Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 5 – Onko maratonriippuvaisuuteen olemassa parannuskeinoa?

Maratonilla on taipumus aiheuttaa joissain ihmisissä, tosin ei kaikissa, maratonriippuvuutta tai maratonfilosofiakielellä maratonriippuvaisuutta. Kun esimerkiksi anoreksia nervosa ilmenee pakonomaisena tarpeena pudottaa painoaan keinoilla millä hyvänsä ja bigoreksia nervosa pakonomaisen tarpeena kasvattaa lihaksia keinoilla millä hyvänsä, maratonriippuvaisuus ilmenee pakonomaisena tarpeena juosta maratoneja keinoilla millä hyvänsä. Nämä keinot mitkä hyvänsä eivät välttämättä tarkoita maratonriippuvaisilla dopingaineiden käyttöä, ainakaan 2.10 + maratoonareilla, mutta kylläkin joskus esimerkiksi leikkauksia, särkylääkkeiden avulla juoksemista, flunssaisena juoksemista ja muita toimia, jotka saattavat terveyden vaaraan maratonin tähden. Toki maratonriippuvaisuudella on myös huomattavia kansanterveydellisesti edullisia vaikutuksia, joilla on sen sairaalloisia piirteitä suurempi merkitys. Näiden vertailu tai asiasta tehtävät tutkimukset tilastollisesti edustavian aineistojen avulla esimeriksi maratonriippuvaisten ja maratonriippumattomien terveydentilasta eivät kuulu maratonfilosofian alaan. Sen sijaan kiintoisampaa on pohtia, mikä tekee ihmisestä maratonriippuvaisen? Siihen on kaksi pääsyytä.

Ensinnäkin, oman maratontuloksen maksimointiin pyrkivä maratonkeskittyneisyys täyttää ihmisen arjen niin perusteellisesti, että maratonkeskittyneisyyteen voi jäädä koukkuun. Voidaankin puhua maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudesta, joka on maratonriippuvaisuuden alalaji. Maratonkeskittyneisyysriippuvaisuus johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyys vaatii maratonin huomioimista ihmisen jokapäiväisissä toimissa paitsi fyysisesti (maratonille, vain maratonille, eikä millekään muulle kuin maratonille tähtäävä harjoittelu), myös henkisesti (maratonille, vain maratonille, eikä millekään muulle kilpailumatkalle kuin maratonille tähtäävät ajatukset). Niinpä, ollessaan tarpeeksi monta vuotta maratonkeskittyneisyydessä voi käydä niin, että ihminen ei enää osaa sen jälkeen elää elämäänsä ilman maratonkeskittyneisyyttä. Elämä ei toisin sanoen tunnu enää elämältä ilman maratonkeskittyneisyyttä. Asia voidaan ilmaista myös siten, että ilman maratonkeskittyneisyyttä elämästä tuntuu puuttuvan jokin. Tätä maratonkeskittyneisyyden jättämää tyhjiötä ei maratonriippuvaisuutta sairastavalla ihmisellä voi korvata muut asiat elämässä, esimerkiksi panostaminen maratonkeskittyneisyyden sijaan työuraan. Maratonriippuvaisuutta sairastava ihminen ei voi koskaan panostaa niin paljon uraan (vaikka oli 24 tuntia vuorokaudessa töissä), että saisi siitä samanlaisia kiksejä kuin maratonkeskittyneisyydestä.

Toinen syy maratonriippuvaisuuteen on itse maratonkilvassa. Se olotilan välinen ero, mikä maratoonarilla on maalissa verrattuna siihen olotilaan, mikä hänellä on 35 kilometrin paalulla, on niin suuri, että siihen jää helposti koukkuun. Maratonin maalissa odottava valtaisa helpotuksen tunne (maratonhelpottuneisuus) siitä kun ei enää tarvitse juosta aiheuttaa maratonriippuvaisuutta. Tämä tunne saa maratoonarin yleensä hyvinkin liikuttuneeseen tilaan, eikä harvinaista maratonin maalissa ole nähdä toisilleen täysin tuntemattomien ihmisten halailevan toisiaan ja raavaiden maratonkovisten itkevän täydessä maratontunteessa. Tämä tunne on niin voimakas, että mitään vastaavaa ei koe koskaan lyhyempien matkojen maalissa eikä juuri missään muussakaan asiassa elämässä. Jotkut tulevat tästä tunteesta riippuvaisiksi ja haluavat kokea sen yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä niin sanottu maratonhelpottuneisuusriippuvaisuus on toinen maratonriippuvaisuuden alalaji.

On tärkeää huomata, että saavuttaakseen maalissa maratonhelpottuneisuuden, juoksijan ei tarvitse suinkaan olla maratononnellisuudessa, vaan maratontyytyväisyys tai jopa lievä maratonpettyneisyys (oikeampi termi muuten olisi maratontyytymättömyys, tämä filosofian osaan kolme on syytä korjata) aiheuttaa maalissa maratonhelpottuneisuuden. Itse asiassa maratontyytymättömyys voi hetkellisesti maalissa aiheuttaa jopa suuremman maratonhelpottuneisuuden kuin maratontyytyväisyys, koska silloin maaliin pääsy on yleensä suuremman tuskan takana. Maratonillan kuluessa asia kääntyy kuitenkin yleensä toisin päin.

Ainoastaan silloin juoksija ei koe maaliin saapuessaan maratonhelpottuneisuutta, kun hän on maratonpettyneisyydessä. On siis mahdollista, että kun juoksija kokee monta maratonpettyneisyyttä peräkkäin, hän pääsee eroon maratonhelpottuneisuusriippuvaisuudesta, koska hän ei enää koskaan koe maratonhelpottuneisuutta. Maratonpettyneisyys on niin voimakas tunne, että monta sellaista peräkkäin kumoaa kenties joskus koetun maratonhelpottuneisuuden. Koska maratonpettyneisyydet johtuvat aika usein - tosin eivät aina - maratonkeskittymättömyydestä, juoksijan on mahdollista päästä maratonpettyneisyyksien avulla myös maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudesta, koska hänen siteensä maratonkeskittyneisyyteen on ollut alun alkaenkin heikonlaista, eikä hän välttämättä ole koskaan edes ollut maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudessa.

Lisäksi maratonpettyneisyys aiheuttaa maratonpelkääväisyyttä, joka puolestaan nakertaa maratonkeskittyneisyyttä, joten teoriassa tarpeeksi monta maratonpettyneisyyttä kumoaa maratonriippuvaisuuden ja saattaa aiheuttaa jopa inhoa maratonia kohtaan, eli maratoninhoavaisuutta. Käytännössä on kuitenkin niin, että kun juoksija on kerran ollut maratonriippuvaisuudessa, lukuisten maratonpettyneisyyksien jälkeenkin hän yrittää uudelleen ja uudelleen juosta maratonia, koska maratonriippuvaisuus on niin vahva. Lisäksi, vaikka esimerkiksi jokin vamma katkaisisi juoksijan uran, eikä hän enää pysty koskaan juoksemaan maratonia, hän voi silti olla silti maratonriippuvaisuudessa, mikä ilmenee jatkuvana kaipuuna maratonia kohtaan. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että maratonriippuvaisuuteen on vain yksi mahdollinen parannuskeino: tarpeeksi monta maratonpettyneisyyttä peräkkäin. Näin inhottavaa maratonriippuvaisuuden parannuskeinoa kukaan maratoonari ei luonnollisestikaan toivo toiselle maratoonarille. 

[Z]

SM-maastojen ennakko 2012

Maastossa tapahtuvan juoksun maamme mestaruuskilpailut järjestetään Pudasjärvellä 13.5. Viimeksi siellä järjestettiin vastaavat kilvoittelut vuonna 1994. Molempia tapahtumia yhdistää se, että kumpaisenakin vuonna järjestettiin yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut Helsingissä. Siihen yhtäläisyydet EM-kisojen osalta sitten loppuvatkin, sillä vuonna 1994 EM-kisat olivat vielä oikeat EM-kisat, jolloin Euroopan yleisurheiluliitto ei ollut vielä tyhmyysahneudessaan muuttanut kisoja järjestettäväksi joka toinen vuosi, mikä on riistänyt kisoilta niiden arvon täysin. Kukapa maanosamme huipuista tulisi tänä vuonna Helsinkiin kilvoittelemaan olympialaisten alla? Kyseessä ovat täydelliset B-mestaruuskisat, toisin kuin vuonna 1994. Jämä-EM-kisoissa ei ole nykyään ohjelmassa edes maratonia, joten maratonfanien on turha lähteä Helsinkiin. Toisin oli vuonna 1994, kun Martin Fiz ja kumppanit pistivät pystyyn kunnon maratonshow’n, eikä oma poikamme Harri Hänninenkään silloin huonosti juossut. Ne olivat aikoja ne, mutta palatkaamme tähän päivään. Seuraava ennakko on tehty ennen lopullisia ilmoittautumislistoja, joten ne perustuvat arveluihin siitä, ketkä juoksevat. Nämä arvelut saattavat eksyä kuin stadin kundi metsään. 

M 4 km

Miesten pikamatkan suurin voittajasuosikki lienee Turun Urheiluliiton kotiseurakseen tunnustava Lewis Korir. Hän on neloselle startattaessa todennäköisesti vienyt aiemmin päivällä nimiinsä jo 12 kilometrin koitoksen, joten miksipä mies ei ottaisi ylimääräisiä mitskuja pois kuleksimasta? Mikäli Korir tuplakultaan pystyy, hän on maamme historiassa vasta toinen molemmat matkat SM-maastoissa voittanut veijari. Ensimmäisenä siihen pystyi Lahden Ahkeran Jussi Utriainen vuonna 2004. Utraiainen himoaa tälläkin kertaa molempien matkojen mitaleita kuin T-Rex lihatukkua. On toki sanottava, että aika kova suoritus oli myös Seppo Tuomisen pitkän voitto ja lyhyen hopeasija vuonna 1971 ensinnäkin siksi, että maamme kestojuoksun taso oli silloin hyvinkin kova ja toiseksi matkoina siihen aikaan olivat 5 km ja 15 km. Ei ole liioiteltua sanoa, että Tuominen oli silloin räjähtäväinen kuin tulen kanssa tekemisiin joutunut bensa.

Ensimmäistä henkilökohtaista maastomitaliaan himoaa kuin pyromaani nitroa myös viime kesän Kalevan Kisojen kympin pronssipoika, Sjundeå IF:n Jarkko Hamberg. Toki vielä tätäkin enemmän, kuin terroristi lentokonetta, hän himoaa 14 minuutin alitusta 5000 metrillä. Kärkikaavailuissa on otettava huomioon myös uuden vaihteen juoksuunsa löytänyt Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää, joka taannoin veti Germaaniassa ratakympin 29.08, eikä hänen Karhu-Viestin ankkuriosuudella Seppo Liutun (kymppi 28.06) osuusennätyksen pintaan juostu vetonsakaan huono ollut. Voisi jopa sanoa, että se ei ollut ensikään huono. Kenenkään ei siis ole syytä sanoa sitä huonoksi, varsinkaan pelien ja leikkien edustajien. 

Joidenkin mielestä myös Turun Urheiluliiton kaksikko Willy Rorich ja Rami Tuokko, Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäki sekä HKV:n Aki Nummela voivat mitellä mitaleista. Nummelan kirin 19-vuotiaiden poikien maastokilvassa vuonna 2004 Porvoossa muistaa moni, tai ainakin sen muistavat jotkut, tai ainakin sen muistaa Harjamäki. Valitettavasti viime vuoden mestari Ylikiimingin Nuijamiesten Janne Ukonmaanaho ei ole tällä kertaa puolustamassa voittoaan lähes kotikentällään, sillä jalkavammat riistivät häneltä tämän ainutkertaisen mahdollisuuden. Ai niin, mikäli Joensuun Katajan Jukka Keskisalo juoksee, hän saattaa hyvinkin laittaa Korirille hyvinkin kampoihin. Sen hän hyvinkin saattaapi tehdä. 

Jos joku muu, kuin Turun Urheilullinen Liitto vie joukkuekullan seuransa toimiston kaappiin, niin kyseessä on yllätysten yllätys. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on yllätys. Tähän joku kenties lisää kyseessä olevan yllätyksen. Yllätyksen sen jotkut sanovat olevan.

M 12 km

Turun Urheilullisen Liiton Lewis Korir vie luultavasti nimiinsä 12 kilometrin mittelön, sillä 27.40:n kympin miehenä hänen on turha odottaa hyytyvän kuin liikaa siemeniä saaneen taikinan. Ei suinkaan, vaan kyse lienee lähinnä siitä, kuinka suuren eron Lewis tekee todennäköisesti toiseksi sijoittuvaan, moninkertaiseen mestariin, Lahden Ahkeran Jussi Utriaiseen. Tietenkään mikään ei ole kestojuoksussa varmaan ennen maalilinjan ylittämistä, joten tuskinpa Utriainen lähtee taistoon millään muulla mielellä kuin voittamaan, vain voittamaan, eikä millään muulla mielellä kuin voittamaan, puhumattakaan voittamisesta. Hän on näet voittanut aika monta kerta ja on osoittanut olevansa tänäkin keväänä voittamiseen kykenevä.

Kovassa iskussa Amerikan mantereella (kymppi 29.19) on ollut myös Turun Weikkojen Tuomas Jokinen, joka inhoaa kulkemattomuutta kuin palomies molotovin coctailia. Hän siis himoaa maastotulosta kuin metsuri puunrunkoa. Monet ovat kenties unohtaneet Jokisen olleen Kalevan Kisojen vitosen mitaleilla jo vuonna 2006 Jyväskylän kekkereissä. Sinä vuonna, 19-vuotiaana hän veti myös ensi kertaa kympin alle puolen tunnin. Voi myös olla, että Joensuun Katajan Matti Räsänen on suhteellisen kova pitkässä maastomittelössä, riippuen siitä kuinka hyvin hän on keskeytyneen USA:n leirin jälkeen pystynyt harjoittamaan kestävyyspitoista juoksua ja tietenkin siitä, onko mies yleensä mukana kilvassa. Parhaimmillaan hän kyllä hinkkaa maastoa kuin rautasaha täynnä kenkävahaa olevaa lukkoa.

Myös Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miika Takala on otettava huomioon mitalitaistelussa kuin rokkari naistelussa. Vastikään ulkoisilla mailla uransa toiseksi nopeimman puolimaratonin leiponut Takala himoaa mitalia kuin Guantanamon vangit ihmisoikeuksia. Myöhemmin tänä vuonna Takala puolestaan himoaa puolen tunnin alitusta kympillä kuin rääväsuuluokan opettaja kesälomaa. Jos Sjundeå IF:n Mårten Boström on palautunut kunnolla Rotterdamin maratonilta, hän on sitkeä kuin raaka pihvi. Mielenkiintoista on katsoa myös mitä tekee nuori voima, Joensuun Katajan Pekka Toivola, mikäli hän juoksee tämän matkan. Monet ovat nähneet hänen juoksevan vuoden vaihteen jälkeen Porin seudulla lenkillä, pääsääntöisesti kovaa.  

Joukkuekilvan vienee nimiinsä Koririn ja kenties Keron veljesten voimin Turun Urheiluliitto. Voi tosin olla, että ainakin Lahden Ahkeran ja Sjundeå IF:n kolmikko esittää kilvassa asiasta eriävän mielipiteen, joka tulosluetteloon aikanaan kirjattakoon virallisena pöytäkirjana.

N 6 km

Jos ei ihmeitä tapahdu ja vaikka ihmeitä tapahtuisikin, naisten kilvasta tulee todennäköisesti ja myös epätodennäköisesti Joensuun Katajan Johanna Lehtisen ja IF Nykarlebynejdenin Sadra Erikssonin kaksinkilvoittelu. Heidän kamppailunsa siitä tulee. Tulee siitä kamppailunsa heidän. Kamppailunsa tulee heidän siitä. Jäljellä olevasta mitalista kammoittelee monikin naaras, kuten Oulun Pyrinnön Elina Lindgren ja Minna-Maria Kangas, Valkeakosken Hakan Mira Tuominen sekä mahdollisesti myös Forssan Salaman Janica Mäkelä. Sajannin sisaruksillakin lienee kilvassa sanansa sanottavana. Mikä se sana on, selviää kilpailun tuloksista luetteloa aikanaan selatessa. Sen sijaan olympiakisoihin jo valittu maratoonari Leena Puotiniemi (IF Länken) ei ole yleensä tavannut maastoissa juosta. Hän näet himoaa maantietä kuin tikka puunrunkoa ja vastaavasti inhoaa maastoa kuin metalli sulatusuunia.

Joukkuekisassa Oulun Pyrinnön ja Forssan Salaman kolmikot lienevät aika vahvoilla.

M 22 6km

Nuorten aikamiesten kisa on aina mielenkiintoista seurattavaa, eikä tämäkään vuosi tuo poikkeusta siihen. Miten niin ei tuo? No, siten niin ei tuo, että mukana on niin monta mitalisuosikkia, että siitä ei lyhyen matematiikan avulla selviä. Miten niin ei selviä? No, siten niin ei selviä, että mitalisuosikkeja ovat muun muassa Kangasalan Kisan Martti Siikaluoma, Lapin Lukon Kalle Keskipoikela, Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö, Lammin Säkiän Ville Heikkilä, Juuan Jänteen Oskari Pennanen, IK Falkenin Jimmy Finnholm ja Ville Bogmästars, IF Femmanin Victor Lövdahl, KU-58:n Tommi Hytönen ja Porin Yleisurheilun Tommi Sundell vain muutamia mainitaksemme. Kaikki heistä ovat osoittaneet kovaa kuntoa viime kauden tai tämän kevään tai molempien aikana. Kesällä joku 15 minuuttia vitosella on tälle porukalle halpaa kuin Nokian osakkeet nykypäivänä. Suurimalle osalle se oli sitä jo viime kaudella. Osalle sitä on myös 3.50 1500 metrillä. Jotkut juoksevat varmaan aika lujaa myös esteitä. Kymppikin saattaa joiltain sujua. Puolimaraton on jo joiltain kulkenut. Huh-huh, mikä kilpa tästä sarjasta onkaan tulossa! 

Joukkuekilvasta on mahdotonta sanoa sitä taikka tätä. Aika mahdotonta siitä on sanoa myöskään tota. 

N 22 4 km

Nuorten aikanaisten sarjassa suosikkeja ovat muun muassa Viipurin Urheilijoiden Nina Chydenius, Haminan Pontevan Kaisa Tyni, Heinolan Iskun Heidi Marttinen ja Forssan Salaman Sanni Klemelä. Toki joku muukin saattaa olla suosikki, kuten Rovaniemen Maantiejuoksijain Anni ja Elli Hemminki. Jos Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen on mukana, hän suosikki eräs on. Oli suosikki kuka tahansa, niin selvää on, että isänmaamme mestaruuden voittaakseen on oltava kunnossa kuin huollettu Mosse tai tässä tapauksessa kunnossa kuin huollettu Mossetar. 

Mikäli seurat saavat kasaan joukkueita, voitosta saattavat kamppailla Lahden Ahkera, sen naapuriseura Heinolan Isku tai Helsingfors IFK. Luultavasti mitaleista saattavat kamppailla jotkut muutkin. Kenties mitaleista eivät kamppaile mitkään muutkaan. Toivottavasti mitaleista kamppailevat jotkut. Jos seurat halajavat Kalevan Maljan pisteitä, jotka joillekin seuroille tuntuvat olevan elämää tärkeämpiä, niin tässä niitä olisi ollut jaossa.

M 19 6 km

SM-maantiellä aiemmin keväällä tämän sarjan mitalistit olivat Lahden Ahkeran Ossi Kekki, Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen ja Turun Urheiluliiton Henrik Goech. He ovat ennakkosuosikkeja tälläkin kertaa, mutta Lapin Lukon Juho Jumisko, Padasjoen Yrituksen Konsta Vilkman, Viipurin Urheilijoiden Samuel Rautiainen ja Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas janoavat mitaleita kuin luoti maalia. Samat sanat pätee Noormarkun Nopsan Vesa Linnamaahan, paitsi että hän on mitalinnälässä kuin poro jäkälässä. Samat sanat pätee Espoon Tapioiden Aleksi Uusipereen, paitsi että hän kaipaa mitalia kuin mansikkamaan pitäjä variksenpelättiä. Samat sanat pätee Vehkalahden Veikkojen Melese Lankiin, paitsi että hän hamuaa mitalia kuin sirkkeli pattinkia. 

Joukkuekilvassa on montakin suosikkia ja monta suosikkitonta. Kohtalo tulee kertomaan, keiden seurojen edustajat nousevat mitalipallille, seurojensa kansallishymnejä kuunnellen, kutiseva pala kurkussaan ja roska silmässään.

N 19 4 km

Tässä sarjassa on odotettavissa juniorityttöjen sarjoista kovinta vauhtia. Armoa ei nimittäin tunneta. Siitä pitävät huolen Nummen Kipinän Meri Rantanen ja Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. SM-maantiellä he kävivät vastikään melkoisen taiston, mikä päättyi Rantasen eduksi. Kettunen oli SM-halleissa mitaleilla yleisessä sarjassa. Rantanen oli mitalin tuntumassa viime kesänä nuorten EM-kisoissa ja Kalevan Kisoissa. Niinpä, jos joku Pudasjärvellä kykenee voittamaan tämän kaksikon, hänen on tikattava kuin nitrolla tankattu zingeri. Lisäksi hänen on oltava kova kuin muuli. Lisäksi hänen on täristävä kuin piikkauskone. Lisäksi hänen on jauhettava kuin punakone. Lisäksi hänen on kärsittävä kuin kärsimätön.

Tähän tosin saattavat pystyä muun muassa Vasa IS:n Camilla Richarssonja Sofie Lövdahl, Lapin Lukon Anette Haukilahti ja Savonlinnan Riennon Pihla Hokkanen. Jotkut arvelevat myös Nummen Kipinän Viivi Rantasen sekä Jalasjärven Jalaksen Sanni Massisen pystyvän siihen.

Joukkuekilvassa Vasa IS, Nummen Kipinä ja Jalasjärven Jalas ovat aika kovia, jos saavat joukkueet kasaan. Monella joukkueella on heittää kehiin kaksi erittäin kovaa juoksijatarta, mutta kolmannen saamisessa kehiin on vaikeuksia. Onneksi kuitenkin SM-maastoissa on edelleen joukkuekilvat ohjelmistossa ja nimenomaan kolmihenkisin joukkuein. SM-viesteissähän suuntaus on ollut sellainen, että 17- ja 19-vuotiaiden sarjassa osuuksien määrää on vähennetty siten, että kun taannoin vielä juostiin 4 x 800 metriä (kuten viestijuoksussa kuuluu), sitten pudotettiin 3 x 800 metriin ja tulevaisuudessa todennäköisesti 2 x 800 metriin. Siitä ei kulu kauaakaan, kun SM-viesteissä juostaan 1 x 800 metriä ja tämän jälkeen liittovaltuusto tekee päätöksen siitä, että juostava matka on 0 x 800 metriä.

M 17 4 km

Nuorten poikien sarja on aina yllätyksellisyydessään yllätyksellinen. Kunnia kaikille SM-maastoissa juokseville kestonuorille, jotka ovat tässä pelien ja leikkien sekä moottorin ulvonnan hallitsemassa yhteiskunnassa valinneet lajikseen kestävyysjuoksun. Kestoinnostus on heissä syvässä kuin herraviha kansassa. He arvostavat pelejä ja leikkejä kuin rehellinen työmies poliitikkoja. Kun etsitään suosikkeja tämän sarjan voittajaksi, niin eräs heistä on Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne, joka viime kesänä rikkoi 16-vuotiaiden poikien 800 metrin SE:n ajallaan 1.52.34. 3000 metriä meni siinä sivussa muina poikina lähelle yhdeksää minuuttia. Hänen isänsä, Jouni Rinne juoksi aikoinaan 1500 metriä 3.47.1, 3000 metriä 8.05.46 ja 5000 metriä 14.01.22. Äitimuori, Minna Rinne puolestaan pisteli 800 metriä aikaan 2.07.93. Kuin palan painikkeeksi hän veti vielä 1500 metriä 4.22.29. Varmuuden vuoksi hän kiskoi vielä 3000 metriä 9.38.59. 

On selvää, että suosikkeja tässä sarjoituksessa ovat myös SM-maantiellä kärkikahinoissa nahinoineet Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki, Kuopion Reippaan Samu Mikkonen, Lempäälän Kisan Markus Kyrölä, Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joona Kitinoja, unohtamatta Joensuun Katajan Jiri Karjalaista. Heidän lisäkseen ei saa unohtaa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miika Kiminkistä. Monet heistä olivat lähellä tulosluettelon kärkeä SM-maantiejuoksun lisäksi myös ikäluokkansa SM-halleissa. Monet heistä himoavat kulkua kuin hiihtäjä voiteita. Monet heistä ovat lisäksi kovia kuin moottorinyrkki, eli mötör fist. Lisäksi monet heistä ovat uhossa kuin lassosta riistäytynyt mulli. Monet heistä rakastavat tuskaa kuin hevifani kitaran murinaa, lisäksi.  

Joukkuekilvan ennustaminen tässä ikäluokassa on yhtä helppoa kuin Fermin paradoksin ratkaisu. 

N 17 4 km

SM-maantiellä ei tässä sarjassa juuri juoksijattaria ollut, mutta paikalla olijoista Satu Kähkönen, Siilinjärven Ponnistus, Taika Nummi, Espoon Tapiot, Minttu Hukka, Karhulan Katajaiset, Silja Meronen, Orimattilan Jymy, Sofia Muinonen, Espoon Tapiot juoksivat siksi hyvin ikäisekseen, että ovat suosikkeja myös maastossa tapahtuvassa kestävyyspitoisen juoksun kilpailussa. He himoavat maastomenestystä kuin uhkapelurit ässiä. Ehkä suurin suosikki kuitenkin on viime vuonna Kalevan Kisoissa 800 metrin hopeaa juossut Liedon Parman juoksija-hiihtäjä Johanna Matintalo. Hän näet vihaa kulkemattomuutta kuin työnainen yritysjohtoa. Lisäksi hän on nopea kuin hiihtäjä alamäessä. Hallikisojen 1500 metrillä pronssia juossut Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Noora Wallenius on puolestaan kova kuin virkavaltaa vastaan tappeleva lähiöjengi, joten yllätys ei olisi, jos mitaleille kiipeäisi hän. Someron Esan Linnea Harala kuuluu hänkin eräisiin suosikeista. Heihin kuuluu myös ikäluokan SM-halleissa 800 metriä voittanut Pääkaupungin Kisa-Veikkojen Nea Pronin. Aina on otettava huomioon myös se mahdollisuus, että edellä lueteltujen lisäksi myös joku muu voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa, sillä kaikki lähtevät kilpaan samalta viivalta, yhdenvertaisessa asemassa.

Joukkuekilvassa ennakkoon ajatellen kovimpia ovat Espoon Tapiot, Karhulan Katajaiset ja aika moni muu.

Viimeiset tiedot Pudasjärveltä kertovat todennäköisyyden sille olevan aika suuren, että tulossa ovat eräät historian lumisimmista SM-maastoista. Ainakin Rovaniemellä oli lunta viime viikonloppuna aika reilunlaisesti, eikä Pudasjärvi sijaitse rovaisesta niemestä ylenpalttisen hirveästi etelään.  

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 4 – Ruokkiiko maratonpettyneisyys maratonpelkääväisyyttä?

Kun maratononnellisuus on tila, johon jokainen maratonaari pyrkii, maratonpettyneisyys on puolestaan tunne, jota kukaan maratoonari ei koskaan haluaisi kokea. Maratonpettyneisyys on musertavuudeltaan aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi 800 metrin pettyneisyys, 5000 metrin pettyneisyys tai 3000 metrin esteiden pettyneisyys. Tämä johtuu siitä, että maratonia ei voi uusia joka viikko, kuten 800 metriä, 5000 metriä tai 3000 metrin esteitä (tosin ehkä olympiakisoissa esiin tullutta lyhempien matkojen pettyneisyyttä voi verrata maratonpettyneisyyteen). Maraton on ainutkertaisuudeltaan täysin eri asia kuin sitä lyhyemmät matkat, sillä täydessä maratonkeskittyneisyydessä juostuja maratoneja voi juosta vain maksimissaan kaksi vuodessa. Jos juoksija juoksee enemmän kuin kaksi maratonia vuodessa, hän ei ole voinut valmistautua niihin täydessä maratonkeskittyneisyydessä.  Esimerkiksi kolme maratonia vuodessa tarkoittaa vain 75 prosentin maratonkeskittyneisyyttä. Tätä useammin juostut maratonit pudottavat maratonkeskittyneisyyden astetta niin nopeasti, että viisi maratonia tai sitä enemmän maratoneja vuodessa juoksevat ovat täydessä maratonkeskittymättömyydessä. Maratonkeräilyllä ja maratonkeskittyneisyydellä ei olekaan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Maratonpettyneisyyden musertava vaikutus ihmiseen perustuu siihen, että maraton vaatii usean kuukauden valmistutumisen, jolloin jokainen maraton on ainutkertaisuudessaan vertaansa vailla oleva juoksukilpa. Jos maraton sitten meneekin pieleen, maratonpettyneisyys vyöryy päälle lumivyöryn tavoin. Maratonilla ja siihen valmistuessa on niin monta muuttujaa, että täysi maratonkeskittyneisyyskään ei välttämättä takaa suojaa maratonpettyneisyydeltä. Toki täysi maratonkeskittyneisyys pienentää maratonpettyneisyyden todennäköisyyttä edessä olevassa maratonkilvassa selvästi.

Maratonpettyneisyys on niin voimakas tunne, että se imee ihmisestä hetkellisesti elämänhalun ja saattaa aiheuttaa itsetuhoisuuteen viittaavaa käytöstä. Tavatonta tällöin ei ole houkutus maratonkaupungin metron raiteille hyppäämisestä tai mielihalusta vetää ranteet auki. Yleensä tällaiset pahimmat maratonpettyneisyyden aiheuttamat ajatukset menevät muutamassa tunnissa tai päivässä ohi, mutta maratonpettyneisyys jää usein kytemään taustalle lievempänä, aiheuttaen myöhemmin muun muassa vaikeuksia sopeutua arkeen ja yleistä elämän tyhjäksi kokemisen tunnetta. Ehkä paras lääke maratonpettyneisyyteen on aloittaa mahdollisimman pian uusi maratonkeskittyneisyys - varsinkinkin henkinen maratonkeskittyneisyys - seuraavaa maratonia varten.

Maratonpettyneisyydellä on myös siitä ikävä vaikutus, että se ruokkii maratonpelkääväisyyttä. Mitä useammin juoksija on joutunut kokemaan maratonpettyneisyyden, sen suuremmaksi maratonpelkääväisyys kertaantuu. Pahimmillaan se saattaa aiheuttaa sen, että juoksijalle on tullut perättäisten maratonpettyneisyyksien johdosta niin hirveä maratonpelkääväisyys, että hän ei enää uskalla juosta maratonia. Maratonpettyneisyyden tunne tulee näet niin voimakkaaksi, että ihmisen maratonitsesuojeluvaisto estää juoksijaa oman turvallisuutensa vuoksi juoksemasta enää maratonia. Onkin niin, että henkisesti vahvimmatkaan ihmiset eivät kestä montaa maratonpettyneisyyttä peräkkäin, joskin maratonpettyneisyyksien kestokyky on yksilöllinen, eikä siihen voi antaa mitään yleispätevää peräkkäisten maratonpettyneisyyksien raja-arvoa.

Onneksi kuitenkin maratononnistuneisuus, aiheuttaen esimerkiksi maratontyytyväisyyden, neutraloi edellisen maratonpettyneisyyden vaikutuksen siinä mielessä, että se poistaa maratonpelkääväisyyttä. Jos juoksijalla on esimerkiksi takana kaksi maratonpettyneisyyttä peräkkäin, mutta sitten hän onnistuukin seuraavalla maratonilla saavuttamaan maratontyytyväisyyden, hänen maratonpelkääväisyyden asteensa on sitä seuraavalla maratonilla huomattavasti pienempi. Niinpä, jos juoksijalla on takana monta maratonpettyneisyyttä, suositeltavaa on seuraavalla maratonilla lähteä liikkeelle varman päälle, mieluummin liian hiljaa kuin liian kovaa, että maratonpettyneisyyksien väliin saisi yhden ehjän maratonin ja täten maratontyytyväisyyden. Sen jälkeisellä maratonilla voi taas halutessaan luukuttaa maratonriskillä, sillä edellisellä maratonilla saavutettu maratontyytyväisyys on vähentänyt maratonpelkääväisyyttä. Ja kuten edellisessä raasto.comin maratonfilosofian osassa kävi ilmi, maratononnellisuus puolestaan aiheuttaa ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan, poistaen täten myös maratonpelkääväisyyden ikuisiksi ajoiksi. Sen jälkeen voi vedellä vaikka joka maratonin hirveällä maratonriskillä vailla pienintäkkän pelkoa maratonpettyneisyydestä.  

[Z]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 3 - Antaako maratononnellisuus ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan?

On selvää, että jokaisen maratoonarin tavoite maratonkilvan maalissa on maratononnellisuus. Yhtä selvää on, että maratononnellisuuteen ei ole mahdollista päästä ilman maratonkeskittyneisyyttä, koska maratonkeskittyneisyys on välttämätöntä maratononnistuneisuuden kannalta ja maratononnistuneisuus on puolestaan maratononnellisuuden edellytys. Kuitenkaan edes täysi maratonkeskittyneisyys ei välttämättä takaa maratononnistuneisuutta ja sen johdannaisena maratononnellisuutta (tähän teemaan palaan myöhemmissä raasto.comin maratonfilosofian kirjoituksissa). On myös niin, että maratononnistuneisuuskaan ei välttämättä takaa maratononnellisuutta. Maratononnistuneisuutta ja maratononnellisuutta ei myöskään pidä sekoittaa keskenään, sillä siinä missä maratononnistuneisuus on lähinnä kellolla mittava asia, maratononnellisuus on ennen kaikkea sisäinen tunne. Tämän vuoksi maratononnistuneisuus ei kuulu seuraavaan maratontuneen asteikkoon (huom. juoksijan maratontunne voi olla myös näiden välimuoto):.

Maratonpettyneisyys (keskeytys, ei pysty starttaamaan, totaalinen romahdus maratonilla)
 
Maratontyytymättömyys (jonkin verran alakanttiin juostu maraton, mutta ei romahdus)

Maratontyytyväisyys (perushyvä juoksu tai jopa oma ennätys)

Maratononnellisuus (maratonuran tavoitteen saavuttaminenm esim. tietyn "haamurajan" saavuttaminen tai juokseminen kovempaa kuin olisi koskaan kuvitellut pystyvänsä)

Maratononnellisuus on äärimmäisen harvinainen tunne, johon suurin osa maratoonareista ei pääse koskaan elämänsä aikana. Maratononnellisuutta ei pidäkään sekoittaa maratontyytyväisyyteen, joka on paljon tavanomaisempi tunne maratonin jälkeen kuin maratononnellisuus. Lisäksi maratontyytyväisyys on huomattavasti maratononnellisuutta lievempi tunne. Juoksija saattaa olla monen maratonkilvan jälkeen maratontyytyväisyydessä juostessaan itselleen perustuloksen tai jopa oman ennätyksensä, mutta silti hän ei välttämättä ole maratononnellisuudessa. 

Maratononnellisuus määräytyy jokaisen itselleen asettaman maratonpäätavoitteen mukaan. Joillekin se on olympiavoitto, joillekin 2.20-alitus, joillekin 2.30-alitus tai joillekin kolmen tunnin alitus. Vasta tällaisen, uran päätavoitteen saavuttaminen maratonilla on välttämätön, joskaan ei aina riittävä edellytys maratononnellisuudelle. Kaikki eivät siltikään saavuta koskaan maratononnellisuutta, vaikka pystyisivät saavuttamaan maratonpäätavoitteensa. Se miksi maratonpäätavoitteen saavuttaminenkaan ei aina saa aikaan maratononnellisuutta, on arvoitus, joka liittyy ihmismielen maratonaivoituksiin.

Joka tapauksessa, jos juoksija saavuttaa maratononnellisuuden, se on niin vahva tunne, että sen kerran koettuaan juoksija ei enää koskaan voi tuntea maratonpettyneisyyttä, meni maraton miten tahansa, koska maratononnellisuus antaa hänelle ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan koko hänen loppuelämänsä ajan. Se ikään kuin rakentaa läpitunkemattoman muurin ihmisen ympärille, jonka läpi maratonpettyneisyys ei voi tunkeutua, vaikka maraton menisi maratononnellisuuden kokemisen jälkeen miten huonosti tahansa. Tällaista ikuista suojaa voitaisiin verrata esimerkiksi syytesuojaan, tässä tapauksessa kysymys on maratonsyytesuojasta.

Siihen, onko henkilö kokenut maratononnellisuuden, on olemassa yksinkertainen testi: jos henkilö ei enää koskaan ole maratonpettyneisyydessä, vaikka juoksisi miten huonosti, hän on kokenut maratononnellisuuden. Moni mietti aikoinaan, oliko Haile Gebrselassie maratononnellisuudessa juostessaan pitkään jahtaamansa maratonin ME:n. Vastaus tuli pari vuotta myöhemmin New Yorkin maratonilla, jossa Haile keskeytettyään kilvan oli maratonpettyneisyydessä ja ilmoitti lopettavansa uransa (minkä ilmoituksen hän sittemmin perui). Tämä on todiste siitä, että edes ME:n tehtyään Haile ei ollut maratononnellisuudessa, koska jos hän olisi ollut maratononnellisuudessa ME:nsä jälkeen, hän ei olisi voinut olla New Yorkin jälkeen maratonpettyneisyydessä. Toki hänen maratontyytyväisyyttään ME:n jälkeen ei ole kiistäminen.

Maratononnellisuuden ehdot ovat niin tiukat, että monille varmaan herää kysymys, onko kukaan koskaan oikeasti ollut maratononnellisuudessa? Tiedossa on ainakin yksi tapaus, jolloin raasto.comin toimittaja Z on päässyt todistamaan paikan päällä juoksijan maratononnellisuutta. Tässä tilassa oli eräs Helsingin seudulla asuva juoksija vuoden 2004 Berliinin maratonin jälkeen. Maratononnellisuus on siis maratoonareiden  saavutettavissa.  

[Z] 

Kipsang ja Keitany voittajia Lontoon maratonilla

Joka vuosi, kun Lontoon maraton julkaisee eiittiryhmänsä osanottajalistan, maratonfanit odottavat vesi kielellä maailman ennätystä juostavaksi, mutta joka vuosi he joutuvat näissä ylenpalttisissa maratonodotuksissaan pettymään. Viimeksi Lontoossa on juostu  maailmojen ennätys vuonna 2003, kun Paula Radcliffe teki naisten voimassa olevan ME:n 2.15.25. Miesten ME puolestaan on juostu Lontoossa viimeksi vuonna 2002, jolloin asialla oli USA:n Khalid Khannouchi. Hän leipoi silloin 2.05.38. Vain kaksi maailmojen ennätystä 2000-luvun aikana on kiistatta pettymys siihen nähden, kuinka paljon Lontoo on panostanut eliittiryhmiensä määrään ja laatuun. Kenties juuri tässä piilee syy siihen, miksi ME tulokset ovat kiertäneet Lontoota kuin korppikotkat saalista. Liian suuri eliittiryhmän koko näet aiheuttaa väistämättä sen, että ryhmä alkaa jänisten hypättyä syrjään kytätä toisiaan voittorahojen toivossa, jolloin vauhti väistämättä hidastuu. Näin on käynyt useana vuonna.

Tänä vuonna maratonfanit olivat jälleen tännä maratontoivoa sen suhteen, että he saisivat todistaa maailmojen ennätystä tapahtuvaksi. Ensimmäisen vitosen jälkeen näyttikin miesten kilvassa hyvältä, sillä kärkiryhmä ravasi sen 14.36:een, mikä on sekunnin kovampaa kuin Kenian Patrick Makaun viime syksyn Berliinin ME-juoksussa. Valittavasti tämän jälkeen maratonilla äärimmäisen tärkeälle tasaiselle vauhdinjaolle heitettiin hyvästit. Kympin väliaika nimittäin oli 29.36, eli toinen vitonen vei 15 minuuttia, kun Makaun juoksussa väliaika oli 29.17 (14.40). Eipä Lontoossa vauhti kiristynyt tämän jälkeenkään, sillä 15 kilometrin väliaika oli 44.30, kolmas vitonen siis 14.54 (Makau 43.52, vitonen 14.35). Tässä vaiheessa maratonfanit alkoivat olla jo aika epäileväisiä ME:n suhteen.

Tämän jälkeen vauhti kuitenkin kiristyi, sillä 20 kilometrin paalulle saavuttiin ajassa 59.13 (vitonen 14.43, Makaun ME-juoksussa 58.30, vitonen 14.38). Tämä ei poistanut armotonta totuutta siitä, että Lontoossa kärjen vauhti oli ollut aivan liian poukkoilevaa, jos verrataan Makaun ME-juoksun äärimmäisen tasaiseen alkumatkaan. Puolimatka koitti ajassa 1.02.12 (Makau Berliinissä 1.01.44).

Heti puolimatkan jälkeen, eräs suurimmista voittajasuosikeista, viime vuonna Frankfurtissa ME:n pintaan juossut Kenian Wilson Kipsang sai jänisten laadusta tarpeekseen ja lähti omille teilleen. Tuota pikaa hän sai seuraa maanmiehestään, kaksinkertaisesta maratonin maailmojen mestarista Abel Kiruista sekä Etiopian Feyisa Lilesasta. Yhdessä he raapaisivat hetkessä suuren eron maailman tähtia vilisevään takaa-ajoryhmään (josta ME mies Makau oli hypännyt tien sivuun) ja saapuivat 25 kilometrin viistalle 1.13.22 kuluttua lähtölaukauksesta (Makau Berliinissä 1.13.18). Tämä sai maratonfanit innostumaan alun epäileväisyyden jälkeen, josko ME olisi sittenkin mahdollinen. Tämä into eli vielä 30 kilometrin laatoituksella (1.28.05, edellinen vitonen 14.43, Makau Berliinissä 1.27.38, 14.20).

Toivo alkoi kuitenkin hiipua 35 kilometrin polkimella (1.42.47, vitonen 14.42), sillä Makaun väliaika Berliinissä oli ollut 1.42.16 (vitonen 14.38). Maratonfanit tiesivät, että puolen minuutin kiinni kurominen viimeisellä 7,2 kilometrillä olisi äärimmäisen vaikeaa, sillä Makau ei ennätysjuoksussaan lopussa juuri hidastunut, mitä nyt käytti 35-40 kilometrin väliseen pätkään aikaa 14.59. Nyt kuitenkin kävi niin, että Kiruin ja Lilesan kelkastaan pudottanut Kipsang käytti samaiseen vitoseen 15.11, joten 40 kilometrin kohdalla (1.57.58, Makau Berliinissä 1.57.15) oli ilmeistä, että maailman ennätystä ei nähtäisi. Niin juoksi Kipsang voittajana maaliin ajassa 2.04.44. Se jäi neljä sekuntia Emmanuel Mutain vuosi aiemmin juoksemasta Lontoon reittirekordista. Kipsangin kannalta tärkeintä kuitenkin lienee se, että Lontoon voittonsa ansiosta häntä ei voi syrjäyttää enää mikään Kenian Lontoon olympiakoneesta, onhan miehellä pohjalla viime syksynä Frankfurtissa juostu 2.03.42.

Muut sijoitukset vauhtuivat Lontoossa perinpohjin lopun kilometreillä. Syystä tai toisesta moni suosikki hyytyi perusteellisesti. Vielä 40 kilometrin paalulla sijoilla kaksi ja kolme taitavaltaneet Kirui ja Lilesa sakkasivat kuin paksuuntunut jogurtti. Niinpä Lilesa juoksi lopusta maaliin 3.50 / km-vauhtia ja Kiruin vauhti viimeisellä 2,2 kilometrillä oli 3.54 / km. Näin totaalinen hyytyminen maailman huippujuoksijoilla on harvinaista, mikä on jälleen kerran eräs osoitus maratonin uskomattomasta raakuudesta. Täten ei ole ihme, että tasaisemmin kilvassa vauhtinsa jakaneet vanhat kunnon maratonkoneet, Kenian Martin Lel ja Etiopian Tsegaye Kebede jyräsivät lopussa sijoille kaksi ja kolme ajoin 2.06.51 ja 2.06.52. Nämä juoksut eivät kuitenkaan liene riittäviä miesten kotimaiden olympiajoukkueeseen kiilaamiseksi. Samoin Marokon kaksikko Adil Annani (2.07.43) ja Jaouad Gharib (2.07.44) sivuuttivat katkeneen Kiruin (2.07.56). Lilesan (2.08.20) ohi puolestaan nelistivät edellisten lisäksi vielä reittiennätyksen haltija Kenian Emmanuel Mutai (2.08.01), Brasilian Marilson Dos Santos (2.08.03) ja Eritrean Samuel Tsegay (2.08.02). On kuitenkin sanottava, että kukaan Lilesan viimeisellä 2,2 kilometrilla ohittaneista ei tykittänyt loppua heidän tasoisilleen miehille erityisen kovaa, vaan esimerkiksi lopussa voimakkaasti nouseet marokkolaisetkin vetivät lopun 3.07-3.08 / km eli suunnilleen samaa vauhtia kuin Mary Keitany naisissa.

Joka tapauksessa maratonfanit eivät voi olla nostamatta hattua tänä vuonna 40 vuotta täyttävällä Gharibille, jonka M 40 sarjan maailman ennätyksen (Meksikon Adres Espinosa 2.08.46, Berliini 2003) murskaamisen esti ainoastaan se, että Gharib täyttää 40 vasta 22.5 (veteraanisääntöjen mukaan saman kalenterivuoden aikana täytetty ikä ei riitä). Nyt 40-vuotiaiden ennätysmurskajaiset jäävät siis Gharibin osalta joko Lontoon olympialaisiin (jonne hänet tämän juoksun perusteella Marokon joukkueeseen valittaneen) tai sitten syksyyn. Gharibin, tuon vuoden 2008 olympiahopeamiehen ja kaksinkertaisen maailmanmestarin (2003 & 2005) kunniaksi on vielä sanottava, että vuodesta 2003 alkaen, jolloin hän juoksi ensimmäisen maratoninsa, miehelle on osunut ainostaan yksi huono maraton, Ateenan olympiakisoissa 2004. Mies on uskomaraton maraton k.o.n.e.!

Sijalta 14 Lontoon tulosluettelosta löytyy puolimaratonin ME-mies ja vuoden 2004 kympin olympiapronssipoika sekä vuoden 2009 MM-hopeapoika Eritrean Zersenay Tadese ajalla 2.10.41. Tadeselta ei vaan ota maraton kulkeakseen. Miehen saldo kolmella yrityksellään on keskeytys, 2.12.03 ja tämän kertainen 2.10-päällitys. Kun mies on vetänyt 10 000 metriä 26.37.25 ja puolimaratonin 58.23, on ilmeistä, että hänen täytyy harjoitella täysin väärin maratonia ajatellen, millään muulla asialla alimatkojen ja maratontulosten täydellistä epäsuhtaa on vaikea selittää.

Jos oli miesten Lontoon kilpa vauhdiltaan turhan pukkoilevaa, oli naisten vauhdinjako tasaisempaa. Valitettavasti vain vauhti oli alussa tasaisen hiljaista maratonnaaraiden ja järjestäjien suunnitelmia ajatellen. Kävi näet niin, että neljä ensimmäistä vitosta kestivät 16.51, 16.45, 16.51 ja 16.47. Sen jälkeen saavuttiin puolimatkaan 1.10.53 kuluttua lähtölaukauksesta. Tämä oli ainakin minuutin liian hiljaista rallatusta monien himoamia 2.19-alkuisia tuloksia ajatellen. Toisaalta parempi oli minuutin liian hiljainen kuin minuutin liian kova vauhti. Tämän tiedostaen kärkiryhmä, johon kuuluivat Kenian Mary Keitany, Edna Kiplagat, Lucy Kabuu, Priscah Jeptoo ja Florence Kiplagat sekä Etiopian Aberu Kebede ja Atsede Baysa, heittivät lisää löylyä maratonkiukaalle, joten vauhti alkoi kiihtyä salakavalan kamalasti. Kun ensimmäisellä puoliskolla oli käytetty aikaa keskimäärin 3.22-3.23 kilometriä kohden, nyt kilometrien ohi juostiin 3.16-vauhtia.

Vauhti alkoikin tehdä tuhoaan. 30 kilometrin seipäällä (1.39.53) mukana olivat enää Keitany, Kiplagat x 2, Kabuu ja Jeptoo. Monen maratonfanin sympatiat olivat tässä kohtaa Kabuun puolella, jota Kenian liitto ei  täysin käsittämättömästä syystä ollut kelpuuttanut olympiaehdokkaiden joukkoon tammikuussa Dubaissa juoksemastaan 2.19.34:stä huolimatta. Valittettavasti Kabuuta saattoi tammikuinen Dubain koitos vielä painaa, sillä 35 kilometrin vitjalla hän oli pudonnut edellä mainittujen maannaistensa vauhdista. Ratkaisut odottivat tuloaan kuin juonenkäänteet jännittäväisessä filmissä.

Tämän jälkeen Keitany ja Kiplagat huomasivat olevansa keskenään kärjessä ja eipä tästä kulunut kauaakaan, kun Keitany oli siellä täydessä maratonyksinäisyydessä. Hän kiihdytti 35-40 kilometrin välisen, yleensä maratonin raskaimman vitosen peräti 15.45 (3.09 / km) ja sen päälle viimeiset 2,2 kilometriä 3.08 / km, joten hän saapui maaliin Afrikan ja Kenian ennätysajassa 2.18.37. Se rikkoi Catherine Ndereban vuonna 2001 Chicagossa juokseman rekordin kymmenellä sekunnilla. Myös toiseksi sijoittunut Edna Kiplagat alitti 2.20, sillä hän hän löytyi maalista 2.19.50 kuluttua lähdöstä. Sen sijaan kolmanneksi sijoittunut Priscah Jeptoo päällitti haamurajan niukasti juoksemalla 2.20.14. Loistava oli myös neljänneksi sijoittuneen Florence Kiplagatin 2.20.57. Sen sijaan viidenneksi tullut Lucu Kabuu saattoi olla aavistuksen pettyneisyydessä aikansa 2.23.12 ja sijoituksena johdosta, sillä Kenian liiton toimesta sorsittu Kabuu halusi varmasti näyttää isänmaalleen olevansa kovempi kuin kukaan muu kenialainen, jolloin hänet olisi ollut suorastaan pakko valita olympiajoukkueeseen.

Kuudentena maalista tavoitettu Etiopian Aberu Kebede (2.24.04) hyytyi hieman lopussa, sillä viimeiset 2,2 kilometriä hän juoksi 3.43 kilometriä kohden ja 35-40 kilometrin pätkälläkin hänen vauhtinsa oli pudonnut 3.37-vauhtiin. Hänen yrityksensä tunkeutua Etiopian olympiajoukkueeseen oli kuitenkin osoitus maratonrohkeudesta, sillä päästäkseen tavoitteeseensa hänen olisi tullut juosta alle 2.20. Hän laittoi siis kaikki yhden maratonkortin varaan, josta ei tällä kertaa ässää löytynyt. Samat sanat pätevät Kebeden maannaiseen Atsede Baysaan, joka hiipparoi maaliin joltisessakin pettyneisyydessä kilvan yhdeksäntenä, mutta kuitenkin kansainvälisen mittapuun mukaan kelpo ajalla 2.25.59.

Viimeksi mainitun edeltä, sijoilta seitsemän ja kahdesan löytyi eurooppalaista väriä, sillä ne menivät Saksan Irina Mikitenkolle (2.24.53) Portugalin Jessica Augustolle (2.24.59). Näillä juoksuillaan  he varmistivat maittensa olympiakomiteoille jo ennestään varmat olympiapaikkansa. Niin ikään olympiapaikkansa taisi varmistaa pari edellisvuotta hiljaiseloa viettänyt kaksinkertainen New Yorkin maratonin voittaja, Latvian Jelena Prokopcuka, sillä hän sijoittui kilvan kymmenenneksi ajalla 2.27.04. Se ei hätyyttele Prokopcukan ennätystä, mutta on kuitenkin hieno osoitus siitä, että hän on palannut maratonkehiin olympiakisat mielessään. Prokopcukalla ei selvästikään ollut kilvassa muuta tavoitetta kuin tehdä ehjä olympiapaikan varmistava juoksu, siksi riskitön hänen tämänkertainen maratonveronsa oli (puoliskot 1.13.31 ja 1.13.33).

Vielä neljä muutakin maratonkissaa ehti maaliin ennen kuin kello oli käynyt kaksi tuntia ja siihen vielä puoli tuntia päälle. Heistä viimeisenä maalin saapui Ruotsin Isabellah Andersson, joka juoksi 2.29.57. Jo viime vuoden puolella olympiapaikkansa Ruotsin joukkueessa varmistaneen Anderssonin kilpailutahti täydellä maratonilla on ihmeen kova, sillä tammikuussa hän oli kipaissut Dubain maratonin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, Andersson juoksee vielä Tukholman maratonin ennen elokuun olympiamaratonia.

Niin oli Lontoon maratoni juostu ja kärjen osalta naisten kilpa oli suhteessa tällä kertaa kovempi kuin miesten, vaikka uroiden kilpaan oli haalittu jälleen kerran sellainen maratonjoukkio, että sille vetää vertoja vain aiempien vuosien Lontooseen haalitut maratonjoukkiot.

[virginlondonmarathon.com & raasto.com] 

Juoksijat jyräsivät SM-maantiellä kuin kaulin

Maalla olevalla tiellä tapahtuvan juoksun Suomen mestaruuskilpailut kilpailtiin Kuopiossa 21.4.2012. Siellä miehet ja naiset kirmasivat puolikkaan maratonin ja juniorit kymmenen kilometrin mittaisen taipaleen täydessä juoksevaisuudessa. Kuka oli siellä puolimaratonin kovin? No, kukapa muukaan kuin Turun Urheiluliiton kotiseurakseen tunnustavan Lewis Korir. Hän tempaisi ajan 1.05.22, mikä ei Lewisin tasoisen juoksijan kyseessä ollessa ole ylenpalttisen ilmiömäinen tulos, mutta kuitenkin Suomen mestaruuden arvoinen. Luultavasti Korir ei joutunut voittonsa eteen juoksemaan läheskään täpöillä. Hän on niin kova, että SM-maastoissa voimme odottaa hänen voittavan 4 km ja 12 km, Kalevan kisoissa 5000m ja 10 000m sekä syksyllä SM-maratonin. Tällaiseen sarjaan yhden vuoden aikana ei ole pystynyt kukaan maamme yleisen urheilun historiassa.

Hopeaa Kuopiossa juoksi Jyväskyläin Kenttäurheilijain Miika Takala ajalla 1.07.06. Kesällä Takala tavoittelee puolen tunnin alitusta ratakympiltä kuin yritysjohtaja henkilöstövähennyksiä. Pronssisen lätkän HKV:n logolla koristettujen tuulihousujensa taskuun sai tunkea Aki Nummela. Hän latoi 21,1 km noin 3.15 kilometriä kohden. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että puolimaratonfanit näkivät hänet maalisen linjan yllä 1.08.23 kuluttua lähtölaukauksesta. Olisiko asian laita niin, että Nummela himoaa kesällä tulosta 3000 metrin esteissä kuin poliisi nahkasaappaita? Valitettavasti kilvan viimeinen yhden tunnin ja kymmenen minuutin alittaja oli KU 58:n Tommi Hytönen. Hän käytti puolikkaaseen martyyn aikaa 1.09.23. Hänen tuloksensa on kuitenkin kelpoinen kuin laki pykälässä.

Puolimaratonfanit raapivat päätään mietteliäästi pohtien päissänsä kysymystä siitä, ketkä olivat kilvassa viides ja kuudes. No, he olivat Turun Urheilullisen liiton edustajat, mutta Liedon Parman kasvatit, nitrolla tankatun juoksumaton kaltaisesti jauhaneet Jukka (1.10.17) ja Jaakko (1.10.22) Kero. Veljekset olivat tälläkin kertaa vahvoja kuin porot. On muistettava miesten esiintyneen SM-maantiellä jo 1990-luvun alkupuoleleta lähtien. Radoilla he ovat esiintyneet vieläkin kauemmin kuin SM-maantiellä. Älköön kukaan unohtako esimerkiksi Jaakon Suomen mestaruutta 16-vuotiaiden poikien 4 x 800 metrillä vuodelta 1988 Kokkolan SM-viesteissä tai Jukan 16-vuotiaiden poikien SM-maastojen kahdeksatta sijaa vuodelta 1989 Lapinlahden SM-maastoissa. Uransa kuluessa pojat ovat juoseet seuralleen niin paljon SM-mitaleita ja -pisteitä, että sitä on ihmisjärjen vaikea käsittää. Näitä kavereita on seuransa syytä totta vieköön arvostaa.

Kestävyysjuoksumme kannalta olisi ollut verratonta, jos 1.10-alittaja olisi ollut Kuopion kilvassa suurempi lukumäärä kuin oli, mutta toki on otettava huomioon, että kaikki Kopiossa maaliin juosseet ovat 9999999999 x kovempia urheilijoita kuin yksikään pelien ja leikkien harrastaja tai moottorin ulvottaja, puhumattakaan viheriöllä palloa reikään tökkijöistä. Jos joku väittää, että näin ei ole, hän on väärässä kuin rahoja kymmeniä tuhansia euroja roistomaisilta liikemiehiltä vastaan ottanut poliitikko, joka väittää että ei ole tehnyt mitään väärää. Eräs Kuopion kisan kovista on esimerkiksi Sjundeå IF:n Thomas Sadvall, joka sijoittui 14:nneksi ajalla 1.12.15. Tämä Kyrsklätt IF:n kasvatti juoksi 21 vuotta sitten, vuonna 1991, silloin 16-vuotiaana 800 metriä aikaan 1.58.11. Silloin sillä heltisi 16-vuotiaiden SM-kisoissa viides tila. Vuotta myöhemmin vuonna 1992, 17 vuoden ikään varttuneena, hän tekaisi silloisella mielimatkallaan, kahden ratakierroksen kierrossa aika mukavan oloisen tuloksen, 1.55.30. Nykyään mies on täydessä maratonkeskittyneisyydessä.  

Naisten kilvan Kuopiossa vei nimiinsä Oulun Pyrinnön Elina Lindgren ajalla 1.18.53. Se ei ole lähellekään Lindgrenin rekordi, mutta mestaruus on aina mestaruus, vain mestaruus, eikä mikään muu kuin mestaruus, puhumattakaan mestaruudesta, vain mestaruudesta, eikä mistään muusta kuin mestaruudesta. Lindgren voitti aika selvästi mestaruuden, vain mestaruuden, eikä minkään muun kuin mestaruuden, puhumattakaan mestaruudesta, vain mestaruudesta, eikä mistään muusta kuin mestaruudesta. Tästä kertoo se, että hopealle sijoittuneen IF Ålandin Johanna Kahlrothin aika oli 1.20.02. Mahtoiko Kahlrothia korpea niukka päällitys? Tuskinpa vain, sillä aika harva maamme väestöstä on niin kova, että sijoittuu lajien kuninkaassa, kestävyysjuoksussa, Suomen mestaruusmitaleille. Pronssisen mitskun kotiinsa kuljetettavaksi sai Viipurin Urheilijain Nina Chydenius 1.21.38 kuluttua laukauksisesta lähdöstä. Neljäs oli jo monennenkin kilpansa kestävyyspitoisessa juoksussa kilvoitellut KU 58:n Sanna Kullberg ajalla 1.21.57. Tällä juoksulla hän kukisti Rovaniemen Roadrunnersin Anni (1.22.09) ja Elli Hemmingin (1.22.18) niukasti, mutta kuintenkin selvästi. Kaikki heistä, samoin kuin muista maaliin juosseista olivat kovia kuin kenguru kolmiloikassa.

Mitenkä sitten kävi Kuopiossa junioristen orien 10 kilometrillä? Kävipä siinä siten, että voiton vei Lahden Ahkeran Ossi Kekki ajalla 31.54. Hän himoaa kesällä kovaa tulosta 1500 metrillä kuin asianajaja lakikirjaa. Toiseksi ajalla 32.01 tulleesta Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesasesta voidaa sanoa, että hän inhosi kulkemattomuutta kuin sheriffi muukalaista, minkä vuoksi hän ei kärsinyt kulkemattomuudesta. Pronssia sai Turun Urheiluliittoa edustava Henrik Goesch 32.30 kuluttua juoksijain liikkeelle laittamisesta. Hän himoaa menestystä triathlonissa kuin palomies vesiletkua.  

Junioristen naisten 10 kilometrillä kävi niin, että voiton vei Nummen Kipinän Meri Rantanen tuloksella 36.14. Viime kaudella maamme juniorisarjaa hallinnut ja Euroopan tasollakin maanosan kärkeä ahdistellut Rantanen ei kuitenkaan saanut voittoa helpolla, sillä kestävyysjuoksussa mikään ei tule koskaan helpolla, toisin kuin peleissä ja leikeissä sekä moottoteiden kamppailussa toisia moottoreita vastaan. Lisäksi Rantasta ahdisti lähes maaliselle linjalle saakka Karhulan katajaisten Oona Kettunen. Hän näet käytti kilpaan aikaa 36.18. Sen sijaan kolmanneksi sijoittunut Jalasjärven Jalaksen Sanni Massinen joutui antautumaan enemmän kärkiselle kaksikolle, sillä hän juoksi maaliin ajassa 37.27. Joka tapauksessa hän on SM-mitalisti, eikä kukaan voi muuta väittää.  

17-vuotiain nuorison saadessa elämänsä keväässä suoritetun SM-maantiekilvan päätökseen, tulostaululta voitiin lukea, että poikien mittelön oli ratkaissut voitokseen Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki 34.26 kuluttua pyssyn puhumisesta. Hän himoaa tuloksia kuin timpuri pattinkia. Hopeaa itsensä ja kotikenttänsä iloksi sai Kuopion Reippaan Samu Mikkonen ajalla 34.37. Hän on aika reipas sälli. Pronssia kotoonsa kantoi Lempäälän Kisan Markus Kyrölä. Hän laukkasiloikkasi reitin päätökseensä ajassa 35.01.

Tyttöjen kammoittelussa parhaaksi osoitteutui käytännössä kotikentällään juossut Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen. Hän piti 40 minuutia totaalisen pilkkanaan juostessaan 38.49. Sen sijaan hopeaa saanut Espoon Tapioiden Taika Nummi ei aivan ennättänyt maalisen linjan ylle ennen kuin kello päällitti 40 minuuttia, mutta väliäkö tuolla kun kouraan lyötiin silveristä metallia kilvan päätteeksi. Pronssille sijoittui Karhulan Katajaisten Minttu Hukka, käyttäen kymmeneen kilometriin 40 minuuttia ja siihen vielä 22 sekuntia päälle.

Niin oli SM-maantiejuoksut juostu. Seuraavaksi SM-karavaani suuntaa kohti Pudasjärveä, jossa kilpaillaan maastossa tapahtuvan juoksun Suomen mestaruuksista 13.5. Toki siellä mitellään myös muista sijoituksista kuin mestaruuksista, sillä yksi vain voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa. No, toki kolmekin voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa, sillä joukkuekilpailuissa kammoiltellaan mestaruuksista niin ikään, joten siinä kultaista metallia lätkitään aina kolmen kestävyysjuoksulle sydämensä menettäneen raaston tai raastottaren kouraan kerrallaan. [raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 2 – Voiko maratonluottoa olla ilman maratonkeskittyneisyyttä?

Edellisessä maratonfilosofian osassa kävi ilmi, että maratonkeskittyneisyys on tärkeintä oman maratonsuorituskyvyn täydellisen hyödyntämisen kannalta. Paitsi että maratonkeskittyneisyys valmistaa kehoa ja mieltä maratonia varten, se myös kumoaa kaikkien muiden matkojen paitsi maratonin pelkääväisyyden. Maratonpelkääväisyyden torjunnassakin sillä on tärkeä merkitys, vaikkakaan edes täysi maratonkeskittyneisyys ei välttämättä poista kokonaan maratonpelkääväisyyttä.

Maratonkeskittyneisyyden maratonpelkääväisyyttä ehkäisevä vaikutus perustuu siihen, että maratonkeskittyneisyydellä on taipumus lisätä maratonluottoa, mikä puolestaan on maratonpelkääväisyyden vihollinen. Toisin sanoen, mitä enemmän henkilöllä on maratonluottoa, sitä vähemmän hänellä on maratonpelkääväisyyttä. Asia voidaan ilmaista myös niin päin, että mitä enemmän henkilö on maratonpelkääväisyydessä, sitä vähemmän hänellä on maratonluottoa.

Tämän perusteella maratonluoton luulisi siis olevan pelkästään maratonsuoritusta edistävä asia. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Maratonluotolla voi olla ainakin kahdessa tapauksessa myös maratonsuoritukselle haitallinen vaikutus. Ensinnäkin, mikäli maratonluotto pohjautuu valheelliselle perustalle, siitä on juoksijalle haittaa. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun juoksija on valmistautunut maratonille ilman maratonkeskittyneisyyttä ja luulee maratonin kulkevan tuosta vain esimerkiksi ratakauden jälkeisellä lyhyellä maratonharjoittelujaksolla tai jopa ilman maratonharjoittelujaksoa. On myös tilanteita, joissa juoksija luulee olleensa maratonkeskittyneisyydessä, vaikka hänen toimintansa on tosiasiassa ollut kaikkea muuta, esimerkiksi kilpailemista joka viikonloppu usean viikon ajan ennen maratonia. Tällainen toiminta saattaa toki lisätä maratonluottoa, mutta maratonkeskittyneisyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Maratonkeskittyneisyyden valheellisesta perustasta on lukuisia muitakin esimerkkejä, joita ei tässä ruveta tarkemmin käsittelemään. Niitä tullaan käsittelemään yksityiskohtaisemmin raasto.comin maratonkeskittyneisyyden oppikirjassa, mikäli sellainen joskus ilmestyy.

Toinen tapaus, jossa maratonluotolla voi olla maratonsuoritukselle haitallinen vaikutus, on kyseessä silloin, jos maratonluottoa on liikaa. Tapissaan olevalla maratonluotolla on näet taipumus aiheuttaa maratontakkiaukisuutta, eli maratonnöyryyden katoamista. Jos maratonille lähtee 100 prosenttisen varmana siitä, että nyt tulee kova tulos tai oma ennätys, tuloksena on yleensä maratonwaterloo. Tämä puolestaan johtuu siitä, että tapissaan olevalla maratonluotolla on taipumus murentaa maratonkeskittyneisyyttä. Mikä kavalinta, tätä ylenpalttisen maratonluoton aiheuttamaa maratonkeskittyneisyyden katoamista ei välttämättä huomaa ennen kuin on liian myöhäistä.

Maratonluotto on tietysti tärkeää maratonille lähdettäessä jo pelkästään maratonpelkääväisyyden ehkäisijänä, mutta luottoa on oltava sopivassa määriin, ei liikaa. Ehkä optimaalisena tasona voidaan pitää 75-80 prosentin maratonluottoa. Tämä on toki maratonpiireissä jossain määrin kiistanalainen asia ja pitkälti yksilöstä riippuvainen. On olemassa myös maratonkoulukunta, jonka mielestä maratonluoton on oltava tapissaan parhaan mahdollisen maratontuloksen aikaansaamiseksi, eikä juoksijalla voi koskaan olla liikaa maratonluottoa. Joka tapauksessa maratonluottoa voi siis olla ilman maratonkeskittyneisyyttäkin, sillä maratonluotto voi pohjautua maratonpilvilinnoille, ilman maratonkeskittyneisyyden aikaansaamaa armottoman raakaa faktaa.

[Z]

Juoksijat vireessä Rotterdamissa kuin kerosiinilla tankattu Mosse

Sunnuntai 15.4. oli päivä, jolloin moni kaupunki oli päättänyt järjestää maratonin. Niinpä jotkut olivat maratonkeskittyneisyydessä kuin lakimies lexittyneisyydessä. Keskittykäämme kisaraportissamme Rotterdamiin, joka sijaitsee Hollannissa. Siellä ei ole mäen mäkeä, joten maan maratonreirit ovat tasaisempia kuin pöytä, mutta merellisestä sijainnistaan johtuen myös tuulelle alttiita. Tällä kertaa puhuri hönki myös Rotterdamissa maratoonareiden inhottavana seuralaisena. Se ei kuitenkaan estänyt Etiopian juoksijoita pistämätä pystyyn verratonta maratonshowta. Kävi nimittäin niin, että Yemane Adhane -niminen veikko , joka ilmeisesti tunnetaan maratonpiireissä paremmin nimellä Yemane Tsegay, jätti kilometri ennen maalia kansallisuustoverinsa, Getu Feleken ja voitti ajalla 2.04.48. Feleke pisteli 2.04.50.

Vielä 30 kilometrin puikolla kaksikko oli 12 sekuntia maailman ennätysvauhtia edellä ja 35 kilometrin vatkullakin tasoissa, mutta sitten "veljesten" harppa ei enää kyennyt syömään maantietä yhtä tuhoisasti, vaan edessä oli hiuksenhieno hyytyneisyys. Adhanen (eli Tsegayn) aika on tällä haavaa Etiopian toiseksi kovin tänä vuonna, joten se saattaa riittää maan olympialippuun Lontooseen. Heidän maan tilastokärkensä on Dubaissa tammikuussa 2.04.23 vispannut Yayele Abshero. Sen sijaan Feleken 2.04.50 on siinä ja siinä Lontoon suhteen, sillä Dubaissa Dino Sefir takoi saman 2.04.50 kuin Feleke nyt Rotterdamissa. Jos tilanne säilyy samanlaisena muiden kevätmaratonien jälkeenkin, niin kuinkakohan Etiopia ratkaiseen kolmannen miehen valinnan? Jos jompikumpi olisi juossut sekunnin kovempaa, niin valitsijoilla olisi helppo työ.

Monet odottivat, että Kenian Moses Mosop olisi kovin Rotterdamissa, mutta eipä ollut. Hän jäi etiopialaisten hurjasta vedätyksestä jo ennen 30 kilometrin viistaa ja oli jossain vaiheessa jo noin 20 sekuntia jäljessä, mutta saalisti lopussa naapurimaansa miehiä lakkaamattoman herpaantumattomasti. Se ei riittänyt kolmatta sijaa korkeammalle ajalla 2.05.03. Valitettavasti se saattaa tarkoittaa sitä, että Mosop ei mahdu maansa olympiajoukkueeseen Lontooseen, sillä niin hurjaa on maratonpeli maailman huipulla. Mosopin jälkeen tulikin suuri ero seuraavan mieheen, sillä Kenian Stephen Kibet sai 42 kilometriä ja 195 metriä päätökseen 2.08.05 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän olikin viimeinen maratonsälli, joka tällä kertaa alitti 2.10.

Kilvassa oli mukana myös suomalaisia, joista nopein oli Lahden Ahkeran Jussi Utriainen. Hän oli vedossa kuin reki ja tekaisi tuloksen 2.16.34, mikä tarkoittaa sitä, että Jussi sai pitkän tauon jälkeen maratononnistuneisuuden tuloksiselle taululle. Riittääkö tämä olympialaisen B-rajan alitus maamme olympiakomitealle, jää nähtäväksi. Suomen toiseksi paras rotterisessa damissa oli Sjundeå IF:n Mårten Boström ajalla 2.21.03. Koska miehen maratontavoitteet ovat selvästi kovemmat, se ei luultavasti aiheuta Boströmille maratononnellisuutta. Sen sijaan seuratoveri Lauri Lipiäisen 2.29.34 saataa aiheuttaa latelle onnellisuuden, olihan kyseessä miehen ensimmäinen 2.30 -rajan alittavaisuus. Ei ole siis liioiteltua väittää, että Lipiäinen jyräsi Rotterdamin kaduilla kuin riistäytynyt panssarivaunu.

Kukapa voitti Rotterdamin naisten kilvan? No, hänhän oli Etiopian Tiki Gelana maansa ennätyksellä 2.18.58. Gelana polki lopussa väsymättömästi kuin rumpali speedmetalkomppia. On päivänselvää, että hänen tuloksensa riittää näytöksi Etiopian olympiajoukkueeseen. Lontoossa hän onkin eräs suurimmista voittajasuosikkitarista. Tänä keväänä muuten jo kolme etiopialaisnaista on juossut maratonin alle 2.20, joten heidän olypiajoukkueensa on vauhdikas kuin hirttäytynyt kaasu.

Toiseksi Rotterdamissa tuli Italian Valeria Straneo kansansa ennätyksellä 2.23.43. Tuollainen juoksu teki Straneolle terää olympiavalintoja ajatellen, sillä hänen kotimaassaan on ylitarjontaa 2.25-2.26 -naisista kolmea olympialippua kohden. Kolmanneksi sijoittui Etiopian Merima Hasen tuloksella 2.25.48. Se on hyvää kansainvälistä huipputasoa, mutta ei alkuunkaan riittävän kova Etiopian olympiajoukkueeseen. Vielä neljänneksi sijoittunut Hollannin Miranda Boonstrakin alitti 2.30, sillä hänet tavoitettiin maalilinjan yltä 2.27.32 kuluttua lähtölaukauksesta. Tänä vuonna 40 vuoden ikäpaalun tavoittava Boonstra on tahkonnut 3000 metrin esteitä pienen ikänsä, joten on jo hänen aikakin ollut siirtyä todenteolla kestävyysurheilun ylivertaisen kuniinkuusmatkan pariin.

[iaaf.org, hevoskuuri.fi & raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 1 - Kumoaako maratonkeskittyneisyys puolimaratonpelkääväisyyden?

Seuraavassa juttusarjassa käydään lyhyesti läpi maratonkeskittyneisyyden perusteita. Mikäli raasto.com julkaisee joskus erillisen maratonkeskittyneisyyden oppikirjan, asioita käydään silloin läpi perusteellisemmin.

Kuten aiemmin on käynyt ilmi, maratonkeskittyneisyys eli oman maratonsuorituskyvyn mahdollisimman täydelliseen hyödyntämiseen keskittyvä työkalu voidaan jakaa 1) fyysiseen ja 2) psyykkiseen maratonkeskittyneisyyteen. Fyysinen maratonkeskittyneisyys tarkoittaa harjoitteluun ja kilpailemiseen liittyviä ratkaisuja, kuten vähintään puolen vuoden mittaisen harjoitus- ja kilpailuohjelman rakentamista tiettyä maratonia, vain tiettyä maratonia eikä mitään muuta kuin tiettyä maratonia silmällä pitäen. Harjoituksissa tähdätään ensisijaisesti maratonilla vaadittavien ominaisuuksien kehittämiseen. Tällöin esimerkiksi alimatkojen kilpailuihin ei tähdätä erikseen, vaan ne juostaan ainoastaan valmistautumisena maratonille. Siihen ne ovatkin hyviä, tosin sillä edellytyksellä, että niitä ei juosta liikaa.

Psyykkinen maratonkeskittyneisyys taas tarkoittaa henkistä asennoitumista maratonia kohtaan, jolloin millekään muille kilpailuille kuin maratonille ei anneta ajatuksissa tärkeydeltään minkäänlaista painoarvoa, vaikka maratonia lyhyempiä matkoja maratonille valmistautuessa tietty määrä juostaankin. Painoarvoa ei anneta myöskään muille epäoleellisille seikoille, vaan maratonkilpailu valitaan reitin nopeuden tai sen arvokilpailustatuksen, eikä esimerkiksi rahapalkintojen tai mahdollisimman halpojen kustannusten perusteella (tietenkin oman taloudellisen tilanteen huomioon ottaen). Niin ikään psyykkinen maratonkeskittyneisyys ilmenee mm. omaan suorituskykyyn nähden realistisen maratontaktiikan laatimisena ja yleisenä maratonammattimaisuutena, jossa kaikki asiat tehdään maratonia ajatellen niin hyvin kuin pystytään.

Edellä mainitusta seuraa se, että mikäli urheilija on täydessä maratonkeskittyneisyydessä, hänellä ei voi olla alimatkojen kilpailujen pelkääväisyyttä, koska ne eivät merkitse hänelle muuta kuin maratonille valmistautumista. Maratonkeskittyneisyyden omaava urheilija ei siis tunne puolimaratonpelkääväisyyttä, 10 000 metrin pelkääväisyyttä, 5000 metrin pelkääväisyyttä tai Kalevankisapelkääväisyyttä, koska hänen tavoitteensa on maratonilla, eikä suinkaan puolimaratonilla, 10 000 metrillä, 5000 metrillä tai Kalevan Kisoissa. Toisin sanoen, maratonkeskittyneisyys kumoaa kaikkien muiden matkojen, paitsi maratonin pelkääväisyyden. Ja, mikä tärkeintä, vaikka maratonkeskittyneisyys ei välttämättä takaa maratonpelkääväisyyden poissaoloa, on täysi maratonkeskittyneisyys kuitenkin toiseksi paras suoja maratonpelkääväisyyttä vastaan heti maratononnellisuuden jälkeen. Mitä täydellisempi maratonkeskittyneisyys, sen pienempi maratonpelkääväisyyden riski. Tai toisinpäin, mitä puutteellisempi maratonkeskittyneisyys, sen suurempi maratonpelkääväisyyden riski.

[Z]

Tuomas Jokinen takoi Stanfordissa kuin raivo timpuri

Maailman, Euroopan, Suomen ja Turun Weikkojen Tuomas Jokinen teki comebackin radoille 1,5 vuoden vammatauon jälkeen. Eikä miten tahansa tehnytkään, vaan potkussa kuin kavio. Kävi nimittäin niin, että USA:n Stanfordissa 25 ratakierroksen eli 10 000 metrin kilvoittelussa hän juoksi ajan 29.19.17. Sillä hän sijoittui yliopistomiehiä pullollaan olevassa B-erässä sijalle kahdeksan. Se on itsekin yliopistomiehenä Turun yliopistossa oppia kaaliinsa vettä täynnä olevan korkeushyppypatjan tavoin imevän Jokisen kaikkien aikojen toiseksi nopein kymppi. Kolme vuotta sitten hän kiersi rataa samassa paikassa kuin yritysjohtaja lakeja aikaan 29.11.05. Tällä kertaa B-erässä 36 miestä veti alle puolen tunnin.

Video kisasta.

Se on enemmän kuin A-erässä, jossa näin teki vain 29 miestä, tosin eipä siinä erässä miehiä ollutkaan kuin 30. A-erän voitti joten kuten valtavasta USA:n olympiakarsintamaratonpettymyksestään toipunut neljän vuoden takainen olympiamaratonin yhdeksänneksi nopein, Dathan Ritzenhein. Aika oli tosin Ritzin tasoille ringinkiertäjälle heikohko, 28.21.48. Se näet uupuu noin minuutin aikoinaan Coloradon yliopistossa oppia kuulaansa tankanneen, vain tankanneen, eikä mitään muuta kuin tankanneen Ritzin persoonallisesta rekordista. Kun olympiamaraton tällä haavaa menee todennäköisesti USA:n varamies Ritziltä sivu suun, hän varmaan himoaa kympillä USA:n olympiaedustusta kuin pomo hilloa.

Stanfordissa oli mukana myös Joensuun Katajan Jukka Keskisalo 5000 metrillä. Kuinka hänelle kävi? No, hän sijoittui A-erässä 25:nneksi ajalla 13.56.83. Voittajaksi nelisti Arizonan yliopiston Stephen Sambu ajalla 13.31.51. Irlannin Alistair Cragg oli kolmas 13.32.76 kuluttua lähtökaukauksesta. Pitkän linjan sahaaja ja jo vuonna 2004 vitosen olympiafinaalissa juossut Gragg varmaan himoaa taas olympiaedustusta kuin sihteeri reskontraa. A- ja B-erässä yhteensä 35 miestä alitti 14 minuutin rajan, joten on selvää, että jokainen heistä oli terässä kuin nitrolla tankattu moottorisaha, eikä kukaan hyytynyt kuin pomo piikkauksessa.

[rtspt.com & raasto.com]

Hah-haa, mitä rallatusta Berliinin puolimartylla

Hui-hai, kun taas rallateltiin kestävyyspitoisessa kilvanjuoksussa viime viikkoisena loppuna. Tällä kertaa paikkana oli Berliini ja matkana puolikas marty. Voittoon siellä vilisti Kenian Denis Koech. Hän ohitti kilvassa kymmenen kilometrin viistan ajassa 28.26, mutta moinen loikkiminen alkoi tuntua hänestä tuota pikaa tylsältä ja paremman tekemisen puutteessa hän päätti lähteä hetkeä myöhemmin omille teilleen. Viimeiset 11,1 kilometriä hän oli liekeissä kuin tulitikulla sytytetty pieru, joten ei ollut ihme, että hän saavutti maalin ajassa 59.14. Koechin voitto oli kohtuullisen selvä, sillä toiseksi sijoittunut Kenian Wilson Kiprop hävisi hänelle sekunnin. Kipropin jääminen silveriselle metallille saattoi yllättää jotkut, onhan Kiprop maailman mestari, vain mestari, eikä mikään muu kuin mestari, puhumattakaan siitä, että hän on mestari, olematta muu kuin mestari. Entä kuka sai päättää kilpansa maalisen lijan ylitettyään seuraavaksi? No, eipä kukaan muukaan kuin kukapa muukaan kuin muukaan kukapa kuin Kenian Ezekiel Chebii. Hän juoksi 59.22.

Jos joku luuli, että mitalisen kolmikon lisäksi kukaan muu ei alittaisi tuntia, hän erehtyi kuin puoskari lääketieteessä, sillä neljänneksi sijoittunut Kenian Pius Kirop jaloiteli reitin läpi 2.48 min kilometriä kohden. Se tarkoitti sitä, että hänen loppuaikansa oli 59.25. Moisessa rallatuksessa oli se hyvä puoli, että se ei kerännyt Kiropin koneeseen turhia karstoja. Eikä siinä kaikki, vielä viidenneksi sijoittunut Kenian Paul Kipchumbakin ennätti maaliin ennen kuin kloku oli nakuttanut tunnin ajan. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hänen loppuaikansa oli 59.53. Hän oli siis kova kuin Sörkan kundi San Quentinissa. Myös neljä seuraavaa miestä, kaikki Kenian kansantasavallasta alittivat yhden tunnin ja yhden minuutin. Kansainväliset managerit varmaan himoavat jatkossa heidän juoksemaansa tuohta taskuihinsa kuin alkoholistit keittoa.

Myös Berliinin naisten kilvassa oli tasoltaan tasokkaan tasokas taso. Voittaja, Kenian Philes Ongori veteli puolimaratonin läpi muina naisina 3.15 / km, eli hänen ajoituksena maalissa oli 1.08.25. Hän huitoi loppusuoralla kuin täynnä pervitiiniä oleva kaukopartionaaras, joten ei ihme, että toiseksi sijoittunut Helah Kiprop, kotimaa Kenia joutui antautumaan aikaan 1.08.26. Toki hän oli kova kuin nilkkihallintoa vastustava rebel, mutta ei voinut mitään voittajalleen. Kolmanneksi sijoittui Kenian kansallisuuden omaava Caroline Chepkwony (1.08.36). Hän taipui kärkiselle kaksikolle lopussa tapahtuvassa kirissä kuin naula timpurittarelle. Muut puolimaratonnaaraat eivät alittaneet tunnin ja siihen vielä päälle lisäyn kymmen minuutin rajaa, mutta mainittakoon vielä Puolan Karolina Jarzynskan armoton luukutus aikaan 1.10.56. On täysin tarpeetonta mainitakaan, että hän himosi kovaa puolimaratonitulosta kuin terveydenhoitaja verenpainemittaria.

[berliner-halbmarathon.de, raasto.com]

Peloton vauhtikone Antonio Leitao on poissa

Eräs raasto.comin toimituksen toimittaja Z:n idoleista, Portugalin Antonio Leitao siirtyi autuaammille juoksuradoille vain 51-vuotiaana. 5000 metrin spesialisti ja totaalisen armoton vetojuhta Leitao nousi huipulle vuonna 1982 22-vuotiaana juoksemalla 5000 metriä 13.07.70. Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrin finaalista vuodelta 1984, jossa portugalilaiset olivat päättäneet murskata vastustajansa hirveällä matkavauhdilla säpäleiksi. Ezequiel Canario veti ensimmäisen kilometrin 2.37.22, minkä jälkeen Leitao siirtyi kärkeen. Hän jauhoi keulassa kierros toisensa jälkeen (2000m 5.17.77, 3000m 7.59.24, 4000m 10.38.76) yhä harvenavan joukon peesatessa takana, kunnes viimeisen kierroksen lähtiessä Leitaon mukana oli enää kaksi miestä, Marokon pikajuna Said Aouita ja Sveitsin turboahdettu kello Markus Ryffel. Lopun välienselvittelyssä voittajaksi juoksi Aouita ajalla 13.05.59, hopeaa otti Ryffel (13.07.54) ja pronssia Leitao (13.09.20). Vaikka Leitaolta ei enää kiri lopussa irronnut hurjan vauhtisoolon jälkeen, hän juoksi kuitenkin viimeiset 800 metriä aikaan 1.58.9. Se oli varsin kelvollista kyytiä mieheltä alku- ja välierien jälkeen, viimeiset 4 kilometriä finaalissa keulassa raastaen. Se oli kova veto myös siihen nähden, että siihen aikaan 5000 metrin ME oli 13.00.41. Noin peloton vauhdinpito arvokisajuoksussa ei voinut olla vaikuttamatta kilpaa televisiosta seuranneeseen 10-vuotiaaseen raaston penikkaan.

Tuo 5000 metrin olympiapronssi jäi Leitaon ainoaksi arvometalliksi. Muutenkin hän taisi jäädä tuon ajan portugalilaisista juoksijoista puhuttaessa Carlos Lopesin, Fernando Mameden ja Rosa Motan varjoon. Muista miehen sijoituksista mainittakoon vuoden 1983 Helsingin MM-kisojen 10. tila (jossa hidasvauhtinen alku ei sopinut vauhtikone Leitaolle ollenkaan - sinäkin vuonna hän juoksi vitosen 13.14.13) ja vuoden 1986 EM-kisojen viides tila (jossa Leitao yritti kovaa vauhdinpitoa Los Angelesin tapaan, mutta ei ollut tarpeeksi kova). Vuoden 1986 jälkeen (5000m 13.15.18) jalat sanoivat yhteistyösopimuksen Leitaon kanssa irti ja raihnaisilla työkaluillaan hän juoksi vielä seuraavana vuonna mielimatkansa 13.23.66. Miehen ura kansainvälisellä huipulla päättyi ennen vuoden 1988 Soulin olympiakisoja.

Leitaon salaisuus 5000 metrillä oli hirveä matkanvauhdinsieto, jonka hän harjoituksissa hioi huippuunsa. Hän ei ollut erityisen nopea vitosen huippumieheksi (1500m 3.38.2), mutta vauhtikestoa löytyi (3000m 7.39.69). Tästä matkavauhtimaksimikestosta vastustajat saivat 12 ja puolen kierroksen koitoksessa kärsiä lakkaamattoman harpaantumattomasti. Raasto.comi toivottaa raastokone Leitaon läheisille voimia surun keskellä.

[raasto.com]

Seitsemän alle 2.08 Soulin maratonilla

Eteläkorealaiset ovat maratonhullua kansaa ja miksipä eivät olisi? Ovathan heidän maratonmiehensä voittaneet olympiakultaa vuosina 1936 (Kee Chung-Sohn), 1992 (Hwang Young-Cho), hopeaa vuonna 1996 (Lee Bong-Ju) ja pronssia vuonna 1936(Nam Sung Yong). Niinpä he laittoivat kunnolla paalua pöytään, jotta heidän pääkaupunkinsa Soulin maratonilla olisi kunnon rallatusta kehissä ja siellähän oli. Kävi nimittäin niin, että Kenian Wilson Loyanae oli tulessa kuin Molotovin coctail ja voitti 42 kilometrin ja siihen vielä päälle juostun 195 metrin kilvanjuoksun ajalla 2.05.37. On sanomattakin selvää, että se on Soulin maratonin reittiennätys. Loyanae oli kilvassa täysin piittaamaton tuskasta, mikä on mahdollista päätellä hänen väliajoistaan (5 km 14.56, 10 km 29.45, 15 km 44.46, 20 km 59.46, 25 km 1.14.46, 30 km 1.29.43, 35 km 1.45.14 ja 40 km 1.59.25). 35 kilometrin jälkeen vauhti siis kiihtyi huimasti ja lopun voittaja viiletti kuin tornado keskilännessä. Loyanale paransi aika lailla myös omaa ennätystään, joka ennen Soulin kilpaa oli 2.09.23.

Kukapa kilvassa tuli toiseksi? No, kukapa muu kuin Kenian James Kwambai ajalla 2.06.03. Hän ei tehnyt lähellekään omaa rekordiaan, sillä muutama vuosi sitten Rotterdamissa hän veti 2.04.27. Kwambai oli kuitenkin luultavasti kilvan jälkeen kohtalaisen tyytyväinen juoksuunsa, sillä pariin vuoteen maratoni ei ole ottanut häneltä oikein sujuakseen. Nyt kulkemattomuus oli poissa ja Kwambai sahasi maratonia halki, poikki ja pinoon kuin järkensä menettänyt metsuri.

Kolmantena maaliin ennätti Kenian kansalaisuutta tunnustava Eliud Kiptanui. 2.06.44 häneltä maratoniin kesti, mikä ei ole toissa vuonna 2.05.39 juoseen Kiptanuin oma rekordi, mutta kelpo veto kuitenkin maratonin maailmanmarkkinoilla. Loppukilometrit Kiptanui hakkasi kuin vailla kontrollia oleva timpuri.

Neljäntenä maalilinjan ylle vajosi herra nimeltään Philip Kimutai Sanga. Hänen kotomaansa on Kenia. Hän kulutti lähtölaukaukseta maaliin 2.06.51. Myöskään Sanga ei tehnyt omaa personaalista rekordiaan, sillä äijä on aiemmin leiponut 2.06.07. Joka tapauksessa hän höyläsi maratonia raivokkaasti kuin litran kahvia kitannut puuseppä.

Kilvan viides oli kenialainen veijari, nimeltään Felix Kipkemboi Keny tuoksella 2.07.31. Hänen juoksustaan ei voi olla muuta mieltä kuin että hän oli kova kuin Tex Willer kuulusteluissa. Keny teki myös oman ennätyksensä, sillä aiemmin hän oli juossut maratonin parhaimmillaan aikaan 2.07.36. "Huh-huh, onneksi en päällittänyt rekordia", kuulivat jotkut Kenyn puhisivan täydessä maratonrekordihelpottuneisuudessa.

Kuudentana maalisen linjan ylitti Charles Munyeki. Hänen passinsa kannessa lukee "Kenya". Mikä hänen aikansa muka oli? No, ei sen kummempi kuin 99999999999999999999999 kertaa pelejä ja leikkejä kovempi 2.07.41. Charles jäi aavistuksen rekordistaan, joka on Soulin kilvankin jälkeen 2.07.06. Joka tapauksessa hän oli Soulissa iskussa kuin dynamiittipötkö nuotiossa.

Jairus Ondora Chanchaima -niminen kaveri Kenian demokraattisesta tasavallasta hörppi maalissa urheilullista juomaa seuraavana. Moni maratonfani oli sitä mieltä, että poika on urheilullisen juomansa ansainnut. Jos juoksee maratonin läpi ajassa 2.07.43, niin jos ei mies voi sen jälkeen voi juoda urheilullista juomaa, niin koska sitten?

Kilvan kahdeksanneksi paras ei ollutkaan kenialainen. Ei suinkaan, vaan hänen kotimaansa on Eritrea. Kuka tahansa maratonsälli ei kyseessä ollutkaan, vaan jo vuonna 2008 maataan Pekingin olympiamaratonilla edistanut Yonas Kifle. Tällä kertaa hän laukkaloikkasi maratonin ajassa 2.08.51, mikä ei suinkaan ole miehen ennätys, mutta saattaa hyvinkin riittää näytöksi Eritrean olympiakomitealle Lontooseen. On selvää, että maratonin jälkeisillä päiväunilla Kifle alkoi haaveilemaan olympiamaratonista kuin poika naapurintytöstä. Muita kilvassa ei sitten alittanutkaan kahden tunnin ja kymmenen minuutin rajaa.

Soulin naisten kilvan voitto meni miesten tapaan itäiseen Afrikkaan. Maa oli kuitenkin eri, sillä voittaja Tadese Feyse tunnustaa Etiopian värejä. Hän juoksi maraisen tonin ajassa 2.23.26, joten jos joku sanoo hänen tulostaan waterlooksi, niin on väärässä kuin käyristetty vatupassi.

Etiopia sai kilvassa kaksoisvoiton, sillä toiseksi tuli Askale Tafa Magarsa. Hän juoksi 2.25.29, mikä on aika lailla perusveto hänen tasoisellaan maratonhipsuttarelle. Toki hän sahasi 42,195m kuin hallinnasta riistäytynyt metsäkone.

Kolmanneksi naaraiden maratonmittelössä tuli USA:n Serena Burla ajalla 2:28:27. Hän alitti ensimmäistä kertaa urallaan kahden tunnin ja siihen vielä päälle lisätyn 30 minuutin rajan. Häntä tosin varmaan korpesi hieman se, että hän ei aivan pystynyt laukkaamaan 42 kilometriä ja 195 metriä 3.30 minuuttia kilometriä kohden. No, todennäköisesti häntä ei kuitenkaan korvennut se yhtään, koska amerikkalaisena hän ei tiedä kilometreistä mitään, vaan laskee mailivauhtejaan into piukassa veisaamatta viis siitä, että suurimmassa osassa maapallon maista maileista ei tiedetä mitään, vaan lasketaan kilometrivauhteja into piukassa. Oli asia niin tai näin, jotkut maratofanit olivat kuulevinaan loppukilometreillä Burlan hengityksen vinkuvan kuin kapiaisen varusmiehille.

Kilvan viimeinen 2.30 alittaja oli isäntämaan edustaja Kim Sung Eun ajalla 2.29.53. Hän joutui kirimään 42 kilometrin paalulta maaliin hampaat irvessä, jotta ei tulisi päällitystä. On ilmeisen selvää, että koska päällitys oli noinkin lähellä, Sung Eun kieriskeli maalilinjan jälkeisessä kanveesissa hyvän tovin. Tämä on siinä mielessä sivuseikka, että kun nainen alittaa maratonilla 2.30 on selvää, että hän on karaistunut kuin auringonpalvoja Barentsinmerellä.

[iaaf.org & raasto.com]

NYCin puolikas

Taas lasketeltiin puolimaratonin jaloa otatusta Manhattanilla Central Parkista Trumpin rannoille. Ratki riemukasta puuhaa. Kun stream tarjosi kuvaa niin oli matkaa jaljella enaa 1.5 km, ja siina vaiheessa Kenian letkea Peter Kirui ja Etiopian Deriba "Asphalt" Merga kampesivat rinta rinnan kohti maalivaatetta.
- "Mergalla painaa", tuumi Kirui kun han irtosi loppukiriin reippaalla askeleella.

Kirui ylitti maaliviivan alle tunnissa, 59:39 ja veti Mergan, 59:48, samaan klubiin. Kiruilla oli jo tanssi paalla kun Feyisa Lilesa (60:45) ja Wesley Korir (61:19) seka juuri ammattilaiseksi siirtynyt maastokone Sam Chelanga (61:19) saapuivat maaliin. Muuan Meb Keflezighi kavi hakemassa nopeutta (61:40) ja Dathan Riztenhein (61:52) laaketta tammikuiselle maratonpettymykselle.

Naisten kisassa Etiopian Firehiwot Dado taittoi USA:ssa viihtyvan Uuden-Seelannin Kim Smithin rullauksen aika lailla kisan lopputiimoilla ja rullasi maaliin ajassa 68:35. Smith kellotti 68:43 ja ehti tsekkailemaan Kara Goucherin (69:12) kulkua ihan vain hetken verran. Suomen Laura Markovaara lioitti entista ennatystaan Hudsonissa ja kirjaa sen nyt numeroin 1:16:46.

[nyrr.org]

Juoksijat liekeissä Aktia-cupissa kuin nitrolla lämmitetty sauna

Kevään viimeinen Aktia-cup kipaisiin tuttuun tyyliin Vantaalla. Siellä oli tarjolla 10 kilometrin koetus sulalla tiellä. Voittajaksi juoksi Sjundeå IF:n vauhtikone Jarkko Hamberg ajalla 31.05. Hän oli vireessä kuin banjo. Tiukan vastuksen Hambergille antoi järjestävän seuran KU-58:n Tommi Hytönen tuloksella 31.14. Hän oli iskussa kuin rantagigolo turistirysässä. Pronssia tuulihousujensa taskuun sai HKV:n mies Aki Nummela. Mikä hänen aikansa sitten oli? No, mikäpä muukaan kuin 31.31. Hän oli kova kuin viikon seissyt puuro.

Myös mitalikolmikon takana juostiin aikamoisella harpalla. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että neljänneksi sijoittui legendaarisen SaPu:n Julius Kiptoo ajalla 32.09. Hän oli lyönnissä kuin toimintasankari tappelufilmissä. Viidentenä maalisen linjan ylle 32.16 kuluttua lähtölaukauksesta vajosi henkilö, jolle vanhempansa antoivat nimeksi Martti Siikaluoma. Hän taitaa edustaa Kangasalan Kisaa. Hän oli kovempi kuin nahkakapinallinen kapakkatappelussa. Siitä ei kulunt kauaakaan, kun jo kuudentana maaliin saapunut Jaakko Leinonen, seura Ylikiimingin Nuijamiehet, vajosi kanveesiin. 32.20 häneltä siihen kesti. On päivänselvää, että Leinonen oli täynnä kestoa kuin bodaaja testoa.

Sjundeå IF:n toiseksi paras vallinneessa kilvassa oli itse Lipiäisen Late. Hän käytti aikaa 10 000 metriin 32.46. Se on osoitus siitä, että Lipiäinen on maantiellä kotonaan kuin metsuri korvessa. Kahdeksanneksi sijoittui VU:n oma poika Samuel Rautiainen. Hän takoi kuin sihteeri kirjoituskisassa, joten ei ole ihme, että hän piti 33 minuuttia pilkkanaan ajalla 32.54. Sitä piti pilkkanaan myös KU 58:n Jukka Salo tuoksellaan 32.56. Hänellä kulki kuin moottorisahalla risukossa. Kun Juha Järvelä sijoittui kymmenenneksi ajalla 33.10, se tarkoitti samalla sitä, että Sjundeå sai kolme miestä kymmenen parhaan joukkoon. Yhtä lailla se tarkoitti sitä, että Järvelä oli kovempi kuin metallia syövä rälläkkä. Myös seitsemän seuraavaa miestä alitti 34 minuuttia. Täten juoksu kulki heiltä kuin verenotto sairaanhoitajalta.

Kuinka sitten kävi naisten kilvassa? No, siellä KU 58:n maantiekonettaret Sari Juuti ja Sanna Kullberg ottivat kaksoisvoiton. 37.18 ja 37.38 heiltä siihen kului, joten he olivat kovempia kuin pakkasesta otetut marjat. Kolmannen sijan kesto CV:hensä sai ansioksi kirjoittaa KUU:n Tiina Puranen. Hän juoksi 38.07, eli hän oli kisassa kotonaan kuin tappajahai triathlonistiparvessa. Neljäs ja samalla viimeinen 39 minuutin alittaja oli JKU:n Katja Järvelä ajalla 38.41. Hän hakkasi maantietä kuin opettaja karttakeppiä. Seuraavat neljä naarasta alittivat kaikki 40 minuutin haamuisan rajan eli he vihasivat 40 minuutin päällitystä kuin rakennusmestari tasakattoa.

Niin oli Aktia-kappi juostu ja kohti kesää kulkevat elomme päivät. Päiväin pidentyessä juoksijat himoavat hyviä tuloksia kuin pyöräilijät satulaa, triathlonistit märkäpukua, sunnistajat suota tai palloilijat piirileikkejä.

[raasto.com]