torstai 31. joulukuuta 2009

lauantai 26. joulukuuta 2009

USA:n maratonkovikset Hall ja Keflezighi juoksevat keväällä Bostonin maratonin

USA:n Ryan Hall (mara 2.06.17) ja Meb Keflezighi (maran olympiahopeaa 2004, New Yorkin maran voitto 2009, mara 2.09.15) ovat ilmoittaneet juoksevansa ensi keväänä Bostonin maratonin. On täysin turha mainitakaan, että kummallekaan ei riitä siinä kilvassa mikään muu kuin voitto. Kumpikin miehistä on juossut Bostonissa ennenkin. Vuonna 2009 Hall sijoittui siellä kolmanneksi ajalla 2.09.40 ja vuonna 2006 Keflezighi vaipui maalilinjan ylle niin ikään kolmentena kellojen näyttäessä aikaa kuluneeksi 2.09.56. USA:n juoksija ei ole voittanut Bostonissa sitten vuoden 1983, jolloin Greg Meyer matkusti kilvan jälkeen kotiinsa voittomitsku laukussaan ja hieman tuohta lompakossaan. Ei siis ihme, että Mammoth Laken vuoristossa Kaliforniassa harjoittelevat kaverukset Hall ja Keflezighi himoavat Bostonin voittoa kuin tappajahai triathlonisteja.

[iaaf.org]

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Sandra Eriksson 7. EM-maastoissa

Tänään juostiin EM-maastot Irlannin Dublinissa täydessä juoksevaisuudessa. Nurmiradalla oli jonkin verran mutaa. Parhaasta suomalaissijoituksesta siellä vastasi 22-vuotiaiden naisten sarjassa (6039m) juossut Sandra Eriksson, joka sijoittui seitsemänneksi, 18 sekuntia voittajan, Turkin Sultan Haydarin (21.14) takana. Kenties kovin juttu Sandaralle tuossa kilvassa oli Britannian Stephanie Twellin voittaminen (sijoitus 11.) Twell on näet juniorien maailmanmestari 1500 metrillä 2008, voitti juniorien EM-maastokultaa 2008, juoksi vuonna 2009 1500m 4.03.63 ja 5000m 15.18.48.

Suomalaisilla oli edustaja myös 22-vuotiaiden poikien, no okei, miesten sarjassa, vaikka pojat ovat tunnetusti poikia iästä riippumatta. Tuomas Jokinen oli maalissa 8018 metrin pituisen kilvan 44. ajalla 26.33. Kisan voittajaksi juoksi Gallian kukko rinnassaan Ranskan Noureddine Smail (25.11.) ennen toista Ranskan poikaa, Hassan Chadhia (25.17). Kuudenneksi muuten sijoittui Vuoden 1984 Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrin hopeamiehen Markus Ryffelin (5000m 13.07.54) poika Christoph Ryffel (25.38), kotimaa Sveitsi. Pojalla on ainakin lyhyt matka reenaamaan St. Moritziin. Kilvan 13. oli Pekingin olympiakisojen kympilläkin juossut ja tämän vuoden 22-vuotiaiden EM-kympillä muille tartanipölyä näyttänyt Turkin Selim Bayarak (25.47). Bayarakin kympin rekodri on 27.29.33.

Naisten 8018 metrin kilvassa ei Suomella edustusta ollut, mutta kerrotakoon kuitenkin, että voiton sillä vei Britannian Hayley Yelling ajalla 27.49. Kyseistä henkilöä ei pidä sekoittaa Paula Radcliffen häiden kaasoon Liz Yellingiin (mara 2.28, kaksi olympiaedustusta maralla). Muut mitskut vievät Espanjan Rosa-Maria Morato (27.56) ja Hollannin Adrienne Herzog (28.04), jonka pitkiin sukkiin kertyi kilvan aikana varmaan 5 kg mutaa / sukka. Seitsemänneltä sijalta löytyy 2.25-maratoonari, vuoden 2004 olympiamaratonin 6. ja vuoden 2006 EM-maratonin hopeanainen, Serbian Olivera Jevtic (28.21).

No kuinka sitten miesten 9997 metrin kilvassa kävi? No ei ainakaan siten, että Ukrainan Serhii Lebid olisi vienyt yhdeksännen mestaruutensa. Ei suinkaan, vaan ennen häntä maailin laukkasivat Espanjan oma poika, Alemayehu Bezabeh kellon näyttäessä kuluneeksi 30.45. Viimeisellä tonnilla hänelle jäi 17 sekuntia Britannian Mo Farah, joka oli maalissa kantokunnossa, kuten jokaisen kestävyysjuoksijan joskus kuuluu olla, tai muuten on tissiposkiraastaja. 11. sijoittui vanha konna, Ranskan Driss El Himer (mara 2.06.48) ajalla 31.54. Italia juoksutti vielä 22-vuotiaisiin sarjaan pääsevää Andrea Lallia äijissä, eikä junnu huonosti juossutkaan, sillä hän oli kilvan 18. (32.02). Suomalaisten kilpa meni siten, että Matti Räsänen oli hienosti 33. ajalla 32.37, Mårten Boströn 48. (33.18), Juha Puttonen 56. (34.12) ja Joonas Harjamäki 60. (35.38). Miika Takala ei kyennyt starttaamaan sairastuttuaan kisaviikolla. Joukkuekilvan mitalit menivät Espanjalle, Britannialle ja Italialle (eivät juoksuttaneet turhaan junnu-Lallia äijissä). Suomen miehistö oli kymmenes.

Jostiinpa siellä nuorempienkin junnujen kilvat, joissa voitot menivät tytöissä (4039m) Norjan Karoline Bjerkeli Grovdalille ja pojissa (6039m) Belgian Jeroen D'Hoedtille. Aika tulee näyttämään, tuleeko näistä junnuista kiintotähtiä Euroopan ja kenties koko maailmankin kestävyysjuoksutaivaalle, vai vaipuvatko he lukemattomien junnulupausten tavoin unholaan.

[www.european-athletics.org & raasto.com]

tiistai 8. joulukuuta 2009

EM-maastot Dublinissa

Joulukuun 13. päivänä Irlannissa juostaviin EM-maastoihin lähtee seitsenhenkinen joukkue. Miesten kisassa Suomen maajoukkueasua mutaistavat seuraavat tahot:

Miehet, 9228m:
Mårten Boström Sjundeå IF
Joonas Harjamäki Seinäjoen Urheilijat
Juha Puttonen Jyväskylän Kenttäurheilijat
Matti Räsänen Joensuun Kataja
Miika Takala Jyväskylän Kenttäurheilijat

Nuorempien miesten maastokilvajuoksua harjoittaa:

M22, 7249m:
Tuomas Jokinen Turun Weikot

Sekä vastaavien ikäisten naisten kisassa juoksee:
N22, 4270m:
Sandra Eriksson IF Nykarlebynejden

[sul.fi & dublin2009.ie]

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Kebede toisen kerran peräkkäin Fukuokan maratonin voittoon

Viime yönä Suomen aikaa ja aamuna Japanin aikaa juostiin Fukuokassa, Japanissa perinteinen Fukuokan maraton. Tänä vuonna voittoon juoksi - aivan kuten viime vuonnakin - Etiopian Tsegaye Kebede ajalla 2.05.18. Tämä aika on paitsi Kebeden oma rekodri (aiempi oli 2.05.20 tämän vuoden Lontoosta tiukassa kamppailussa Samuel Wanjirun kanssa), myös Fukuokan reittiennätys ja kovin Japanin maaperällä koskaan juostu maratonaika. Kebede on ilman epäilyksen häivääkään eräs aikamme kovimpia maratonkoneita, josta osoituksena esimerkiksi maratonin olympiapronssi Pekingistä 2008 sekä MM-pronssi Berliinistä 2009.

Etiopia otti Fukuokassa kaksoisvoiton, sillä toisena maalilinjan ylle vajosi myös Kebede, etunimeltään Tekeste ajalla 2.07.52. Kolmanneksi sijoittui aina silloin tällöin väläyttelevä, mutta erittäin epävarma Dimitri Baranovski Ukrainasta (2.08.19). Myös neljänneksi ja viidenneksi maaliin ennättäneet Etiopian Dereje Tesfaye (2.08.36) ja Kenian Evans Cheruiyot (2.09.46) ehtivät maaliin ennen kuin kello oli päällittänyt 2.10. Japanilaisille kilpa oli suunnaton pettymys,sillä heidän paras miehensä, Tadashi Shitamori ehti maaliin vasta 2.14.42 kuluttua lähtölaukauksesta.

Kilpa lähti liikkelle niin, että 5 km ja 10 km ohitettiin ajoissa 15.02 ja 29.53 (14.51). 15 km:n väliaika oli 44.42 (14.49) ja 20 km:n 59.44 (15.02). Tästä jatkettiin puolimatkaan (1.03.05). Tämän jälkeen vauhti kuitenkin hidastui ja 25 km:n siilolle saavuttiin ajassa 1.14.57 (15.13). Tämän jälkeen alkoi Kebeden veto. 30 km:n vaihteella (1.29.47) vauhti ei kuitenkaan ollut juuri kiristynyt, mutta sitten kiristyi. Seuraavan vitosen Kebede nelisti 14.37:ään (35 km 1.44.24) ja sitä seuraavan niin ikään 14.37:ään (40km 1.59.01). Sitten hän rallatti viimeiset 2195 metriä 6.16.:een ja saapui maaliin ajassa 2.05.18. Tämä tarkoitti selvää negatiivistä splittiä toisella puoliskolla.

Kilvan jälkeen Kebede sanoi silmät maratononnellisuudesta loistaen: "Olen täydessä onnellisuudessa juostessani kovempaa kuin etukäteen odotin. Petasin voittonin 30 km:n seipäältä alkaneella loppuvedollani, minkä ansiosta erkaannun kilpakumppaneistani. 40 km:n raudalla tiesin, että mulla on mahikset omaan rekodriini, sillä nyt mun väliaka sillä kohtaa oli paljon nopeampi kuin viime vuonna."

Tulokset

1. Tsegaye Kebede (ETH) 2:05:18
2. Tekeste Kebede (ETH) 2:07:52
3. Dimitri Baranovski (UKR) 2:08:19
4. Dereje Tesfaye (ETH) 2:08:36
5. Evans Cheruiyot (KEN) 2:09:46
6. Luis Feiteira (POR) 2:13:07
7. Oleg Kulkov (RUS) 2:13:49
8. Harun Njoroge (KEN) 2:14:17
9. Tadashi Shitamori (JPN) 2:14:42
10. Vitaliy Shafar (UKR) 2:15:07

[iaaf.org & raasto.com]

tiistai 1. joulukuuta 2009

Suomalaiset 2000-luvun 2.20-alittajat maratonilla

Nyt, kun vuosikymmen vetelee viimeisiään, on aika julista kovien miesten lista, toisin sanoen niiden, jotka juoksivat tämän vuosikymmenen aikana maratonin alle 2.20. Yksikään heistä ei juossut vuosikymmenen parasta tulostaan kotimaassa. Heitä on 14 kivikovaa miesta ja he ovat:

Janne Holmén 2.10.46 Rotterdam 2008

Francis Kirwa 2.11.01 Padova 2008

Jussi Utriainen 2.13.10 Sacramento 2002

Tuomo Lehtinen 2.16.45 Rooma 2005

Yrjö Pesosen 2.17.05 Hampuri 2002

Mårten Boström 2.18.51 Ottawa 2008

Vesa Erojärvi 2.18.58 Hampuri 2005

Pasi Mattila 2.18.59 Cleveland 2000

Toni Paunonen 2.19.13 Hampuri 2001

Anssi Raittila 2.19.16 Rotterdam 2009

Jaakko Kero 2.19.27 Frankfurt 2001

Henri Manninen 2.19.28 Firenze 2009

Petri Saavalainen 2.19.31 Berliini 2004

Marko Vaittinen 2.19.50 Frankfurt 2003

[raasto.com]

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Manninen 2.19.28 Firenzessä

Henri "Henaattori" Manninen iski debyyttimaratonillaan alle 2.20 tänään Firenzessä. Kuten arvata saattaa Manninen kellotti 2.19.28. Henan väliajat vielä:  15.28, 31.18, 47.15, 1/2: 66.38, 1.19.13, 1.35.35, 1.52.34 ja 2.11.08. Hän sijoittui kisan 10. sijalle.

Firenzestä saapui muitakin positiivisia uutisia. Naisten kisassa kymmenneltä sijalta löytyy Sanna Kullberg, joka juoksi ei-niin-optimaalisen vuoden lopuksi ennätyksensä 2.48.13. Ennätystehtailijoiden joukkoon pääsi myös SIF:n Jussi Okkonen, joka kellotti 2.37.38.

Se on sitten onnittelujen paikka!

[mogulin.blogspot.com]

lauantai 28. marraskuuta 2009

Chiba Ekiden 2009:n kisaraportti

Kiitos Miika Takalalle Chiba Ekidenin kisaraportista, joka on nyt luettavissa raasto.comin kisaraporteista!

[Miika Takala & raasto.com]

Manninen ja Lampi-Kullberg Firenzen maratonilla

Huomenna Italian lutuisilla seuduilla juostaan Firenzen maraton, jossa on todistettu suomalaisten askellusta ennenkin. Tällä erää Henri Manninen starttaa kisaan täynnä luottoa, sillä lähimenneisyydessä Hena iski tiskiin muun muassa jonkun kisan tai testijuoksun reittiennätyksen (Hakunila 10km: 30.14). Mutta kyseinen kilvanjuoksu on Mannisen maratondebyytti. Samassa kisassa starttaa myös Oulun Pyrinnön Sanna Lampi-Kullberg, jonka kuluvaa vuotta on raastanut viheliäinen vamma. Onneksi nyt siitä ei ole hajuakaan.

[viidakkorumpu, facebook.com & firenzemarathon.it]

maanantai 23. marraskuuta 2009

USA:n yliopistojen mestaruusmaastot

NCAA:n I divarin maastomestaruudet ratkottiin tänään Indianan Terre Hautessa. Miesten kisassa kovinta kyytiä piti ennakkosuosikki Samuel Chelanga, joka väläytteli tuttua kyytiä jo muutama viikko sitten juostuissa esimestaruuskisoissa. Silloin tosin hänet saalisti kiinni Stanfordille juokseva Chris Derrick. Liberty Universityä edustava Chelanga kellotti maastokympin aikaan 28.41, jolle Mårten Boströmin eniten joukkuekamu David McNeill ei voinut mitään. McNeill haali kuitenkin hopeaa ajalla 29.06 onnistuen pitämään Derrickin (29.14) takanaan. Kisan 18 ensimmäistä juoksijaa alitti puoli tuntia, joskaan matka ei ole niin virallinen. Kovaa kyytiä silti.

Joukkuemestaruuden vei kuitenkin ennakkoaavistelujen mukaisesti Oklahoma State University, jonka pistepankista löytyvät muun muassa Ryan Vail, John Kosgei ja German Fernandez. Joukkuehopeaa otti Oregonin yliopisto ja pronssin pokkasi Alabama.

Naisten kisassa ennakkosuosikin paineita kantanut Coloradon Jenny Barringer kanttasi hieman jääden sijalle 134. Voittoon sen sijaan juoksi Illinoisin Angela Bizzari, joka kulutti 6km:n matkaan aikaa 19.46. Washington State Universityn Kendra Schaaf (19.51) nappasi hopeaa Florida Staten Susan Kuijken (19.57) nenän edestä. Superlupaukseksi tituleerattu Oregonilla ekaa kautta juokseva Jordan Hasay oli 18. sijalla ajalla 20.23. Naisten kisan joukkuevoiton otti Villanovan joukkue ennen Florida Statea ja Washingtonia.

[flotrack.org]

Suomi 14. Chiba ekidenissä

Varhain aamulla Suonen aikaa 23.11.2009 juostiin Chibassa, Japanissa kansainvälinen maratonin mittainen Ekiden -viesti. Viestissä oli kuusi osuutta ja joukkueissa oli kolme mies- ja kolme naisjuoksijaa. Joka toisella osuudella oli kehissä mies- ja joka toisella naisjuoksija. Kisan voitti Japani ajalla 2.05.58 ennen Japanin yliopistojoukuetta (2.07.47) ja Keniaa (2.08.34). Suomi oli kisan 14. eli viimeinen ajalla 2.16.48, mutta naapurimaamme Ruotsi joutui keskeyttämään.

Osuusajat:

1. osuus (5 km) 1. Craig Mottram Australia (13.23)...12. Tuomas Jokinen (14.33)

2. osuus (5 km) 1. Yuriko Kobayashi Japani (15.09)...11. Sandra Eriksson (16.46)

3. osuus (10 km)1. Kesuke Takazawa Japani 29.07)...11. Morten Boström (30.29)

4. osuus (5 km) 1. Yukiko Akaba Japani (15.34)...13. Janica Mäkelä (17.24)

5. osuus (10 km)1. Atsushi Sato Japani (28.57), 2. Abel Kirui Kenia (maratonin MM-voittaja 2009 (29.10)...12. Stefano Baldini Italia (30.28)...15. Miika Takala (31.49)

6. Osuus (7 km 195 m) 1. Hikari Yoshimoto Japanin yliopistojoukkue (23.12)...4. Catherine Ndereba Kenia (24.04)...15. Minna-Maria Kangas (25.47).

[www.inter-chibaekiden.jp]

torstai 19. marraskuuta 2009

Suomen joukkue Chiba Ekidenissä

Nyt se on sitten tiedossa. Suomen joukkueessa juoksevat Sjundeå IF:n Mårten Boström, Turun Weikkojen Tuomas Jokinen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miika Takala sekä IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson, Oulun Pyrinnön Minna-Maria Kangas ja Forssan Salaman Janica Mäkelä.

[sul.fi]

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Dibaballe jälleen ME

Etiopian Tirunesh Dibaba iski tänään kunnon kyytiä Njimegenissä Zevenheuvelenloopissa, 15km:n kisassa. Dibaba kellotti 46.28 - uuden ME:n lähes puolella minuutilla. Entistä ME:tä (46.55) piti nimissään Japanin Kayako Fukushi. Dibaban ME-iloa vahvisti aviomiehensä Sileshi Sihinen voitto miesten kisassa. Sihine voitti ajalla 42.14 kirimällä raivolla Ugandan Nicholas Kipronon (42.14) kanssa.

Tämänpäiväinen kisa rallatettiin myötätuulessa.

[iaaf.org]

Jokohaman naisten maratonin voitto Venäjään

Venäjän Inga Abitova juoksi tänään Jokohamassa, Japanissa kansainvälisen naisten maratonin voittoon liian kuumassa ja tuulisessa kelissä ajalla 2.27.18 ennen Japanin Kiyoko Shimaharaa (2.28.51) ja Kenian Catherine Nderebaa (2.29.13). Kisan taso oli aika lailla pettymys, sillä ainoastaan neljä naarasta alitti 2.30, mutta sellaista on maraton.

Kisa lähti liikkeelle niin, että 5 km:n vaja ohitettiin ajassa 17.12 ja 10 km:n mersu 34.34 kuluttua lähtöruoskan lävähtämisestä. Puolimatkan aika oli 1.14.02, jonka jälkeen hallitseva olympiavoittaja Constantina Dita hyytyi kuin tomistopäällikkö kivenlouhinnassa. Kunnon ratkaisut alkoivat tapahtua 29 km:n kaapilla, jolloin Pekingin olympiakympillä kuudenneksi sijoittunut Abitova laittoi pökköä kunnolla maratonpesään. Nderaba yritti hetken aikaa pyristellä mukana, mutta joutui sitten antautumaan täydessä antautuvaisuudessa. Hänen perässään Japanin Shimahara alkoi puolestaan saalistaa Nderebaa naarashylkeen tavoin. Eipä kulunut aikaakaan, kun Shimahara sivuutti Ndereban ja painoi ohi kuin oikeanpuoleinen pedaali pohjassa moottoritiellä jyräävä warppuri. Niin saavuttiin maaliin ja kilvan jälkeen tulosluettelusta voitiin lukea, että:

1. Inga Abitova Venäjä 2:27:18 (17:13,34:36,52:10,1:10:04,1:28:06,1:45:39,2:02:51,2:19:56)
2. Kiyoko Shimahara 2:28:51
3. Catherine Ndereba Kenia 2:29:13
4. Bruna Genovese Italia 2:29:57
5. Miki Ohira Japani 2:30:22
6. Robe Guta Etiopia 2:31:49
7. Zivile Balciunaite Liettua 2:32:09
8. Hiroko Miyauchi Japani 2:32:30
9. Hiromi Ominami Japani 2:33:16
10. Naoko Tsuchiya japani 2:35:12
11. Constantina Dita Romania 2:36:06

Kisan jälkeen voittaja sanoi: "Ekaks meitsin täytyy kiittää reitin varren kansoittaneita maratonfaneja." Kysyttäessä, miltä tutui jättää taakseen olympiamitalinaisia, Abitova maratonfilosofoi: "Tää skaba oli mun voitto itsestäni."

Vanha maratonhylkiötär, Japanin Masako Chiba (mara 2.21.45)puolestaan kmmentoi kilpaa: "Abitova ei juossut läheskään täpöillä. Hän pystyy juoksemaan koska tahansa kovempaa." Tässä asiassa kotkatarmaisen maratonsilmän omaava Chiba ei taatusti puhunut palturia, sillä oman uransa aikana hän oppi tietämään maratonista kaiken, mitä siitä tiedettävissä oli ja tämän lisäksi myös sen, mitä siitä ei ollut tiedettävissä.

[iaaf.org & raasto.com)

Harjamäki taas hyvässä vauhdissa

Joonas Harjamäki juoksi tärkeitä pisteitä Lamar Cardinalseille NCAA I:n South Central regionalseissa. Harjamäki sijoittui poikain maastokympillä 14. sijalle ajalla 31.27,7 kolmanneksi vauhdikkaampana lamarilaisena. Kisan voitti Arkansasin Dorian Ulrey ajalla 30.24,6 juuri ennen joukkuetoveriaan Solomon Hailea (30.25,9). Tuosta Ulreyn haastattelu ja tästä Mäyrän tarina kisasta

Samoihin aikoihin toisaalla JKU:n Jaakko Nieminen puolusti Kennesaw State Universityn värejä NCAA I:n South Regionalseissa Alabamassa. Nieminen oli KSU Owlsien toiseksi paras ajalla 32.02,3, joka riitti kisassa 45. sijaan. Owlsit sijouttuivat joukkuekisan kahdeksanneksi.


[flotrack.org, ksuowls.com, baylorbears.com]