Tänä vuonna maratonin aikaan 2.07.48 juossut ja sillä paikkansa Japanin olympiamaratonjoukkueessa varmistanut Arata Fujiwara päätti vetää olympiavalmistautumisessaan 20 km kovaa. Mikäpä parempi paikka sille olisi kuin Shibetsun kansalliset kilpailut ja niiden 10 000 metrin koitos. Hetkinen, miettii moni, eihän siitä tule 20 km kovaa, jos juoksee vain yhden 10 000 metrin kisan. Ei tulekaan, ajatteli Fujiwara. Niinpä hän juoksin ensin B-erässä ajan 29.08.00 ja noin kuusi minuuttia myöhemmin A-erässä 29.00.98. Siinäpä vähän vauhtikestävyyden hakemista olympiamaratonia varten.
[japanrunningnews.blogspot.com]
maanantai 25. kesäkuuta 2012
lauantai 23. kesäkuuta 2012
USA:n olympiakarsinnat
Valtavaa maratonpettymysta tammikuussa tihkunut Dathan Ritzenhein karasi eilen olympiatiketin arvoisesti USA:n mestaruuskisojen kympilla. Ritz saapui lahtoviivalle Oregonin Eugeneen mita luultavimmin valtavien omien ja ympariston asettamien paineiden alla. Lontoon tiketti odotti hanta vain jos han ylittaisi maaliviivan kolmantena alle 27:45 ajalla. Ja niin myos kavi.
Kilvanjuoksun voitti Galen Rupp ajalla 27:25.33. Toisen sijan nappasi Matt Tegenkamp kellon nayttaessa 27:33.94 ja Ritz saapui samoille mestoille ajassa 27:36.09. Viela yliopisto-opintojaan taiteileva Stanfordin Chris Derrick oli neljas ajalla 27:40.23 ja kun kerran viela Aaron Braunkin alitti A-rajalla ajalla 27:41.54 niin ei tuo karsintakisa ihan paperia ollut. Kisan kaikki maaliin saapuneet 23 juoksijaa alittivat 29:40.
Naisten kympilla Amy Hastings piti kovin kyytia ja kellotti loppukiritettyaan ajan 31:58.36. Teksas A&M yliopistossa opintaivaltaan taapertava Natosha Rogers pisti kampoihin ajalla 31:59.21 ja onnistui pitamaan Shalane Flanaganin takanaan 31:59.69. Kaikki kisan 22 juoksijatarta alitti 33:46.
[flotrack.org, usa-tf.org]
Kilvanjuoksun voitti Galen Rupp ajalla 27:25.33. Toisen sijan nappasi Matt Tegenkamp kellon nayttaessa 27:33.94 ja Ritz saapui samoille mestoille ajassa 27:36.09. Viela yliopisto-opintojaan taiteileva Stanfordin Chris Derrick oli neljas ajalla 27:40.23 ja kun kerran viela Aaron Braunkin alitti A-rajalla ajalla 27:41.54 niin ei tuo karsintakisa ihan paperia ollut. Kisan kaikki maaliin saapuneet 23 juoksijaa alittivat 29:40.
Naisten kympilla Amy Hastings piti kovin kyytia ja kellotti loppukiritettyaan ajan 31:58.36. Teksas A&M yliopistossa opintaivaltaan taapertava Natosha Rogers pisti kampoihin ajalla 31:59.21 ja onnistui pitamaan Shalane Flanaganin takanaan 31:59.69. Kaikki kisan 22 juoksijatarta alitti 33:46.
[flotrack.org, usa-tf.org]
perjantai 22. kesäkuuta 2012
Kestävyysjuoksun kisavalintojen synkkä historia
Tommy Granlundin tuore tapaus yhdessä viime vuoden keihässekoilun kanssa osoitti jälleen maamme urheilujohdossa vallitsevan toimintakulttuurin olevan edelleen voimissaan. Tässä toimintakulttuurissa: 1) sovituista ja ilmoitetuista valintakriteereistä ei pidetä kiinni ja 2) joukkueen sisällä urheilijoita kohdellaan eri tavoin, toisin sanoen eri urheilijoihin sovelletaan erilaisia valintakäytöntöjä yhtenäisen linjan sijaan. Espoon Borza kirjoitti jo ansiokkaasti 800 metrin juoksija Granlundin tapauksesta. Seuraavassa käydään läpi joitain räikeimpiä valintaoikeusmurhia lähihistorian ajalta. Kaikkiin tosin SUL ei ole yksin syypää, vaan mukana "soppaa hämmentämässä" on ollut myös Olympiakomitea. Oli miten oli, raasto.com ei unohda.
Seppo Liuttu 1984. Liuttu juoksi 10 000m Tukholmassa 28.06.58. Kajaanin Kalevan kisoissa hän vain varmisteli kisapaikkansa juoksemalla hopealle (eli kultaan Vainion tultua hylätyksi) ajalla 28.46.77. Liuttu kuitenkin jätettiin valitsematta kisoihin, jossa hopea otetiin ajalla 28.06.22 (Mike McLeod, Iso Britannia, samalla myös McLeodin kauden paras tulos).
Jukka Toivola 1984. Toivola juoksi edellisyksynä New Yorkissa maratonin 2.11.35. Toivolaa ei valittu kisoihin. Toivolan vuosien varrella tapahtuneella nöyristelemättömyydellä urheilujohtoporrasta kohtaan lienee ollut osuutta valitsematta jättämiseen.
Reima Salonen 1976. Montrealin kisoissa oli ohjelmassa vain 20 km:n kävely. Olympiakesänä Salonen alitti mm. toisena maailmassa 5000m kävelyssä 20 minuutin rajan. Häntä ei valittu kisoihin. Kisojen jälkeen syksyllä oli ohjelmassa 50 km:n MM-kisa, koska olympiakisoissa tätä matkaa ei kävelty. Salonen oli MM-kisan pronssilla.
Olavi Vuorisalo 1956. Siihen aikaan 3.43,8 oli 1500 metrillä ehdotonta maailman huippua ja parin sekunnin päässä ME:stä. Pienellä Suomella oli kuitenkin varaa jättää tällainen kaveri olympiakisoista rannalle. Tai ei olisi ollut, mutta jättipä kumminkin. Urheilujohtaminen ei ole järkihommaa.
Martti Kiilholma 1984. Kiilholma juoksi olympiavuoden alussa Houstonissa 2.13.30. Kiilholmaa ei valittu kisoihin. Luultavasti häntä rangaistiin keskeytyksestään Helsingin MM-maratonilla 1983 ja täten haluttiin osoittaa, kuka on herra talossa.
Ari Paunonen 1980. 1500m 3.38,8 ja maili 3.55.76 olympiakesänä olisi riittänyt aika monessa maassa olympiajoukkueeseen. Ei Suomessa.
Risto Ulmala 1988. 5000m olympiakesänä aikaan 13.31.17. Sen vuoden maailman kärkitulos ennen olympiakisoja oli 13.15. Ulmalan niukasti Ruotsi-ottelussa voittanut Jonny Danielson valittiin maansa olympiajoukkueeseen ja olympiakisoissa hän juoksi finaaliin ja siinä kymmenenneksi.
Tommy Ekblom 1988. Ekblom juoksi maratonin edellisyksynä New Yorkissa aikaan 2.12.31 ja oli maailman huippuja sisältävän kisan viides. Valinnan kisoihin olisi pitänyt olla 100 % selvä, mutta Ekblomia ei valittu kisoihin.
Kauko Lumiaho 1972. 1500m 3.39,2. Se olisi pitänyt riittää olympianäytöksi. Ei riittänyt. Sen vuoden maailmantilaton kärkiaika 3.36.3.
Pekka Tiihonen 1974. Tiihonen juoksi maratonin parhaimmillaan aikaan 2.15.15, mutta jätettiin valitsematta vuoden 1974 EM-kisoihin, koska "oli keskeyttänyt Münchenin olympiamaratonilla kaksi vuotta aiemmin".
Lars Sörensen 1986. Sörensen alitti EM-kisarajan juoksemalla 3000 metrin esteet 8.29.00, mutta SUL:n "musta käsi" nousi Sörensenin kisavalinnan ylle, kuten Turun Sanomat tuolloin hänen valitsematta jättämistään kuvasi.
Ari Suhonen 1994. 800 metriä EM-kisavuonna 1.45.79. Kisajoukkueeseen valittiin Mikael Söderman (1.45.20), Jarmo Kokkola (1.45.91) ja Esko Parpala (1.45.99). Suomen kasin taso oli tuolloin Euroopan huippua, mutta silti kiriherkkä Suhonen menetti elämänsä mahdollisuuteen jopa EM-mitaliin.
Martti Vainio 1988. 10 000 metriä olympiakesänä 28.02.04. Ei valintaa, ehkä olympiakomitea sai näin kostettua Vainion vuoden 1984 aiheuttaman häpeän, mutta järjellisiä perusteita valitsematta jättämiseen ei ollut.
Sirkku Kumpulainen 1988. Maraton olympiakeväänä 2.35.24 olisi tuloksen puolesta riittänyt olympiavalintaan, varsinkin kun siihen aikaan 2.30-alittajia naisissa oli vähän, vaan eipä olympiakomitean mielestä riittänyt.
Olavi Suomalainen 1972. Suomalainen voittaa olympiakeväänä Bostonin maratonin, joka on maailman tunnetuimpia maratonkilpailuita. Valitaanko hänet olympiamaratonille? Tietenkin, ajattelee järki. Ei, ajattelee olympiakomitea.
Vesa Kähkölä 1988. Bostonissa keväällä 2.16.17 Suomen karsintakisassa paras meikäläinen ja kesällä 25 km radalla 1.15.04. Ei valintaa, josta mm. Juoksija-lehti hermostui usean sivun tulikivenkatkuisessa kirjoituksessaan SM-maratonin kisaraporttinsa yhteydessä 1988.
[Z]
Seppo Liuttu 1984. Liuttu juoksi 10 000m Tukholmassa 28.06.58. Kajaanin Kalevan kisoissa hän vain varmisteli kisapaikkansa juoksemalla hopealle (eli kultaan Vainion tultua hylätyksi) ajalla 28.46.77. Liuttu kuitenkin jätettiin valitsematta kisoihin, jossa hopea otetiin ajalla 28.06.22 (Mike McLeod, Iso Britannia, samalla myös McLeodin kauden paras tulos).
Jukka Toivola 1984. Toivola juoksi edellisyksynä New Yorkissa maratonin 2.11.35. Toivolaa ei valittu kisoihin. Toivolan vuosien varrella tapahtuneella nöyristelemättömyydellä urheilujohtoporrasta kohtaan lienee ollut osuutta valitsematta jättämiseen.
Reima Salonen 1976. Montrealin kisoissa oli ohjelmassa vain 20 km:n kävely. Olympiakesänä Salonen alitti mm. toisena maailmassa 5000m kävelyssä 20 minuutin rajan. Häntä ei valittu kisoihin. Kisojen jälkeen syksyllä oli ohjelmassa 50 km:n MM-kisa, koska olympiakisoissa tätä matkaa ei kävelty. Salonen oli MM-kisan pronssilla.
Olavi Vuorisalo 1956. Siihen aikaan 3.43,8 oli 1500 metrillä ehdotonta maailman huippua ja parin sekunnin päässä ME:stä. Pienellä Suomella oli kuitenkin varaa jättää tällainen kaveri olympiakisoista rannalle. Tai ei olisi ollut, mutta jättipä kumminkin. Urheilujohtaminen ei ole järkihommaa.
Martti Kiilholma 1984. Kiilholma juoksi olympiavuoden alussa Houstonissa 2.13.30. Kiilholmaa ei valittu kisoihin. Luultavasti häntä rangaistiin keskeytyksestään Helsingin MM-maratonilla 1983 ja täten haluttiin osoittaa, kuka on herra talossa.
Ari Paunonen 1980. 1500m 3.38,8 ja maili 3.55.76 olympiakesänä olisi riittänyt aika monessa maassa olympiajoukkueeseen. Ei Suomessa.
Risto Ulmala 1988. 5000m olympiakesänä aikaan 13.31.17. Sen vuoden maailman kärkitulos ennen olympiakisoja oli 13.15. Ulmalan niukasti Ruotsi-ottelussa voittanut Jonny Danielson valittiin maansa olympiajoukkueeseen ja olympiakisoissa hän juoksi finaaliin ja siinä kymmenenneksi.
Tommy Ekblom 1988. Ekblom juoksi maratonin edellisyksynä New Yorkissa aikaan 2.12.31 ja oli maailman huippuja sisältävän kisan viides. Valinnan kisoihin olisi pitänyt olla 100 % selvä, mutta Ekblomia ei valittu kisoihin.
Kauko Lumiaho 1972. 1500m 3.39,2. Se olisi pitänyt riittää olympianäytöksi. Ei riittänyt. Sen vuoden maailmantilaton kärkiaika 3.36.3.
Pekka Tiihonen 1974. Tiihonen juoksi maratonin parhaimmillaan aikaan 2.15.15, mutta jätettiin valitsematta vuoden 1974 EM-kisoihin, koska "oli keskeyttänyt Münchenin olympiamaratonilla kaksi vuotta aiemmin".
Lars Sörensen 1986. Sörensen alitti EM-kisarajan juoksemalla 3000 metrin esteet 8.29.00, mutta SUL:n "musta käsi" nousi Sörensenin kisavalinnan ylle, kuten Turun Sanomat tuolloin hänen valitsematta jättämistään kuvasi.
Ari Suhonen 1994. 800 metriä EM-kisavuonna 1.45.79. Kisajoukkueeseen valittiin Mikael Söderman (1.45.20), Jarmo Kokkola (1.45.91) ja Esko Parpala (1.45.99). Suomen kasin taso oli tuolloin Euroopan huippua, mutta silti kiriherkkä Suhonen menetti elämänsä mahdollisuuteen jopa EM-mitaliin.
Martti Vainio 1988. 10 000 metriä olympiakesänä 28.02.04. Ei valintaa, ehkä olympiakomitea sai näin kostettua Vainion vuoden 1984 aiheuttaman häpeän, mutta järjellisiä perusteita valitsematta jättämiseen ei ollut.
Sirkku Kumpulainen 1988. Maraton olympiakeväänä 2.35.24 olisi tuloksen puolesta riittänyt olympiavalintaan, varsinkin kun siihen aikaan 2.30-alittajia naisissa oli vähän, vaan eipä olympiakomitean mielestä riittänyt.
Olavi Suomalainen 1972. Suomalainen voittaa olympiakeväänä Bostonin maratonin, joka on maailman tunnetuimpia maratonkilpailuita. Valitaanko hänet olympiamaratonille? Tietenkin, ajattelee järki. Ei, ajattelee olympiakomitea.
Vesa Kähkölä 1988. Bostonissa keväällä 2.16.17 Suomen karsintakisassa paras meikäläinen ja kesällä 25 km radalla 1.15.04. Ei valintaa, josta mm. Juoksija-lehti hermostui usean sivun tulikivenkatkuisessa kirjoituksessaan SM-maratonin kisaraporttinsa yhteydessä 1988.
[Z]
torstai 21. kesäkuuta 2012
Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 11 – Miksi maratonwaterloo kumoaa maratonuusivaisuuden?
Kuten
aiemmin on käynyt ilmi, täysi maratonkeskittyneisyys mahdollistaa korkeintaan kahden
maratonin juoksemisen vuodessa. Tämä johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyys vaatii
aikaa aina vähintään puoli vuotta. Niinpä maratoonarille on armoton takaisku, jos
hän ei maratonpäivänä kykenekään juoksemaan tai jos hän joutuu keskeyttämään tai
jos hänellä on päällänsä täydellinen kulkemattomuus. Maratonilla monen asian on
onnistuttava juuri tiettynä päivänä, jotta juoksijalla olisi mahdollisuus päästä
nauttimaan maratontyönsä maratonhedelmistä. Jos juuri sinä päivänä esimerkiksi kurkku on
kipeä, kuume noussut, mahatauti tai ruokamyrkytys iskenyt, akillesjänne tulehtunut,
polvi kipeytynyt, tapaturma sattunut, sää helteinen tai myrskyisä, joukkoliikenteen
ja taksinkuljettajien lakko osunut kisapäivälle, maraton on peruttu, perhehuolet
vaivaavat, niin seuraava maratonyritys on yleensä mahdollista vasta puolen vuoden
päästä. Miksi pieleen mennyttä maratonia ei muka pystyisi yrittämään jo muutaman
viikon päästä uudestaan?
Tämä
johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyydessä oleva maratoonari tietää tulevan maratoninsa
ja sen päivämäärään vähintään puoli vuotta ennen maratonia. Niinpä hän tähtää harjoittelullaan
siihen, että juuri sinä, eikä minään muuna päivänä hän on parhaassa mahdollisessa
maratoniskussa, toisin sanoen maratoniskutusneisuudessa. Hän tähtää vain ja ainoastaan
kyseiseen päivään sekä fyysisesti että henkisesti. Hän tähtää siihen sekä tietoisesti
että tiedostamattaan. Maratonpäivämäärä- ja kilpa ovat hänen mielessään lähes jokaisella
lenkillä tuon puolen vuoden keskittyneisyysjakson aikana. Tästä seuraa se, että
jos hän ei kykenekään tuona maratonpäivänä juoksemaan maratonia tai jos hän joutuu
keskeyttämään, keskittyneisyyden uusiminen lyhyen ajan sisällä on erittäin hankalaa.
Maratonkeskittyneisyys näet purkautuu yleensä juuri tuona suunniteltuna päivänä
lopputuloksesta huolimatta.
Monella
maratonjuoksijalla on tapana suunnitella varapaikka- ja päivämäärä valmiiksi odottamaan
esimerkiksi kuukauden kuluttua alkuperäisestä päivästä, jos hänelle tuoksi päiväksi
osuukin maratonwaterloo. Tällainen varasuunnitelma on teoriassa suositeltavaa, koska
se vähentää maratonpaineita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että alkuperäisen
maratonsuunnitelman epäonnistuessa juoksijan on äärimmäisen vaikeaa koota itseään
uuteen yritykseen. Tähän vaikuttavat sekä fyysiset että henkiset tekijät.
Jos
juoksijalla ei maratonpäivänä kulje lainkaan, hän saattaa taktikoida ja keskeyttää
yrittääkseen myöhemmin lähitulevaisuudessa uudelleen. On selvää, että mitä aiemmin
juoksija tällöin keskeyttää, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on fyysisesti
olla seuraavalla maratonillaan iskussa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että
30 kilometrin jälkeen ei kannata enää keskeyttää kulkemattomuuden vuoksi yrittääkseen
uudestaan lähitulevaisuudessa, koska siitä ei enää palaudu fyysisesti seuraavalle
maratonille kovinkaan nopeasti. Käytännössä on kuitenkin niin, että vaikka juoksija
keskeyttäisi jo hyvinkin aikaisin yrittääkseen muutaman viikon päästä uudestaan,
seuraavasta maratonista ei silti tule mitään tai se on täydellisen kulkematon. Jopa
niissäkin tapauksissa, joissa juoksija ei alkuperäisen suunnitelman mukaisella maratonilla
kykene starttaamaan lainkaan eli ei siis juokse metriäkään, hän ei yleensä pysty
uusimaan maratonia lähitulevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyyden
uudelleen käynnistäminen alkuperäisen suunnitelman mentyä pieleen ei onnistu. Tämä
johtuu paitsi maratonkeskittyneisyyden purkautumisesta, myös maratonwaterloon aikaansaamasta
maratonpettyneisyydestä, joka aiheuttaa niin suuren mielipahan, että maratonuusivaisuuteen
ei ole henkisiä voimavaroja.
Mikäli
vammat tai sairaudet eivät estä, juoksijan siis kannattaa aina pyrkiä juoksemaan
maratoninsa maaliin siitäkin huolimatta, että hänellä olisi päällänsä maratonkulkemattomuus,
koska käytännössä uusi yritys maratonilla lähitulevaisuudessa eli maratonuusivaisuus
onnistuu vain äärimmäisen harvoin. Yleensä taktisesta maratonkulkemattomuuskeskeytyksestä
maratonuusivaisuusmielessä ei ole seurauksena mitään muuta kuin DNF + seuraavalla
maratonilla DNF tai DNS. Parempi on siis yksi maaliin juostu maraton maratonsesongin
(kevät tai syksysesonki) aikana omiin tavoitteisiin nähden huonolla ajallakin kuin
tuplakeskeytys tai keskeytys + starttaamattomuus saman sesongin aikana. Maaliin
juostu maraton jopa huonolla ajallakin on tulevaisuutta ajatellen parempi vaihtoehto
kuin maratonkeskeytys, koska jokainen maratonkeskeytys lisää maratonpelkääväisyyttä
suoraviivaisen käyrän tavoin.
[Z]
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Suomen joukkue EM-kisoihin
Suomen joukkue yleisen urheilun Euroopan mestaruuskilpailuihin Helsingin olympialaiselle stadionille 27.6.-1.7. on julkistettu. Raasto.comi ei luonnollisestikaan uutisoi äkki- tai viskelylajien joukkueen nimiluetteloa. Suomen joukkue maanosamme mestaruuskilpailuissa on seuraava:
Niclas Sandells IK Falken, 1500 ja 5000 metriä. Hän on nopea kuin liekehtivä nitro, kestävä kuin kalashnikovi ja nopeuskestävä kuin nitrolla voideltu kalashnikovi.
Jarkko Järvenpää TampPy, 10 000 metriä. Hän on kova kuin powermetallirumpali poljennossa, armoton kuin powermetallikitaristi tilusoolossa ja raastavainen kuin powermetallilaulaja neljännessä oktaavissa.
Jukka Keskisalo JoKa, 3000 metrin esteet. Hän on iskussa kuin moottorinykki kehässä, lyönnissä kuin muukalainen saluunassa ja potkussa kuin Chuck Norris yhden miehen armeija -elokuvassa.
Suvi Selvenius HKV, 800 metriä. Hän on terässä kuin metallia syövä rälläkkä, viillossa kuin kurkkuja paloitteva veitsi ja porassa kuin puunrunkoon pureutuva moottorisaha.
Johanna Lehtinen JoKa, 1500 ja 5000 metriä. Hän periksiantamaton kuin maailmaa vastaan taisteleva rebel, sitkeä kuin koneistoa vastaan taisteleva toisinajattelija ja järkkymätön kuin omaa tietään kulkeva kulkevainen.
Sandra Eriksson, IF Nykarlebynejden 3000 metrin esteet. Hän on kunnossa kuin täynnä virtaa oleva paristo, pidättelemättömyydessä kuin riistäytynyt joki, valmiudessa kuin litran kahvia kitannut tullivirkailija.
Todennäköisesti joukkueessa tulee olemaan myös
Tommy Granlund IK Falken, 800 metriä. Hän on radalla kuin luotijuna kiskoilla, kuin rokkari lavalla, kuin ruohonleikkuri nurmikentällä.
[raasto.com]
Niclas Sandells IK Falken, 1500 ja 5000 metriä. Hän on nopea kuin liekehtivä nitro, kestävä kuin kalashnikovi ja nopeuskestävä kuin nitrolla voideltu kalashnikovi.
Jarkko Järvenpää TampPy, 10 000 metriä. Hän on kova kuin powermetallirumpali poljennossa, armoton kuin powermetallikitaristi tilusoolossa ja raastavainen kuin powermetallilaulaja neljännessä oktaavissa.
Jukka Keskisalo JoKa, 3000 metrin esteet. Hän on iskussa kuin moottorinykki kehässä, lyönnissä kuin muukalainen saluunassa ja potkussa kuin Chuck Norris yhden miehen armeija -elokuvassa.
Suvi Selvenius HKV, 800 metriä. Hän on terässä kuin metallia syövä rälläkkä, viillossa kuin kurkkuja paloitteva veitsi ja porassa kuin puunrunkoon pureutuva moottorisaha.
Johanna Lehtinen JoKa, 1500 ja 5000 metriä. Hän periksiantamaton kuin maailmaa vastaan taisteleva rebel, sitkeä kuin koneistoa vastaan taisteleva toisinajattelija ja järkkymätön kuin omaa tietään kulkeva kulkevainen.
Sandra Eriksson, IF Nykarlebynejden 3000 metrin esteet. Hän on kunnossa kuin täynnä virtaa oleva paristo, pidättelemättömyydessä kuin riistäytynyt joki, valmiudessa kuin litran kahvia kitannut tullivirkailija.
Todennäköisesti joukkueessa tulee olemaan myös
Tommy Granlund IK Falken, 800 metriä. Hän on radalla kuin luotijuna kiskoilla, kuin rokkari lavalla, kuin ruohonleikkuri nurmikentällä.
[raasto.com]
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 10 - Mikä on raaston merkitys maratonilla?
Kestävyysjuoksussa raastamisella eli raastolla on joltinenkin merkitys lopputulokseen. Sen sijaan muissa kuin kestävyyslajeissa raastolla ei ole sijaa. Raasto tarkoittaa juoksuvauhdin ylläpitämistä tai kiihdyttämistä tai tämän yrittämistä kehossa polttavasta tuskasta huolimatta. Raasto on mahdollista ainoastaan lajeissa, joissa hapenottokyvyllä on suuri merkitys. Niinpä esimerkiksi pallopelit eivät ole koskaan raastoa joidenkin urheilutoimittajien virheellisestä kirjoittelusta huolimatta.
Juoksumatkoilla raasto on keskeisesessä osassa erityisesti pitkillä ratamatkoilla, varsinkin 5000 ja 10 000 metrillä. Ne ovat raastomatkoja isolla R:llä. Toki myös 800 metrillä ja 1500 metrillä saattaa esiintyä ja esiintyykin raastoa, mutta sitä esiintyy vain hyvin vähän aikaa ja muilla ominaisuuksilla, kuten nopudella, nopeuskestävyydellä, maitohapon siedolla on suuri rooli. Jos ei ole tarpeeksi nopea näille matkoille, siinä ei mikään raasto auta, kun fyysiset rajat tulevat vastaan. Sen sijaan 5000 metrillä ja 10 000 metrillä raaston avulla voi parantaa lopputulosta huomattavasti. Jos 5000 metriä juostaan täpöillä, yleensä tuska alkaa tuntua jo viimeistään 2000 metrin kohdalla ja varsinkin parin viimeisen kilometrin aikana raastolla lopputulokseen suuri merkitys. Jos juoksija on silloin henkisesti valmis raastoon, loppuajassa voi olla runsaasti eroa sellaiseen tilanteeseen nähden, jossa juoksija juoksee näennäisesti täpöillä, mutta ei raasta. Samoin 10 000 metrillä noin viimeisen kymmenen kierroksen raastolla lopputulos saattaa olla selvästi parempi sellaiseen tilanteeseen nähden, jossa juoksija ei raasta.
Raasto on niin äärimmäinen tila, että juoksija ei pysty olemaan kyseisessä tilassa yleensä muutamaa kilometriä pidempään. Raasto on viimeinen keino estää vauhdin hidastuminen tai jopa kiihdyttää sitä, kun kaikki muut keinot on jo käytetty ja kun keho ulvoo tuskasta. Raasto vaatii juoksijalta yleensä riittävän hyvää kuntoa ja kulkevaisuutta, sillä huonokuntoinen tai kulkematon juoksija ei pysty raastamaan. Huonokuntoisen tai kulkemattoman juoksijan kilvan loppu on yleensä selvitymistaistelua ja jalkojen voimatonta läpsymistä kilpailualustaan, eikä hän yksinkertaisesti pysty raastamaan. Tässä hyvällä kunnolla tarkoitetaan kuntoa suhteessa juoksijan omaan suorituskykyyn..
Raasto on myös siitä vaativa tila, että se vie runsaasti henkistä energiaa. Niinpä raastosta kestää palautua yleensä henkisesti pidempään kuin fyysisesti. Jos juoksija on raastanut kestävyysjuoksukilvassa, liian pian tällaisen kilpailun jälkeen juostu uusi kilpailu saattaa aiheuttaa sen, että juoksija ei yksinkertaisesti ole henkisesti valmis raastoon "taasko pitää kärsiä tuskaa", vaikka hän fyysisesti olisikin palautunut. Raastosta palautuminen on yksilöllistä riippuen juoksijan fyysisestä ja henkisestä valmiudesta, eikä tämän vuoksi ole mahdollista asettaa mitään yleistä raastosta palautumisen aikataulua. Joillain esimerkiksi kovasta 5000 metrin kilvasta palautuminen, jossa viimeiset 3000 metriä on ollut silkkaa raastoa, voi viedä viikkoja ennen kuin hän on henkisesti jälleen valmis raastamaan, kun taas jotkut pystyvät raastamaan kisoissa viikko toisensa jälkeen. Suomessa oli eräs tällainen kaveri 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, jonka raastovalmius oli kenties parasta, mitä Suomen kestävyysjuoksussa on kuuna päivänä nähty.
Mikä merkitys raastolla on sitten maratonilla? Ensinnäkin on todettava, että pystyäkseen raastamaan maratonilla juoksijan on oltava ollut täydessä maratonkeskittyneisyydessä ennen maratonkilpaa. Vain valmistautumalla fyysisesti ja henkisesti maratonille niin hyvin kuin pystyy juoksijalla on edes teoriassa mahdollista käyttää raastoa apuvälineenään maratonilla. Toiseksi, kukaan ei pysty raastamaan maratonia alusta loppuun (jopa Wanjirulla ja Gharibilla juoksun täytyi alkumatkalla olla kovasta alkuvaudista huolimatta raastotonta Pekingin olympiamaratonilla, koska muuten heille olisi käynyt samalla tavalla kuin muille kärkiryhmässä juosseille. He eivät siis raastaneet alussa, vaan rallattelivat). Raasto tulee siis yleensä ajankohtaiseksi maratonin loppukilometreillä. Niinpä juoksijan on oltava siinä vaiheessa vielä riittävän hyvissä voimissa pystyäkseen raastamaan. Jos juoksija on täysin loppu, energiat on käytetty ja maratoniskutusneisuus on mennyttä silloin kun maratonin viimeinen kymppi alkaa, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia raastaa loppumatkalla. Tällaisissa tapauksissa kilvan loppu on vain selvitymistaistelua, jossa juoksija taistelee kohti maalia, mutta minkäänlaista voimaa raastoon ei ole.
Pisin tiedossa oleva matka, jonka kukaan ihmiskunnan historiassa on kyennyt raastamaan maratonilla on Barcelonan olympiamaratonilta vuonna 1992, jolloin Etelä-Korean Whang Young-Cho ja Japanin Koichi Morishita raastoivat viimeiset 17 kilometriä. Näin pitkä raasto maratonilla vaatii paitsi maratonkeskittyneisyyden puikkareihin menemistä, myös poikkeuksellista henkistä valmiutta, suoranaista maratonpsykoosia, jossa ihminen ikään kuin asettuu tuskaisen kehonsa ulkopuolelle. Muuten sitä ei ole mahdollista kestää. Tämä pitkä raasto tosin vaati Young-Cholta ja Morishitalta niin kovan veron, että kumpikaan heistä ei palautunut siitä enää koskaan ennalleen, vaikka Young-Cho vielä pari vuotta myöhemmin Bostonissa 2.08 juoksikin. Henkisesti hän oli kuitenkin uskomattoman raastonsa jälkeen niin loppu, että meinasi lopettaa uransa ensimmäistä kertaa jo vuoden kuluttua olympiamaratonista ja lopullisesti hän laittoi kisakengät naulaan vuonna 1996.
Raastolla on siis maratonin lopputulokseen merkitystä, joskaan kilvan kokonaismatkasta sillä ei ole niin suuri osuus kuin 5000 ja 10 000 metrillä. Jos juoksija kuitenkin pystyy raastoon maratonilla, loppuaika voi parantua jopa useita minuutteja verrattuna tilanteeseen, jossa loppu on raastotonta tai suoranaista selviytymistaistelua. Juoksija voi onnitella itseään jo pelkästään siitä, jos hän yleensä pystyy enää maratonin loppuvaiheessa raastamaan, koska kilpaa juostava matka on siihen mennessä ollut pitkä, hiilihydraattivararastot on vääjäämättä käytetty, rasva-aineenvaihduntaan siirrytty ja lihaksisto loppuun hakattu.
[Z}
Juoksumatkoilla raasto on keskeisesessä osassa erityisesti pitkillä ratamatkoilla, varsinkin 5000 ja 10 000 metrillä. Ne ovat raastomatkoja isolla R:llä. Toki myös 800 metrillä ja 1500 metrillä saattaa esiintyä ja esiintyykin raastoa, mutta sitä esiintyy vain hyvin vähän aikaa ja muilla ominaisuuksilla, kuten nopudella, nopeuskestävyydellä, maitohapon siedolla on suuri rooli. Jos ei ole tarpeeksi nopea näille matkoille, siinä ei mikään raasto auta, kun fyysiset rajat tulevat vastaan. Sen sijaan 5000 metrillä ja 10 000 metrillä raaston avulla voi parantaa lopputulosta huomattavasti. Jos 5000 metriä juostaan täpöillä, yleensä tuska alkaa tuntua jo viimeistään 2000 metrin kohdalla ja varsinkin parin viimeisen kilometrin aikana raastolla lopputulokseen suuri merkitys. Jos juoksija on silloin henkisesti valmis raastoon, loppuajassa voi olla runsaasti eroa sellaiseen tilanteeseen nähden, jossa juoksija juoksee näennäisesti täpöillä, mutta ei raasta. Samoin 10 000 metrillä noin viimeisen kymmenen kierroksen raastolla lopputulos saattaa olla selvästi parempi sellaiseen tilanteeseen nähden, jossa juoksija ei raasta.
Raasto on niin äärimmäinen tila, että juoksija ei pysty olemaan kyseisessä tilassa yleensä muutamaa kilometriä pidempään. Raasto on viimeinen keino estää vauhdin hidastuminen tai jopa kiihdyttää sitä, kun kaikki muut keinot on jo käytetty ja kun keho ulvoo tuskasta. Raasto vaatii juoksijalta yleensä riittävän hyvää kuntoa ja kulkevaisuutta, sillä huonokuntoinen tai kulkematon juoksija ei pysty raastamaan. Huonokuntoisen tai kulkemattoman juoksijan kilvan loppu on yleensä selvitymistaistelua ja jalkojen voimatonta läpsymistä kilpailualustaan, eikä hän yksinkertaisesti pysty raastamaan. Tässä hyvällä kunnolla tarkoitetaan kuntoa suhteessa juoksijan omaan suorituskykyyn..
Raasto on myös siitä vaativa tila, että se vie runsaasti henkistä energiaa. Niinpä raastosta kestää palautua yleensä henkisesti pidempään kuin fyysisesti. Jos juoksija on raastanut kestävyysjuoksukilvassa, liian pian tällaisen kilpailun jälkeen juostu uusi kilpailu saattaa aiheuttaa sen, että juoksija ei yksinkertaisesti ole henkisesti valmis raastoon "taasko pitää kärsiä tuskaa", vaikka hän fyysisesti olisikin palautunut. Raastosta palautuminen on yksilöllistä riippuen juoksijan fyysisestä ja henkisestä valmiudesta, eikä tämän vuoksi ole mahdollista asettaa mitään yleistä raastosta palautumisen aikataulua. Joillain esimerkiksi kovasta 5000 metrin kilvasta palautuminen, jossa viimeiset 3000 metriä on ollut silkkaa raastoa, voi viedä viikkoja ennen kuin hän on henkisesti jälleen valmis raastamaan, kun taas jotkut pystyvät raastamaan kisoissa viikko toisensa jälkeen. Suomessa oli eräs tällainen kaveri 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, jonka raastovalmius oli kenties parasta, mitä Suomen kestävyysjuoksussa on kuuna päivänä nähty.
Mikä merkitys raastolla on sitten maratonilla? Ensinnäkin on todettava, että pystyäkseen raastamaan maratonilla juoksijan on oltava ollut täydessä maratonkeskittyneisyydessä ennen maratonkilpaa. Vain valmistautumalla fyysisesti ja henkisesti maratonille niin hyvin kuin pystyy juoksijalla on edes teoriassa mahdollista käyttää raastoa apuvälineenään maratonilla. Toiseksi, kukaan ei pysty raastamaan maratonia alusta loppuun (jopa Wanjirulla ja Gharibilla juoksun täytyi alkumatkalla olla kovasta alkuvaudista huolimatta raastotonta Pekingin olympiamaratonilla, koska muuten heille olisi käynyt samalla tavalla kuin muille kärkiryhmässä juosseille. He eivät siis raastaneet alussa, vaan rallattelivat). Raasto tulee siis yleensä ajankohtaiseksi maratonin loppukilometreillä. Niinpä juoksijan on oltava siinä vaiheessa vielä riittävän hyvissä voimissa pystyäkseen raastamaan. Jos juoksija on täysin loppu, energiat on käytetty ja maratoniskutusneisuus on mennyttä silloin kun maratonin viimeinen kymppi alkaa, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia raastaa loppumatkalla. Tällaisissa tapauksissa kilvan loppu on vain selvitymistaistelua, jossa juoksija taistelee kohti maalia, mutta minkäänlaista voimaa raastoon ei ole.
Pisin tiedossa oleva matka, jonka kukaan ihmiskunnan historiassa on kyennyt raastamaan maratonilla on Barcelonan olympiamaratonilta vuonna 1992, jolloin Etelä-Korean Whang Young-Cho ja Japanin Koichi Morishita raastoivat viimeiset 17 kilometriä. Näin pitkä raasto maratonilla vaatii paitsi maratonkeskittyneisyyden puikkareihin menemistä, myös poikkeuksellista henkistä valmiutta, suoranaista maratonpsykoosia, jossa ihminen ikään kuin asettuu tuskaisen kehonsa ulkopuolelle. Muuten sitä ei ole mahdollista kestää. Tämä pitkä raasto tosin vaati Young-Cholta ja Morishitalta niin kovan veron, että kumpikaan heistä ei palautunut siitä enää koskaan ennalleen, vaikka Young-Cho vielä pari vuotta myöhemmin Bostonissa 2.08 juoksikin. Henkisesti hän oli kuitenkin uskomattoman raastonsa jälkeen niin loppu, että meinasi lopettaa uransa ensimmäistä kertaa jo vuoden kuluttua olympiamaratonista ja lopullisesti hän laittoi kisakengät naulaan vuonna 1996.
Raastolla on siis maratonin lopputulokseen merkitystä, joskaan kilvan kokonaismatkasta sillä ei ole niin suuri osuus kuin 5000 ja 10 000 metrillä. Jos juoksija kuitenkin pystyy raastoon maratonilla, loppuaika voi parantua jopa useita minuutteja verrattuna tilanteeseen, jossa loppu on raastotonta tai suoranaista selviytymistaistelua. Juoksija voi onnitella itseään jo pelkästään siitä, jos hän yleensä pystyy enää maratonin loppuvaiheessa raastamaan, koska kilpaa juostava matka on siihen mennessä ollut pitkä, hiilihydraattivararastot on vääjäämättä käytetty, rasva-aineenvaihduntaan siirrytty ja lihaksisto loppuun hakattu.
[Z}
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Johanna Lehtinen vireessä 5000 metrillä kuin korkeajännitelanka
Joensuun Katajan Johanna Lehtinen juoksi Suuressa Britanniassa Watford -nimisellä paikkakunnalla 5000 metrillä oman ennätyksensä 15.37.21. Tässä kovatasoisessa kilvassa se riitti kymmenenteen sijaan. Se paitsi alittaa Helsingin EM-kisojen A-rajan, on myös aika lähellä Lontoon olympialaisten B-rajaa 15.30.00. Kyseessä oli todella hieno veto runsaasti vastoinkäymisistä juoksu-urallaan kärsineeltä Lehtiseltä. Ne vastoinkäymiset olisivat saaneet jo monet tekemään kisakengistään sauvakävelykenkiä ja kisanumeroistaan hikipyyhkeitä spinning -tunneille, mutta Lehtistä ne eivät ole nujertaneet. Watfordin tulos onkin elävä osoitus siitä, kuinka pitkälle periksiantamattomuudella ja aina vaan uudella yrittämisellä vammojen ja tapaturmien jälkeen voidaan päästä. Toivokaamme, että Lehtinen vielä rikkoo Lontoon kisarajan. Sen hän olisi totta vieköön ansainnut.
16 minuutin alittaminen vitosella on kautta aikain ollut suomalaisille naisuoksijoille harvinaista. Raasto.comilla ei ole käytettävissään tuoreita Suomen kaikkien aikojen tilastoja, mutta raasto.comin toimituksen muistin mukaan ainakin seuraavat naiset ovat maamme historiassa kyenneet alittamaan 16 minuuttia 5000 metrillä:
14.56.22 Annemari Sandell Kalki 1996
15.10.52 Kirsi Valasti TuWe 2004
15.15.76 Päivi Tikkanen K-UU 1989
15.37.21 Johanna Lehtinen JoKa 2012
15.42.28 Tuija Toivonen RiihKi 1982
[raasto.com]
16 minuutin alittaminen vitosella on kautta aikain ollut suomalaisille naisuoksijoille harvinaista. Raasto.comilla ei ole käytettävissään tuoreita Suomen kaikkien aikojen tilastoja, mutta raasto.comin toimituksen muistin mukaan ainakin seuraavat naiset ovat maamme historiassa kyenneet alittamaan 16 minuuttia 5000 metrillä:
14.56.22 Annemari Sandell Kalki 1996
15.10.52 Kirsi Valasti TuWe 2004
15.15.76 Päivi Tikkanen K-UU 1989
15.37.21 Johanna Lehtinen JoKa 2012
15.42.28 Tuija Toivonen RiihKi 1982
[raasto.com]
torstai 7. kesäkuuta 2012
Niclas Sandells piti 3.40 -rajaa pilkkanaan 1500 metrillä
Oslosta kantautui suomalaisille kertojuoksufaneille iloisia uutisia. IK Falkenin kotiseurakseen tunnustava Niclas Sandells juoksi siellä kolmanneksi 1500 metrillä ajalla 3.38.08. Onneksi olkoon! Se suorastaan nauraa EM-kisojen tulosrajalle, mutta jää vielä olympiakisojen B-rajasta vaivaiset kahdesan sadasosasekuntia.Toivottavasti Sandells alittaa sen vielä. Maamme 1500 metrin juoksijat eivät nimittäin ole esiintyneet olympiakisoissa sitten Ari Suhosen päivien vuonna 1988. Sandells nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalle seitsemän, sadasosan päähän Arska Paunosesta. Eipä ole pitkä matka Venäläisen Jartsankaan aikoihin. Oslon kilvassa juoksi myös Sandellsin seuratoveri Mikael Bergdahl, joka saavutti maalin 3.43.39 kuluttua lähtölaukauksesta.
Suomalaiset 3.40 alittajat 1500 metrillä (tilanne kesäkuu 2012)
3.36.33 Pekka Vasala MäntsU 72
3.36.3 Antti Loikkanen VuoksVe 80
3.36.89 Ari Suhonen PorvU 87
3.37.2 Pekka Päivärinta TuUl 73
3.38.03 Jari Venäläinen PieksVe 89
3.38.07 Ari Paunonen SulkU 77
3.38.08 Niclas Sandells IKFalk 12
3.38.18 Vesa Siivonen EspTa 89
3.38.20 Markku Laine LiedLu 79
3.38.39 Samuli Vasala TuUl 01
3.38.50 Mika Maaskola TuTo 88
3.38.90 Jukka Keskisalo JoKa 09
3.38.92 Timo Lehto OrvIF 84
3.39.14 Matti Valkonen SavolTu 83
3.39.2 Kauko Lumiaho RaahVe 72
3.39.70 Jukka Savonheimo TuWe 92
3.39.93 Jonas Hamm LahdA 10
[raasto.com]
Suomalaiset 3.40 alittajat 1500 metrillä (tilanne kesäkuu 2012)
3.36.33 Pekka Vasala MäntsU 72
3.36.3 Antti Loikkanen VuoksVe 80
3.36.89 Ari Suhonen PorvU 87
3.37.2 Pekka Päivärinta TuUl 73
3.38.03 Jari Venäläinen PieksVe 89
3.38.07 Ari Paunonen SulkU 77
3.38.08 Niclas Sandells IKFalk 12
3.38.18 Vesa Siivonen EspTa 89
3.38.20 Markku Laine LiedLu 79
3.38.39 Samuli Vasala TuUl 01
3.38.50 Mika Maaskola TuTo 88
3.38.90 Jukka Keskisalo JoKa 09
3.38.92 Timo Lehto OrvIF 84
3.39.14 Matti Valkonen SavolTu 83
3.39.2 Kauko Lumiaho RaahVe 72
3.39.70 Jukka Savonheimo TuWe 92
3.39.93 Jonas Hamm LahdA 10
[raasto.com]
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 9 – Kumoaako maratonkeskittyneisyys maratonolevinaanolevaisuuden?
Maratonjuoksu
asettaa harjoittajalleen omanlaisiaan fyysisiä ja henkisiä vaatimuksia.
Maratonilla ei vetele pikajuoksijoiden harjoittama uhoaminen ja pullistelu
ennen kilpaa ja lähtöviivalla, koska se vie turhaa energiaa ja kuten jokainen
maratonin täpöillä juossut tietää, maraton vaatii ihmiskehosta kaikki mahdolliset
voimavarat. Maratoonaria ei hyödytä yhtään, jos hän on täydessä raivossa ja
uhossa ennen maratonkilpaa, koska maraton suorituksena ei vaadi lyhytkestoista
räjähtävää voimantuottoa, kuten lyhytkestoiset äkkilajit. Päinvastoin, jos
maratoonari on täydessä aggressiossa ennen kilpaa, hän hyytyy jo ennen puolta
matkaa ja tuloksena on 100 prosenttisen varmasti maratonwaterloo. Niinpä
maratoonarit eroavat ihmistyyppinä aika lailla esimerkiksi pikajuoksijoista ja
muista äkkilajien edustajista.
Maratonin
luonteesta johtuu, että lajin pariin eivät yleensä hakeudu lyhytjännitteiset,
levottomat, keskittymiskyvyttömät ja pitkän tähtäyksen suunnittelua vieroksuvat
poukkoilijat. Samoin ulkonäkökeskeiset narsistiset pullistelijat ja
väkivaltaiset uhoajat loistavat yleensä maratonkilvoista poissaolollaan. Maratoonarit
ovat keskimäärin hyvinkin pitkäjänteistä, turhaa mölyä ja pintaliitoa välttävää
porukkaa. He ovat usein vaatimatonta väkeä, jatkuvaa hälinää ja joukkoa
ympärilleen kaipaamattomia puurtajia, jotka antavat jalkojensa puhua
puolestaan. Koska maraton on kuitenkin ihmiskeholle äärimmäisen kova rasitus ja
koska se herättää harjoittajassaan suuria tunteita, jotkut maratoonarit
unohtavat maratonnöyryyden ja he sortuvat maratonolevinaanolevaisuuteen.
Maratonolevinaanolevaisuus
tarkoittaa perusteetonta kerskailua omilla maratonsuorituksilla.
Maratonoleviaanolevaisuudella on muutamia tunnuspiirteitä. Ensinnäkin
maratonolevinaanolevaisuudessa ei yleensä olla ennen elämän ensimmäistä
maratonia, mutta toisesta maratonista alkean maratonolevinaanolevaisuuteen taipuvaisilla
on möly päällänsä ja 50 maratonin jälkeen möly vasta suuri on. Sen sijaan
maratonien laadulla ei ole väliä. Toiseksi maratonlevinaanolevaisuus on
tyypillisempää maratonin jälkeen kuin ennen maratonia, johtuen ennen kisaa
tunnettavasta maratonpelkääväisyydestä. Toki jotkut ovat maratonlevinaanolevaisuudessa myös ennen maratonia. Kolmanneksi, maratonolevinaanolevaisuus
on prosentuaalisesti selvästi yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa.
Neljänneksi, mitä vähemmän on aihetta maratonolevinaanolevaisuuteen, sitä
tyypillisemmin ollaan maratonolevinaanolevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että
niiden, joilla tulosten puolesta saattaisi olla aihetta
maratonolevinaanolevaisuuteen, ei tarvitse olla maratonolevinaanolevaisuudessa,
koska tulokset puhuvat puolestaan. He eivät ole maratonolevinaanolevaisuudessa,
koska he ovat.
Tyypillisin
esimerkki maratonolevinaanolevaisuudesta on maratonin 3-5 tuntiin juossut
mieshenkilö tai joukko mieshenkilöitä, jotka puhuvat lentokoneessa tai muissa
julkisissa tiloissa suureen ääneen, että kaikki vähän kauempana olijatkin
varmasti kuulevat, kuinka ”he jäpittivät viiteen tuntiin, vaikka jalka oli
aivan paskana” tai ”kuinka he ovat juosseet jo ainakin 50 maratonia” tai ”30
kilometrin kohdalla olin aivan puhki, mutta taas tuli vedettyä neljään tuntiin."
Toinen tyypillinen piirre maratonolevinaanolevaisille on oman harjoittelun jatkuva vähättely
tyyliin ”en oo treenannu paljoakaan, ei oo tullu juostua pitkiä lenkkejä, mutta
taas tuli maratoni vedettyä”. Kolmas piirre maratonolevinaanolevaisilla on toisten
juoksijoiden vammojen vähättely. Jos joku joutuu jättäytymään maratonkilvasta
pois vamman takia tai keskeyttämään vamman takia, maratonolevinaanolevainen saattaa sanoa:
”kyllä sillä vammalla pystyy juoksemaan, minullakin oli sinä ja sinä vuonna
akilles aivan hajalla, mutta vedin hirveillä kivuilla maratonin läpi”. Jos kuuluvin
maratonolevinaanolevaisten porukka on julkisissa tiloissa maratontuloksiaan huutava
miesporukka, näkyvimpiä maratonolevinaanolevaisia ovat puolestaan sellaiset yritysjohtajat
ja poliitikot, jotka taatusti vähintään joka toisessa heistä kertovassa lehtihaastattelussa
muistavat kertoa maratontuloksistaan, vaikka haastattelu koskisi heidän työasioitaan.
Maratonolevinaanolevaisuudella
on myös taipumus murentaa maratonkeskittyneisyyttä. Tämä johtuu siitä, että
huomio kiinnittyy silloin maratonin kannalta vääriin asioihin. Kun juoksija on täydessä maratonolevinaanolevaisuudessa, hän on myös täydessä maratonkeskittymättömyydessä. Jos henkilö on puolestaan
täydessä maratonkeskittyneisyydessä, hän ei voi olla
maratonolevinaanolevaisuudessa, koska täysi maratonkeskittyneisyys kumoaa
maratonolevinaanolevaisuuden. Täyden maratonkeskittyneisyyden
maratonolevinaanolevaisuuden kumoava vaikutus ulottuu myös maratonin jälkeiseen
aikaan, jolloin maratonkeskittyneisyys on antanut juoksijalla maratonnöyryyttä,
jolloin maratonolevinaanolevaisuus ei pääse juoksijaan käsiksi edes maratonin jälkeen.
Juoksija ei ole maratonolevinaanolevaisuudessa edes silloin, jos hän on maratononnellisuudessa,
koska maratononnellisuutta ei ole mahdollista saavuttaa ilman maratonkeskittyneisyyttä,
joka puolestaan kumoaa maratonolevinaanolevaisuuden. On tärkeää muistaa, että juoksija voi aidosti iloita maratontuloksistaan esimerkiksi ystäviensä ja tuttaviensa kanssa ja olla tyytyväinen maratontuloksiinsa ilman maratonolevinaanolevaisuutta.
[Z]
tiistai 29. toukokuuta 2012
Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 8 – Voiko juoksija olla täysin piittaamaton maratontuskasta?
Maraton
on kestävyysurheilun kuninkuuslaji. Eriävän mielipiteen tästä saattavat esittää
esimerkiksi pyöräilijät, triathlonistit, ultrajuoksijat tai maratonia
lyhyempien kestävyysmatkojen juoksijat. Maratonin raakuus piilee kuitenkin
siinä, että siinä yhdistyvät pitkäkestoinen suoritus ja kova teho (mikäli se
vedetään juoksijan kunnon äärirajoilla). Jokainen mahdollisimman hyvään
maratontulokseen pyrkivä vetää tietenkin jokaisen maratoninsa niin kovaa kuin
senhetkisessä kunnossaan pystyy. Maailman huippumiehet pystyvät juoksemaan
maratonin läpi hyvin lähellä omaa anaerobista kynnystään ja kansallisen tason
menijätkin aerobisen ja anaerobisen kynnyksensä välimaastossa, mikä kuvastaa
lajin äärettömän kovaa pituuden ja tehon yhdistelmää.
Pitkää
kovalla teholla juokseminen aiheuttaa maratoonarille kuin maratoonarille
vääjäämättä tuskia maratonin loppukilometreillä, vaikka sitä ei maailman huippujuoksijoista
aina huomaakaan. Tältä tuskalta eli maratontuskalta ei säästy kokonaan yksikään
täpöillä maratoniansa vetävä maratonkuolevainen, mutta miksi sitten joillain juoksijoilla
maratontuskaa ei juuri huomaa päällepäin? Toisin sanoen, onko maratoonarin mahdollista
olla maratonkilvassa piittaamaton, jopa täysin piittaamaton maratontuskasta?
Tähän
kysymykseen vastaamisessa emme tukeudu niinkään ihmisen fysiologiaan, koska raasto.comin
maratonfilosofian yhden hengen toimituksella ei ole riittävää asiantuntemusta eikä alan koulutusta urheilufysiologian
kysymyksiin. Todettakoon kuitenkin, että juoksun taloudellisuudella eli kyvyllä
juosta mahdollisimman vähäisellä energiankulutuksella mahdollisimman kovaa mahdollisimman
pitkään on tärkeä osuus siihen, kuinka suuren osan maratonkilvasta juoksija voi
viettää vapaana maratontuskasta. Olla vapaa maratontuskasta on kuitenkin eri asia
kuin olla piittaamaton maratontuskasta, sillä piittaamattomuus maratontuskasta tarkoittaa
sitä, että juoksija tuntee maratontuskaa, mutta ei piittaa siitä. Niinpä meidän
on etsittävä vastausta maratontuskasta piittaamattomuuden arvoitukseen ensisijaisesti
maratonfilosofiasta, vaikka asiaan vaikuttaa myös raaka maratonfysiologia.
Maratonkilvan
aikana juoksija tuntee maratonkehossaan monenlaisia tuntemuksia. Tämä maratonkilvan
kulkevaisuusasteikko voidaan esittää seuraavassa muodossa:
Täydellinen
maratonkulkemattomuus (ainoaksi tavoitteeksi muodostuu kilvan aikana maaliin pääsy,
joka sekin tuntuu epätoivoiselta)
Maratonkulkemattomuus
(aikatavoitteille joudutaan jättämään kilvan aikana hyvästit, mutta maaliin pääsy
tuntuu mahdolliselle)
Maratonkulkevaisuus
(aikatavoitteissa tai lähellä niitä pysytään koko kilvan ajan)
Täydellinen
maratonkulkevaisuus (reilu ennätysparannus tai juokseminen kovempaa kuin uskoi pystyvänsä)
Maratonkulkevaisuuteen
vaikuttavat monet asiat, joista tärkein on maratonkeskittyneisyyden onnistuminen. Maratonkulkevaisuuteen
vaikuttaa myös juoksijan henkinen tila kilvan aikana. Mitä lähempänä juoksija
tietää olevansa negatiivista splittiä tai tasaista vauhdinjakoa maratonkilvassa
35 kilometrin jälkeen, sitä piittaamattomampi hän on maratontuskasta, koska maratonhyytymättömyyden
mahdollisuus antaa hänelle uusia voimia. Juoksija voi tällöin päästä eräänlaiseen
maratonhurmioon. Hän voi päästä ikään kuin ulkopuoliseksi maratontuskasta. Asia voidaan ilmaista myös niin päin, että mitä pahemmin juoksijan
vauhti romahtaa maratonin toisella puoliskolla, sitä enemmän hän huomaa maratontuskan
olemassaolon. Tähän tuskan tunteeseen vaikuttaa fyysisen romahduksen lisäksi myös henkinen tietoisuus siitä, että maraton on jyrännyt ihmispolon.
Voidaankin
esittää seuraava maratonfilosofian maratonkulkevaisuutta kuvaava yleislauseke: mitä
lähempänä juoksija on täydellistä maratonkulkevaisuutta, sitä vähemmän
hän piittaa maratontuskasta. Niinpä, vaikka juoksija vääjäämättä tuntee jonkinlaista
tuskaa maratonin loppukilometreillä pyrkiessään juoksemaan maratonin niin kovaa
kuin pystyy, hänen on tästä huolimatta mahdollista olla jopa täysin piittaamaton
maratontuskasta. Se edellyttää tosin täydellistä maratonkulkevaisuutta, joka maratoonarille
tulee korkeintaan 1-2 kertaa maratonelämässä, suurimmalle osalle ei koskaan. Pääsy täydelliseen maratontuskapiittaamattomuuden tilaan on siis mahdollista, mutta erittäin harvinaista.
[Z]
maanantai 21. toukokuuta 2012
Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 7 – Voiko maratoniskutusneisuuden tavoittelu murskata maratonluoton?
Parhaan
mahdollisen maratontuloksen saavuttamiseksi juoksijan on oltava täydessä
maratonkeskittyneisyydessä vähintään puolen vuoden ajan ennen maratonia. Tänä
aikana maratonvauhtivauhtikestoa pidetään kuosissa jatkuvasti. Varsinainen
maratonkeskittyneisyyden huipentuma koittaa kuitenkin viimeisen kahden
kuukauden aikana ennen maratonia. Tällöin on vuorossa maratonin
erikoisharjoittelujakso, jossa korostuvat maratonilla vaadittavat ominaisuudet.
Tällöin on vuorossa maratonkestävyyden hiominen tappiinsa. Tämä tarkoittaa
paitsi maratonvauhtikestoa eli kykyä ylläpitää maratonin kilpailuvauhtia
mahdollisimman pitkään, myös maratoniskutusta, eli lihaksiston kykyä kestää
juoksun hakkaavuutta mahdollisimman pitkään. Nämä ominaisuudet tulevat
maratonilla oikeuksiinsa 30 kilometrin jälkeen. Raasto.comin
maratonfilosofiassa sekä maratonvauhtikesto että maratoniskutus on yhdistetty
saman termin alle ja tällöin kyseessä on maratoniskutusneisuus. Tällaista sanaa
ei ole suomen kielessä, mutta maratonfilosofiakielessä on.
Juoksijoilla
on vaihtelevia hakea 1) maratonvauhtikestoa ja 2) maratoniskutusta maratonin
erikoisharjoittelujaksolla. Jotkut suosivat pitkiä vauhtikestävyysharjoituksia,
jotkut taas kiihdyttävät esimerkiksi 35 kilometrin pitkillä lenkeillä viimeiset
10-15 kilometriä asteittain lähelle maratonvauhtia ja jotkut puolestaan
vannovat pitkien toistojen nimeen juoksemalla esimerkiksi 4 x 5 km
maratonvauhdilla. Oli tapa mikä tahansa, tavoitteena kaikilla on elimistön
totuttaminen maratoniskutusneisuuteen, jotta keho kestäisi mahdollisimman
hyvin maratonin armottoman säälimättömät rasitukset. Pelkillä kevyillä pitkillä
lenkeillä maratoniskutusneisuutta ei saa viritettyä huippuunsa, sillä
maratonin kilpailuvauhti on lihaksiston hakkaavuudeltaan ja energiavarastojen tyhjentävyydeltään
kokonaan toinen asia kuin kevyt lenkki.
Raasto.comin
yhden hengen maratonjury vannoo maratoniskutusneisuuden haussa 20 kilometrin
reippaiden lenkkien nimeen, jotka se on oppinut kahdelta maratonoppi-isältään,
jotka juoksivat maratonin 1990-luvulla aikoihin 2.16 ja 2.22. Näiden
maratonoppi-isien oppien mukaan viimeisen kahden kuukauden aikana juostaan 3-5
kappaletta 20 kilometrin reipasvauhtisia harjoitteita, joissa vauhti on
viimeisellä vitosella lähellä maratonin kilpailuvauhtia. Esimerkiksi maratonilla
aikaan 2.30 tähtäävällä juoksijalla vauhti tällaisissa 20 kilometrin harjoituksissa
on ensimmäisellä vitosella noin 4 min / km, mistä sitä asteittain kiihdytetään
niin, että viimeinen vitonen juostaan 3.30 / km eli maratonin kilpailuvauhtia. On
tärkeää, että nämä harjoitukset ovat vauhdiltaan kiihtyviä, jolloin ne sisältävät
maratonvauhtista rallatusta, mutta että niitä ei juosta liian kovaa (esim.
alusta lähtien maratonvauhtia takoen), koska muuten niillä on maratonkestoa
heikentävä vaikutus sen vahvistamisen sijaan. Jos iskutusneisuusjakso menee 100
% puikkareihin, juoksijan jalat eivät maratonilla mene lopussakaan totaaliseen jumiin, riippuen
tietysti monista muistakin asioista, kuten vauhdinjaosta.
Se,
kuinka monta maratoniskutusneisuuden erikoisharjoitetta viimeisen kahden
kuukauden aikana juostaan, riippuu siitä, onko ohjelmassa vielä esimerkiksi
puolimaratonin kilpailu. Selvää kuitenkin on, että kovin tiheästi
maratoniskutusneisuuden hakukaudella ei kannata kilpailla, koska alimatkojen
vauhtia on jo haettu ennen erikoisharjoittelujaksoa. Tarkempia juoksijoiden
maratonohjelmia elävästä maratonelämästä tullaan muuten aikanaan julkaisemaan
raasto.comin maratonkeskittyneisyyden oppikirjassa, mikäli sellainen
tulevaisuudessa julkaistaan.
Maratoniskutusneisuuden
luulisi vahvistavan maratonluottoa. Yleensä maratoniskutusneisuuden
harjoitteiden läpiviemisellä onkin maratonluottoa vahvistava vaikutus. Se saattaa
juoksijan maratonaivoituksista riippuen vahvistaa maratonluottoa jopa silloin, jos
juoksija ei pysty iskutusharjoituksissa tavoittelemaansa maratonvauhtiin. Tämä tosin
edellyttää sitä, että tavoitevauhteihin ei pyritä väkisin, vaan juostaan iskutusneisuusharjoitukset
läpi hiljempaa. Joskus maratoniskutusneisuuden tavoittelu saattaa kuitenkin
heikentää maratonluottoa. Tällainen tilanne saattaa tulla eteen ensinnäkin
silloin, kun juoksijalla on epärealistinen käsitys omasta maratonsuorityskyvystään, jolloin
hän yrittää maratoniskutusneisuusharjoituksissa juosta omaan suorituskykyynsä nähden
liian kovaa vauhtia, jolloin maratoniskutusneisuus vain heikentyy, mikä nakertaa
maratonluottoa. Toiseksi, koska maratoniskutusneisuuden hakeminen on jaloille kovaa
– juostaanhan iskutusneisuusharjoitteet samalla alustalla kuin maraton – se saattaa
aiheuttaa myös vammoja, jotka tietenkin murskaavat maratonluoton. Yhteenvetona siis
todettakoon, että maratoniskutusneisuudesta on parhaimmillaan selvää hyötyä maratonilla
ja viimeisen kahden kuukauden aikana maratonsuorituskykyä on mahdollista parhaimmillaan
selvästi nostaa, mutta pahimmillaan iskutusneisuuden tavoittelu saattaa viedä juoksijalta
maratonluoton ja aiheuttaa suoranaista maratonpelkääväisyyttä. [Z]
torstai 17. toukokuuta 2012
Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 6 – Voiko maratonammattimaisuutta olla liikaa?
Sitä ei käy kiistäminen,
etteikö maratonkeskittyneisyys olisi tärkein asia maratonille valmistautuessa.
Kun maratonkeskittyneisyys on kunnossa, juoksijan mahdollisuudet oman
maratontuloksensa maksimointiin paranevat huomattavasti, kuten jo aiemmin on
tullut ilmi. Edes täysi maratonkeskittyneisyys ei kuitenkaan välttämättä takaa
maratononnistuneisuutta, sillä maratonilla voi mennä niin moni asia pieleen
maratonkeskittyneisyydestä riippumatta. On asioita, joihin juoksija ei voi
vaikuttaa, olipa hän kuinka täydessä maratonkeskittyneisyydessä tahansa. Näitä
ovat esimerkiksi kilpailusää, luonnonmullistukset, terrori-iskut, katsojien
käyttäytyminen tai flunssaisen kanssaihmisen aivastus päin naamaa
ruuhkabussissa kotimaassa ennen maratonreissulle lähtöä. Jos maratoonarista
itsestään riippumattomat asiat menevät pieleen aiheuttaen maratonwaterloon,
voidaan puhua huonosta maratontuurista. Suurimpaan osaan asioista maratoonari
voi kuitenkin vaikuttaa maratonammattimaisuuden avulla.
Maratonammattimaisuus
on maratonkeskittyneisyyden alalaji. Maratonkeskittyneisyys on maratonammattimaisuutta,
maratonammattimaisuus on maratonkeskittyneisyyttä. Kun maratonkeskittyneisyys
keskittyy suuriin kokonaisuuksiin, eräänlaisiin maratonvalmistautumisen
peruspilareihin (riittävän pitkä valmistautuminen, maratonille tähtäävä
harjoitus- ja kilpailuohjelma, oikea asennoituminen maratonille),
maratonammattimaisuus tarkoittaa lukuisia pieniä asioita, joilla
maratononnistuneisuus pyritään varmistamaan. Maratonammattimaisuus ei
välttämättä ole maratonammattilaisuutta, sillä vain harvalla juoksijalla on
taloudellisesti mahdollista olla maratonammattilainen. Usein maratoonarin on
siis käytävä töissä rahoittaakseen maratonriippuvaisuutensa. Töissä käyvän
maratoonarin kohdalla maratonammattimaisuus tarkoittaa asioiden tekemistä aivan
kuten juoksija olisi maratonammattilainen. Väärinkäsitysten välttämiseksi tässä
kohtaa on syytä huomauttaa, että maratonammattimaisuus ei tarkoita töissä
löysäilyä heti kun pomon silmä välttää. Ei suinkaan, vaan se tarkoittaa
maratonilla olevien muuttujien huomioimista mahdollisimman tarkasti
jokapäiväisessä elämässä ja maratonvalmistautumisessa.
On olemassa
pitkän ja lyhyen aikavälin maratonammattimaisuutta. Pitkän aikavälin
maratonammattimaisuus tarkoittaa maratonasioiden ennakoimista jo useita kuukausia
tai viikkoja ennen maratonia. Esimerkkinä tästä on elimistön totuttaminen
maratonjuomiin ja -geeleihin harjoituksissa jo kauan ennen maratonia. Jos
juoksijan maha kestää huonosti urheilujuomia ja geelejä, hänen on etsittävä
harjoituksissa mahalleen parhaiten sopiva juoma ja geeli ja totutettava
elimistönsä siihen sen sijaan, että nostaa jo valmiiksi kädet pystyyn sanoen:
”minun mahani ei kestä urheilujuomia eikä geelejä”. Jos juoksija on
harjoituksissa kokeillut kaikkia mahdollisia sallittuja urheilujuomia ja
geelejä sekä yrittänyt totuttaa mahansa niihin usean kuukauden ajan
lukemattomissa harjoituksissa, mutta siltikään maha ei niihin totu, vasta
silloin juoksija voi sanoa: ”minun mahani ei kestä urheilujuomia ja geelejä”.
Pitkän
aikavälin maratonammattimaisuutta on myös maratonreitin- ja -ajankohdan valinta
niin, että reitti on mahdollisimman nopea, omantasoista vetoapua on
todennäköisimmin saatavilla ja että riski helteelle on mahdollisimman pieni.
Käytännössä tämä tarkoittaa maratonin juoksemista keväisin ja / tai syksyihin,
ei koskaan kesäisin (paitsi jos juoksija tähtää arvokisoihin, jotka juostaan
kesällä). Täydessä maratonammattimaisuudessa oleva juoksija ei myöskään koskaan
osallistu sellaisiin maratonkilpailuihin, joiden lähtö on iltapäivällä, päivän
kuumimpaan aikaan, eikä todellakaan sellaisiin, jossa järjestelyistä ei ole
huolehdittu asianmukaisella tavalla. Niinpä maratonammattimaisuutta noudattava juoksija
vieroksuu esimerkiksi sellaisia maratonkilpailuita, missä juoksijoiden opastus on
puutteellista ja joissa autoja päästetään samalle tielle juoksijoiden kanssa.
Lyhyen
aikavälin maratonammattimaisuutta puolestaan ovat asiat, jotka juoksija tekee
maratontuloksensa maksimoisiseksi viimeisen viikon aikana ennen maratonia. Tämä
tarkoittaa muun muassa oikeaoppista tankkausta yli- ja alilyöntejä välttäen,
matkustamista kisapaikalle viimeistään 2 vrk ennen kisaa (päivää ennen kisaa
tehty matkustus rasittaa aina), rauhallista majoitusta (vaikka olisi hieman kalliimpi
kuin rauhaton majoitus), omien juomien ja geelien käyttöä (täydessä
maratonammattimaisuudessa oleva juoksija käyttää aina omia juomia) ja pullojen
merkkausta niin, että juoksijan ei koskaan, yhdelläkään juoma-asemalla tarvitse
etsiä pulloaan sekä kaikkein tärkeimpänä kaikkien ylimääräisten liikkeiden
välttämistä maratonin aattopäivänä. Maratonammattimaisuuteen ei siis kuulu
nähtävyyksien katselu tai kisaexpossa vaeltelu ennen kisaa tai yleensäkään turha
kävely.
Lyhyen
aikavälin maratonammattimaisuutta ovat myös ratkaisut, jotka juoksija tekee kilvan
aikana. Maratonammattimaisuuteen kuuluu etukäteen laaditun taktiikan
noudattaminen maratonkilvassa riippumatta muiden kilpailijoiden tekemisistä,
koska tämä etukäteen laadittu taktiikka perustuu harjoituksiin ja alimatkan
kilpailuihin perustuvaan faktaan. Jos taktiikka syystä tai toisesta osoittautuukin
liian varovaiseksi, viimeisen kympin aikana ehtii vielä tykittää. Maratonammattimaisuuteen
ei siis kuulu oman suorituskykyyn nähden päämäärätön säntäily kilvan aikana.
Maratonammattimaisuuden vastakohta on luonnollisesti maratonamatööriys, maratonfilosofiakielellä
maratonammattimattomuus, mikä tarkoittaa asioiden tekemistä päinvastoin kuin edellä
on kuvattu. Mikäli raasto.comin maratonkeskittyneisyyden oppikirja joskus julkaistaan,
siinä tulee olemaan enemmän esimerkkejä maratonammattimaisuudesta ja maratonammattimattomuudesta.
Niin
tärkeä asia kuin maratonammattimaisuus onkin, siinä piilee myös omat vaaransa. Maratonammattimaisuus
voi nimittäin mennä liiallisuuksiin. Jos maratonammattimaisuus menee liiallisuuksiin,
tässä tapauksessa voidaan puhua maratonammattimaisuusövereistä, tuloksena on yleensä
maratonwaterloo. Maratonammattimaisuus on ihannetapauksessa tapissaan, mutta ei mene yli. Esimerkiksi, jos juoksija tunnustelee liiallisesti
koko ajan omaa elimistöään maratonin aattopäivänä jokaisen maratonsängyssä tehdyn
kyljenkäännön muodossa, eikä liiku päivän aikana mihinkään muualle kuin vessaan turhien liikkeiden välttämiseksi,
maratonpaineet kasvavat liian suuriksi. Tällainen liiallinen maratonammattimaisuuden huomioon ottaminen saattaa myös vetää elimistön tukkoon. Elävästä maratonelämästä on myös tiedossa
tapaus, jolloin maratonammattimaisuusövereissään oleva juoksija kittasi maratonin
aattopäivänä seitsemän litraa vettä, ”koska maratonin aattopäivänä kuuluu juoda
normaalia enemmän”. Tuloksena oli veren laimeneminen liikaa ja täydellinen energiahukka
maratonilla. Maratonammattimaisuudessa on siis pysyttävä kohtuudessa. Ylettömien
maratonpaineiden välttämiseksi maratonin aattopäivänä olisi syytä puhua mahdollisimman
vähän maratonista, vaikka juoksija silloin välttämättömiä maratonaskareita tekeekin.
[Z]
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
SM-maastojen kisaraportti 2012
Yleisen urheilun maastossa tapahtuvan juoksun Suomen
mestaruuskilpailut pidettiin Pudaksisella järvellä. Kuka siellä oli kova? No
kukapa muukaan kuin kaikki maaliin juosseet sarjasta riippumatta. Miten niin?
No siten niin, että jokainen heistä on enemmän urheilija kuin yksikään pelien
ja leikkien harrastaja, koska pelien ja leikkien harrastajat eivät ole
urheilijoita, eivätkä varsinkaan kovia, vaikka luulevat olevansa. Sen sijaan
kestävyysjuoksun harrastajat ovat kovista kovimpia. Pelien ja leikkien
harrastajat eivät kestäisi hetkeäkään sitä tuskaa, minkä kanssa
kestävyysjuoksun harrastajat ovat lajissaan tekemisissä. Sen sijaan pelien ja
leikkien harrastajat luulevat tuskan olevan sitä, kun pelataan jäällä 30
sekunnin pyrähdyksiä ennen kuin taas istuskellaan, jonka jälkeen mennään
kenties hakkaamaan vastustaja mailalla tohjoksi.
M 4 km
Miesten nelosella mentiin aika raikulointia. Tämä on
mahdollista päätellä siitä, että monen kestokoneen naama vääntyi kilvan aikana
tuskaiseen irvistykseen. Maalissa puolestaan moni putosi polvilleen ja oli
kantokunnossa. Niin kuuluukin. Kilvan voittajaksi ja kaikkien aikojen toiseksi
tuplamestariksi juoksi Turun Urheiluliiton Lewis Korir. Se yllätti vain harvat,
sillä viime vuosina maassamme kilpaillessaan Korir on osoittautunut olevansa
verraton muihin maamme ravureihin verrattuna. Turun Urheilullinen liitto otti
kaksoisvoiton, sillä toiseksi sijoittui Willy Rotich, tosin jo 14 sekunnin
päässä Korirista. Rotich hieman sakkasi lopussa ja niinpä Seinäjoen Seudun
Urheilijoiden Joonas Harjamäki lähestyi häntä voimallisesti viimeisellä
kilometrillä.
Neljäs oli Tampereen Pyrinnön oma poika, Jarkko Järvenpää,
joka saattoi kilvassa sortua kenties ylikovaan alkuvauhtiin, sen verran hurjan
näköistä miehen pidättelemätön tykitys oli ensimmäisillä sadoilla metreillä.
Viides oli jo vuonna 2003 Liedon liejuisissa SM-maastoissa ensimmäisen
tuplauksensa (molempien matkojen juokseminen) tehnyt Utriainen. Kovin usein
mies ei ole pudonnut lyhyelläkään matkalla mitalisten sijojen ulkoiselle
puolelle. Kuudentena maaliin saapui IF Länkenin Anders Lindahl. Hänelle ei mahtanut
kirissä mitään Sjundeå IF:n Jarkko Hamberg, joka sijoittui seitsemänneksi.
Kahdeksannelta sijalta löytyy paikallista tai ainakin lähes paikallista väriä,
sillä Ylikiimingin Nuijamiesten Jaakko Leinonen sijoittui tälle riville
tuloksisessa luettelossa. Kunniamaininnan Koririn ja Utriaisen lisäksi
matkatuplauksessa saa Turun Urheiluliiton Jukka Kero (pitkän kahdeksas, lyhyen
12.)
Joukkuekilpailun vei nimiinsä Turun Urheiluliitto Koririn,
Rotichin ja Rami Tuokon voimin. Lahden Ahkera oli toinen joukkueella Utriainen,
Hannu Granberg, Joseph Tanui ja pronssia sai ilahduttavasti Seinäjoen Seudun
urheilijat joukkueella Harjamäki sekä Matti ja Antti Taini. Ilahduttavaa tämä
on siksi, että saatiin hieman uutta väriä aikuisten miesten mitalitilastoon. Turun
Urheiluliitolle on syytä antaa tunnustusta siitä, että seura lähetti kehiin
peräti neljä joukkuetta. Siinä on yritystä. Hurraahuutoja kestofanien
keskuudessa aiheutti myös se, että mukana oli 13 joukkuetta.
M 12 km
Turun Urheilullisen Liiton Lewis Korir juoksi hetken aikaa
suomalaisten kilpakumppaneidensa mukana, mutta eipä siitä kulunut kauaakaan,
kun hän jo päätti lähetä paremman tekemisen puutteessa omille teilleen.
Viimeiset kierrokset olivatkin Koririn tiluttelevaista sooloa kohti kultaista
metallia. Samalla mies taisi hieman säästellä konettaan myöhemmin päivällä
odottavaa neljän kilometrin koitosta ajatellen. Korir jätti toiseksi tullutta
Lahden Ahkeran Jussi Utriaista minuutin. Hänen juoksustaan monelle tulivat
mieleen Risto Ulmalan kolme legendaarista maastosooloa 1990-luvun taitteesta.
Lapinlahdella vuonna 1989 Saarijärven Pullistusta edustanut Ulmala jätti pitkän
matkan kilvassa seuraavaksi sijoittunutta VU:n Juha Korhosta minuutin, vuonna
1990 Kalajoella jälleen toiseksi sijoittunutta Korhosta 1.11 ja vuonna 1991
Nurmeksessa Tampereen Yrityksen Kari Kanasta peräti 1.33. Noina kertoina matka
oli tosin 15 km, mutta niiden perusteella ei ollut minkäänlainen ihme, että
Ulmala juoksi vuonna 1991 3000m 7.44, 5000m 13.21 ja 10 000m 27.53 ja oli
MM-kisoissa vitosella seitsemäs.
Toiseksi sijoittunut Utriainen saavutti jo aika monennen
SM-maastomitalinsa. Hän voitti 17-vuotiaiden poikien kultaa jo Vantaalla 1995
(muut mitalistit Jari Matinlauri ja Tuomo Lehtinen, jotka myöhemmin myös jotain
juoksivat) ja ensimmäinen aikamiesten mestaruus tuli vuonna 2000 Kemissä. Nämä
uroteot tapahtuivat vielä Seinäjoen Urheilijoiden väreissä. Sen jälkeen seurana
on ollut Lahden Ahkera. On selvää, että Utriainen on suomalaisen maastojuoksun
legenda, jonka saavutuksia ei kenenkään ole syytä kiistää. Pronssia kotiinsa
sai vietäväksi keväällä puolimaratonin 1.04:ään kipaissut JKU:n Henri Manninen.
Hän kukisti Turun Weikkojen Tuomas Jokisen kolmella sekunnilla. Viides oli
kilvan paras kartanlukija, Joensuun Katajan Jere Pajunen. Kuudentena maalisen
linjan kanssa tuttavuutta teki JKU:n Miika Takala.
Joukkuekilvassa voiton vei JKU, sillä Mannisen ja Takalan
lisäksi myös Jaakko Nieminen mahtui kymmenen parhaan joukkoon tuloksista
luetteloa selatessa ja vaikka ei tuloksista luetteloa selaisikaan. On sanottaa,
että vain kolme joukkuetta miesten sarjassa on kansallinen häpeä. Tämä ei
tietenkään ole paikalla olijoiden vika.
N 6 km
Kun Joensuun Katajan Johanna Lehtinen jättäytyi kilvasta
pois, oli ilmeistä, että suurin suosikki voittajaksi on IF Nykarlebynejdenin
Sadnra Eriksson. Hän kilvan voittikin, mutta tosi hyvin juoksivat myös muut
mitalistit, Oulun Pyrinnön kaksikko Minna-Maria Kangas ja Elina Lindgren. Eroa
Erikssoniin ei heillä tullut kuin 15 ja 21 sekuntia. Toisaalta se ei ole mikään
ihme, sillä Kangas on jo keväällä vetäissyt Yhdyksisissä Valloissa esteet
kymmeneen minuuttiin. Sen sijaan
neljänneksi sijoittunut IF Länkenin Katarina Skräddar jäi enemmän, 38 sekuntia.
Viides oli Forssan Salaman Janica Mäkelä ja kuudes Valkeakosken Hakan Mira
Tuominen, joka on vuosien saatossa kerännyt seuralleen niin hirveän määrän
SM-pisteitä, että niiden laskemiseen tarvitaan täynnä öljyä oleva laskukone.
Tuominen oli viimeinen, joka selvisi maaliin alle minuutin päässä voittajasta.
Kenellekään ei ollut yllätys, että voiton joukkuekilvassa
vei Oulun Pyrintö. Heidän joukkueessaan juoksi Kankaan ja Lindgrenin lisäksi
13:nneksi sijoittunut Pauliina Kanervo. Forssan Salama oli toinen ja IF Länken
kolmas. Muut seurat eivät sitten kolmea juoksijaa kilpaan mukaan saaneetkaan.
Se on kyllä ihan kälyistä.
M 22 6 km
Yhden mestaruudettoman vuoden jälkeen mestariksi tässä
ikäsarjassa palasi Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö. Hän ratkaisi kilvan
edukseen hyvinkin hyvissä ajoin. Monet luulivat ennen kilpaa kovimman olevan
Kangasalan Kisan Martti Siikaluoman ja kova hän olikin. Hän nimittäin saavutti
hopeaa mitaliseen kaappiinsa. Hän jäi Niinistölle 16 sekuntia. Pronssia
muistoihinsa tallennettavaksi sai Kenttäurheilijat 58:n Tommi Hytönen, joka on
jo tänä vuonna pitänyt yhtä tuntia ja siihen vielä kymmentä minuuttia päälle
puolimaratonilla täysin pilkkanaan. Neljäs oli Lapin Lukon maileri Kalle
Keskipoikela ja viides IK Falkenin Jimmy Finnholm. Jotkut väittävät Porin Yleisurheilun
Juuso Hakalan olleen kuudes. He ovat oikeassa.
Kolmen seuran joukkuekilvassa Lapin Lukon trio Keskipoikela,
Jani Ylisaukko-oja ja Oscar Härkönen oli verrattomin.
N 22 4 km
Minkähän takia nuorilla aikamiesnaisilla on ohjelmassa
maastoissa vain neljän kilometrin kilpa, kun vastaavan ikäiset aikamiesmiehet
juoksevat kuuden kilometrin kilpaa ja niin tekevät myös 19-vuotiaat pojat? Tätä
ei ihmisjärki käsitä, mutta väliäkö tuolla, kunhan mitalit menevät jakoon ja
nehän menevät. Lahden Ahkeran Kristiina Mäki ja Rovaniemen Lapin Johanna
Peiponen pitivät kilvan aikana kärjessä niin kovaa vauhtia, että saivat
tiputettua völjystään kaikki muut, paitsi Haminan Pontevan Kaisa Tynin.
Loppusuoralla Tynin mailerikyvyt pääsivät sen verran oikeuksiinsa, että hän
nyppäisi kolmen sekunnin eron Mäkeen ja Peiposeen eroa tuli puolestaan kuusi
sekuntia. Se ei ole paljon se, että mutta sepä onkin riittävästi se. Neljänneksi
sijoittunut Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto jäikin sitten lähes puoli
minuuttia. Vielä enemmän, 36 sekuntia jäi viime vuoden mestari VU:n Nina
Chydenius. Forssan Salaman Sanni Klemelä oli maalissa kuudentena.
Kaksi joukkuetta sai kasaan joukkueen, joista parempi oli
Lahden Ahkera. Ihmetellä täytyy, että edes Kalevan Maljan pisteitä aina
ahkerasti metsästäneet suurseurat Turun Urheiluliitto ja HKV eivät laittaneet
joukkueita kehiin väkisin. HKV oli muuten näissä kisoissa aika lailla näkymättömissä
ja kaukainen, vaan ei niin kaukainen muisto on se, kun joukkue matkusti
SM-maastoihin vielä täydellä linja-autolla.
M 19 6 km
Kylläpä Lahden Ahkeran Ossi Kekki on kunnossa. Kuinka niin?
No siten niin, että hän voitti kilvassa toiseksi sijoittunutta, Turun
Urheiluliiton Henrik Goechia perätin 43 sekuntia ja pronssipoika, Janakkalan
Janan Janne Niemi jäi 50 sekuntia. Se on ylivoimaltaan lähes yhtä raju soolo
kuin Samuli Vasalalla 18-vuotiaiden poikien sarjassa samassa paikassa 18 vuotta
aiemmin. Silloin tosin Vasalalla oli vastassaan parikin alle 15 minuutin
vitosen poikaa, mutta oliko Kekillä? Se jää nähtäväksi kesällä. Goech tosin
varmaankin keskittyy pääasiassa leipälajiinsa triathloniin, mutta toivottavasti
muilla kärkipojilla kulkee radalla ja muillakin kuin kärkipojilla ja muillakin
kuin pojilla. Neljäntenä maaliin rientänyt Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika
Pajukangas jäi voittajalle jo yli minuutin, mutta hyvin poika jalkaa toiseen
eteen pisteli, kuten teki myös JKU:n Tuukka Jurvakainen sekä seuratoverinsa
Jussi-Pekka Lemettinen, kilvan viides ja kuudes.
Turun Urheiluliiton vitja Goech – Miika Kirmula - Olli
Huhtinen oli joukkueiden kamppailussa vertansa vailla. JKU joutui taipumaan
hopealle, vaikka he saivat kaksi poikaa kymmenen parhaan joukkoon. Heidän
kolmas lenkkinsä oli Aleksi Niemelä. Pronssiset lätkät tarttuivat IF Raseborgin
mukaan. Heidän miehis…pojistonsa oli Kristian Kannus, Luukas Valtonen ja
Andreas Selenius.
N 19 4 km
Kun Nummen Kipinän Rantasen siskokset olivat pois, pöytä oli
katettuna Karhulan Katajaisten Oona Kettuselle. Voi tosin olla, että se olisi
ollut katettuna, vaikkeivät Rantaset olisi pois olleetkaan. Kisasta
kehkeytyikin Kettusen ilmiömäinen soolo, tosin hänen voittoaikansa oli hitaampi
kuin Tynin, Mäen ja Peiposen tulokset ylemmässä sarjassa. Kettusen voitto oli
kuitenkin sen verran selvä, että hän jätti toiseksi tullutta, Turun
Urheilullisen liiton Vilma Laitista 22 sekuntia, joten luultavasti hänen ei
tarvinnut voittaakseen vetää itseään kantokuntoon. Pronssia kisaverkkareidensa
taskuun sai tunkea mitaliseremonian jälkeen Vasa IS:n Sofie Lövdahl. Kuka oli
sitten neljäs? No, kukapa muukaan kuin Jalasjärven Jalaksen Sanni Massinen,
joka voitti viidenneksi sijoittuneen seuratoverittarensa, Laura Hongiston
selvästi. Viimeisen pistesijan vei haltuunsa ja seuransa historiankirjoihin
muistoksi Kuivasjärven Auran Silja Kauppinen. Seitsemäs oli muuten 1.47 ja 3.38
miehen tytär, Emilia Maaskola, seura Turun Toverit.
Joukkuekilvassa kaksi seuraa sai muodostettua joukkueen,
joista Jalasjärven Jalas oli täysin ylivoimainen. Voi olla, että JalJa olisi
ollut täysin ylivoimainen, vaikka enemmänkin kuin kaksi seuraa olisi saanut
muodostettua joukkueen.
M 17 v 4 km
Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne ratkaisi kilvan
voitokseen pitkällä loppuvedolla. Niinpä hän voitti toiseksi sijoittuneen Samu
Mikkosen (Kuopion Reipas) neljän sekunnin erolla. Pronssia kisahousuihinsa
tunki Lempäälän Kisan Markus Kyrölä. Hän on paitsi kova juoksija, myös kova
poika soittamaan hevikitaraa. Voisi jopa sanoa, että hän on suorastaan ilmiömäinen
soittamaan hevikitaraa. Voi olla, että hän on aika hyvä myös soittamaan
hevitöntä kitaraa. Itse asiassa hän on varmaan hyvä soittamaan mitä kitaraa
tahansa, mutta hevikitaran murina on hänen mieleensä. Kuka sarjassa sijoittui
sitten neljänneksi? No, eipä kukaan mukaan kuin Sjundeå IF:n Topi Raitanen.
Viidenneksi kovin oli nuori herra nimeltään Aleksi Niemi. Hänen seuransa on
Tampereen Pyrintö, tuo itse Ville Ritolan olympiavuonna 1924 edustama seura.
Kestoperinteitä seurassa siis riittää, tosin sitä riittää myös kuudenneksi
sijoittuneen JKU:n Miika Kiminkisen seurassa. Ovathan sitä seuraa edustaneet
joskus legendaariset Nergin veljekset, jotka eivät totta vieköön vieroksuneet
määrää.
Sjundeå IF oli joukkuekilvassa täysin ylivoimainen, sillä
Raitasen lisäksi he saivat suhteellisen lähelle kärkeä ujutettua myös Eero
Salevan ja Max Nybergin. Hopeaa saivat JKU:n pojat (Kiminkinen, Toni Kilpinen,
Orash Scmid), joten kyllä varmaan JKU:n bussissa paluumatkalla laulu raikaa.
Pronssia sai Kuopion Reippaan kolmikko Mikkonen, Lauri Mielonen ja Mikko
Hirvonen.
N 17 4 km
Nuorimpien tyttöjen kilpa ratkesi lopussa tapahtuvassa
kirissä. Siinä paras oli viime kesänä 800 metriä 2.05:een juossut Liedon Parman
Johanna Matintalo. Hän joutui kuitenkin tosi tiukoille, sillä Karhulan
Katajaisten Minttu Hukka ei antanut Matintalolle minkäänlaista armoa. Hän ei
antanut Matintalon kovan kirikyvyn lannistaa itseään, vaan tappeli voitosta
luovuttamatta piiruakaan ennen kuin maalilinja oli ylitetty. Tämä pakotti
Matintalon kanveesiin maalissa. Eroa kärkikaksikon välillä oli vain kaksi
sekuntia. Sen sijaan pronssia saanut Espoon Tapioiden Sofia Muinonen jäi jo yli
puoli minuuttia, puhumattakaan neljänneksi sijoittuneesta Suolahden Urhon Saija
Seppä. Hyvin he kuitenkin juoksivat, kuten tekivät myös viidentenä ja kuudentena
maalissa mehua hörppimään päässeet Orimattilan Jymyn eli legendaarisen OrJy:n
Silja Meronen ja Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen.
Joukkuekilvan voitti, vain voitti, eikä mitään muuta kuin
voitti, puhumattakaan että voitti Karhulan Katajaiset. Heidän tyttäristään näet Hukan lisäksi kärkikahinoihin ja joidenkin mielestä nahinoihin osallistuivat
Nelli (7.) ja Roosa Rantanen (12.). Myös hopeaa saanut Espoon Tapiot sai
kärkikymmenikköön kaksi edustajatartaan, sillä Muinosen lisäksi siihen pystyi
kahdeksanneksi sijoittunut Taika Nummi. 22:nneksi tullut Lotta Penttinen oli
heidän joukkueensa kolmas lenkki. Pronssia joukkuemittelössä sai Lahden Ahkera.
Heidän seuransa järjestämässä mitalikahvitilaisuudessa kakkua tulevat
leikkaamaan Lotta Kirvesmies, Emma Hyyppä ja Janna Hautala.
Niin oli yleisen urheilun maastossa tapahtuvan juoksun Suomi
Finlandin mestaruuskilpailut Pudaksisella järvellä kilpailtu ja urheilijat
suuntasivat kohti kotejaan kestävyysjuoksun palo syömeissään sammumattomasti
roihuten, joka tulee seuraamaan heitä minne he ikinä menevätkään, mistä he ikinä tulevatkaan.
[raasto.com]
torstai 10. toukokuuta 2012
Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 5 – Onko maratonriippuvaisuuteen olemassa parannuskeinoa?
Maratonilla
on taipumus aiheuttaa joissain ihmisissä, tosin ei kaikissa,
maratonriippuvuutta tai maratonfilosofiakielellä maratonriippuvaisuutta. Kun
esimerkiksi anoreksia nervosa ilmenee pakonomaisena tarpeena pudottaa
painoaan keinoilla millä hyvänsä ja bigoreksia nervosa pakonomaisen tarpeena kasvattaa
lihaksia keinoilla millä hyvänsä, maratonriippuvaisuus ilmenee pakonomaisena
tarpeena juosta maratoneja keinoilla millä hyvänsä. Nämä keinot mitkä hyvänsä
eivät välttämättä tarkoita maratonriippuvaisilla dopingaineiden käyttöä,
ainakaan 2.10 + maratoonareilla, mutta kylläkin joskus esimerkiksi leikkauksia,
särkylääkkeiden avulla juoksemista, flunssaisena juoksemista ja muita toimia,
jotka saattavat terveyden vaaraan maratonin tähden. Toki maratonriippuvaisuudella
on myös huomattavia kansanterveydellisesti edullisia vaikutuksia, joilla on sen
sairaalloisia piirteitä suurempi merkitys. Näiden vertailu tai asiasta tehtävät
tutkimukset tilastollisesti edustavian aineistojen avulla esimeriksi maratonriippuvaisten
ja maratonriippumattomien terveydentilasta eivät kuulu maratonfilosofian alaan.
Sen sijaan kiintoisampaa on pohtia, mikä tekee ihmisestä maratonriippuvaisen?
Siihen on kaksi pääsyytä.
Ensinnäkin,
oman maratontuloksen maksimointiin pyrkivä maratonkeskittyneisyys täyttää
ihmisen arjen niin perusteellisesti, että maratonkeskittyneisyyteen voi jäädä
koukkuun. Voidaankin puhua maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudesta, joka on maratonriippuvaisuuden alalaji. Maratonkeskittyneisyysriippuvaisuus johtuu
siitä, että maratonkeskittyneisyys vaatii maratonin huomioimista ihmisen
jokapäiväisissä toimissa paitsi fyysisesti (maratonille, vain maratonille, eikä
millekään muulle kuin maratonille tähtäävä harjoittelu), myös henkisesti
(maratonille, vain maratonille, eikä millekään muulle kilpailumatkalle kuin
maratonille tähtäävät ajatukset). Niinpä, ollessaan tarpeeksi monta vuotta
maratonkeskittyneisyydessä voi käydä niin, että ihminen ei enää osaa sen
jälkeen elää elämäänsä ilman maratonkeskittyneisyyttä. Elämä ei toisin sanoen
tunnu enää elämältä ilman maratonkeskittyneisyyttä. Asia voidaan ilmaista myös
siten, että ilman maratonkeskittyneisyyttä elämästä tuntuu puuttuvan jokin.
Tätä maratonkeskittyneisyyden jättämää tyhjiötä ei maratonriippuvaisuutta sairastavalla
ihmisellä voi korvata muut asiat elämässä, esimerkiksi panostaminen
maratonkeskittyneisyyden sijaan työuraan. Maratonriippuvaisuutta sairastava
ihminen ei voi koskaan panostaa niin paljon uraan (vaikka oli 24 tuntia
vuorokaudessa töissä), että saisi siitä samanlaisia kiksejä kuin
maratonkeskittyneisyydestä.
Toinen syy
maratonriippuvaisuuteen on itse maratonkilvassa. Se olotilan välinen ero, mikä
maratoonarilla on maalissa verrattuna siihen olotilaan, mikä hänellä on 35
kilometrin paalulla, on niin suuri, että siihen jää helposti koukkuun.
Maratonin maalissa odottava valtaisa helpotuksen tunne (maratonhelpottuneisuus) siitä kun ei enää
tarvitse juosta aiheuttaa maratonriippuvaisuutta. Tämä tunne saa maratoonarin
yleensä hyvinkin liikuttuneeseen tilaan, eikä harvinaista maratonin maalissa
ole nähdä toisilleen täysin tuntemattomien ihmisten halailevan toisiaan ja
raavaiden maratonkovisten itkevän täydessä maratontunteessa. Tämä tunne on niin
voimakas, että mitään vastaavaa ei koe koskaan lyhyempien matkojen maalissa eikä juuri
missään muussakaan asiassa elämässä. Jotkut tulevat tästä tunteesta
riippuvaisiksi ja haluavat kokea sen yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä niin
sanottu maratonhelpottuneisuusriippuvaisuus on toinen maratonriippuvaisuuden
alalaji.
On tärkeää
huomata, että saavuttaakseen maalissa maratonhelpottuneisuuden, juoksijan ei
tarvitse suinkaan olla maratononnellisuudessa, vaan maratontyytyväisyys tai
jopa lievä maratonpettyneisyys (oikeampi termi muuten olisi
maratontyytymättömyys, tämä filosofian osaan kolme on syytä korjata) aiheuttaa
maalissa maratonhelpottuneisuuden. Itse asiassa maratontyytymättömyys voi
hetkellisesti maalissa aiheuttaa jopa suuremman maratonhelpottuneisuuden kuin
maratontyytyväisyys, koska silloin maaliin pääsy on yleensä suuremman tuskan
takana. Maratonillan kuluessa asia kääntyy kuitenkin yleensä toisin päin.
Ainoastaan
silloin juoksija ei koe maaliin saapuessaan maratonhelpottuneisuutta, kun hän on
maratonpettyneisyydessä. On siis mahdollista, että kun juoksija kokee monta
maratonpettyneisyyttä peräkkäin, hän pääsee eroon maratonhelpottuneisuusriippuvaisuudesta,
koska hän ei enää koskaan koe maratonhelpottuneisuutta. Maratonpettyneisyys on
niin voimakas tunne, että monta sellaista peräkkäin kumoaa kenties joskus koetun
maratonhelpottuneisuuden. Koska maratonpettyneisyydet johtuvat aika usein -
tosin eivät aina - maratonkeskittymättömyydestä, juoksijan on mahdollista
päästä maratonpettyneisyyksien avulla myös maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudesta,
koska hänen siteensä maratonkeskittyneisyyteen on ollut alun alkaenkin heikonlaista,
eikä hän välttämättä ole koskaan edes ollut maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudessa.
Lisäksi maratonpettyneisyys
aiheuttaa maratonpelkääväisyyttä, joka puolestaan nakertaa maratonkeskittyneisyyttä,
joten teoriassa tarpeeksi monta maratonpettyneisyyttä kumoaa maratonriippuvaisuuden
ja saattaa aiheuttaa jopa inhoa maratonia kohtaan, eli maratoninhoavaisuutta. Käytännössä on kuitenkin niin,
että kun juoksija on kerran ollut maratonriippuvaisuudessa, lukuisten maratonpettyneisyyksien
jälkeenkin hän yrittää uudelleen ja uudelleen juosta maratonia, koska maratonriippuvaisuus
on niin vahva. Lisäksi, vaikka esimerkiksi jokin vamma katkaisisi juoksijan uran,
eikä hän enää pysty koskaan juoksemaan maratonia, hän voi silti olla silti maratonriippuvaisuudessa,
mikä ilmenee jatkuvana kaipuuna maratonia kohtaan. Yhteenvetona voidaan siis todeta,
että maratonriippuvaisuuteen on vain yksi mahdollinen parannuskeino: tarpeeksi monta
maratonpettyneisyyttä peräkkäin. Näin inhottavaa maratonriippuvaisuuden parannuskeinoa
kukaan maratoonari ei luonnollisestikaan toivo toiselle maratoonarille.
[Z]
maanantai 7. toukokuuta 2012
SM-maastojen ennakko 2012
Maastossa tapahtuvan juoksun maamme mestaruuskilpailut
järjestetään Pudasjärvellä 13.5. Viimeksi siellä järjestettiin vastaavat
kilvoittelut vuonna 1994. Molempia tapahtumia yhdistää se, että kumpaisenakin
vuonna järjestettiin yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut Helsingissä.
Siihen yhtäläisyydet EM-kisojen osalta sitten loppuvatkin, sillä vuonna 1994
EM-kisat olivat vielä oikeat EM-kisat, jolloin Euroopan yleisurheiluliitto ei ollut
vielä tyhmyysahneudessaan muuttanut kisoja järjestettäväksi joka toinen vuosi,
mikä on riistänyt kisoilta niiden arvon täysin. Kukapa maanosamme huipuista
tulisi tänä vuonna Helsinkiin kilvoittelemaan olympialaisten alla? Kyseessä
ovat täydelliset B-mestaruuskisat, toisin kuin vuonna 1994. Jämä-EM-kisoissa ei
ole nykyään ohjelmassa edes maratonia, joten maratonfanien on turha lähteä
Helsinkiin. Toisin oli vuonna 1994, kun Martin Fiz ja kumppanit pistivät
pystyyn kunnon maratonshow’n, eikä oma poikamme Harri Hänninenkään silloin
huonosti juossut. Ne olivat aikoja ne, mutta palatkaamme tähän päivään. Seuraava
ennakko on tehty ennen lopullisia ilmoittautumislistoja, joten ne perustuvat
arveluihin siitä, ketkä juoksevat. Nämä arvelut saattavat eksyä kuin stadin
kundi metsään.
M 4 km
Miesten pikamatkan suurin voittajasuosikki lienee Turun
Urheiluliiton kotiseurakseen tunnustava Lewis Korir. Hän on neloselle
startattaessa todennäköisesti vienyt aiemmin päivällä nimiinsä jo 12 kilometrin
koitoksen, joten miksipä mies ei ottaisi ylimääräisiä mitskuja pois kuleksimasta?
Mikäli Korir tuplakultaan pystyy, hän on maamme historiassa vasta toinen
molemmat matkat SM-maastoissa voittanut veijari. Ensimmäisenä siihen pystyi
Lahden Ahkeran Jussi Utriainen vuonna 2004. Utraiainen himoaa tälläkin kertaa
molempien matkojen mitaleita kuin T-Rex lihatukkua. On toki sanottava, että
aika kova suoritus oli myös Seppo Tuomisen pitkän voitto ja lyhyen hopeasija
vuonna 1971 ensinnäkin siksi, että maamme kestojuoksun taso oli silloin
hyvinkin kova ja toiseksi matkoina siihen aikaan olivat 5 km ja 15 km. Ei ole
liioiteltua sanoa, että Tuominen oli silloin räjähtäväinen kuin tulen kanssa
tekemisiin joutunut bensa.
Ensimmäistä henkilökohtaista maastomitaliaan himoaa kuin
pyromaani nitroa myös viime kesän Kalevan Kisojen kympin pronssipoika, Sjundeå
IF:n Jarkko Hamberg. Toki vielä tätäkin enemmän, kuin terroristi lentokonetta,
hän himoaa 14 minuutin alitusta 5000 metrillä. Kärkikaavailuissa on otettava
huomioon myös uuden vaihteen juoksuunsa löytänyt Tampereen Pyrinnön Jarkko
Järvenpää, joka taannoin veti Germaaniassa ratakympin 29.08, eikä hänen
Karhu-Viestin ankkuriosuudella Seppo Liutun (kymppi 28.06) osuusennätyksen
pintaan juostu vetonsakaan huono ollut. Voisi jopa sanoa, että se ei ollut
ensikään huono. Kenenkään ei siis ole syytä sanoa sitä huonoksi, varsinkaan
pelien ja leikkien edustajien.
Joidenkin mielestä myös Turun Urheiluliiton kaksikko Willy
Rorich ja Rami Tuokko, Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäki sekä
HKV:n Aki Nummela voivat mitellä mitaleista. Nummelan kirin 19-vuotiaiden
poikien maastokilvassa vuonna 2004 Porvoossa muistaa moni, tai ainakin sen
muistavat jotkut, tai ainakin sen muistaa Harjamäki. Valitettavasti viime vuoden mestari Ylikiimingin Nuijamiesten Janne
Ukonmaanaho ei ole tällä
kertaa puolustamassa voittoaan lähes kotikentällään, sillä jalkavammat
riistivät häneltä tämän ainutkertaisen mahdollisuuden. Ai niin, mikäli Joensuun
Katajan Jukka Keskisalo juoksee, hän saattaa hyvinkin laittaa Korirille
hyvinkin kampoihin. Sen hän hyvinkin saattaapi tehdä.
Jos joku muu, kuin Turun Urheilullinen Liitto vie
joukkuekullan seuransa toimiston kaappiin, niin kyseessä on yllätysten yllätys.
Voisi jopa sanoa, että kyseessä on yllätys. Tähän joku kenties lisää kyseessä
olevan yllätyksen. Yllätyksen sen jotkut sanovat olevan.
M 12 km
Turun Urheilullisen Liiton Lewis Korir vie luultavasti
nimiinsä 12 kilometrin mittelön, sillä 27.40:n kympin miehenä hänen on turha
odottaa hyytyvän kuin liikaa siemeniä saaneen taikinan. Ei suinkaan, vaan kyse
lienee lähinnä siitä, kuinka suuren eron Lewis tekee todennäköisesti toiseksi
sijoittuvaan, moninkertaiseen mestariin, Lahden Ahkeran Jussi Utriaiseen. Tietenkään
mikään ei ole kestojuoksussa varmaan ennen maalilinjan ylittämistä, joten
tuskinpa Utriainen lähtee taistoon millään muulla mielellä kuin voittamaan, vain
voittamaan, eikä millään muulla mielellä kuin voittamaan, puhumattakaan
voittamisesta. Hän on näet voittanut aika monta kerta ja on osoittanut olevansa
tänäkin keväänä voittamiseen kykenevä.
Kovassa iskussa Amerikan mantereella (kymppi 29.19) on ollut
myös Turun Weikkojen Tuomas Jokinen, joka inhoaa kulkemattomuutta kuin palomies
molotovin coctailia. Hän siis himoaa maastotulosta kuin metsuri puunrunkoa.
Monet ovat kenties unohtaneet Jokisen olleen Kalevan Kisojen vitosen mitaleilla
jo vuonna 2006 Jyväskylän kekkereissä. Sinä vuonna, 19-vuotiaana hän veti myös
ensi kertaa kympin alle puolen tunnin. Voi myös olla, että Joensuun Katajan
Matti Räsänen on suhteellisen kova pitkässä maastomittelössä, riippuen siitä
kuinka hyvin hän on keskeytyneen USA:n leirin jälkeen pystynyt harjoittamaan
kestävyyspitoista juoksua ja tietenkin siitä, onko mies yleensä mukana kilvassa.
Parhaimmillaan hän kyllä hinkkaa maastoa kuin rautasaha täynnä kenkävahaa
olevaa lukkoa.
Myös Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miika Takala on otettava huomioon mitalitaistelussa
kuin rokkari naistelussa. Vastikään ulkoisilla mailla uransa toiseksi nopeimman
puolimaratonin leiponut Takala himoaa mitalia kuin Guantanamon vangit
ihmisoikeuksia. Myöhemmin tänä vuonna Takala puolestaan himoaa puolen tunnin
alitusta kympillä kuin rääväsuuluokan opettaja kesälomaa. Jos Sjundeå IF:n
Mårten Boström on palautunut kunnolla Rotterdamin maratonilta, hän on sitkeä
kuin raaka pihvi. Mielenkiintoista on katsoa myös mitä tekee nuori voima,
Joensuun Katajan Pekka Toivola, mikäli hän juoksee tämän matkan. Monet ovat
nähneet hänen juoksevan vuoden vaihteen jälkeen Porin seudulla lenkillä,
pääsääntöisesti kovaa.
Joukkuekilvan vienee nimiinsä Koririn ja kenties Keron
veljesten voimin Turun Urheiluliitto. Voi tosin olla, että ainakin Lahden
Ahkeran ja Sjundeå IF:n kolmikko esittää kilvassa asiasta eriävän mielipiteen,
joka tulosluetteloon aikanaan kirjattakoon virallisena pöytäkirjana.
N 6 km
Jos ei ihmeitä tapahdu ja vaikka ihmeitä tapahtuisikin,
naisten kilvasta tulee todennäköisesti ja myös epätodennäköisesti Joensuun
Katajan Johanna Lehtisen ja IF Nykarlebynejdenin Sadra Erikssonin
kaksinkilvoittelu. Heidän kamppailunsa siitä tulee. Tulee siitä kamppailunsa
heidän. Kamppailunsa tulee heidän siitä. Jäljellä olevasta mitalista
kammoittelee monikin naaras, kuten Oulun Pyrinnön Elina Lindgren ja Minna-Maria
Kangas, Valkeakosken Hakan Mira Tuominen sekä mahdollisesti myös Forssan
Salaman Janica Mäkelä. Sajannin sisaruksillakin lienee kilvassa sanansa
sanottavana. Mikä se sana on, selviää kilpailun tuloksista luetteloa aikanaan
selatessa. Sen sijaan olympiakisoihin jo valittu maratoonari Leena Puotiniemi
(IF Länken) ei ole yleensä tavannut maastoissa juosta. Hän näet himoaa
maantietä kuin tikka puunrunkoa ja vastaavasti inhoaa maastoa kuin metalli
sulatusuunia.
Joukkuekisassa Oulun Pyrinnön ja Forssan Salaman kolmikot
lienevät aika vahvoilla.
M 22 6km
Nuorten aikamiesten kisa on aina mielenkiintoista
seurattavaa, eikä tämäkään vuosi tuo poikkeusta siihen. Miten niin ei tuo? No,
siten niin ei tuo, että mukana on niin monta mitalisuosikkia, että siitä ei
lyhyen matematiikan avulla selviä. Miten niin ei selviä? No, siten niin ei
selviä, että mitalisuosikkeja ovat muun muassa Kangasalan Kisan Martti
Siikaluoma, Lapin Lukon Kalle Keskipoikela, Turun Weikkojen Antti-Pekka
Niinistö, Lammin Säkiän Ville Heikkilä, Juuan Jänteen Oskari Pennanen, IK
Falkenin Jimmy Finnholm ja Ville Bogmästars, IF Femmanin Victor Lövdahl,
KU-58:n Tommi Hytönen ja Porin Yleisurheilun Tommi Sundell vain muutamia
mainitaksemme. Kaikki heistä ovat osoittaneet kovaa kuntoa viime kauden tai
tämän kevään tai molempien aikana. Kesällä joku 15 minuuttia vitosella on tälle
porukalle halpaa kuin Nokian osakkeet nykypäivänä. Suurimalle osalle se oli
sitä jo viime kaudella. Osalle sitä on myös 3.50 1500 metrillä. Jotkut
juoksevat varmaan aika lujaa myös esteitä. Kymppikin saattaa joiltain sujua.
Puolimaraton on jo joiltain kulkenut. Huh-huh, mikä kilpa tästä sarjasta onkaan
tulossa!
Joukkuekilvasta on mahdotonta sanoa sitä taikka tätä. Aika
mahdotonta siitä on sanoa myöskään tota.
N 22 4 km
Nuorten aikanaisten sarjassa suosikkeja ovat muun muassa
Viipurin Urheilijoiden Nina Chydenius, Haminan Pontevan Kaisa Tyni, Heinolan
Iskun Heidi Marttinen ja Forssan Salaman Sanni Klemelä. Toki joku muukin
saattaa olla suosikki, kuten Rovaniemen Maantiejuoksijain Anni ja Elli
Hemminki. Jos Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen on mukana, hän suosikki eräs
on. Oli suosikki kuka tahansa, niin selvää on, että isänmaamme mestaruuden
voittaakseen on oltava kunnossa kuin huollettu Mosse tai tässä tapauksessa
kunnossa kuin huollettu Mossetar.
Mikäli seurat saavat kasaan joukkueita, voitosta saattavat
kamppailla Lahden Ahkera, sen naapuriseura Heinolan Isku tai Helsingfors IFK. Luultavasti
mitaleista saattavat kamppailla jotkut muutkin. Kenties mitaleista eivät
kamppaile mitkään muutkaan. Toivottavasti mitaleista kamppailevat jotkut. Jos
seurat halajavat Kalevan Maljan pisteitä, jotka joillekin seuroille tuntuvat
olevan elämää tärkeämpiä, niin tässä niitä olisi ollut jaossa.
M 19 6 km
SM-maantiellä aiemmin keväällä tämän sarjan mitalistit
olivat Lahden Ahkeran Ossi Kekki, Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen ja
Turun Urheiluliiton Henrik Goech. He ovat ennakkosuosikkeja tälläkin kertaa, mutta
Lapin Lukon Juho Jumisko, Padasjoen Yrituksen Konsta Vilkman, Viipurin
Urheilijoiden Samuel Rautiainen ja Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas
janoavat mitaleita kuin luoti maalia. Samat sanat pätee Noormarkun Nopsan Vesa
Linnamaahan, paitsi että hän on mitalinnälässä kuin poro jäkälässä. Samat sanat
pätee Espoon Tapioiden Aleksi Uusipereen, paitsi että hän kaipaa mitalia kuin
mansikkamaan pitäjä variksenpelättiä. Samat sanat pätee Vehkalahden Veikkojen
Melese Lankiin, paitsi että hän hamuaa mitalia kuin sirkkeli pattinkia.
Joukkuekilvassa on montakin suosikkia ja monta
suosikkitonta. Kohtalo tulee kertomaan, keiden seurojen edustajat nousevat
mitalipallille, seurojensa kansallishymnejä kuunnellen, kutiseva pala
kurkussaan ja roska silmässään.
N 19 4 km
Tässä sarjassa on odotettavissa juniorityttöjen sarjoista
kovinta vauhtia. Armoa ei nimittäin tunneta. Siitä pitävät huolen Nummen
Kipinän Meri Rantanen ja Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. SM-maantiellä he
kävivät vastikään melkoisen taiston, mikä päättyi Rantasen eduksi. Kettunen oli
SM-halleissa mitaleilla yleisessä sarjassa. Rantanen oli mitalin tuntumassa
viime kesänä nuorten EM-kisoissa ja Kalevan Kisoissa. Niinpä, jos joku
Pudasjärvellä kykenee voittamaan tämän kaksikon, hänen on tikattava kuin
nitrolla tankattu zingeri. Lisäksi hänen on oltava kova kuin muuli. Lisäksi
hänen on täristävä kuin piikkauskone. Lisäksi hänen on jauhettava kuin
punakone. Lisäksi hänen on kärsittävä kuin kärsimätön.
Tähän tosin saattavat
pystyä muun muassa Vasa IS:n Camilla Richarssonja Sofie Lövdahl, Lapin Lukon
Anette Haukilahti ja Savonlinnan Riennon Pihla Hokkanen. Jotkut arvelevat myös
Nummen Kipinän Viivi Rantasen sekä Jalasjärven Jalaksen Sanni Massisen pystyvän
siihen.
Joukkuekilvassa Vasa IS, Nummen Kipinä ja Jalasjärven Jalas
ovat aika kovia, jos saavat joukkueet kasaan. Monella joukkueella on heittää
kehiin kaksi erittäin kovaa juoksijatarta, mutta kolmannen saamisessa kehiin on
vaikeuksia. Onneksi kuitenkin SM-maastoissa on edelleen joukkuekilvat
ohjelmistossa ja nimenomaan kolmihenkisin joukkuein. SM-viesteissähän suuntaus
on ollut sellainen, että 17- ja 19-vuotiaiden sarjassa osuuksien määrää on
vähennetty siten, että kun taannoin vielä juostiin 4 x 800 metriä (kuten
viestijuoksussa kuuluu), sitten pudotettiin 3 x 800 metriin ja tulevaisuudessa
todennäköisesti 2 x 800 metriin. Siitä ei kulu kauaakaan, kun SM-viesteissä
juostaan 1 x 800 metriä ja tämän jälkeen liittovaltuusto tekee päätöksen siitä,
että juostava matka on 0 x 800 metriä.
M 17 4 km
Nuorten poikien sarja on aina yllätyksellisyydessään
yllätyksellinen. Kunnia kaikille SM-maastoissa juokseville kestonuorille, jotka
ovat tässä pelien ja leikkien sekä moottorin ulvonnan hallitsemassa
yhteiskunnassa valinneet lajikseen kestävyysjuoksun. Kestoinnostus on heissä syvässä
kuin herraviha kansassa. He arvostavat pelejä ja leikkejä kuin rehellinen
työmies poliitikkoja. Kun etsitään suosikkeja tämän sarjan voittajaksi, niin
eräs heistä on Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne, joka viime kesänä rikkoi
16-vuotiaiden poikien 800 metrin SE:n ajallaan 1.52.34. 3000 metriä meni siinä
sivussa muina poikina lähelle yhdeksää minuuttia. Hänen isänsä, Jouni Rinne
juoksi aikoinaan 1500 metriä 3.47.1, 3000 metriä 8.05.46 ja 5000 metriä
14.01.22. Äitimuori, Minna Rinne puolestaan pisteli 800 metriä aikaan 2.07.93. Kuin
palan painikkeeksi hän veti vielä 1500 metriä 4.22.29. Varmuuden vuoksi hän
kiskoi vielä 3000 metriä 9.38.59.
On selvää, että suosikkeja tässä sarjoituksessa ovat myös
SM-maantiellä kärkikahinoissa nahinoineet Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki,
Kuopion Reippaan Samu Mikkonen, Lempäälän Kisan Markus Kyrölä, Seinäjoen Seudun
Urheilijoiden Joona Kitinoja, unohtamatta Joensuun Katajan Jiri Karjalaista.
Heidän lisäkseen ei saa unohtaa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miika Kiminkistä.
Monet heistä olivat lähellä tulosluettelon kärkeä SM-maantiejuoksun lisäksi myös
ikäluokkansa SM-halleissa. Monet heistä himoavat kulkua kuin hiihtäjä voiteita.
Monet heistä ovat lisäksi kovia kuin moottorinyrkki, eli mötör fist. Lisäksi
monet heistä ovat uhossa kuin lassosta riistäytynyt mulli. Monet heistä
rakastavat tuskaa kuin hevifani kitaran murinaa, lisäksi.
Joukkuekilvan ennustaminen tässä ikäluokassa on yhtä helppoa
kuin Fermin paradoksin ratkaisu.
N 17 4 km
SM-maantiellä ei tässä sarjassa juuri juoksijattaria ollut,
mutta paikalla olijoista Satu Kähkönen, Siilinjärven Ponnistus, Taika Nummi,
Espoon Tapiot, Minttu Hukka, Karhulan Katajaiset, Silja Meronen, Orimattilan
Jymy, Sofia Muinonen, Espoon Tapiot juoksivat siksi hyvin ikäisekseen, että
ovat suosikkeja myös maastossa tapahtuvassa kestävyyspitoisen juoksun
kilpailussa. He himoavat maastomenestystä kuin uhkapelurit ässiä. Ehkä suurin
suosikki kuitenkin on viime vuonna Kalevan Kisoissa 800 metrin hopeaa juossut
Liedon Parman juoksija-hiihtäjä Johanna Matintalo. Hän näet vihaa
kulkemattomuutta kuin työnainen yritysjohtoa. Lisäksi hän on nopea kuin
hiihtäjä alamäessä. Hallikisojen 1500 metrillä pronssia juossut Keski-Uudenmaan
Yleisurheilun Noora Wallenius on puolestaan kova kuin virkavaltaa vastaan
tappeleva lähiöjengi, joten yllätys ei olisi, jos mitaleille kiipeäisi hän.
Someron Esan Linnea Harala kuuluu hänkin eräisiin suosikeista. Heihin kuuluu
myös ikäluokan SM-halleissa 800 metriä voittanut Pääkaupungin Kisa-Veikkojen
Nea Pronin. Aina on otettava huomioon myös se mahdollisuus, että edellä
lueteltujen lisäksi myös joku muu voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa, sillä
kaikki lähtevät kilpaan samalta viivalta, yhdenvertaisessa asemassa.
Joukkuekilvassa ennakkoon ajatellen kovimpia ovat Espoon Tapiot, Karhulan Katajaiset ja aika moni muu.
Viimeiset tiedot Pudasjärveltä kertovat todennäköisyyden
sille olevan aika suuren, että tulossa ovat eräät historian lumisimmista
SM-maastoista. Ainakin Rovaniemellä oli lunta viime viikonloppuna aika
reilunlaisesti, eikä Pudasjärvi sijaitse rovaisesta niemestä ylenpalttisen
hirveästi etelään.
[raasto.com]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)