhtä kovia kuin meikäläisestä. Se on terse.”
Monet, kuten maanmieheni Pablo Sierra olivat sitä mieltä, että meikäläisen menestys pohjautui johonkin muuhunkin kuin kovaan harjoitteluun. En ota kantaa tähän, mutta haluan painottaa, että en noussut huipulle tyhjästä. Olin aika lahjakas juoksija jo juniorina. Muuten ei ole mahdollista sijoittua MM-maastoissa junnujen sarjassa 16:nneksi, kuten minä tein vuonna 1982.
Olin myös kohtalainen ratajuoksija ennen maratonilla siirtymistäni. Juoksin vitosen parhaimmillani 13.20.01 vuonna 1991 ja esteet 8.28.9 vuonna 1988. Edustin maatani parissa arvokisoissakin vitosella. Tokion MM-kisoissa vuonna 1991 putosin alkuerissä. Ulmalan Rippe muuten taisi olla mun kanssa samassa erässä silloin. Toisin kuin mä, Rippe juoksi silloin itsensä finaaliin ja siinä seitsemänneksi. Kova jätkä, mutta olisiko senkin kannattanut keskittyä maralle, kuten mä tein Barcelonan olympiakisojen jälkeen? Silloin tajusin, että arvokisamitalistia ei meikäläisestä radalla tulisi. Sen sijaan jalkani nuolivat maantietä kuin pölynimuri karstaa.
Minulla oli tapana laittaa maratonilla täysi höyry päälle viimeisen kympin aikana ja niinpä juoksin arvokisoissa yleensä toisen puoliskon selvästi ensimmäistä nopeammin. Silloin ei ollut vielä kehissä Sammy Wanjirun kaltaisia maratonhurjapäitä, jotka takoivat arvokisamaratoneillakin ekasta metristä alkaen alle 3 min / km. Revitin yleensä maratonin loppupuoliskoa kuin vitosta radalla. Ilmoitin muille loppuvetoni alkaneen ottamalla aurinkolasit päästäni ja ripustamalle ne shortseihini. Muita tavaramerkkejäni oli silmien siristely, pään keikuttaminen ja vilkuilu molemmille sivuille joka viiden metrin välein. Lisäksi minulla oli kaulassani koru, joka hakkasi leukaani lakkaamattoman herpaantumattomasti.
Vaikka olin vuorenvarma poika takomaan arvokisamaratoneilla, pari pettymystäkin mahtui joukkoon. Atlantan olympiamaratonilla vuonna 1996 mun piti voittaa, mutta en ollut tarpeeksi valppaana Thugwanen, Bong-Jun:n ja Wainainan lähtiessä irti. Voi myös olla, että en uskonut noiden sällien vedon kestävän loppuun asti. Joka tapauksessa heräsin liian myöhään ja vaikka vedin samanlaista ravia viimeisen kympin kuin aina ennenkin, nuo hurjat vetivät lopun yhtä kovaa kuin minä, enkä saavuttanut heitä. Neljäs sija korpesi minua kuin sulatusuuni metalliharkkoa. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, olisiko pysynyt poikien mukana, jos olisin päässyt niiden kanssa samaan irtiottoon. Se on ainakin selvää, että silloin olisin kärsinyt julmemmin kuin koskaan ja maalissa olisin ollut 100 prosenttisessa kantokunnossa.
Toinen pettymys arvokisoissa oli maanmieheni Abel Antonin peesailu Ateenan MM-maratonilla vuotta myöhemmin. Vedin noin kolmestakympistä maaliin tuttua viirusilmärevitystäni aurinkolasit shorseissa, mutta Antoni ei pudonnut kirveelläkään. Sitten 300 metriä ennen maalia se aloitti pikajuoksun ja voitti. Aika pelkurimainen taktiikka vetää maralla ainostaan viimeiset 300 metriä, sanoo ehkä moni. En kiistä.
Minun kisarytmitykseni maratonien suhteen oli seuraava: vedin vuoden ekan maratonini
keväisin jossain kaukana Aasiassa, yleensä Japanin Lake Biwassa ja loppukesästä raastoin arvokisoissa. Lake Biwassa minulla totta vieköön kulki. Voitin Lake Biwassa vuosina 1997 (2.08.05), 1999 (2.08.50) ja 2000 (2.08.14) ja vuonna 1998 olin toinen (2.09.33). Kävinpä ottamassa Lee Bong-Jun:n kanssa yhteen myös Korean Kyongjussa vuonna 1996, jolloin voitin ajalla 2.08.25. Lee hönki silloin niskaani kuin herkeämätön kerkeämätön. Hän taisi silloin jäädä meitsistä peräti sekunnin.
Pari kertaa sorruin juoksemaan myös Euroopan kaupunkimaralla. Vuonna 1993 juoksin Helsinki Cityssä ekalla maratonillani ajan 2.12.47 ja vuonna 1995 voitin Rotterdamissa ajalla 2.08.57. Varsinkin tuo Helsinki Cityn aika on kova sillä reitillä. Ehkä vielä kovempi juoksu oli Helsingin EM-maraton vuonna 1994, jolloin voittoaikani oli 2.10.31. Rantakarin Pekka laski, että sillä reitillä on ainakin 100 mutkaa.
MM-maastoissa olin parhaimmillani kymmenes Durhamissa vuonna 1995 ja MM-puolimaratonilla Sveitsin Ulsterissa 15. vuonna 1998. Vedin siinä kisassa 1.01.47. Sandellin Annukka oli muuten naisten kisassa silloin viides ajalla 1.10.04. Juoksin puolikkaan parhaimmillani aikaan 1.01.08 ja ratakympin 27.49.61, mutta tämä oli vain maratonnopeuden hakemista. Olin aina täydessä maratonkeskittyneisyydessä.
Lopetin urani 2000-luvun alussa. Silloin alkoi ehkä jo ikä hieman painaa ja kone huutaa armoa. Nykyisin meikän kunniaksi järjestetään Espanjassa nimikkomaraton. Olen välillä vedellyt siellä maratoneja vanhasta muistista hieman päälle 2.20. Nykyisin valmennan tulevaisuuden kestolupauksia, mutta saapa nähdä tuleeko heistä yhtä kovia kuin meikäläisestä. Se on terse.”
tiistai 4. tammikuuta 2011
Iso G teki paluun tielle
Angolan Luandassa päästiin todistamaan takinkääntöä kun viime syksyn New Yorkin maratonin yhteydessä uransa lopettanut ja pian sen jälkeen puheensa kiertänyt Haile Gebrselassie irrotteli taas maantiekymppiä aikaan 28:04. Kisan kakkonen oli Suomessakin rataa tosissaan kouluttanut Josphat Menjo ajalla 28:34 ja kolmanneksi kruunattiin vasta 15-vuotias Etiopian Bonsa Diba Direba ajalla 28:37. Aika lailla on 15v. juu.
Naisten kisan vei Dire Tune ajalla 32:16. Almaz Ayana (32:19) tsekkaili siinä hollilla kun Rehiman Rediz (33:19) tyytyi pieneen välimatkaan voittajien takana.
[runnerspace.com]
Naisten kisan vei Dire Tune ajalla 32:16. Almaz Ayana (32:19) tsekkaili siinä hollilla kun Rehiman Rediz (33:19) tyytyi pieneen välimatkaan voittajien takana.
[runnerspace.com]
maanantai 3. tammikuuta 2011
Sammy Wanjiru syytteessä
Kenialainen maratonin olympiavoittaja ja entinen puolimaratonin ME-mies Samuel Wanjiru pidätettiin viime viikolla kotimaassaan Keniassa. Nyt mies on vapaalla jalalla takuita vastaan, mutta hän odottaa oikeudenkäyntiä, jossa Wanjirua syytetään vaimoonsa sekä paikallisen työntekijään kohdistuneista tappouhkauksista. Miehen hallusta löytyi myös AK-47 rynnäkkökivääri, jota tuttavallisemmin myös Kalasnikoviksi kutsutaan. Wanjiru kiistää kaikki syytteet ja sanoo, että hänet on lavastettu. Tapauksen oikeudenkäynti alkaa lähitulevausuudessa.
[singaporeathletics.com & nation.co.ke]
[singaporeathletics.com & nation.co.ke]
perjantai 31. joulukuuta 2010
Espanja II
Espanjan dopingvalmentaja Manuel Pascua paljasti poliisille lisää nimiä, jotka ovat nauttineet hänen dopingpainotteisesta valmennuksestaan. Skoudet äkkäsivät kotietsinnässä listan koodinimistä, joiden takana olevat nimet Pascua pienen taivuttelun jälkeen antoi julki. Yhtä heistä fanittaneena tämä lista on ainakin allekirjoittaneelle sietämäton.
Listalta loytyvät mm. 1500m tupla MM-pronssimitalisti Reyes Esteves, hallitsevat naisten 1500m:n Euroopan mestari Nuria Fernández, maastojuoksun Euroopan mestari Alemayehu Bezabeh (Espanja/Etiopia), hollantilainen maastojuoksun EM-pronssimitalisti Adrienne Herzog sekä 800 metrin juoksijat Eugenio Barrios ja Miguel Quesada.
[mtv3.fi]
Listalta loytyvät mm. 1500m tupla MM-pronssimitalisti Reyes Esteves, hallitsevat naisten 1500m:n Euroopan mestari Nuria Fernández, maastojuoksun Euroopan mestari Alemayehu Bezabeh (Espanja/Etiopia), hollantilainen maastojuoksun EM-pronssimitalisti Adrienne Herzog sekä 800 metrin juoksijat Eugenio Barrios ja Miguel Quesada.
[mtv3.fi]
tiistai 28. joulukuuta 2010
Espanja
Espanjan pojat ja tytöt ovat kovia poikia ja tyttöjä juoksemaan. Varsinkin 1990-luvulla alkoi maan kova rynnistys kestävyysjuoksun maailmankartalle. Kyseisen vuosikymmenen aikana Martin Fiz, Diego Garcia ja Alberto Juzdado ottivat kolmoisvoiton Helsingin EM-maratonilla vuonna 1994. Vuotta myöhemmin Göteborgin MM-maratonilla sama kolmikko oli sijoilla 1. (Fiz), 5. (Juzdado) ja 6. (Garcia). Vuoden 1997 MM-maratonilla Abel Anton ja Fiz ottivat kaksoisvoiton ja Fabian Roncero oli viides. Seuraavana vuonna Roncero paransi kympin ennätystään yli minuutin juoksemalla 27.14.44 ja hätyytteli myös silloista maratonin ME:tä, kun takoi 2.07.26 Rotterdamissa. Vuonna 1999 Anton voitti toistamiseen maratonin MM-kultaa. Lisäksi Fiz oli kahdella olympiamaratonilla (1996 ja 2000) kuuden parhaan joukossa. Vuosien 1997-2001 välisenä aikana viisi espanjalaista miestä juoksi 1500m alle 3.32, kuusi miestä 5000m alle 13.10 ja kahdeksan miestä maratonin alle 2.08.10 (Roncero 2.07.23, 1999, Antoni Pena 2.07.34, 2001, Julio Rey 2.07.46, 2001, Francisco Javier Cortez 2.07.48, 2001, Alejandro Gomez 2.07.54, 1997, Abel Anton 2.07.57, 1998, Alberto Juzdado 2.08.01, 1998, Martin Fiz 2.08.05, 1997). Hakkasipa Roncero puolikkaankin alle tunnin. Samaan aikaan 2.11-maratoonari Pablo Sierra antoi haastattelun, jonka mukaan Espanjan menestys perustui järjestelmälliseen EPO-ohjelmaan ja niillä jotka eivät suostuneet käyttämään EPO:a, ei ollut mahdollisuuksia maajoukkueeseen. Tähän Antonin, Fizin ja Reyes Estevezin (1500m 3.30.57) manageri kommentoi, että Sierra on hullu, joka tarvitsee henkistä apua harhoihinsa.
Joka tapauksessa 2000-luvulla Esjanjan rynnistys talttui 1990-lukuun verrattuna. 2000-luvun alussa kehitettiin ensimmäinen EPO-testi. Anton, Fiz ja Roncero lopettivat 2000-luvun alussa, Juzdado 2000-luvun puolivälissä ja Diego Garcia kuoli kesken lenkin sydänkohtaukseen vuonna 2001. Julio Rey kärsi kahden vuoden dopingtuomion (ei tosin EPO:sta) ja Alberto Garcia (5000m. 13.02.54) EPO:sta. Toki Espanja pärjäsi 2000-luvulla edelleen hyvin kestävyysjuoksussa, varsinkin eurooppalaiseksi maaksi. Esim. Marta Dominguez otti naisissa mitskuja monista kisoista ja Rey takoi maratonilla kovia aikoja kärynsä jälkeen. Kun tänä syksynä Espanjassa tehtiin raasto.cominkin uutisoima isku monen kestokoneen ja heidän valmentajansa tiloihin doping-aineiden löytämisen toivossa, monelle tuli mieleen 1990-luvun lopun tapahtumat, joista juttu oheisesta linkistä. Huom.on muistettava, että jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, mutta ajatuksia massiiviset poliisiratsiat sekä Sierran väitteet yhdistettynä valtavaan tason nousuun 1990-luvulla ainakin herättävät.Aina on tietysti mahdollista se, että Espanjassa 1990-luvulla yksinkertaisesti vain nousi pinnalle poikkeuksellisen lahjakas sukupolvi sekä poikkeuksellisen lahjakas valmennusporras, Sierra oli kateellinen hullu ja viimeaikaiset doping-ratsiat ovat täysin tarpeetonta ajojahtia.
http://www.independent.co.uk/sport/athletics-suspicion-clouds-spanish-victory-1118336.html
[Z]
Joka tapauksessa 2000-luvulla Esjanjan rynnistys talttui 1990-lukuun verrattuna. 2000-luvun alussa kehitettiin ensimmäinen EPO-testi. Anton, Fiz ja Roncero lopettivat 2000-luvun alussa, Juzdado 2000-luvun puolivälissä ja Diego Garcia kuoli kesken lenkin sydänkohtaukseen vuonna 2001. Julio Rey kärsi kahden vuoden dopingtuomion (ei tosin EPO:sta) ja Alberto Garcia (5000m. 13.02.54) EPO:sta. Toki Espanja pärjäsi 2000-luvulla edelleen hyvin kestävyysjuoksussa, varsinkin eurooppalaiseksi maaksi. Esim. Marta Dominguez otti naisissa mitskuja monista kisoista ja Rey takoi maratonilla kovia aikoja kärynsä jälkeen. Kun tänä syksynä Espanjassa tehtiin raasto.cominkin uutisoima isku monen kestokoneen ja heidän valmentajansa tiloihin doping-aineiden löytämisen toivossa, monelle tuli mieleen 1990-luvun lopun tapahtumat, joista juttu oheisesta linkistä. Huom.on muistettava, että jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, mutta ajatuksia massiiviset poliisiratsiat sekä Sierran väitteet yhdistettynä valtavaan tason nousuun 1990-luvulla ainakin herättävät.Aina on tietysti mahdollista se, että Espanjassa 1990-luvulla yksinkertaisesti vain nousi pinnalle poikkeuksellisen lahjakas sukupolvi sekä poikkeuksellisen lahjakas valmennusporras, Sierra oli kateellinen hullu ja viimeaikaiset doping-ratsiat ovat täysin tarpeetonta ajojahtia.
http://www.independent.co.uk/sport/athletics-suspicion-clouds-spanish-victory-1118336.html
[Z]
maanantai 20. joulukuuta 2010
torstai 16. joulukuuta 2010
Günther Weidlinger täydessä maratonkeskittyneisyydessä
Itävallan Günther Weidlinger, eräs Euroopan kestävyysjuoksun lipunkantajista, ilmoitti jo nyt tähtäävänsä ensi vuoden Frankfurtin maratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Tällä Weidlinger osoitti sisäistäneensä sen maratonammattimaisuuteen kuuluvan pirteen, että maraton on tiedettävä hyvissä ajoin, jotta voidaan rakentaa kilpailu- ja harjoitusohjelma pelkästään sitä silmällä pitäen. Wiedlingerin tyyliin ei siis kuulu sellainen toiminta, että juostaan vähän kisoja siellä ja täällä, jonka jälkeen valitaan joku maratoni muutamaa viikkoa ennen kisaa.
Weidlinger ei ole mikään eilisen teeren poika kestävyysjuoksusta puhuttaessa, sillä jo 14 vuotta sitten hän oli junioreiden MM-kisojen esteissä neljäs ja kymmenen vuotta sitten Sydneyn olympiakisojen esteissä kahdeksas. Onpa mies nähty pari kertaa myös MM-kisojen estefinaalissa ja EM-esteiden loppukilvassa, mutta arvokisamitalit ovat kiertäneet häntä kuin kauha puuroa. Eräänä syynä tähän ovat olleet pahat kolarit estepukkien kanssa, jolloin mies on hajoittanut sisäelimiään juostessaan täydessä vauhdissa pahki estettä. Näistä takaiskuista huolimatta Weidlingerin ennätyssarja eri matkoilla on kova. Hän on nimittäin uransa aikana juossut 1500m 3.34.69, 3000m 7.48.46, 5000m 13.13.44, 10 000m 27.36.46, esteet 8.10.83, puolimaratonin 1.01.42 ja maratonin 2.10.47.
On selvää, että Weidlingerin seuraavana tavoiteena ei voi olla mikään muu kuin juosta maratoni alle 2.10. "Frankfurtin mara on LP:mäinen kisa, sillä siellä on aika soundaava yleisö ja eliittiryhmässä riittää totta vieköön laatua. Meitsi voi myös olla varma, että siellä on meikäläisen vauhtiin sopivia jäniksiä tarjolla, joten se kilpa kyllä sopii mulle tosi hyvin", tuumaa Weidlinger. Vuonna 2011 hän tavoittee myös paikkaa Itävallan joukkueeseen Lontoon olympiamaratonille ja niinpä miehen ohjelmaan kuuluu myös keväinen Düsseldordin maraton. "Jos en pysty rikkomaan 2.10-rajaa keväällä Düsselissä, sitten se on mun tavoite syksyllä Frankkessa. Tiedän, että Frankkessa mulla on mahikset paljon parempaan kuin 2.10:een, minkä juoksin siellä vuonna 2009. Jos taas 2.10 alittuu keväällä Düsselissä, niin sitten voin lähteä riskillä Frankkessa liikkeelle hullun kovaa vauhtia", tuumii Weidlinger pitkän tähtäyksen maratonsuunnitelmakeskittyneisyydessään.
Toivokkaamme Weidlingerille onnea hänen tavoitteissaan kestävyysjuoksun kovalla, mutta antoisalla polulla. Euroopassa ei nykyisin ole kovia kestävyysjuoksijioita liikaa.
[iaaf.org & raasto.com]
Weidlinger ei ole mikään eilisen teeren poika kestävyysjuoksusta puhuttaessa, sillä jo 14 vuotta sitten hän oli junioreiden MM-kisojen esteissä neljäs ja kymmenen vuotta sitten Sydneyn olympiakisojen esteissä kahdeksas. Onpa mies nähty pari kertaa myös MM-kisojen estefinaalissa ja EM-esteiden loppukilvassa, mutta arvokisamitalit ovat kiertäneet häntä kuin kauha puuroa. Eräänä syynä tähän ovat olleet pahat kolarit estepukkien kanssa, jolloin mies on hajoittanut sisäelimiään juostessaan täydessä vauhdissa pahki estettä. Näistä takaiskuista huolimatta Weidlingerin ennätyssarja eri matkoilla on kova. Hän on nimittäin uransa aikana juossut 1500m 3.34.69, 3000m 7.48.46, 5000m 13.13.44, 10 000m 27.36.46, esteet 8.10.83, puolimaratonin 1.01.42 ja maratonin 2.10.47.
On selvää, että Weidlingerin seuraavana tavoiteena ei voi olla mikään muu kuin juosta maratoni alle 2.10. "Frankfurtin mara on LP:mäinen kisa, sillä siellä on aika soundaava yleisö ja eliittiryhmässä riittää totta vieköön laatua. Meitsi voi myös olla varma, että siellä on meikäläisen vauhtiin sopivia jäniksiä tarjolla, joten se kilpa kyllä sopii mulle tosi hyvin", tuumaa Weidlinger. Vuonna 2011 hän tavoittee myös paikkaa Itävallan joukkueeseen Lontoon olympiamaratonille ja niinpä miehen ohjelmaan kuuluu myös keväinen Düsseldordin maraton. "Jos en pysty rikkomaan 2.10-rajaa keväällä Düsselissä, sitten se on mun tavoite syksyllä Frankkessa. Tiedän, että Frankkessa mulla on mahikset paljon parempaan kuin 2.10:een, minkä juoksin siellä vuonna 2009. Jos taas 2.10 alittuu keväällä Düsselissä, niin sitten voin lähteä riskillä Frankkessa liikkeelle hullun kovaa vauhtia", tuumii Weidlinger pitkän tähtäyksen maratonsuunnitelmakeskittyneisyydessään.
Toivokkaamme Weidlingerille onnea hänen tavoitteissaan kestävyysjuoksun kovalla, mutta antoisalla polulla. Euroopassa ei nykyisin ole kovia kestävyysjuoksijioita liikaa.
[iaaf.org & raasto.com]
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
EM-maastot
Junioritytot:
Saara Nikander oli 30. ajalla 14:00. Sarjan voitto meni Charlotte Purduelle (UK) ajalla 12:42. Serbian Amela Terzic (12:59) ja UK:n Emelia Gorecka (13:00) jakoivat seuraavat EM-mitalit.
U23 naiset:
Suomen Sandra Eriksson hienosti kuudes ajalla 20:41. Kilvoittelun vei Turkin Meryem Erdogan ajalla 20:08. Espanjan Cristina Jordan kipitti hopealle (20:17) ja UK:n Emma Pallant pisteli pronssille ajassa 20:28.
Miehet:
Sergey Lebid teki sen taas! Ukrainan assa otti jo yhdeksannen EM-maastomestaruutensa ajalla 29>15. Espanjan Ayad Lamdassem (29:18) ja Portugalin Youssef Meftah (29:19) kirivat EM-mitaleille.
Suomen Jussi Utriainen aloitti nohevasti ja matkavauhdin tartuttua han piti sijansa suht hyvin ja saapui maaliin sijalla 25 ja ajalla 29:57. Matti Rasanen (43. / 30:42), Marten Bostrom (52. / 31:04) ja Joonas Harjamaki (64. / 32:09) hoitivat joukkuekisassa yhdeksannen tilan.
Nyt kun tulokset ovat selvilla, voi alkaa katsoa kisaa televisiosta.
[eaa:n nettisivut]
Saara Nikander oli 30. ajalla 14:00. Sarjan voitto meni Charlotte Purduelle (UK) ajalla 12:42. Serbian Amela Terzic (12:59) ja UK:n Emelia Gorecka (13:00) jakoivat seuraavat EM-mitalit.
U23 naiset:
Suomen Sandra Eriksson hienosti kuudes ajalla 20:41. Kilvoittelun vei Turkin Meryem Erdogan ajalla 20:08. Espanjan Cristina Jordan kipitti hopealle (20:17) ja UK:n Emma Pallant pisteli pronssille ajassa 20:28.
Miehet:
Sergey Lebid teki sen taas! Ukrainan assa otti jo yhdeksannen EM-maastomestaruutensa ajalla 29>15. Espanjan Ayad Lamdassem (29:18) ja Portugalin Youssef Meftah (29:19) kirivat EM-mitaleille.
Suomen Jussi Utriainen aloitti nohevasti ja matkavauhdin tartuttua han piti sijansa suht hyvin ja saapui maaliin sijalla 25 ja ajalla 29:57. Matti Rasanen (43. / 30:42), Marten Bostrom (52. / 31:04) ja Joonas Harjamaki (64. / 32:09) hoitivat joukkuekisassa yhdeksannen tilan.
Nyt kun tulokset ovat selvilla, voi alkaa katsoa kisaa televisiosta.
[eaa:n nettisivut]
perjantai 10. joulukuuta 2010
Espanjassa massiivinen dopingrysa
Espanjan kestokoneita viedaan, mutta jalkikateen tiedetaan, etta ihanko tarpeesta. Operaatio Galgon puitteissa skoudet ratsasivat muun muassa estejuoksun maailmanmestarin (Berliini 2009) Marta Dominquezin himamestan. Samoin mm. Reyes Estevezia ja Alemayehu Bezabehia valmentama Manuel Pascua Piqueras on dopingepailyjen kohteena.
[thereader.es & yle.fi]
[thereader.es & yle.fi]
EM-maastot: Huomio!
Muistakaa, notta YLE lahettaa TV2:lla EM-maastot alkaen klo 17.40 sunnuntaina.
Raastoa!
Raastoa!
maanantai 6. joulukuuta 2010
Kukaan ei voittanut Gharibia Fukuokan maratonilla
Fukuokan maratonilla ei tällä kertaa valinnut aivan ihanteellinen sää maratonjuoksun kannalta. Sen sijaan auringon ottajat olivat innoissaan. Heitä ei kuitenkaan biitsillä Fukuokassa näkynyt, sillä siihen aikaan kun Japanissa juostaan maraton, biitsit ammottavat autiuttaan kaikkien mielenkiinnon kohdistuessa vain, ainoastaan ja pelkkästään silkkaan maratonjuoksuun.
Niinpä Fukuokan maratonin jälkeen Japanin kansan keskuudessa ei varmaan kukaan ollut tietämätön siitä, että kilvan voitti Marokon varmaakin varmempi maratonkone, kaksinkertainen maailmanmestari ja yksinkertainen olympiahopeamies, Jaouad Gharib. Tällä kertaa hän kulutti 42 kilometriin ja 195 metriin aikaan 2.08.24 eli kolmisen minuuttia rekordiaan enemmän, mutta eipä tällä kertaa ollut kilvan jäniskään hommassa mukana täydessä keskittyneisyydessä. Kävi nimittäin niin, että jänis, nimeltään Eliud Kiptanui (maratonrekordi 2.05.39) ei pystynyt 15 kilometrin jälkeen (45.26) enää pidättelemään itseään ja vetämään tasaista vauhtia. Niinpä, kun kolme ekaa vitosta olivat menneet 15.06, 15.11 ja 15.10, Kiptanui tempaisi seuraavan vitosen 14.15. 20 kilometrin paalulla ainoastaan Gharib sinnitteli 100 metrin päässä vauhkoontuneesta Kiptanuista ja muut olivat jääneet kuin vailla hurmurin kykyjä olevat kilpakosijat.
Niin juoksi Gharib aivan yksin 15 kilometrista maaliin kaukana muiden edellä (koko ajan edellä säntäillyt Kiptanui hyppäsi syrjään 30 kilometrin seipäällä). Gharibillakin tosin kilvan toinen puolisko oli hidastuvainen, sillä Kiptanuin aiheuttaman vauhdin yhtäkkisen kiristymisen takia eka puolisko oli kestänyt 1.03.14 (Kiptanui 1.02.58). Joka tapauksessa Gharib ehti kumota kurkkuunsa maalissa parikin mukillista urheilujuomaa ennen kuin toisena maalilinjan ylitti tämän vuoden maratonin EM-pronssipoika, Venäjän Dimitri Safronov ajalla 2.10.12. Kun Safronov vielä kaivoi chippiä pois kengästään, kolmantena maaliin juoksi kilvan paras japanilainen Takayuki Matsumiya, kellon kertoessa aikaa kuluneeksi 2.10.54. Sitä vastoin muut kilvan osanotajista päällittivät 2.12, joten tuskimpa he olivat kovin mielissään kisahotellille palattuaan, lihakset maratonhakkauksesta riekaleina ja mieli pirstaleina, maratonsurun pyrkiessä iholle lakkaamattoman herpaantumattomasti. Siinä ei monella auttanut edes hotellin maratonsauna, kun mieli kävi maratonia läpi yhä uudestaan ja uudestaan, kuin jatkuvana replayna pyörivä maraton DVD.
[iaaf.org & raasto.com]
Niinpä Fukuokan maratonin jälkeen Japanin kansan keskuudessa ei varmaan kukaan ollut tietämätön siitä, että kilvan voitti Marokon varmaakin varmempi maratonkone, kaksinkertainen maailmanmestari ja yksinkertainen olympiahopeamies, Jaouad Gharib. Tällä kertaa hän kulutti 42 kilometriin ja 195 metriin aikaan 2.08.24 eli kolmisen minuuttia rekordiaan enemmän, mutta eipä tällä kertaa ollut kilvan jäniskään hommassa mukana täydessä keskittyneisyydessä. Kävi nimittäin niin, että jänis, nimeltään Eliud Kiptanui (maratonrekordi 2.05.39) ei pystynyt 15 kilometrin jälkeen (45.26) enää pidättelemään itseään ja vetämään tasaista vauhtia. Niinpä, kun kolme ekaa vitosta olivat menneet 15.06, 15.11 ja 15.10, Kiptanui tempaisi seuraavan vitosen 14.15. 20 kilometrin paalulla ainoastaan Gharib sinnitteli 100 metrin päässä vauhkoontuneesta Kiptanuista ja muut olivat jääneet kuin vailla hurmurin kykyjä olevat kilpakosijat.
Niin juoksi Gharib aivan yksin 15 kilometrista maaliin kaukana muiden edellä (koko ajan edellä säntäillyt Kiptanui hyppäsi syrjään 30 kilometrin seipäällä). Gharibillakin tosin kilvan toinen puolisko oli hidastuvainen, sillä Kiptanuin aiheuttaman vauhdin yhtäkkisen kiristymisen takia eka puolisko oli kestänyt 1.03.14 (Kiptanui 1.02.58). Joka tapauksessa Gharib ehti kumota kurkkuunsa maalissa parikin mukillista urheilujuomaa ennen kuin toisena maalilinjan ylitti tämän vuoden maratonin EM-pronssipoika, Venäjän Dimitri Safronov ajalla 2.10.12. Kun Safronov vielä kaivoi chippiä pois kengästään, kolmantena maaliin juoksi kilvan paras japanilainen Takayuki Matsumiya, kellon kertoessa aikaa kuluneeksi 2.10.54. Sitä vastoin muut kilvan osanotajista päällittivät 2.12, joten tuskimpa he olivat kovin mielissään kisahotellille palattuaan, lihakset maratonhakkauksesta riekaleina ja mieli pirstaleina, maratonsurun pyrkiessä iholle lakkaamattoman herpaantumattomasti. Siinä ei monella auttanut edes hotellin maratonsauna, kun mieli kävi maratonia läpi yhä uudestaan ja uudestaan, kuin jatkuvana replayna pyörivä maraton DVD.
[iaaf.org & raasto.com]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)