Sandells lähelle SE:tä ja Bergdahl alle 3.40 1500 metrillä - myös Eriksson vireessä

IK Falkenin kaksikko Niclas Sandells - Mikael Bergdahl laittoi Lapinlahdella piikaria toisen eteen tuskaa pelkäämättä. Tuloksena tästä oli se, että Sandells alitti ajallaan 3.36.88 Lontoon olympiarajan ja juoksi samalla Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi legendaarisen kaksikon, olympiavoittaja Pekka Vasalan ja EM-viitosen, halli-Euroopan mestarin ja kolminkertaisen olympiaedustajan Antti Loikkasen jälkeen. Taakse kaikkien aikojen tilastossa jäi sadasosan erolla 800 metrin SE-mies (1.44.10) Ari Suhonen, monista muista takavuosien mailerikovanaamoista puhumattakaan. Juuri Suhonen edusti edellisen kerran maatamme 1500 metrillä olympian kentillä. Tämä tapahtui vuonna 1988 Soulissa, jossa Suhonen juoksi tonnivitosen lisäksi myös päämatkansa 800 metriä. Vuoden 2009 jälkeen jo neljä suomalaista on kyennyt alittamaan 1500 metrillä 3.40-muurin, kun sitä ennen siihen pystyttiin edellisen kerran vuonna 1992.

Suomalaiset 3.40 alittajat 1500 metrillä (tilanne heinäkuu 2012)

3.36.33 Pekka Vasala MäntsU 72
3.36.3 Antti Loikkanen VuoksVe 80
3.36.88 Niclas Sandells IKFalk 12
3.36.89 Ari Suhonen PorvU 87
3.37.2 Pekka Päivärinta TuUl 73
3.38.03 Jari Venäläinen PieksVe 89
3.38.07 Ari Paunonen SulkU 77
3.38.18 Vesa Siivonen EspTa 89
3.38.20 Markku Laine LiedLu 79
3.38.39 Samuli Vasala TuUl 01
3.38.50 Mika Maaskola TuTo 88
3.38.90 Jukka Keskisalo JoKa 09
3.38.92 Timo Lehto OrvIF 84
3.39.14 Matti Valkonen SavolTu 83
3.39.2 Kauko Lumiaho RaahVe 72
3.39.70 Jukka Savonheimo TuWe 92
3.39.74 Mikael Bergdahl IKFalk 12
3.39.93 Jonas Hamm LahdA 10

Lapinlahdella nähtiin myös toinen olympiarajan alitus kestävyysjuoksijan toimesta, kun IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson juoksi 3000 metrin esteet aikaan 9.43.38. Se on maamme kaikkien aikojen tilastossa toiseksi paras tulos heti Johanna Lehtisen SE-tuloksen 9.40.28 jälkeen. Hurraa, suomalaiset kestävyysjuoksijat!

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 12: Miksi rallattelevaisuus on tärkeää maratonilla?

Jokainen maratoonari maratonkeräilijöitä lukuun ottamatta tavoittelee maratonilla mahdollisimman hyvää tulosta. Hyvä maratontulos vaatii riittäviä toimenpiteitä ennen maratonkilpaa maratonkeskittyneisyyden muodossa, mutta myös tiettyjä edellytyksiä maratonkilvan aikana. Eräs tärkeimmistä asioista maratonkilvan aikana on maratonrallattelevaisuus. Ilman maratonrallattelevaisuutta maratonkilpa ei suju hyvin.

Maratonraasto ei onnistu ilman maratonrallattelevaisuutta. Maratonrallattelevaisuus ei puolestaan onnistu ilman maratonkulkevaisuutta. Maratonkulkevaisuus taas vaatii esiintyäkseen maratonkeskittyneisyyden. Maratonkeskittyneisyys, maratonkulkevaisuus, maratonrallattelevaisuus ja maratonraasto ovat siis sidoksissa toisiinsa.

Maratonrallattelevaisuus tarkoittaa maratonin kilpailuvauhdin juoksemista mahdollisimman rennosti ja vähällä energiankulutuksella. Koska kukaan ei pysty raastamaan maratonia alusta loppuun ja parhaimmillaankin raaston osuus maratonista on alle puolet, suurin osa onnistuneesta maratonkilvasta on maratonrallattelevaisuutta. Tarkemmin sanoen, onnistuneesta maratonkilvasta noin 60-80 prosenttia on rallattelevaisuutta ja loput raastoa. Jos maratonrallattevaisuutta on tätä pienempi osuus, juoksija ei pystuy juoksemaan maratonia läpi ilman maratonhyytyneisyyttä. Jos taas maratonrallattelevaisuutta on tätä suurempi osuus (mikä on harvinaista), juoksija ei ole käyttänyt kaikkia voimiaan maratonilla. Voidaan sanoa, että jos juoksija ei pääse maratonkilvan alussa rallattelevaisuuden tilaan, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia raastaa kilvan loppupuolella, koska energiavarastot ovat täysin lopussa silloin, kun kilvan ratkaisuhetket alkavat. Yleensä on jopa niin, että maratonrallattelevaisuuden puutteesta kärsivän juoksijan vauhti romahtaa maratonin jälkimmäisellä puoliskolla.

Maratonrallattelevaisuuden merkitys on siis suuri varsinkin maratonkilvan ensimmäisellä puoliskolla. Tällöin suunniteltua maratonvauhtia tulisi juosta niin pienellä energiankulutuksella, että juoksija tuntee ikään kuin valuvansa juoksijajoukossa ilman minkäänlaista puristusta. Jos juoksija joutuu maratonkilvan alusta lähtien panostamaan siihen, että pysyy mukana haluamassaan vauhdissa, tuloksena on armottoman vääjäämättömästi maratonepäonnistuminen tai jopa maratonwaterloo. Niinpä kärsiessään maratonrallattelevaisuuden puuttesta kilvan alussa, maratoonarin on tehtävä asiasta nopeat johtopäätökset hiljentämällä vauhtia niin, että hän pääsee maratonrallattevaisuuden tilaan. Jos rallattelevaisuuden tilaan pääsy ei tästäkään huolimatta onnistu, maratonkilvasta tulee enemmän tai vähemmän waterloo. 

Maratonrallattelevaisuutta ei pidä sekoittaa maratonrilluttelevaisuuteen. Varsinkin kokemattomilla maratoonareilla ja vahvan ratajuoksutaustan omaavilla on suuri vaara sortua maratonrilluttelevaisuuteen. Tällöin maratonkilvassa lähdetään liikkeelle omaan suorituskykyyn liian kovaa, koska "alkuvauhti ei tunnu missään", vaikka oikeasti hakataan koko ajan anaerobisen kynnyksen partaalla tai sen yläpuolella. Vauhti ei tunnu tuntuvan missään, koska ratajuoksuun verrattuna maratonrytmi tuntuu hitaalta, kilpailun tunnelma tempaa mukaansa, kokemusta maratonin toisesta puoliskosta ei ole jne. Maratonrilluttelevaisuuteen sortuvilla on yleensä lisäksi maratonpäivänä päällänsä hyvä kulkevaisuus, joten senkään vuoksi alkuvauhti ei tunnu kovalta.

Maraton eroaa kuitenkin kaikista muista kilpajuoksumatkoista siinä, että sillä ei voi aloittaa liian kovaa ja sitten sinnitellä loppua väkisin vauhdin kovinkaan paljon romahtamatta, kuten parhaimmillaan esimerkiksi 5000-10 00 metrillä tai jopa puolimaratonilla on mahdollista. Toisin sanoen, jos on hyvä kulkevaisuus, hieman liian kova alkuvauhti ei ole vielä välttämättä katastrofi vitosellla, kympillä ja puolimaratonilla, mutta maratonilla se johtaa vääjäämättä vauhdin romahtamiseen toisella puoliskolla. Maraton ei anna pienintäkään armoa liian kovaa aloittaneille ja sillä oikean vauhdinjaon merkitys on tärkemäpi kuin maratonia lyhyemmillä matkoilla.

Yhteenvetona siis todettakoon, että parhaan mahdollisen maratontuloksen aikaansaamiseksi juoksijan on juostava maratonilla mahdollisimman pitkään, reilusti yli puolet matkasta maratonrallattelevaisuuden tilassa. Rallattelevaisuuden merkitys on maratonilla suurempi kuin millään muulla kilpailumatkalla. Tämä tarkoittaa omaan senhetkiseen suorituskykyyn nähden mahdollisimman oikeaa vauhtia, ei liian kovaa, ei liian hiljaa, mahdollisimman rennosti, mahdollisimman pienellä energiankulutuksella. Jos juoksija pääsee maratonkilvassa tähän tilaan, hänestä tuntuu siltä, että hän voi mielessään ikään kuin lauleskella ja vihellellä siitä huolimatta, että hän leipoo maratonin kilpailuvauhtiaan. Tällöin hänellä on hyvät mahdollisuudet maratononnistuneisuuteen ja sitä myötä maratontyytyväisyyteen tai jopa maratononnellisuuteen.

[Z]

Olympiamaratoonari Arata Fujiwara 2 x 10 000m radalla 29 min 6 min palautuksella

Tänä vuonna maratonin aikaan 2.07.48 juossut ja sillä paikkansa Japanin olympiamaratonjoukkueessa varmistanut Arata Fujiwara päätti vetää olympiavalmistautumisessaan 20 km kovaa. Mikäpä parempi paikka sille olisi kuin Shibetsun kansalliset kilpailut ja niiden 10 000 metrin koitos. Hetkinen, miettii moni, eihän siitä tule 20 km kovaa, jos juoksee vain yhden 10 000 metrin kisan. Ei tulekaan, ajatteli Fujiwara. Niinpä hän juoksin ensin B-erässä ajan 29.08.00 ja noin kuusi minuuttia myöhemmin A-erässä 29.00.98. Siinäpä vähän vauhtikestävyyden hakemista olympiamaratonia varten.

[japanrunningnews.blogspot.com]

USA:n olympiakarsinnat

Valtavaa maratonpettymysta tammikuussa tihkunut Dathan Ritzenhein karasi eilen olympiatiketin arvoisesti USA:n mestaruuskisojen kympilla. Ritz saapui lahtoviivalle Oregonin Eugeneen mita luultavimmin valtavien omien ja ympariston asettamien paineiden alla. Lontoon tiketti odotti hanta vain jos han ylittaisi maaliviivan kolmantena alle 27:45 ajalla. Ja niin myos kavi.

Kilvanjuoksun voitti Galen Rupp ajalla 27:25.33. Toisen sijan nappasi Matt Tegenkamp kellon nayttaessa 27:33.94 ja Ritz saapui samoille mestoille ajassa 27:36.09. Viela yliopisto-opintojaan taiteileva Stanfordin Chris Derrick oli neljas ajalla 27:40.23 ja kun kerran viela Aaron Braunkin alitti A-rajalla ajalla 27:41.54 niin ei tuo karsintakisa ihan paperia ollut. Kisan kaikki maaliin saapuneet 23 juoksijaa alittivat 29:40.

Naisten kympilla Amy Hastings piti kovin kyytia ja kellotti loppukiritettyaan ajan 31:58.36. Teksas A&M yliopistossa opintaivaltaan taapertava Natosha Rogers pisti kampoihin ajalla 31:59.21 ja onnistui pitamaan Shalane Flanaganin takanaan 31:59.69. Kaikki kisan 22 juoksijatarta alitti 33:46.

[flotrack.org, usa-tf.org]

Kestävyysjuoksun kisavalintojen synkkä historia

Tommy Granlundin tuore tapaus yhdessä viime vuoden keihässekoilun kanssa osoitti jälleen maamme urheilujohdossa vallitsevan toimintakulttuurin olevan edelleen voimissaan. Tässä toimintakulttuurissa: 1) sovituista ja ilmoitetuista valintakriteereistä ei pidetä kiinni ja 2) joukkueen sisällä urheilijoita kohdellaan eri tavoin, toisin sanoen eri urheilijoihin sovelletaan erilaisia valintakäytöntöjä yhtenäisen linjan sijaan. Espoon Borza kirjoitti jo ansiokkaasti 800 metrin juoksija Granlundin tapauksesta. Seuraavassa käydään läpi joitain räikeimpiä valintaoikeusmurhia lähihistorian ajalta. Kaikkiin tosin SUL ei ole yksin syypää, vaan mukana "soppaa hämmentämässä" on ollut myös Olympiakomitea. Oli miten oli, raasto.com ei unohda.

Seppo Liuttu 1984. Liuttu juoksi 10 000m Tukholmassa 28.06.58. Kajaanin Kalevan kisoissa hän vain varmisteli kisapaikkansa juoksemalla hopealle (eli kultaan Vainion tultua hylätyksi) ajalla 28.46.77. Liuttu kuitenkin jätettiin valitsematta kisoihin, jossa hopea otetiin ajalla 28.06.22 (Mike McLeod, Iso Britannia, samalla myös McLeodin kauden paras tulos).

Jukka Toivola 1984. Toivola juoksi edellisyksynä New Yorkissa maratonin 2.11.35. Toivolaa ei valittu kisoihin. Toivolan vuosien varrella tapahtuneella nöyristelemättömyydellä urheilujohtoporrasta kohtaan lienee ollut osuutta valitsematta jättämiseen.

Reima Salonen 1976. Montrealin kisoissa oli ohjelmassa vain 20 km:n kävely. Olympiakesänä Salonen alitti mm. toisena maailmassa 5000m kävelyssä 20 minuutin rajan. Häntä ei valittu kisoihin. Kisojen jälkeen syksyllä oli ohjelmassa 50 km:n MM-kisa, koska olympiakisoissa tätä matkaa ei kävelty. Salonen oli MM-kisan pronssilla.

Olavi Vuorisalo 1956. Siihen aikaan 3.43,8 oli 1500 metrillä ehdotonta maailman huippua ja parin sekunnin päässä ME:stä. Pienellä Suomella oli kuitenkin varaa jättää tällainen kaveri olympiakisoista rannalle. Tai ei olisi ollut, mutta jättipä kumminkin. Urheilujohtaminen ei ole järkihommaa.

Martti Kiilholma 1984. Kiilholma juoksi olympiavuoden alussa Houstonissa 2.13.30. Kiilholmaa ei valittu kisoihin. Luultavasti häntä rangaistiin keskeytyksestään Helsingin MM-maratonilla 1983 ja täten haluttiin osoittaa, kuka on herra talossa.

Ari Paunonen 1980. 1500m 3.38,8 ja maili 3.55.76 olympiakesänä olisi riittänyt aika monessa maassa olympiajoukkueeseen. Ei Suomessa.

Risto Ulmala 1988. 5000m olympiakesänä aikaan 13.31.17. Sen vuoden maailman kärkitulos ennen olympiakisoja oli 13.15. Ulmalan niukasti Ruotsi-ottelussa voittanut Jonny Danielson valittiin maansa olympiajoukkueeseen ja olympiakisoissa hän juoksi finaaliin ja siinä kymmenenneksi.

Tommy Ekblom 1988. Ekblom juoksi maratonin edellisyksynä New Yorkissa aikaan 2.12.31 ja oli maailman huippuja sisältävän kisan viides. Valinnan kisoihin olisi pitänyt olla 100 % selvä, mutta Ekblomia ei valittu kisoihin.

Kauko Lumiaho 1972. 1500m 3.39,2. Se olisi pitänyt riittää olympianäytöksi. Ei riittänyt. Sen vuoden maailmantilaton kärkiaika 3.36.3.

Pekka Tiihonen 1974. Tiihonen juoksi maratonin parhaimmillaan aikaan 2.15.15, mutta jätettiin valitsematta vuoden 1974 EM-kisoihin, koska "oli keskeyttänyt Münchenin olympiamaratonilla kaksi vuotta aiemmin".

Lars Sörensen 1986. Sörensen alitti EM-kisarajan juoksemalla 3000 metrin esteet 8.29.00, mutta SUL:n "musta käsi" nousi Sörensenin kisavalinnan ylle, kuten Turun Sanomat tuolloin hänen valitsematta jättämistään kuvasi.

Ari Suhonen 1994. 800 metriä EM-kisavuonna 1.45.79. Kisajoukkueeseen valittiin Mikael Söderman (1.45.20), Jarmo Kokkola (1.45.91) ja Esko Parpala (1.45.99). Suomen kasin taso oli tuolloin Euroopan huippua, mutta silti kiriherkkä Suhonen menetti elämänsä mahdollisuuteen jopa EM-mitaliin.

Martti Vainio 1988. 10 000 metriä olympiakesänä 28.02.04. Ei valintaa, ehkä olympiakomitea sai näin kostettua Vainion vuoden 1984 aiheuttaman häpeän, mutta järjellisiä perusteita valitsematta jättämiseen ei ollut.

Sirkku Kumpulainen 1988. Maraton olympiakeväänä 2.35.24 olisi tuloksen puolesta riittänyt olympiavalintaan, varsinkin kun siihen aikaan 2.30-alittajia naisissa oli vähän, vaan eipä olympiakomitean mielestä riittänyt.

Olavi Suomalainen 1972. Suomalainen voittaa olympiakeväänä Bostonin maratonin, joka on maailman tunnetuimpia maratonkilpailuita. Valitaanko hänet olympiamaratonille? Tietenkin, ajattelee järki. Ei, ajattelee olympiakomitea.

Vesa Kähkölä 1988. Bostonissa keväällä 2.16.17 Suomen karsintakisassa paras meikäläinen ja kesällä 25 km radalla 1.15.04. Ei valintaa, josta mm. Juoksija-lehti hermostui usean sivun tulikivenkatkuisessa kirjoituksessaan SM-maratonin kisaraporttinsa yhteydessä 1988.

[Z]



 

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 11 – Miksi maratonwaterloo kumoaa maratonuusivaisuuden?

Kuten aiemmin on käynyt ilmi, täysi maratonkeskittyneisyys mahdollistaa korkeintaan kahden maratonin juoksemisen vuodessa. Tämä johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyys vaatii aikaa aina vähintään puoli vuotta. Niinpä maratoonarille on armoton takaisku, jos hän ei maratonpäivänä kykenekään juoksemaan tai jos hän joutuu keskeyttämään tai jos hänellä on päällänsä täydellinen kulkemattomuus. Maratonilla monen asian on onnistuttava juuri tiettynä päivänä, jotta juoksijalla olisi mahdollisuus päästä nauttimaan maratontyönsä maratonhedelmistä. Jos juuri sinä päivänä esimerkiksi kurkku on kipeä, kuume noussut, mahatauti tai ruokamyrkytys iskenyt, akillesjänne tulehtunut, polvi kipeytynyt, tapaturma sattunut, sää helteinen tai myrskyisä, joukkoliikenteen ja taksinkuljettajien lakko osunut kisapäivälle, maraton on peruttu, perhehuolet vaivaavat, niin seuraava maratonyritys on yleensä mahdollista vasta puolen vuoden päästä. Miksi pieleen mennyttä maratonia ei muka pystyisi yrittämään jo muutaman viikon päästä uudestaan?

Tämä johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyydessä oleva maratoonari tietää tulevan maratoninsa ja sen päivämäärään vähintään puoli vuotta ennen maratonia. Niinpä hän tähtää harjoittelullaan siihen, että juuri sinä, eikä minään muuna päivänä hän on parhaassa mahdollisessa maratoniskussa, toisin sanoen maratoniskutusneisuudessa. Hän tähtää vain ja ainoastaan kyseiseen päivään sekä fyysisesti että henkisesti. Hän tähtää siihen sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Maratonpäivämäärä- ja kilpa ovat hänen mielessään lähes jokaisella lenkillä tuon puolen vuoden keskittyneisyysjakson aikana. Tästä seuraa se, että jos hän ei kykenekään tuona maratonpäivänä juoksemaan maratonia tai jos hän joutuu keskeyttämään, keskittyneisyyden uusiminen lyhyen ajan sisällä on erittäin hankalaa. Maratonkeskittyneisyys näet purkautuu yleensä juuri tuona suunniteltuna päivänä lopputuloksesta huolimatta.

Monella maratonjuoksijalla on tapana suunnitella varapaikka- ja päivämäärä valmiiksi odottamaan esimerkiksi kuukauden kuluttua alkuperäisestä päivästä, jos hänelle tuoksi päiväksi osuukin maratonwaterloo. Tällainen varasuunnitelma on teoriassa suositeltavaa, koska se vähentää maratonpaineita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että alkuperäisen maratonsuunnitelman epäonnistuessa juoksijan on äärimmäisen vaikeaa koota itseään uuteen yritykseen. Tähän vaikuttavat sekä fyysiset että henkiset tekijät.

Jos juoksijalla ei maratonpäivänä kulje lainkaan, hän saattaa taktikoida ja keskeyttää yrittääkseen myöhemmin lähitulevaisuudessa uudelleen. On selvää, että mitä aiemmin juoksija tällöin keskeyttää, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on fyysisesti olla seuraavalla maratonillaan iskussa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että 30 kilometrin jälkeen ei kannata enää keskeyttää kulkemattomuuden vuoksi yrittääkseen uudestaan lähitulevaisuudessa, koska siitä ei enää palaudu fyysisesti seuraavalle maratonille kovinkaan nopeasti. Käytännössä on kuitenkin niin, että vaikka juoksija keskeyttäisi jo hyvinkin aikaisin yrittääkseen muutaman viikon päästä uudestaan, seuraavasta maratonista ei silti tule mitään tai se on täydellisen kulkematon. Jopa niissäkin tapauksissa, joissa juoksija ei alkuperäisen suunnitelman mukaisella maratonilla kykene starttaamaan lainkaan eli ei siis juokse metriäkään, hän ei yleensä pysty uusimaan maratonia lähitulevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyyden uudelleen käynnistäminen alkuperäisen suunnitelman mentyä pieleen ei onnistu. Tämä johtuu paitsi maratonkeskittyneisyyden purkautumisesta, myös maratonwaterloon aikaansaamasta maratonpettyneisyydestä, joka aiheuttaa niin suuren mielipahan, että maratonuusivaisuuteen ei ole henkisiä voimavaroja.

Mikäli vammat tai sairaudet eivät estä, juoksijan siis kannattaa aina pyrkiä juoksemaan maratoninsa maaliin siitäkin huolimatta, että hänellä olisi päällänsä maratonkulkemattomuus, koska käytännössä uusi yritys maratonilla lähitulevaisuudessa eli maratonuusivaisuus onnistuu vain äärimmäisen harvoin. Yleensä taktisesta maratonkulkemattomuuskeskeytyksestä maratonuusivaisuusmielessä ei ole seurauksena mitään muuta kuin DNF + seuraavalla maratonilla DNF tai DNS. Parempi on siis yksi maaliin juostu maraton maratonsesongin (kevät tai syksysesonki) aikana omiin tavoitteisiin nähden huonolla ajallakin kuin tuplakeskeytys tai keskeytys + starttaamattomuus saman sesongin aikana. Maaliin juostu maraton jopa huonolla ajallakin on tulevaisuutta ajatellen parempi vaihtoehto kuin maratonkeskeytys, koska jokainen maratonkeskeytys lisää maratonpelkääväisyyttä suoraviivaisen käyrän tavoin. 

[Z]

Suomen joukkue EM-kisoihin

Suomen joukkue yleisen urheilun Euroopan mestaruuskilpailuihin Helsingin olympialaiselle stadionille 27.6.-1.7. on julkistettu. Raasto.comi ei luonnollisestikaan uutisoi äkki- tai viskelylajien joukkueen nimiluetteloa. Suomen joukkue maanosamme mestaruuskilpailuissa on seuraava:

Niclas Sandells IK Falken, 1500 ja 5000 metriä. Hän on nopea kuin liekehtivä nitro, kestävä kuin kalashnikovi ja nopeuskestävä kuin nitrolla voideltu kalashnikovi.

Jarkko Järvenpää TampPy, 10 000 metriä. Hän on kova kuin powermetallirumpali poljennossa, armoton kuin powermetallikitaristi tilusoolossa ja raastavainen kuin powermetallilaulaja neljännessä oktaavissa.

Jukka Keskisalo JoKa, 3000 metrin esteet. Hän on iskussa kuin moottorinykki kehässä, lyönnissä kuin muukalainen saluunassa ja potkussa kuin Chuck Norris yhden miehen armeija -elokuvassa.

Suvi Selvenius HKV, 800 metriä. Hän on terässä kuin metallia syövä rälläkkä, viillossa kuin kurkkuja paloitteva veitsi ja porassa kuin puunrunkoon pureutuva moottorisaha.

Johanna Lehtinen JoKa, 1500 ja 5000 metriä. Hän periksiantamaton kuin maailmaa vastaan taisteleva rebel, sitkeä kuin koneistoa vastaan taisteleva toisinajattelija ja järkkymätön kuin omaa tietään kulkeva kulkevainen.  

Sandra Eriksson,  IF Nykarlebynejden 3000 metrin esteet. Hän on kunnossa kuin täynnä virtaa oleva paristo, pidättelemättömyydessä kuin riistäytynyt joki, valmiudessa kuin litran kahvia kitannut tullivirkailija.

Todennäköisesti joukkueessa tulee olemaan myös

Tommy Granlund IK Falken, 800 metriä. Hän on radalla kuin luotijuna kiskoilla, kuin rokkari lavalla, kuin ruohonleikkuri nurmikentällä.

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 10 - Mikä on raaston merkitys maratonilla?

Kestävyysjuoksussa raastamisella eli raastolla on joltinenkin merkitys lopputulokseen. Sen sijaan muissa kuin kestävyyslajeissa raastolla ei ole sijaa. Raasto tarkoittaa juoksuvauhdin ylläpitämistä tai kiihdyttämistä tai tämän yrittämistä kehossa polttavasta tuskasta huolimatta. Raasto on mahdollista ainoastaan lajeissa, joissa hapenottokyvyllä on suuri merkitys. Niinpä esimerkiksi pallopelit eivät ole koskaan raastoa joidenkin urheilutoimittajien virheellisestä kirjoittelusta huolimatta.

Juoksumatkoilla raasto on keskeisesessä osassa erityisesti pitkillä ratamatkoilla, varsinkin 5000 ja 10 000 metrillä. Ne ovat raastomatkoja isolla R:llä. Toki myös 800 metrillä ja 1500 metrillä saattaa esiintyä ja esiintyykin raastoa, mutta sitä esiintyy vain hyvin vähän aikaa ja muilla ominaisuuksilla, kuten nopudella, nopeuskestävyydellä, maitohapon siedolla on suuri rooli. Jos ei ole tarpeeksi nopea näille matkoille, siinä ei mikään raasto auta, kun fyysiset rajat tulevat vastaan. Sen sijaan 5000 metrillä ja 10 000 metrillä raaston avulla voi parantaa lopputulosta huomattavasti. Jos 5000 metriä juostaan täpöillä, yleensä tuska alkaa tuntua jo viimeistään 2000 metrin kohdalla ja varsinkin parin viimeisen kilometrin aikana raastolla lopputulokseen suuri merkitys. Jos juoksija on silloin henkisesti valmis raastoon, loppuajassa voi olla runsaasti eroa sellaiseen tilanteeseen nähden, jossa juoksija juoksee näennäisesti täpöillä, mutta ei raasta. Samoin 10 000 metrillä noin viimeisen kymmenen kierroksen raastolla lopputulos saattaa olla selvästi parempi sellaiseen tilanteeseen nähden, jossa juoksija ei raasta.

Raasto on niin äärimmäinen tila, että juoksija ei pysty olemaan kyseisessä tilassa yleensä muutamaa kilometriä pidempään. Raasto on viimeinen keino estää vauhdin hidastuminen tai jopa kiihdyttää sitä, kun kaikki muut keinot on jo käytetty ja kun keho ulvoo tuskasta. Raasto vaatii juoksijalta yleensä riittävän hyvää kuntoa ja kulkevaisuutta, sillä huonokuntoinen tai kulkematon juoksija ei pysty raastamaan. Huonokuntoisen tai kulkemattoman juoksijan kilvan loppu on yleensä selvitymistaistelua ja jalkojen voimatonta läpsymistä kilpailualustaan, eikä hän yksinkertaisesti pysty raastamaan. Tässä hyvällä kunnolla tarkoitetaan kuntoa suhteessa juoksijan omaan suorituskykyyn..

Raasto on myös siitä vaativa tila, että se vie runsaasti henkistä energiaa. Niinpä raastosta kestää palautua yleensä henkisesti pidempään kuin fyysisesti. Jos juoksija on raastanut kestävyysjuoksukilvassa, liian pian tällaisen kilpailun jälkeen juostu uusi kilpailu saattaa aiheuttaa sen, että juoksija ei yksinkertaisesti ole henkisesti valmis raastoon "taasko pitää kärsiä tuskaa", vaikka hän fyysisesti olisikin palautunut. Raastosta palautuminen on yksilöllistä riippuen juoksijan fyysisestä ja henkisestä valmiudesta, eikä tämän vuoksi ole mahdollista asettaa mitään yleistä raastosta palautumisen aikataulua. Joillain esimerkiksi kovasta 5000 metrin kilvasta palautuminen, jossa viimeiset 3000 metriä on ollut silkkaa raastoa, voi viedä viikkoja ennen kuin hän on henkisesti jälleen valmis raastamaan, kun taas jotkut pystyvät raastamaan kisoissa viikko toisensa jälkeen. Suomessa oli eräs tällainen kaveri 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, jonka raastovalmius oli kenties parasta, mitä Suomen kestävyysjuoksussa on kuuna päivänä nähty.

Mikä merkitys raastolla on sitten maratonilla? Ensinnäkin on todettava, että pystyäkseen raastamaan maratonilla juoksijan on oltava ollut täydessä maratonkeskittyneisyydessä ennen maratonkilpaa. Vain valmistautumalla fyysisesti ja henkisesti maratonille niin hyvin kuin pystyy juoksijalla on edes teoriassa mahdollista käyttää raastoa apuvälineenään maratonilla. Toiseksi, kukaan ei pysty raastamaan maratonia alusta loppuun (jopa Wanjirulla ja Gharibilla juoksun täytyi alkumatkalla olla kovasta alkuvaudista huolimatta  raastotonta Pekingin olympiamaratonilla, koska muuten heille olisi käynyt samalla tavalla kuin muille kärkiryhmässä juosseille. He eivät siis raastaneet alussa, vaan rallattelivat). Raasto tulee siis yleensä ajankohtaiseksi maratonin loppukilometreillä. Niinpä juoksijan on oltava siinä vaiheessa vielä riittävän hyvissä voimissa pystyäkseen raastamaan. Jos juoksija on täysin loppu, energiat on käytetty ja maratoniskutusneisuus on mennyttä silloin kun maratonin viimeinen kymppi alkaa, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia raastaa loppumatkalla. Tällaisissa tapauksissa kilvan loppu on vain selvitymistaistelua, jossa juoksija taistelee kohti maalia, mutta minkäänlaista voimaa raastoon ei ole.

Pisin tiedossa oleva matka, jonka kukaan ihmiskunnan historiassa on kyennyt raastamaan maratonilla on Barcelonan olympiamaratonilta vuonna 1992, jolloin Etelä-Korean Whang Young-Cho ja Japanin Koichi Morishita raastoivat viimeiset 17 kilometriä. Näin pitkä raasto maratonilla vaatii paitsi maratonkeskittyneisyyden puikkareihin menemistä, myös poikkeuksellista henkistä valmiutta, suoranaista maratonpsykoosia, jossa ihminen ikään kuin asettuu tuskaisen kehonsa ulkopuolelle. Muuten sitä ei ole mahdollista kestää. Tämä pitkä raasto tosin vaati Young-Cholta ja Morishitalta niin kovan veron, että kumpikaan heistä ei palautunut siitä enää koskaan ennalleen, vaikka Young-Cho vielä pari vuotta myöhemmin Bostonissa 2.08 juoksikin. Henkisesti hän oli kuitenkin uskomattoman raastonsa jälkeen niin loppu, että meinasi lopettaa uransa ensimmäistä kertaa jo vuoden kuluttua olympiamaratonista ja lopullisesti hän laittoi kisakengät naulaan vuonna 1996.

Raastolla on siis maratonin lopputulokseen merkitystä, joskaan kilvan kokonaismatkasta sillä ei ole niin suuri osuus kuin 5000 ja 10 000 metrillä. Jos juoksija kuitenkin pystyy raastoon maratonilla, loppuaika voi parantua jopa useita minuutteja verrattuna tilanteeseen, jossa loppu on raastotonta tai suoranaista selviytymistaistelua. Juoksija voi onnitella itseään jo pelkästään siitä, jos hän yleensä pystyy enää maratonin loppuvaiheessa raastamaan, koska kilpaa juostava matka on siihen mennessä ollut pitkä, hiilihydraattivararastot on vääjäämättä käytetty, rasva-aineenvaihduntaan siirrytty ja lihaksisto loppuun hakattu.

[Z}

Johanna Lehtinen vireessä 5000 metrillä kuin korkeajännitelanka

Joensuun Katajan Johanna Lehtinen juoksi Suuressa Britanniassa Watford -nimisellä paikkakunnalla 5000 metrillä oman ennätyksensä 15.37.21. Tässä kovatasoisessa kilvassa se riitti kymmenenteen sijaan. Se paitsi alittaa Helsingin EM-kisojen A-rajan, on myös aika lähellä Lontoon olympialaisten B-rajaa 15.30.00. Kyseessä oli todella hieno veto runsaasti vastoinkäymisistä juoksu-urallaan kärsineeltä Lehtiseltä. Ne vastoinkäymiset olisivat saaneet jo monet tekemään kisakengistään sauvakävelykenkiä ja kisanumeroistaan hikipyyhkeitä spinning -tunneille, mutta Lehtistä ne eivät ole nujertaneet. Watfordin tulos onkin elävä osoitus siitä, kuinka pitkälle periksiantamattomuudella ja aina vaan uudella yrittämisellä vammojen ja tapaturmien jälkeen voidaan päästä. Toivokaamme, että Lehtinen vielä rikkoo Lontoon kisarajan. Sen hän olisi totta vieköön ansainnut.

16 minuutin alittaminen vitosella on kautta aikain ollut suomalaisille naisuoksijoille harvinaista. Raasto.comilla ei ole käytettävissään tuoreita Suomen kaikkien aikojen tilastoja, mutta raasto.comin toimituksen muistin mukaan ainakin seuraavat naiset ovat maamme historiassa kyenneet alittamaan 16 minuuttia 5000 metrillä:

14.56.22 Annemari Sandell Kalki 1996
15.10.52 Kirsi Valasti TuWe 2004
15.15.76 Päivi Tikkanen K-UU 1989
15.37.21 Johanna Lehtinen JoKa 2012
15.42.28 Tuija Toivonen RiihKi 1982

[raasto.com]

Niclas Sandells piti 3.40 -rajaa pilkkanaan 1500 metrillä

Oslosta kantautui suomalaisille kertojuoksufaneille iloisia uutisia. IK Falkenin kotiseurakseen tunnustava Niclas Sandells juoksi siellä kolmanneksi 1500 metrillä ajalla 3.38.08. Onneksi olkoon! Se suorastaan nauraa EM-kisojen tulosrajalle, mutta jää vielä olympiakisojen B-rajasta vaivaiset kahdesan sadasosasekuntia.Toivottavasti Sandells alittaa sen vielä. Maamme 1500 metrin juoksijat eivät nimittäin ole esiintyneet olympiakisoissa sitten Ari Suhosen päivien vuonna 1988. Sandells nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalle seitsemän, sadasosan päähän Arska Paunosesta. Eipä ole pitkä matka Venäläisen Jartsankaan aikoihin. Oslon kilvassa juoksi myös Sandellsin seuratoveri Mikael Bergdahl, joka saavutti maalin 3.43.39 kuluttua lähtölaukauksesta.

Suomalaiset 3.40 alittajat 1500 metrillä (tilanne kesäkuu 2012)

3.36.33 Pekka Vasala MäntsU 72
3.36.3 Antti Loikkanen VuoksVe 80
3.36.89 Ari Suhonen PorvU 87
3.37.2 Pekka Päivärinta TuUl 73
3.38.03 Jari Venäläinen PieksVe 89
3.38.07 Ari Paunonen SulkU 77
3.38.08 Niclas Sandells IKFalk 12
3.38.18 Vesa Siivonen EspTa 89
3.38.20 Markku Laine LiedLu 79
3.38.39 Samuli Vasala TuUl 01
3.38.50 Mika Maaskola TuTo 88
3.38.90 Jukka Keskisalo JoKa 09
3.38.92 Timo Lehto OrvIF 84
3.39.14 Matti Valkonen SavolTu 83
3.39.2 Kauko Lumiaho RaahVe 72
3.39.70 Jukka Savonheimo TuWe 92
3.39.93 Jonas Hamm LahdA 10

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 9 – Kumoaako maratonkeskittyneisyys maratonolevinaanolevaisuuden?

Maratonjuoksu asettaa harjoittajalleen omanlaisiaan fyysisiä ja henkisiä vaatimuksia. Maratonilla ei vetele pikajuoksijoiden harjoittama uhoaminen ja pullistelu ennen kilpaa ja lähtöviivalla, koska se vie turhaa energiaa ja kuten jokainen maratonin täpöillä juossut tietää, maraton vaatii ihmiskehosta kaikki mahdolliset voimavarat. Maratoonaria ei hyödytä yhtään, jos hän on täydessä raivossa ja uhossa ennen maratonkilpaa, koska maraton suorituksena ei vaadi lyhytkestoista räjähtävää voimantuottoa, kuten lyhytkestoiset äkkilajit. Päinvastoin, jos maratoonari on täydessä aggressiossa ennen kilpaa, hän hyytyy jo ennen puolta matkaa ja tuloksena on 100 prosenttisen varmasti maratonwaterloo. Niinpä maratoonarit eroavat ihmistyyppinä aika lailla esimerkiksi pikajuoksijoista ja muista äkkilajien edustajista.

Maratonin luonteesta johtuu, että lajin pariin eivät yleensä hakeudu lyhytjännitteiset, levottomat, keskittymiskyvyttömät ja pitkän tähtäyksen suunnittelua vieroksuvat poukkoilijat. Samoin ulkonäkökeskeiset narsistiset pullistelijat ja väkivaltaiset uhoajat loistavat yleensä maratonkilvoista poissaolollaan. Maratoonarit ovat keskimäärin hyvinkin pitkäjänteistä, turhaa mölyä ja pintaliitoa välttävää porukkaa. He ovat usein vaatimatonta väkeä, jatkuvaa hälinää ja joukkoa ympärilleen kaipaamattomia puurtajia, jotka antavat jalkojensa puhua puolestaan. Koska maraton on kuitenkin ihmiskeholle äärimmäisen kova rasitus ja koska se herättää harjoittajassaan suuria tunteita, jotkut maratoonarit unohtavat maratonnöyryyden ja he sortuvat maratonolevinaanolevaisuuteen.

Maratonolevinaanolevaisuus tarkoittaa perusteetonta kerskailua omilla maratonsuorituksilla. Maratonoleviaanolevaisuudella on muutamia tunnuspiirteitä. Ensinnäkin maratonolevinaanolevaisuudessa ei yleensä olla ennen elämän ensimmäistä maratonia, mutta toisesta maratonista alkean maratonolevinaanolevaisuuteen taipuvaisilla on möly päällänsä ja 50 maratonin jälkeen möly vasta suuri on. Sen sijaan maratonien laadulla ei ole väliä. Toiseksi maratonlevinaanolevaisuus on tyypillisempää maratonin jälkeen kuin ennen maratonia, johtuen ennen kisaa tunnettavasta maratonpelkääväisyydestä. Toki jotkut ovat maratonlevinaanolevaisuudessa myös ennen maratonia. Kolmanneksi, maratonolevinaanolevaisuus on prosentuaalisesti selvästi yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. Neljänneksi, mitä vähemmän on aihetta maratonolevinaanolevaisuuteen, sitä tyypillisemmin ollaan maratonolevinaanolevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että niiden, joilla tulosten puolesta saattaisi olla aihetta maratonolevinaanolevaisuuteen, ei tarvitse olla maratonolevinaanolevaisuudessa, koska tulokset puhuvat puolestaan. He eivät ole maratonolevinaanolevaisuudessa, koska he ovat.

Tyypillisin esimerkki maratonolevinaanolevaisuudesta on maratonin 3-5 tuntiin juossut mieshenkilö tai joukko mieshenkilöitä, jotka puhuvat lentokoneessa tai muissa julkisissa tiloissa suureen ääneen, että kaikki vähän kauempana olijatkin varmasti kuulevat, kuinka ”he jäpittivät viiteen tuntiin, vaikka jalka oli aivan paskana” tai ”kuinka he ovat juosseet jo ainakin 50 maratonia” tai ”30 kilometrin kohdalla olin aivan puhki, mutta taas tuli vedettyä neljään tuntiin." Toinen tyypillinen piirre maratonolevinaanolevaisille on oman harjoittelun jatkuva vähättely tyyliin ”en oo treenannu paljoakaan, ei oo tullu juostua pitkiä lenkkejä, mutta taas tuli maratoni vedettyä”. Kolmas piirre maratonolevinaanolevaisilla on toisten juoksijoiden vammojen vähättely. Jos joku joutuu jättäytymään maratonkilvasta pois vamman takia tai keskeyttämään vamman takia, maratonolevinaanolevainen saattaa sanoa: ”kyllä sillä vammalla pystyy juoksemaan, minullakin oli sinä ja sinä vuonna akilles aivan hajalla, mutta vedin hirveillä kivuilla maratonin läpi”. Jos kuuluvin maratonolevinaanolevaisten porukka on julkisissa tiloissa maratontuloksiaan huutava miesporukka, näkyvimpiä maratonolevinaanolevaisia ovat puolestaan sellaiset yritysjohtajat ja poliitikot, jotka taatusti vähintään joka toisessa heistä kertovassa lehtihaastattelussa muistavat kertoa maratontuloksistaan, vaikka haastattelu koskisi heidän työasioitaan.

Maratonolevinaanolevaisuudella on myös taipumus murentaa maratonkeskittyneisyyttä. Tämä johtuu siitä, että huomio kiinnittyy silloin maratonin kannalta vääriin asioihin. Kun juoksija on täydessä maratonolevinaanolevaisuudessa, hän on myös täydessä maratonkeskittymättömyydessä. Jos henkilö on puolestaan täydessä maratonkeskittyneisyydessä, hän ei voi olla maratonolevinaanolevaisuudessa, koska täysi maratonkeskittyneisyys kumoaa maratonolevinaanolevaisuuden. Täyden maratonkeskittyneisyyden maratonolevinaanolevaisuuden kumoava vaikutus ulottuu myös maratonin jälkeiseen aikaan, jolloin maratonkeskittyneisyys on antanut juoksijalla maratonnöyryyttä, jolloin maratonolevinaanolevaisuus ei pääse juoksijaan käsiksi edes maratonin jälkeen. Juoksija ei ole maratonolevinaanolevaisuudessa edes silloin, jos hän on maratononnellisuudessa, koska maratononnellisuutta ei ole mahdollista saavuttaa ilman maratonkeskittyneisyyttä, joka puolestaan kumoaa maratonolevinaanolevaisuuden. On tärkeää muistaa, että juoksija voi aidosti iloita maratontuloksistaan esimerkiksi ystäviensä ja tuttaviensa kanssa ja olla tyytyväinen maratontuloksiinsa ilman maratonolevinaanolevaisuutta.  

[Z]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 8 – Voiko juoksija olla täysin piittaamaton maratontuskasta?

Maraton on kestävyysurheilun kuninkuuslaji. Eriävän mielipiteen tästä saattavat esittää esimerkiksi pyöräilijät, triathlonistit, ultrajuoksijat tai maratonia lyhyempien kestävyysmatkojen juoksijat. Maratonin raakuus piilee kuitenkin siinä, että siinä yhdistyvät pitkäkestoinen suoritus ja kova teho (mikäli se vedetään juoksijan kunnon äärirajoilla). Jokainen mahdollisimman hyvään maratontulokseen pyrkivä vetää tietenkin jokaisen maratoninsa niin kovaa kuin senhetkisessä kunnossaan pystyy. Maailman huippumiehet pystyvät juoksemaan maratonin läpi hyvin lähellä omaa anaerobista kynnystään ja kansallisen tason menijätkin aerobisen ja anaerobisen kynnyksensä välimaastossa, mikä kuvastaa lajin äärettömän kovaa pituuden ja tehon yhdistelmää.

Pitkää kovalla teholla juokseminen aiheuttaa maratoonarille kuin maratoonarille vääjäämättä tuskia maratonin loppukilometreillä, vaikka sitä ei maailman huippujuoksijoista aina huomaakaan. Tältä tuskalta eli maratontuskalta ei säästy kokonaan yksikään täpöillä maratoniansa vetävä maratonkuolevainen, mutta miksi sitten joillain juoksijoilla maratontuskaa ei juuri huomaa päällepäin? Toisin sanoen, onko maratoonarin mahdollista olla maratonkilvassa piittaamaton, jopa täysin piittaamaton maratontuskasta?    

Tähän kysymykseen vastaamisessa emme tukeudu niinkään ihmisen fysiologiaan, koska raasto.comin maratonfilosofian yhden hengen toimituksella ei ole riittävää asiantuntemusta eikä alan koulutusta urheilufysiologian kysymyksiin. Todettakoon kuitenkin, että juoksun taloudellisuudella eli kyvyllä juosta mahdollisimman vähäisellä energiankulutuksella mahdollisimman kovaa mahdollisimman pitkään on tärkeä osuus siihen, kuinka suuren osan maratonkilvasta juoksija voi viettää vapaana maratontuskasta. Olla vapaa maratontuskasta on kuitenkin eri asia kuin olla piittaamaton maratontuskasta, sillä piittaamattomuus maratontuskasta tarkoittaa sitä, että juoksija tuntee maratontuskaa, mutta ei piittaa siitä. Niinpä meidän on etsittävä vastausta maratontuskasta piittaamattomuuden arvoitukseen ensisijaisesti maratonfilosofiasta, vaikka asiaan vaikuttaa myös raaka maratonfysiologia.

Maratonkilvan aikana juoksija tuntee maratonkehossaan monenlaisia tuntemuksia. Tämä maratonkilvan kulkevaisuusasteikko voidaan esittää seuraavassa muodossa:

Täydellinen maratonkulkemattomuus (ainoaksi tavoitteeksi muodostuu kilvan aikana maaliin pääsy, joka sekin tuntuu epätoivoiselta)

Maratonkulkemattomuus (aikatavoitteille joudutaan jättämään kilvan aikana hyvästit, mutta maaliin pääsy tuntuu mahdolliselle)

Maratonkulkevaisuus (aikatavoitteissa tai lähellä niitä pysytään koko kilvan ajan)

Täydellinen maratonkulkevaisuus (reilu ennätysparannus tai juokseminen kovempaa kuin uskoi pystyvänsä)

Maratonkulkevaisuuteen vaikuttavat monet asiat, joista tärkein on maratonkeskittyneisyyden onnistuminen. Maratonkulkevaisuuteen vaikuttaa myös juoksijan henkinen tila kilvan aikana. Mitä lähempänä juoksija tietää olevansa negatiivista splittiä tai tasaista vauhdinjakoa maratonkilvassa 35 kilometrin jälkeen, sitä piittaamattomampi hän on maratontuskasta, koska maratonhyytymättömyyden mahdollisuus antaa hänelle uusia voimia. Juoksija voi tällöin päästä eräänlaiseen maratonhurmioon. Hän voi päästä ikään kuin ulkopuoliseksi maratontuskasta. Asia voidaan ilmaista myös niin päin, että mitä pahemmin juoksijan vauhti romahtaa maratonin toisella puoliskolla, sitä enemmän hän huomaa maratontuskan olemassaolon. Tähän tuskan tunteeseen vaikuttaa fyysisen romahduksen lisäksi myös henkinen tietoisuus siitä, että maraton on jyrännyt ihmispolon.

Voidaankin esittää seuraava maratonfilosofian maratonkulkevaisuutta kuvaava yleislauseke: mitä lähempänä juoksija on täydellistä maratonkulkevaisuutta, sitä vähemmän hän piittaa maratontuskasta. Niinpä, vaikka juoksija vääjäämättä tuntee jonkinlaista tuskaa maratonin loppukilometreillä pyrkiessään juoksemaan maratonin niin kovaa kuin pystyy, hänen on tästä huolimatta mahdollista olla jopa täysin piittaamaton maratontuskasta. Se edellyttää tosin täydellistä maratonkulkevaisuutta, joka maratoonarille tulee korkeintaan 1-2 kertaa maratonelämässä, suurimmalle osalle ei koskaan. Pääsy täydelliseen maratontuskapiittaamattomuuden tilaan on siis mahdollista, mutta erittäin harvinaista.

[Z]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 7 – Voiko maratoniskutusneisuuden tavoittelu murskata maratonluoton?

Parhaan mahdollisen maratontuloksen saavuttamiseksi juoksijan on oltava täydessä maratonkeskittyneisyydessä vähintään puolen vuoden ajan ennen maratonia. Tänä aikana maratonvauhtivauhtikestoa pidetään kuosissa jatkuvasti. Varsinainen maratonkeskittyneisyyden huipentuma koittaa kuitenkin viimeisen kahden kuukauden aikana ennen maratonia. Tällöin on vuorossa maratonin erikoisharjoittelujakso, jossa korostuvat maratonilla vaadittavat ominaisuudet. Tällöin on vuorossa maratonkestävyyden hiominen tappiinsa. Tämä tarkoittaa paitsi maratonvauhtikestoa eli kykyä ylläpitää maratonin kilpailuvauhtia mahdollisimman pitkään, myös maratoniskutusta, eli lihaksiston kykyä kestää juoksun hakkaavuutta mahdollisimman pitkään. Nämä ominaisuudet tulevat maratonilla oikeuksiinsa 30 kilometrin jälkeen. Raasto.comin maratonfilosofiassa sekä maratonvauhtikesto että maratoniskutus on yhdistetty saman termin alle ja tällöin kyseessä on maratoniskutusneisuus. Tällaista sanaa ei ole suomen kielessä, mutta maratonfilosofiakielessä on.

Juoksijoilla on vaihtelevia hakea 1) maratonvauhtikestoa ja 2) maratoniskutusta maratonin erikoisharjoittelujaksolla. Jotkut suosivat pitkiä vauhtikestävyysharjoituksia, jotkut taas kiihdyttävät esimerkiksi 35 kilometrin pitkillä lenkeillä viimeiset 10-15 kilometriä asteittain lähelle maratonvauhtia ja jotkut puolestaan vannovat pitkien toistojen nimeen juoksemalla esimerkiksi 4 x 5 km maratonvauhdilla. Oli tapa mikä tahansa, tavoitteena kaikilla on elimistön totuttaminen maratoniskutusneisuuteen, jotta keho kestäisi mahdollisimman hyvin maratonin armottoman säälimättömät rasitukset. Pelkillä kevyillä pitkillä lenkeillä maratoniskutusneisuutta ei saa viritettyä huippuunsa, sillä maratonin kilpailuvauhti on lihaksiston hakkaavuudeltaan ja energiavarastojen tyhjentävyydeltään kokonaan toinen asia kuin kevyt lenkki.

Raasto.comin yhden hengen maratonjury vannoo maratoniskutusneisuuden haussa 20 kilometrin reippaiden lenkkien nimeen, jotka se on oppinut kahdelta maratonoppi-isältään, jotka juoksivat maratonin 1990-luvulla aikoihin 2.16 ja 2.22. Näiden maratonoppi-isien oppien mukaan viimeisen kahden kuukauden aikana juostaan 3-5 kappaletta 20 kilometrin reipasvauhtisia harjoitteita, joissa vauhti on viimeisellä vitosella lähellä maratonin kilpailuvauhtia. Esimerkiksi maratonilla aikaan 2.30 tähtäävällä juoksijalla vauhti tällaisissa 20 kilometrin harjoituksissa on ensimmäisellä vitosella noin 4 min / km, mistä sitä asteittain kiihdytetään niin, että viimeinen vitonen juostaan 3.30 / km eli maratonin kilpailuvauhtia. On tärkeää, että nämä harjoitukset ovat vauhdiltaan kiihtyviä, jolloin ne sisältävät maratonvauhtista rallatusta, mutta että niitä ei juosta liian kovaa (esim. alusta lähtien maratonvauhtia takoen), koska muuten niillä on maratonkestoa heikentävä vaikutus sen vahvistamisen sijaan. Jos iskutusneisuusjakso menee 100 % puikkareihin, juoksijan jalat eivät maratonilla mene lopussakaan totaaliseen jumiin, riippuen tietysti monista muistakin asioista, kuten vauhdinjaosta.

Se, kuinka monta maratoniskutusneisuuden erikoisharjoitetta viimeisen kahden kuukauden aikana juostaan, riippuu siitä, onko ohjelmassa vielä esimerkiksi puolimaratonin kilpailu. Selvää kuitenkin on, että kovin tiheästi maratoniskutusneisuuden hakukaudella ei kannata kilpailla, koska alimatkojen vauhtia on jo haettu ennen erikoisharjoittelujaksoa. Tarkempia juoksijoiden maratonohjelmia elävästä maratonelämästä tullaan muuten aikanaan julkaisemaan raasto.comin maratonkeskittyneisyyden oppikirjassa, mikäli sellainen tulevaisuudessa julkaistaan.

Maratoniskutusneisuuden luulisi vahvistavan maratonluottoa. Yleensä maratoniskutusneisuuden harjoitteiden läpiviemisellä onkin maratonluottoa vahvistava vaikutus. Se saattaa juoksijan maratonaivoituksista riippuen vahvistaa maratonluottoa jopa silloin, jos juoksija ei pysty iskutusharjoituksissa tavoittelemaansa maratonvauhtiin. Tämä tosin edellyttää sitä, että tavoitevauhteihin ei pyritä väkisin, vaan juostaan iskutusneisuusharjoitukset läpi hiljempaa. Joskus maratoniskutusneisuuden tavoittelu saattaa kuitenkin heikentää maratonluottoa. Tällainen tilanne saattaa tulla eteen ensinnäkin silloin, kun juoksijalla on epärealistinen käsitys omasta maratonsuorityskyvystään, jolloin hän yrittää maratoniskutusneisuusharjoituksissa juosta omaan suorituskykyynsä nähden liian kovaa vauhtia, jolloin maratoniskutusneisuus vain heikentyy, mikä nakertaa maratonluottoa. Toiseksi, koska maratoniskutusneisuuden hakeminen on jaloille kovaa – juostaanhan iskutusneisuusharjoitteet samalla alustalla kuin maraton – se saattaa aiheuttaa myös vammoja, jotka tietenkin murskaavat maratonluoton. Yhteenvetona siis todettakoon, että maratoniskutusneisuudesta on parhaimmillaan selvää hyötyä maratonilla ja viimeisen kahden kuukauden aikana maratonsuorituskykyä on mahdollista parhaimmillaan selvästi nostaa, mutta pahimmillaan iskutusneisuuden tavoittelu saattaa viedä juoksijalta maratonluoton ja aiheuttaa suoranaista maratonpelkääväisyyttä.   [Z]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 6 – Voiko maratonammattimaisuutta olla liikaa?

Sitä ei käy kiistäminen, etteikö maratonkeskittyneisyys olisi tärkein asia maratonille valmistautuessa. Kun maratonkeskittyneisyys on kunnossa, juoksijan mahdollisuudet oman maratontuloksensa maksimointiin paranevat huomattavasti, kuten jo aiemmin on tullut ilmi. Edes täysi maratonkeskittyneisyys ei kuitenkaan välttämättä takaa maratononnistuneisuutta, sillä maratonilla voi mennä niin moni asia pieleen maratonkeskittyneisyydestä riippumatta. On asioita, joihin juoksija ei voi vaikuttaa, olipa hän kuinka täydessä maratonkeskittyneisyydessä tahansa. Näitä ovat esimerkiksi kilpailusää, luonnonmullistukset, terrori-iskut, katsojien käyttäytyminen tai flunssaisen kanssaihmisen aivastus päin naamaa ruuhkabussissa kotimaassa ennen maratonreissulle lähtöä. Jos maratoonarista itsestään riippumattomat asiat menevät pieleen aiheuttaen maratonwaterloon, voidaan puhua huonosta maratontuurista. Suurimpaan osaan asioista maratoonari voi kuitenkin vaikuttaa maratonammattimaisuuden avulla.

Maratonammattimaisuus on maratonkeskittyneisyyden alalaji. Maratonkeskittyneisyys on maratonammattimaisuutta, maratonammattimaisuus on maratonkeskittyneisyyttä. Kun maratonkeskittyneisyys keskittyy suuriin kokonaisuuksiin, eräänlaisiin maratonvalmistautumisen peruspilareihin (riittävän pitkä valmistautuminen, maratonille tähtäävä harjoitus- ja kilpailuohjelma, oikea asennoituminen maratonille), maratonammattimaisuus tarkoittaa lukuisia pieniä asioita, joilla maratononnistuneisuus pyritään varmistamaan. Maratonammattimaisuus ei välttämättä ole maratonammattilaisuutta, sillä vain harvalla juoksijalla on taloudellisesti mahdollista olla maratonammattilainen. Usein maratoonarin on siis käytävä töissä rahoittaakseen maratonriippuvaisuutensa. Töissä käyvän maratoonarin kohdalla maratonammattimaisuus tarkoittaa asioiden tekemistä aivan kuten juoksija olisi maratonammattilainen. Väärinkäsitysten välttämiseksi tässä kohtaa on syytä huomauttaa, että maratonammattimaisuus ei tarkoita töissä löysäilyä heti kun pomon silmä välttää. Ei suinkaan, vaan se tarkoittaa maratonilla olevien muuttujien huomioimista mahdollisimman tarkasti jokapäiväisessä elämässä ja maratonvalmistautumisessa.

On olemassa pitkän ja lyhyen aikavälin maratonammattimaisuutta. Pitkän aikavälin maratonammattimaisuus tarkoittaa maratonasioiden ennakoimista jo useita kuukausia tai viikkoja ennen maratonia. Esimerkkinä tästä on elimistön totuttaminen maratonjuomiin ja -geeleihin harjoituksissa jo kauan ennen maratonia. Jos juoksijan maha kestää huonosti urheilujuomia ja geelejä, hänen on etsittävä harjoituksissa mahalleen parhaiten sopiva juoma ja geeli ja totutettava elimistönsä siihen sen sijaan, että nostaa jo valmiiksi kädet pystyyn sanoen: ”minun mahani ei kestä urheilujuomia eikä geelejä”. Jos juoksija on harjoituksissa kokeillut kaikkia mahdollisia sallittuja urheilujuomia ja geelejä sekä yrittänyt totuttaa mahansa niihin usean kuukauden ajan lukemattomissa harjoituksissa, mutta siltikään maha ei niihin totu, vasta silloin juoksija voi sanoa: ”minun mahani ei kestä urheilujuomia ja geelejä”.

Pitkän aikavälin maratonammattimaisuutta on myös maratonreitin- ja -ajankohdan valinta niin, että reitti on mahdollisimman nopea, omantasoista vetoapua on todennäköisimmin saatavilla ja että riski helteelle on mahdollisimman pieni. Käytännössä tämä tarkoittaa maratonin juoksemista keväisin ja / tai syksyihin, ei koskaan kesäisin (paitsi jos juoksija tähtää arvokisoihin, jotka juostaan kesällä). Täydessä maratonammattimaisuudessa oleva juoksija ei myöskään koskaan osallistu sellaisiin maratonkilpailuihin, joiden lähtö on iltapäivällä, päivän kuumimpaan aikaan, eikä todellakaan sellaisiin, jossa järjestelyistä ei ole huolehdittu asianmukaisella tavalla. Niinpä maratonammattimaisuutta noudattava juoksija vieroksuu esimerkiksi sellaisia maratonkilpailuita, missä juoksijoiden opastus on puutteellista ja joissa autoja päästetään samalle tielle juoksijoiden kanssa.

Lyhyen aikavälin maratonammattimaisuutta puolestaan ovat asiat, jotka juoksija tekee maratontuloksensa maksimoisiseksi viimeisen viikon aikana ennen maratonia. Tämä tarkoittaa muun muassa oikeaoppista tankkausta yli- ja alilyöntejä välttäen, matkustamista kisapaikalle viimeistään 2 vrk ennen kisaa (päivää ennen kisaa tehty matkustus rasittaa aina), rauhallista majoitusta (vaikka olisi hieman kalliimpi kuin rauhaton majoitus), omien juomien ja geelien käyttöä (täydessä maratonammattimaisuudessa oleva juoksija käyttää aina omia juomia) ja pullojen merkkausta niin, että juoksijan ei koskaan, yhdelläkään juoma-asemalla tarvitse etsiä pulloaan sekä kaikkein tärkeimpänä kaikkien ylimääräisten liikkeiden välttämistä maratonin aattopäivänä. Maratonammattimaisuuteen ei siis kuulu nähtävyyksien katselu tai kisaexpossa vaeltelu ennen kisaa tai yleensäkään turha kävely.

Lyhyen aikavälin maratonammattimaisuutta ovat myös ratkaisut, jotka juoksija tekee kilvan aikana. Maratonammattimaisuuteen kuuluu etukäteen laaditun taktiikan noudattaminen maratonkilvassa riippumatta muiden kilpailijoiden tekemisistä, koska tämä etukäteen laadittu taktiikka perustuu harjoituksiin ja alimatkan kilpailuihin perustuvaan faktaan. Jos taktiikka syystä tai toisesta osoittautuukin liian varovaiseksi, viimeisen kympin aikana ehtii vielä tykittää. Maratonammattimaisuuteen ei siis kuulu oman suorituskykyyn nähden päämäärätön säntäily kilvan aikana. Maratonammattimaisuuden vastakohta on luonnollisesti maratonamatööriys, maratonfilosofiakielellä maratonammattimattomuus, mikä tarkoittaa asioiden tekemistä päinvastoin kuin edellä on kuvattu. Mikäli raasto.comin maratonkeskittyneisyyden oppikirja joskus julkaistaan, siinä tulee olemaan enemmän esimerkkejä maratonammattimaisuudesta ja maratonammattimattomuudesta.

Niin tärkeä asia kuin maratonammattimaisuus onkin, siinä piilee myös omat vaaransa. Maratonammattimaisuus voi nimittäin mennä liiallisuuksiin. Jos maratonammattimaisuus menee liiallisuuksiin, tässä tapauksessa voidaan puhua maratonammattimaisuusövereistä, tuloksena on yleensä maratonwaterloo. Maratonammattimaisuus on ihannetapauksessa tapissaan, mutta ei mene yli. Esimerkiksi, jos juoksija tunnustelee liiallisesti koko ajan omaa elimistöään maratonin aattopäivänä jokaisen maratonsängyssä tehdyn kyljenkäännön muodossa, eikä liiku päivän aikana mihinkään muualle kuin vessaan turhien liikkeiden välttämiseksi, maratonpaineet kasvavat liian suuriksi. Tällainen liiallinen maratonammattimaisuuden huomioon ottaminen saattaa myös vetää elimistön tukkoon. Elävästä maratonelämästä on myös tiedossa tapaus, jolloin maratonammattimaisuusövereissään oleva juoksija kittasi maratonin aattopäivänä seitsemän litraa vettä, ”koska maratonin aattopäivänä kuuluu juoda normaalia enemmän”. Tuloksena oli veren laimeneminen liikaa ja täydellinen energiahukka maratonilla. Maratonammattimaisuudessa on siis pysyttävä kohtuudessa. Ylettömien maratonpaineiden välttämiseksi maratonin aattopäivänä olisi syytä puhua mahdollisimman vähän maratonista, vaikka juoksija silloin välttämättömiä maratonaskareita tekeekin. 

[Z]

SM-maastojen kisaraportti 2012

Yleisen urheilun maastossa tapahtuvan juoksun Suomen mestaruuskilpailut pidettiin Pudaksisella järvellä. Kuka siellä oli kova? No kukapa muukaan kuin kaikki maaliin juosseet sarjasta riippumatta. Miten niin? No siten niin, että jokainen heistä on enemmän urheilija kuin yksikään pelien ja leikkien harrastaja, koska pelien ja leikkien harrastajat eivät ole urheilijoita, eivätkä varsinkaan kovia, vaikka luulevat olevansa. Sen sijaan kestävyysjuoksun harrastajat ovat kovista kovimpia. Pelien ja leikkien harrastajat eivät kestäisi hetkeäkään sitä tuskaa, minkä kanssa kestävyysjuoksun harrastajat ovat lajissaan tekemisissä. Sen sijaan pelien ja leikkien harrastajat luulevat tuskan olevan sitä, kun pelataan jäällä 30 sekunnin pyrähdyksiä ennen kuin taas istuskellaan, jonka jälkeen mennään kenties hakkaamaan vastustaja mailalla tohjoksi. 

M 4 km

Miesten nelosella mentiin aika raikulointia. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että monen kestokoneen naama vääntyi kilvan aikana tuskaiseen irvistykseen. Maalissa puolestaan moni putosi polvilleen ja oli kantokunnossa. Niin kuuluukin. Kilvan voittajaksi ja kaikkien aikojen toiseksi tuplamestariksi juoksi Turun Urheiluliiton Lewis Korir. Se yllätti vain harvat, sillä viime vuosina maassamme kilpaillessaan Korir on osoittautunut olevansa verraton muihin maamme ravureihin verrattuna. Turun Urheilullinen liitto otti kaksoisvoiton, sillä toiseksi sijoittui Willy Rotich, tosin jo 14 sekunnin päässä Korirista. Rotich hieman sakkasi lopussa ja niinpä Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäki lähestyi häntä voimallisesti viimeisellä kilometrillä. 

Neljäs oli Tampereen Pyrinnön oma poika, Jarkko Järvenpää, joka saattoi kilvassa sortua kenties ylikovaan alkuvauhtiin, sen verran hurjan näköistä miehen pidättelemätön tykitys oli ensimmäisillä sadoilla metreillä. Viides oli jo vuonna 2003 Liedon liejuisissa SM-maastoissa ensimmäisen tuplauksensa (molempien matkojen juokseminen) tehnyt Utriainen. Kovin usein mies ei ole pudonnut lyhyelläkään matkalla mitalisten sijojen ulkoiselle puolelle. Kuudentena maaliin saapui IF Länkenin Anders Lindahl. Hänelle ei mahtanut kirissä mitään Sjundeå IF:n Jarkko Hamberg, joka sijoittui seitsemänneksi. Kahdeksannelta sijalta löytyy paikallista tai ainakin lähes paikallista väriä, sillä Ylikiimingin Nuijamiesten Jaakko Leinonen sijoittui tälle riville tuloksisessa luettelossa. Kunniamaininnan Koririn ja Utriaisen lisäksi matkatuplauksessa saa Turun Urheiluliiton Jukka Kero (pitkän kahdeksas, lyhyen 12.)

Joukkuekilpailun vei nimiinsä Turun Urheiluliitto Koririn, Rotichin ja Rami Tuokon voimin. Lahden Ahkera oli toinen joukkueella Utriainen, Hannu Granberg, Joseph Tanui ja pronssia sai ilahduttavasti Seinäjoen Seudun urheilijat joukkueella Harjamäki sekä Matti ja Antti Taini. Ilahduttavaa tämä on siksi, että saatiin hieman uutta väriä aikuisten miesten mitalitilastoon. Turun Urheiluliitolle on syytä antaa tunnustusta siitä, että seura lähetti kehiin peräti neljä joukkuetta. Siinä on yritystä. Hurraahuutoja kestofanien keskuudessa aiheutti myös se, että mukana oli 13 joukkuetta. 

M 12 km

Turun Urheilullisen Liiton Lewis Korir juoksi hetken aikaa suomalaisten kilpakumppaneidensa mukana, mutta eipä siitä kulunut kauaakaan, kun hän jo päätti lähetä paremman tekemisen puutteessa omille teilleen. Viimeiset kierrokset olivatkin Koririn tiluttelevaista sooloa kohti kultaista metallia. Samalla mies taisi hieman säästellä konettaan myöhemmin päivällä odottavaa neljän kilometrin koitosta ajatellen. Korir jätti toiseksi tullutta Lahden Ahkeran Jussi Utriaista minuutin. Hänen juoksustaan monelle tulivat mieleen Risto Ulmalan kolme legendaarista maastosooloa 1990-luvun taitteesta. Lapinlahdella vuonna 1989 Saarijärven Pullistusta edustanut Ulmala jätti pitkän matkan kilvassa seuraavaksi sijoittunutta VU:n Juha Korhosta minuutin, vuonna 1990 Kalajoella jälleen toiseksi sijoittunutta Korhosta 1.11 ja vuonna 1991 Nurmeksessa Tampereen Yrityksen Kari Kanasta peräti 1.33. Noina kertoina matka oli tosin 15 km, mutta niiden perusteella ei ollut minkäänlainen ihme, että Ulmala juoksi vuonna 1991 3000m 7.44, 5000m 13.21 ja 10 000m 27.53 ja oli MM-kisoissa vitosella seitsemäs. 

Toiseksi sijoittunut Utriainen saavutti jo aika monennen SM-maastomitalinsa. Hän voitti 17-vuotiaiden poikien kultaa jo Vantaalla 1995 (muut mitalistit Jari Matinlauri ja Tuomo Lehtinen, jotka myöhemmin myös jotain juoksivat) ja ensimmäinen aikamiesten mestaruus tuli vuonna 2000 Kemissä. Nämä uroteot tapahtuivat vielä Seinäjoen Urheilijoiden väreissä. Sen jälkeen seurana on ollut Lahden Ahkera. On selvää, että Utriainen on suomalaisen maastojuoksun legenda, jonka saavutuksia ei kenenkään ole syytä kiistää. Pronssia kotiinsa sai vietäväksi keväällä puolimaratonin 1.04:ään kipaissut JKU:n Henri Manninen. Hän kukisti Turun Weikkojen Tuomas Jokisen kolmella sekunnilla. Viides oli kilvan paras kartanlukija, Joensuun Katajan Jere Pajunen. Kuudentena maalisen linjan kanssa tuttavuutta teki JKU:n Miika Takala.

Joukkuekilvassa voiton vei JKU, sillä Mannisen ja Takalan lisäksi myös Jaakko Nieminen mahtui kymmenen parhaan joukkoon tuloksista luetteloa selatessa ja vaikka ei tuloksista luetteloa selaisikaan. On sanottaa, että vain kolme joukkuetta miesten sarjassa on kansallinen häpeä. Tämä ei tietenkään ole paikalla olijoiden vika. 

N 6 km

Kun Joensuun Katajan Johanna Lehtinen jättäytyi kilvasta pois, oli ilmeistä, että suurin suosikki voittajaksi on IF Nykarlebynejdenin Sadnra Eriksson. Hän kilvan voittikin, mutta tosi hyvin juoksivat myös muut mitalistit, Oulun Pyrinnön kaksikko Minna-Maria Kangas ja Elina Lindgren. Eroa Erikssoniin ei heillä tullut kuin 15 ja 21 sekuntia. Toisaalta se ei ole mikään ihme, sillä Kangas on jo keväällä vetäissyt Yhdyksisissä Valloissa esteet kymmeneen minuuttiin.  Sen sijaan neljänneksi sijoittunut IF Länkenin Katarina Skräddar jäi enemmän, 38 sekuntia. Viides oli Forssan Salaman Janica Mäkelä ja kuudes Valkeakosken Hakan Mira Tuominen, joka on vuosien saatossa kerännyt seuralleen niin hirveän määrän SM-pisteitä, että niiden laskemiseen tarvitaan täynnä öljyä oleva laskukone. Tuominen oli viimeinen, joka selvisi maaliin alle minuutin päässä voittajasta. 

Kenellekään ei ollut yllätys, että voiton joukkuekilvassa vei Oulun Pyrintö. Heidän joukkueessaan juoksi Kankaan ja Lindgrenin lisäksi 13:nneksi sijoittunut Pauliina Kanervo. Forssan Salama oli toinen ja IF Länken kolmas. Muut seurat eivät sitten kolmea juoksijaa kilpaan mukaan saaneetkaan. Se on kyllä ihan kälyistä. 

M 22 6 km

Yhden mestaruudettoman vuoden jälkeen mestariksi tässä ikäsarjassa palasi Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö. Hän ratkaisi kilvan edukseen hyvinkin hyvissä ajoin. Monet luulivat ennen kilpaa kovimman olevan Kangasalan Kisan Martti Siikaluoman ja kova hän olikin. Hän nimittäin saavutti hopeaa mitaliseen kaappiinsa. Hän jäi Niinistölle 16 sekuntia. Pronssia muistoihinsa tallennettavaksi sai Kenttäurheilijat 58:n Tommi Hytönen, joka on jo tänä vuonna pitänyt yhtä tuntia ja siihen vielä kymmentä minuuttia päälle puolimaratonilla täysin pilkkanaan. Neljäs oli Lapin Lukon maileri Kalle Keskipoikela ja viides IK Falkenin Jimmy Finnholm. Jotkut väittävät Porin Yleisurheilun Juuso Hakalan olleen kuudes. He ovat oikeassa.

Kolmen seuran joukkuekilvassa Lapin Lukon trio Keskipoikela, Jani Ylisaukko-oja ja Oscar Härkönen oli verrattomin.

N 22 4 km

Minkähän takia nuorilla aikamiesnaisilla on ohjelmassa maastoissa vain neljän kilometrin kilpa, kun vastaavan ikäiset aikamiesmiehet juoksevat kuuden kilometrin kilpaa ja niin tekevät myös 19-vuotiaat pojat? Tätä ei ihmisjärki käsitä, mutta väliäkö tuolla, kunhan mitalit menevät jakoon ja nehän menevät. Lahden Ahkeran Kristiina Mäki ja Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen pitivät kilvan aikana kärjessä niin kovaa vauhtia, että saivat tiputettua völjystään kaikki muut, paitsi Haminan Pontevan Kaisa Tynin. Loppusuoralla Tynin mailerikyvyt pääsivät sen verran oikeuksiinsa, että hän nyppäisi kolmen sekunnin eron Mäkeen ja Peiposeen eroa tuli puolestaan kuusi sekuntia. Se ei ole paljon se, että mutta sepä onkin riittävästi se. Neljänneksi sijoittunut Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto jäikin sitten lähes puoli minuuttia. Vielä enemmän, 36 sekuntia jäi viime vuoden mestari VU:n Nina Chydenius. Forssan Salaman Sanni Klemelä oli maalissa kuudentena. 

Kaksi joukkuetta sai kasaan joukkueen, joista parempi oli Lahden Ahkera. Ihmetellä täytyy, että edes Kalevan Maljan pisteitä aina ahkerasti metsästäneet suurseurat Turun Urheiluliitto ja HKV eivät laittaneet joukkueita kehiin väkisin. HKV oli muuten näissä kisoissa aika lailla näkymättömissä ja kaukainen, vaan ei niin kaukainen muisto on se, kun joukkue matkusti SM-maastoihin vielä täydellä linja-autolla.

M 19 6 km

Kylläpä Lahden Ahkeran Ossi Kekki on kunnossa. Kuinka niin? No siten niin, että hän voitti kilvassa toiseksi sijoittunutta, Turun Urheiluliiton Henrik Goechia perätin 43 sekuntia ja pronssipoika, Janakkalan Janan Janne Niemi jäi 50 sekuntia. Se on ylivoimaltaan lähes yhtä raju soolo kuin Samuli Vasalalla 18-vuotiaiden poikien sarjassa samassa paikassa 18 vuotta aiemmin. Silloin tosin Vasalalla oli vastassaan parikin alle 15 minuutin vitosen poikaa, mutta oliko Kekillä? Se jää nähtäväksi kesällä. Goech tosin varmaankin keskittyy pääasiassa leipälajiinsa triathloniin, mutta toivottavasti muilla kärkipojilla kulkee radalla ja muillakin kuin kärkipojilla ja muillakin kuin pojilla. Neljäntenä maaliin rientänyt Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas jäi voittajalle jo yli minuutin, mutta hyvin poika jalkaa toiseen eteen pisteli, kuten teki myös JKU:n Tuukka Jurvakainen sekä seuratoverinsa Jussi-Pekka Lemettinen, kilvan viides ja kuudes. 

Turun Urheiluliiton vitja Goech – Miika Kirmula - Olli Huhtinen oli joukkueiden kamppailussa vertansa vailla. JKU joutui taipumaan hopealle, vaikka he saivat kaksi poikaa kymmenen parhaan joukkoon. Heidän kolmas lenkkinsä oli Aleksi Niemelä. Pronssiset lätkät tarttuivat IF Raseborgin mukaan. Heidän miehis…pojistonsa oli Kristian Kannus, Luukas Valtonen ja Andreas Selenius. 

N 19 4 km

Kun Nummen Kipinän Rantasen siskokset olivat pois, pöytä oli katettuna Karhulan Katajaisten Oona Kettuselle. Voi tosin olla, että se olisi ollut katettuna, vaikkeivät Rantaset olisi pois olleetkaan. Kisasta kehkeytyikin Kettusen ilmiömäinen soolo, tosin hänen voittoaikansa oli hitaampi kuin Tynin, Mäen ja Peiposen tulokset ylemmässä sarjassa. Kettusen voitto oli kuitenkin sen verran selvä, että hän jätti toiseksi tullutta, Turun Urheilullisen liiton Vilma Laitista 22 sekuntia, joten luultavasti hänen ei tarvinnut voittaakseen vetää itseään kantokuntoon. Pronssia kisaverkkareidensa taskuun sai tunkea mitaliseremonian jälkeen Vasa IS:n Sofie Lövdahl. Kuka oli sitten neljäs? No, kukapa muukaan kuin Jalasjärven Jalaksen Sanni Massinen, joka voitti viidenneksi sijoittuneen seuratoverittarensa, Laura Hongiston selvästi. Viimeisen pistesijan vei haltuunsa ja seuransa historiankirjoihin muistoksi Kuivasjärven Auran Silja Kauppinen. Seitsemäs oli muuten 1.47 ja 3.38 miehen tytär, Emilia Maaskola, seura Turun Toverit.

Joukkuekilvassa kaksi seuraa sai muodostettua joukkueen, joista Jalasjärven Jalas oli täysin ylivoimainen. Voi olla, että JalJa olisi ollut täysin ylivoimainen, vaikka enemmänkin kuin kaksi seuraa olisi saanut muodostettua joukkueen.  

M 17 v 4 km

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne ratkaisi kilvan voitokseen pitkällä loppuvedolla. Niinpä hän voitti toiseksi sijoittuneen Samu Mikkosen (Kuopion Reipas) neljän sekunnin erolla. Pronssia kisahousuihinsa tunki Lempäälän Kisan Markus Kyrölä. Hän on paitsi kova juoksija, myös kova poika soittamaan hevikitaraa. Voisi jopa sanoa, että hän on suorastaan ilmiömäinen soittamaan hevikitaraa. Voi olla, että hän on aika hyvä myös soittamaan hevitöntä kitaraa. Itse asiassa hän on varmaan hyvä soittamaan mitä kitaraa tahansa, mutta hevikitaran murina on hänen mieleensä. Kuka sarjassa sijoittui sitten neljänneksi? No, eipä kukaan mukaan kuin Sjundeå IF:n Topi Raitanen. Viidenneksi kovin oli nuori herra nimeltään Aleksi Niemi. Hänen seuransa on Tampereen Pyrintö, tuo itse Ville Ritolan olympiavuonna 1924 edustama seura. Kestoperinteitä seurassa siis riittää, tosin sitä riittää myös kuudenneksi sijoittuneen JKU:n Miika Kiminkisen seurassa. Ovathan sitä seuraa edustaneet joskus legendaariset Nergin veljekset, jotka eivät totta vieköön vieroksuneet määrää. 

Sjundeå IF oli joukkuekilvassa täysin ylivoimainen, sillä Raitasen lisäksi he saivat suhteellisen lähelle kärkeä ujutettua myös Eero Salevan ja Max Nybergin. Hopeaa saivat JKU:n pojat (Kiminkinen, Toni Kilpinen, Orash Scmid), joten kyllä varmaan JKU:n bussissa paluumatkalla laulu raikaa. Pronssia sai Kuopion Reippaan kolmikko Mikkonen, Lauri Mielonen ja Mikko Hirvonen. 

N 17 4 km

Nuorimpien tyttöjen kilpa ratkesi lopussa tapahtuvassa kirissä. Siinä paras oli viime kesänä 800 metriä 2.05:een juossut Liedon Parman Johanna Matintalo. Hän joutui kuitenkin tosi tiukoille, sillä Karhulan Katajaisten Minttu Hukka ei antanut Matintalolle minkäänlaista armoa. Hän ei antanut Matintalon kovan kirikyvyn lannistaa itseään, vaan tappeli voitosta luovuttamatta piiruakaan ennen kuin maalilinja oli ylitetty. Tämä pakotti Matintalon kanveesiin maalissa. Eroa kärkikaksikon välillä oli vain kaksi sekuntia. Sen sijaan pronssia saanut Espoon Tapioiden Sofia Muinonen jäi jo yli puoli minuuttia, puhumattakaan neljänneksi sijoittuneesta Suolahden Urhon Saija Seppä. Hyvin he kuitenkin juoksivat, kuten tekivät myös viidentenä ja kuudentena maalissa mehua hörppimään päässeet Orimattilan Jymyn eli legendaarisen OrJy:n Silja Meronen ja Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen.  

Joukkuekilvan voitti, vain voitti, eikä mitään muuta kuin voitti, puhumattakaan että voitti Karhulan Katajaiset. Heidän tyttäristään näet Hukan lisäksi kärkikahinoihin ja joidenkin mielestä nahinoihin osallistuivat Nelli (7.) ja Roosa Rantanen (12.). Myös hopeaa saanut Espoon Tapiot sai kärkikymmenikköön kaksi edustajatartaan, sillä Muinosen lisäksi siihen pystyi kahdeksanneksi sijoittunut Taika Nummi. 22:nneksi tullut Lotta Penttinen oli heidän joukkueensa kolmas lenkki. Pronssia joukkuemittelössä sai Lahden Ahkera. Heidän seuransa järjestämässä mitalikahvitilaisuudessa kakkua tulevat leikkaamaan Lotta Kirvesmies, Emma Hyyppä ja Janna Hautala.

Niin oli yleisen urheilun maastossa tapahtuvan juoksun Suomi Finlandin mestaruuskilpailut Pudaksisella järvellä kilpailtu ja urheilijat suuntasivat kohti kotejaan kestävyysjuoksun palo syömeissään sammumattomasti roihuten, joka tulee seuraamaan heitä minne he ikinä menevätkään, mistä he ikinä tulevatkaan.  

[raasto.com]