Joka vuosi, kun Lontoon maraton julkaisee eiittiryhmänsä osanottajalistan, maratonfanit odottavat vesi kielellä maailman ennätystä juostavaksi, mutta joka vuosi he joutuvat näissä ylenpalttisissa maratonodotuksissaan pettymään. Viimeksi Lontoossa on juostu maailmojen ennätys vuonna 2003, kun Paula Radcliffe teki naisten voimassa olevan ME:n 2.15.25. Miesten ME puolestaan on juostu Lontoossa viimeksi vuonna 2002, jolloin asialla oli USA:n Khalid Khannouchi. Hän leipoi silloin 2.05.38. Vain kaksi maailmojen ennätystä 2000-luvun aikana on kiistatta pettymys siihen nähden, kuinka paljon Lontoo on panostanut eliittiryhmiensä määrään ja laatuun. Kenties juuri tässä piilee syy siihen, miksi ME tulokset ovat kiertäneet Lontoota kuin korppikotkat saalista. Liian suuri eliittiryhmän koko näet aiheuttaa väistämättä sen, että ryhmä alkaa jänisten hypättyä syrjään kytätä toisiaan voittorahojen toivossa, jolloin vauhti väistämättä hidastuu. Näin on käynyt useana vuonna.
Tänä vuonna maratonfanit olivat jälleen tännä maratontoivoa sen suhteen, että he saisivat todistaa maailmojen ennätystä tapahtuvaksi. Ensimmäisen vitosen jälkeen näyttikin miesten kilvassa hyvältä, sillä kärkiryhmä ravasi sen 14.36:een, mikä on sekunnin kovampaa kuin Kenian Patrick Makaun viime syksyn Berliinin ME-juoksussa. Valittavasti tämän jälkeen maratonilla äärimmäisen tärkeälle tasaiselle vauhdinjaolle heitettiin hyvästit. Kympin väliaika nimittäin oli 29.36, eli toinen vitonen vei 15 minuuttia, kun Makaun juoksussa väliaika oli 29.17 (14.40). Eipä Lontoossa vauhti kiristynyt tämän jälkeenkään, sillä 15 kilometrin väliaika oli 44.30, kolmas vitonen siis 14.54 (Makau 43.52, vitonen 14.35). Tässä vaiheessa maratonfanit alkoivat olla jo aika epäileväisiä ME:n suhteen.
Tämän jälkeen vauhti kuitenkin kiristyi, sillä 20 kilometrin paalulle saavuttiin ajassa 59.13 (vitonen 14.43, Makaun ME-juoksussa 58.30, vitonen 14.38). Tämä ei poistanut armotonta totuutta siitä, että Lontoossa kärjen vauhti oli ollut aivan liian poukkoilevaa, jos verrataan Makaun ME-juoksun äärimmäisen tasaiseen alkumatkaan. Puolimatka koitti ajassa 1.02.12 (Makau Berliinissä 1.01.44).
Heti puolimatkan jälkeen, eräs suurimmista voittajasuosikeista, viime vuonna Frankfurtissa ME:n pintaan juossut Kenian Wilson Kipsang sai jänisten laadusta tarpeekseen ja lähti omille teilleen. Tuota pikaa hän sai seuraa maanmiehestään, kaksinkertaisesta maratonin maailmojen mestarista Abel Kiruista sekä Etiopian Feyisa Lilesasta. Yhdessä he raapaisivat hetkessä suuren eron maailman tähtia vilisevään takaa-ajoryhmään (josta ME mies Makau oli hypännyt tien sivuun) ja saapuivat 25 kilometrin viistalle 1.13.22 kuluttua lähtölaukauksesta (Makau Berliinissä 1.13.18). Tämä sai maratonfanit innostumaan alun epäileväisyyden jälkeen, josko ME olisi sittenkin mahdollinen. Tämä into eli vielä 30 kilometrin laatoituksella (1.28.05, edellinen vitonen 14.43, Makau Berliinissä 1.27.38, 14.20).
Toivo alkoi kuitenkin hiipua 35 kilometrin polkimella (1.42.47, vitonen 14.42), sillä Makaun väliaika Berliinissä oli ollut 1.42.16 (vitonen 14.38). Maratonfanit tiesivät, että puolen minuutin kiinni kurominen viimeisellä 7,2 kilometrillä olisi äärimmäisen vaikeaa, sillä Makau ei ennätysjuoksussaan lopussa juuri hidastunut, mitä nyt käytti 35-40 kilometrin väliseen pätkään aikaa 14.59. Nyt kuitenkin kävi niin, että Kiruin ja Lilesan kelkastaan pudottanut Kipsang käytti samaiseen vitoseen 15.11, joten 40 kilometrin kohdalla (1.57.58, Makau Berliinissä 1.57.15) oli ilmeistä, että maailman ennätystä ei nähtäisi. Niin juoksi Kipsang voittajana maaliin ajassa 2.04.44. Se jäi neljä sekuntia Emmanuel Mutain vuosi aiemmin juoksemasta Lontoon reittirekordista. Kipsangin kannalta tärkeintä kuitenkin lienee se, että Lontoon voittonsa ansiosta häntä ei voi syrjäyttää enää mikään Kenian Lontoon olympiakoneesta, onhan miehellä pohjalla viime syksynä Frankfurtissa juostu 2.03.42.
Muut sijoitukset vauhtuivat Lontoossa perinpohjin lopun kilometreillä. Syystä tai toisesta moni suosikki hyytyi perusteellisesti. Vielä 40 kilometrin paalulla sijoilla kaksi ja kolme taitavaltaneet Kirui ja Lilesa sakkasivat kuin paksuuntunut jogurtti. Niinpä Lilesa juoksi lopusta maaliin 3.50 / km-vauhtia ja Kiruin vauhti viimeisellä 2,2 kilometrillä oli 3.54 / km. Näin totaalinen hyytyminen maailman huippujuoksijoilla on harvinaista, mikä on jälleen kerran eräs osoitus maratonin uskomattomasta raakuudesta. Täten ei ole ihme, että tasaisemmin kilvassa vauhtinsa jakaneet vanhat kunnon maratonkoneet, Kenian Martin Lel ja Etiopian Tsegaye Kebede jyräsivät lopussa sijoille kaksi ja kolme ajoin 2.06.51 ja 2.06.52. Nämä juoksut eivät kuitenkaan liene riittäviä miesten kotimaiden olympiajoukkueeseen kiilaamiseksi. Samoin Marokon kaksikko Adil Annani (2.07.43) ja Jaouad Gharib (2.07.44) sivuuttivat katkeneen Kiruin (2.07.56). Lilesan (2.08.20) ohi puolestaan nelistivät edellisten lisäksi vielä reittiennätyksen haltija Kenian Emmanuel Mutai (2.08.01), Brasilian Marilson Dos Santos (2.08.03) ja Eritrean Samuel Tsegay (2.08.02). On kuitenkin sanottava, että kukaan Lilesan viimeisellä 2,2 kilometrilla ohittaneista ei tykittänyt loppua heidän tasoisilleen miehille erityisen kovaa, vaan esimerkiksi lopussa voimakkaasti nouseet marokkolaisetkin vetivät lopun 3.07-3.08 / km eli suunnilleen samaa vauhtia kuin Mary Keitany naisissa.
Joka tapauksessa maratonfanit eivät voi olla nostamatta hattua tänä vuonna 40 vuotta täyttävällä Gharibille, jonka M 40 sarjan maailman ennätyksen (Meksikon Adres Espinosa 2.08.46, Berliini 2003) murskaamisen esti ainoastaan se, että Gharib täyttää 40 vasta 22.5 (veteraanisääntöjen mukaan saman kalenterivuoden aikana täytetty ikä ei riitä). Nyt 40-vuotiaiden ennätysmurskajaiset jäävät siis Gharibin osalta joko Lontoon olympialaisiin (jonne hänet tämän juoksun perusteella Marokon joukkueeseen valittaneen) tai sitten syksyyn. Gharibin, tuon vuoden 2008 olympiahopeamiehen ja kaksinkertaisen maailmanmestarin (2003 & 2005) kunniaksi on vielä sanottava, että vuodesta 2003 alkaen, jolloin hän juoksi ensimmäisen maratoninsa, miehelle on osunut ainostaan yksi huono maraton, Ateenan olympiakisoissa 2004. Mies on uskomaraton maraton k.o.n.e.!
Sijalta 14 Lontoon tulosluettelosta löytyy puolimaratonin ME-mies ja vuoden 2004 kympin olympiapronssipoika sekä vuoden 2009 MM-hopeapoika Eritrean Zersenay Tadese ajalla 2.10.41. Tadeselta ei vaan ota maraton kulkeakseen. Miehen saldo kolmella yrityksellään on keskeytys, 2.12.03 ja tämän kertainen 2.10-päällitys. Kun mies on vetänyt 10 000 metriä 26.37.25 ja puolimaratonin 58.23, on ilmeistä, että hänen täytyy harjoitella täysin väärin maratonia ajatellen, millään muulla asialla alimatkojen ja maratontulosten täydellistä epäsuhtaa on vaikea selittää.
Jos oli miesten Lontoon kilpa vauhdiltaan turhan pukkoilevaa, oli naisten vauhdinjako tasaisempaa. Valitettavasti vain vauhti oli alussa tasaisen hiljaista maratonnaaraiden ja järjestäjien suunnitelmia ajatellen. Kävi näet niin, että neljä ensimmäistä vitosta kestivät 16.51, 16.45, 16.51 ja 16.47. Sen jälkeen saavuttiin puolimatkaan 1.10.53 kuluttua lähtölaukauksesta. Tämä oli ainakin minuutin liian hiljaista rallatusta monien himoamia 2.19-alkuisia tuloksia ajatellen. Toisaalta parempi oli minuutin liian hiljainen kuin minuutin liian kova vauhti. Tämän tiedostaen kärkiryhmä, johon kuuluivat Kenian Mary Keitany, Edna Kiplagat, Lucy Kabuu, Priscah Jeptoo ja Florence Kiplagat sekä Etiopian Aberu Kebede ja Atsede Baysa, heittivät lisää löylyä maratonkiukaalle, joten vauhti alkoi kiihtyä salakavalan kamalasti. Kun ensimmäisellä puoliskolla oli käytetty aikaa keskimäärin 3.22-3.23 kilometriä kohden, nyt kilometrien ohi juostiin 3.16-vauhtia.
Vauhti alkoikin tehdä tuhoaan. 30 kilometrin seipäällä (1.39.53) mukana olivat enää Keitany, Kiplagat x 2, Kabuu ja Jeptoo. Monen maratonfanin sympatiat olivat tässä kohtaa Kabuun puolella, jota Kenian liitto ei täysin käsittämättömästä syystä ollut kelpuuttanut olympiaehdokkaiden joukkoon tammikuussa Dubaissa juoksemastaan 2.19.34:stä huolimatta. Valittettavasti Kabuuta saattoi tammikuinen Dubain koitos vielä painaa, sillä 35 kilometrin vitjalla hän oli pudonnut edellä mainittujen maannaistensa vauhdista. Ratkaisut odottivat tuloaan kuin juonenkäänteet jännittäväisessä filmissä.
Tämän jälkeen Keitany ja Kiplagat huomasivat olevansa keskenään kärjessä ja eipä tästä kulunut kauaakaan, kun Keitany oli siellä täydessä maratonyksinäisyydessä. Hän kiihdytti 35-40 kilometrin välisen, yleensä maratonin raskaimman vitosen peräti 15.45 (3.09 / km) ja sen päälle viimeiset 2,2 kilometriä 3.08 / km, joten hän saapui maaliin Afrikan ja Kenian ennätysajassa 2.18.37. Se rikkoi Catherine Ndereban vuonna 2001 Chicagossa juokseman rekordin kymmenellä sekunnilla. Myös toiseksi sijoittunut Edna Kiplagat alitti 2.20, sillä hän hän löytyi maalista 2.19.50 kuluttua lähdöstä. Sen sijaan kolmanneksi sijoittunut Priscah Jeptoo päällitti haamurajan niukasti juoksemalla 2.20.14. Loistava oli myös neljänneksi sijoittuneen Florence Kiplagatin 2.20.57. Sen sijaan viidenneksi tullut Lucu Kabuu saattoi olla aavistuksen pettyneisyydessä aikansa 2.23.12 ja sijoituksena johdosta, sillä Kenian liiton toimesta sorsittu Kabuu halusi varmasti näyttää isänmaalleen olevansa kovempi kuin kukaan muu kenialainen, jolloin hänet olisi ollut suorastaan pakko valita olympiajoukkueeseen.
Kuudentena maalista tavoitettu Etiopian Aberu Kebede (2.24.04) hyytyi hieman lopussa, sillä viimeiset 2,2 kilometriä hän juoksi 3.43 kilometriä kohden ja 35-40 kilometrin pätkälläkin hänen vauhtinsa oli pudonnut 3.37-vauhtiin. Hänen yrityksensä tunkeutua Etiopian olympiajoukkueeseen oli kuitenkin osoitus maratonrohkeudesta, sillä päästäkseen tavoitteeseensa hänen olisi tullut juosta alle 2.20. Hän laittoi siis kaikki yhden maratonkortin varaan, josta ei tällä kertaa ässää löytynyt. Samat sanat pätevät Kebeden maannaiseen Atsede Baysaan, joka hiipparoi maaliin joltisessakin pettyneisyydessä kilvan yhdeksäntenä, mutta kuitenkin kansainvälisen mittapuun mukaan kelpo ajalla 2.25.59.
Viimeksi mainitun edeltä, sijoilta seitsemän ja kahdesan löytyi eurooppalaista väriä, sillä ne menivät Saksan Irina Mikitenkolle (2.24.53) Portugalin Jessica Augustolle (2.24.59). Näillä juoksuillaan he varmistivat maittensa olympiakomiteoille jo ennestään varmat olympiapaikkansa. Niin ikään olympiapaikkansa taisi varmistaa pari edellisvuotta hiljaiseloa viettänyt kaksinkertainen New Yorkin maratonin voittaja, Latvian Jelena Prokopcuka, sillä hän sijoittui kilvan kymmenenneksi ajalla 2.27.04. Se ei hätyyttele Prokopcukan ennätystä, mutta on kuitenkin hieno osoitus siitä, että hän on palannut maratonkehiin olympiakisat mielessään. Prokopcukalla ei selvästikään ollut kilvassa muuta tavoitetta kuin tehdä ehjä olympiapaikan varmistava juoksu, siksi riskitön hänen tämänkertainen maratonveronsa oli (puoliskot 1.13.31 ja 1.13.33).
Vielä neljä muutakin maratonkissaa ehti maaliin ennen kuin kello oli käynyt kaksi tuntia ja siihen vielä puoli tuntia päälle. Heistä viimeisenä maalin saapui Ruotsin Isabellah Andersson, joka juoksi 2.29.57. Jo viime vuoden puolella olympiapaikkansa Ruotsin joukkueessa varmistaneen Anderssonin kilpailutahti täydellä maratonilla on ihmeen kova, sillä tammikuussa hän oli kipaissut Dubain maratonin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, Andersson juoksee vielä Tukholman maratonin ennen elokuun olympiamaratonia.
Niin oli Lontoon maratoni juostu ja kärjen osalta naisten kilpa oli suhteessa tällä kertaa kovempi kuin miesten, vaikka uroiden kilpaan oli haalittu jälleen kerran sellainen maratonjoukkio, että sille vetää vertoja vain aiempien vuosien Lontooseen haalitut maratonjoukkiot.
[virginlondonmarathon.com & raasto.com]
maanantai 23. huhtikuuta 2012
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Juoksijat jyräsivät SM-maantiellä kuin kaulin
Maalla olevalla tiellä tapahtuvan juoksun Suomen mestaruuskilpailut kilpailtiin Kuopiossa 21.4.2012. Siellä miehet ja naiset kirmasivat puolikkaan maratonin ja juniorit kymmenen kilometrin mittaisen taipaleen täydessä juoksevaisuudessa. Kuka oli siellä puolimaratonin kovin? No, kukapa muukaan kuin Turun Urheiluliiton kotiseurakseen tunnustavan Lewis Korir. Hän tempaisi ajan 1.05.22, mikä ei Lewisin tasoisen juoksijan kyseessä ollessa ole ylenpalttisen ilmiömäinen tulos, mutta kuitenkin Suomen mestaruuden arvoinen. Luultavasti Korir ei joutunut voittonsa eteen juoksemaan läheskään täpöillä. Hän on niin kova, että SM-maastoissa voimme odottaa hänen voittavan 4 km ja 12 km, Kalevan kisoissa 5000m ja 10 000m sekä syksyllä SM-maratonin. Tällaiseen sarjaan yhden vuoden aikana ei ole pystynyt kukaan maamme yleisen urheilun historiassa.
Hopeaa Kuopiossa juoksi Jyväskyläin Kenttäurheilijain Miika Takala ajalla 1.07.06. Kesällä Takala tavoittelee puolen tunnin alitusta ratakympiltä kuin yritysjohtaja henkilöstövähennyksiä. Pronssisen lätkän HKV:n logolla koristettujen tuulihousujensa taskuun sai tunkea Aki Nummela. Hän latoi 21,1 km noin 3.15 kilometriä kohden. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että puolimaratonfanit näkivät hänet maalisen linjan yllä 1.08.23 kuluttua lähtölaukauksesta. Olisiko asian laita niin, että Nummela himoaa kesällä tulosta 3000 metrin esteissä kuin poliisi nahkasaappaita? Valitettavasti kilvan viimeinen yhden tunnin ja kymmenen minuutin alittaja oli KU 58:n Tommi Hytönen. Hän käytti puolikkaaseen martyyn aikaa 1.09.23. Hänen tuloksensa on kuitenkin kelpoinen kuin laki pykälässä.
Puolimaratonfanit raapivat päätään mietteliäästi pohtien päissänsä kysymystä siitä, ketkä olivat kilvassa viides ja kuudes. No, he olivat Turun Urheilullisen liiton edustajat, mutta Liedon Parman kasvatit, nitrolla tankatun juoksumaton kaltaisesti jauhaneet Jukka (1.10.17) ja Jaakko (1.10.22) Kero. Veljekset olivat tälläkin kertaa vahvoja kuin porot. On muistettava miesten esiintyneen SM-maantiellä jo 1990-luvun alkupuoleleta lähtien. Radoilla he ovat esiintyneet vieläkin kauemmin kuin SM-maantiellä. Älköön kukaan unohtako esimerkiksi Jaakon Suomen mestaruutta 16-vuotiaiden poikien 4 x 800 metrillä vuodelta 1988 Kokkolan SM-viesteissä tai Jukan 16-vuotiaiden poikien SM-maastojen kahdeksatta sijaa vuodelta 1989 Lapinlahden SM-maastoissa. Uransa kuluessa pojat ovat juoseet seuralleen niin paljon SM-mitaleita ja -pisteitä, että sitä on ihmisjärjen vaikea käsittää. Näitä kavereita on seuransa syytä totta vieköön arvostaa.
Kestävyysjuoksumme kannalta olisi ollut verratonta, jos 1.10-alittaja olisi ollut Kuopion kilvassa suurempi lukumäärä kuin oli, mutta toki on otettava huomioon, että kaikki Kopiossa maaliin juosseet ovat 9999999999 x kovempia urheilijoita kuin yksikään pelien ja leikkien harrastaja tai moottorin ulvottaja, puhumattakaan viheriöllä palloa reikään tökkijöistä. Jos joku väittää, että näin ei ole, hän on väärässä kuin rahoja kymmeniä tuhansia euroja roistomaisilta liikemiehiltä vastaan ottanut poliitikko, joka väittää että ei ole tehnyt mitään väärää. Eräs Kuopion kisan kovista on esimerkiksi Sjundeå IF:n Thomas Sadvall, joka sijoittui 14:nneksi ajalla 1.12.15. Tämä Kyrsklätt IF:n kasvatti juoksi 21 vuotta sitten, vuonna 1991, silloin 16-vuotiaana 800 metriä aikaan 1.58.11. Silloin sillä heltisi 16-vuotiaiden SM-kisoissa viides tila. Vuotta myöhemmin vuonna 1992, 17 vuoden ikään varttuneena, hän tekaisi silloisella mielimatkallaan, kahden ratakierroksen kierrossa aika mukavan oloisen tuloksen, 1.55.30. Nykyään mies on täydessä maratonkeskittyneisyydessä.
Naisten kilvan Kuopiossa vei nimiinsä Oulun Pyrinnön Elina Lindgren ajalla 1.18.53. Se ei ole lähellekään Lindgrenin rekordi, mutta mestaruus on aina mestaruus, vain mestaruus, eikä mikään muu kuin mestaruus, puhumattakaan mestaruudesta, vain mestaruudesta, eikä mistään muusta kuin mestaruudesta. Lindgren voitti aika selvästi mestaruuden, vain mestaruuden, eikä minkään muun kuin mestaruuden, puhumattakaan mestaruudesta, vain mestaruudesta, eikä mistään muusta kuin mestaruudesta. Tästä kertoo se, että hopealle sijoittuneen IF Ålandin Johanna Kahlrothin aika oli 1.20.02. Mahtoiko Kahlrothia korpea niukka päällitys? Tuskinpa vain, sillä aika harva maamme väestöstä on niin kova, että sijoittuu lajien kuninkaassa, kestävyysjuoksussa, Suomen mestaruusmitaleille. Pronssisen mitskun kotiinsa kuljetettavaksi sai Viipurin Urheilijain Nina Chydenius 1.21.38 kuluttua laukauksisesta lähdöstä. Neljäs oli jo monennenkin kilpansa kestävyyspitoisessa juoksussa kilvoitellut KU 58:n Sanna Kullberg ajalla 1.21.57. Tällä juoksulla hän kukisti Rovaniemen Roadrunnersin Anni (1.22.09) ja Elli Hemmingin (1.22.18) niukasti, mutta kuintenkin selvästi. Kaikki heistä, samoin kuin muista maaliin juosseista olivat kovia kuin kenguru kolmiloikassa.
Mitenkä sitten kävi Kuopiossa junioristen orien 10 kilometrillä? Kävipä siinä siten, että voiton vei Lahden Ahkeran Ossi Kekki ajalla 31.54. Hän himoaa kesällä kovaa tulosta 1500 metrillä kuin asianajaja lakikirjaa. Toiseksi ajalla 32.01 tulleesta Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesasesta voidaa sanoa, että hän inhosi kulkemattomuutta kuin sheriffi muukalaista, minkä vuoksi hän ei kärsinyt kulkemattomuudesta. Pronssia sai Turun Urheiluliittoa edustava Henrik Goesch 32.30 kuluttua juoksijain liikkeelle laittamisesta. Hän himoaa menestystä triathlonissa kuin palomies vesiletkua.
Junioristen naisten 10 kilometrillä kävi niin, että voiton vei Nummen Kipinän Meri Rantanen tuloksella 36.14. Viime kaudella maamme juniorisarjaa hallinnut ja Euroopan tasollakin maanosan kärkeä ahdistellut Rantanen ei kuitenkaan saanut voittoa helpolla, sillä kestävyysjuoksussa mikään ei tule koskaan helpolla, toisin kuin peleissä ja leikeissä sekä moottoteiden kamppailussa toisia moottoreita vastaan. Lisäksi Rantasta ahdisti lähes maaliselle linjalle saakka Karhulan katajaisten Oona Kettunen. Hän näet käytti kilpaan aikaa 36.18. Sen sijaan kolmanneksi sijoittunut Jalasjärven Jalaksen Sanni Massinen joutui antautumaan enemmän kärkiselle kaksikolle, sillä hän juoksi maaliin ajassa 37.27. Joka tapauksessa hän on SM-mitalisti, eikä kukaan voi muuta väittää.
17-vuotiain nuorison saadessa elämänsä keväässä suoritetun SM-maantiekilvan päätökseen, tulostaululta voitiin lukea, että poikien mittelön oli ratkaissut voitokseen Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki 34.26 kuluttua pyssyn puhumisesta. Hän himoaa tuloksia kuin timpuri pattinkia. Hopeaa itsensä ja kotikenttänsä iloksi sai Kuopion Reippaan Samu Mikkonen ajalla 34.37. Hän on aika reipas sälli. Pronssia kotoonsa kantoi Lempäälän Kisan Markus Kyrölä. Hän laukkasiloikkasi reitin päätökseensä ajassa 35.01.
Tyttöjen kammoittelussa parhaaksi osoitteutui käytännössä kotikentällään juossut Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen. Hän piti 40 minuutia totaalisen pilkkanaan juostessaan 38.49. Sen sijaan hopeaa saanut Espoon Tapioiden Taika Nummi ei aivan ennättänyt maalisen linjan ylle ennen kuin kello päällitti 40 minuuttia, mutta väliäkö tuolla kun kouraan lyötiin silveristä metallia kilvan päätteeksi. Pronssille sijoittui Karhulan Katajaisten Minttu Hukka, käyttäen kymmeneen kilometriin 40 minuuttia ja siihen vielä 22 sekuntia päälle.
Niin oli SM-maantiejuoksut juostu. Seuraavaksi SM-karavaani suuntaa kohti Pudasjärveä, jossa kilpaillaan maastossa tapahtuvan juoksun Suomen mestaruuksista 13.5. Toki siellä mitellään myös muista sijoituksista kuin mestaruuksista, sillä yksi vain voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa. No, toki kolmekin voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa, sillä joukkuekilpailuissa kammoiltellaan mestaruuksista niin ikään, joten siinä kultaista metallia lätkitään aina kolmen kestävyysjuoksulle sydämensä menettäneen raaston tai raastottaren kouraan kerrallaan. [raasto.com]
Hopeaa Kuopiossa juoksi Jyväskyläin Kenttäurheilijain Miika Takala ajalla 1.07.06. Kesällä Takala tavoittelee puolen tunnin alitusta ratakympiltä kuin yritysjohtaja henkilöstövähennyksiä. Pronssisen lätkän HKV:n logolla koristettujen tuulihousujensa taskuun sai tunkea Aki Nummela. Hän latoi 21,1 km noin 3.15 kilometriä kohden. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että puolimaratonfanit näkivät hänet maalisen linjan yllä 1.08.23 kuluttua lähtölaukauksesta. Olisiko asian laita niin, että Nummela himoaa kesällä tulosta 3000 metrin esteissä kuin poliisi nahkasaappaita? Valitettavasti kilvan viimeinen yhden tunnin ja kymmenen minuutin alittaja oli KU 58:n Tommi Hytönen. Hän käytti puolikkaaseen martyyn aikaa 1.09.23. Hänen tuloksensa on kuitenkin kelpoinen kuin laki pykälässä.
Puolimaratonfanit raapivat päätään mietteliäästi pohtien päissänsä kysymystä siitä, ketkä olivat kilvassa viides ja kuudes. No, he olivat Turun Urheilullisen liiton edustajat, mutta Liedon Parman kasvatit, nitrolla tankatun juoksumaton kaltaisesti jauhaneet Jukka (1.10.17) ja Jaakko (1.10.22) Kero. Veljekset olivat tälläkin kertaa vahvoja kuin porot. On muistettava miesten esiintyneen SM-maantiellä jo 1990-luvun alkupuoleleta lähtien. Radoilla he ovat esiintyneet vieläkin kauemmin kuin SM-maantiellä. Älköön kukaan unohtako esimerkiksi Jaakon Suomen mestaruutta 16-vuotiaiden poikien 4 x 800 metrillä vuodelta 1988 Kokkolan SM-viesteissä tai Jukan 16-vuotiaiden poikien SM-maastojen kahdeksatta sijaa vuodelta 1989 Lapinlahden SM-maastoissa. Uransa kuluessa pojat ovat juoseet seuralleen niin paljon SM-mitaleita ja -pisteitä, että sitä on ihmisjärjen vaikea käsittää. Näitä kavereita on seuransa syytä totta vieköön arvostaa.
Kestävyysjuoksumme kannalta olisi ollut verratonta, jos 1.10-alittaja olisi ollut Kuopion kilvassa suurempi lukumäärä kuin oli, mutta toki on otettava huomioon, että kaikki Kopiossa maaliin juosseet ovat 9999999999 x kovempia urheilijoita kuin yksikään pelien ja leikkien harrastaja tai moottorin ulvottaja, puhumattakaan viheriöllä palloa reikään tökkijöistä. Jos joku väittää, että näin ei ole, hän on väärässä kuin rahoja kymmeniä tuhansia euroja roistomaisilta liikemiehiltä vastaan ottanut poliitikko, joka väittää että ei ole tehnyt mitään väärää. Eräs Kuopion kisan kovista on esimerkiksi Sjundeå IF:n Thomas Sadvall, joka sijoittui 14:nneksi ajalla 1.12.15. Tämä Kyrsklätt IF:n kasvatti juoksi 21 vuotta sitten, vuonna 1991, silloin 16-vuotiaana 800 metriä aikaan 1.58.11. Silloin sillä heltisi 16-vuotiaiden SM-kisoissa viides tila. Vuotta myöhemmin vuonna 1992, 17 vuoden ikään varttuneena, hän tekaisi silloisella mielimatkallaan, kahden ratakierroksen kierrossa aika mukavan oloisen tuloksen, 1.55.30. Nykyään mies on täydessä maratonkeskittyneisyydessä.
Naisten kilvan Kuopiossa vei nimiinsä Oulun Pyrinnön Elina Lindgren ajalla 1.18.53. Se ei ole lähellekään Lindgrenin rekordi, mutta mestaruus on aina mestaruus, vain mestaruus, eikä mikään muu kuin mestaruus, puhumattakaan mestaruudesta, vain mestaruudesta, eikä mistään muusta kuin mestaruudesta. Lindgren voitti aika selvästi mestaruuden, vain mestaruuden, eikä minkään muun kuin mestaruuden, puhumattakaan mestaruudesta, vain mestaruudesta, eikä mistään muusta kuin mestaruudesta. Tästä kertoo se, että hopealle sijoittuneen IF Ålandin Johanna Kahlrothin aika oli 1.20.02. Mahtoiko Kahlrothia korpea niukka päällitys? Tuskinpa vain, sillä aika harva maamme väestöstä on niin kova, että sijoittuu lajien kuninkaassa, kestävyysjuoksussa, Suomen mestaruusmitaleille. Pronssisen mitskun kotiinsa kuljetettavaksi sai Viipurin Urheilijain Nina Chydenius 1.21.38 kuluttua laukauksisesta lähdöstä. Neljäs oli jo monennenkin kilpansa kestävyyspitoisessa juoksussa kilvoitellut KU 58:n Sanna Kullberg ajalla 1.21.57. Tällä juoksulla hän kukisti Rovaniemen Roadrunnersin Anni (1.22.09) ja Elli Hemmingin (1.22.18) niukasti, mutta kuintenkin selvästi. Kaikki heistä, samoin kuin muista maaliin juosseista olivat kovia kuin kenguru kolmiloikassa.
Mitenkä sitten kävi Kuopiossa junioristen orien 10 kilometrillä? Kävipä siinä siten, että voiton vei Lahden Ahkeran Ossi Kekki ajalla 31.54. Hän himoaa kesällä kovaa tulosta 1500 metrillä kuin asianajaja lakikirjaa. Toiseksi ajalla 32.01 tulleesta Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesasesta voidaa sanoa, että hän inhosi kulkemattomuutta kuin sheriffi muukalaista, minkä vuoksi hän ei kärsinyt kulkemattomuudesta. Pronssia sai Turun Urheiluliittoa edustava Henrik Goesch 32.30 kuluttua juoksijain liikkeelle laittamisesta. Hän himoaa menestystä triathlonissa kuin palomies vesiletkua.
Junioristen naisten 10 kilometrillä kävi niin, että voiton vei Nummen Kipinän Meri Rantanen tuloksella 36.14. Viime kaudella maamme juniorisarjaa hallinnut ja Euroopan tasollakin maanosan kärkeä ahdistellut Rantanen ei kuitenkaan saanut voittoa helpolla, sillä kestävyysjuoksussa mikään ei tule koskaan helpolla, toisin kuin peleissä ja leikeissä sekä moottoteiden kamppailussa toisia moottoreita vastaan. Lisäksi Rantasta ahdisti lähes maaliselle linjalle saakka Karhulan katajaisten Oona Kettunen. Hän näet käytti kilpaan aikaa 36.18. Sen sijaan kolmanneksi sijoittunut Jalasjärven Jalaksen Sanni Massinen joutui antautumaan enemmän kärkiselle kaksikolle, sillä hän juoksi maaliin ajassa 37.27. Joka tapauksessa hän on SM-mitalisti, eikä kukaan voi muuta väittää.
17-vuotiain nuorison saadessa elämänsä keväässä suoritetun SM-maantiekilvan päätökseen, tulostaululta voitiin lukea, että poikien mittelön oli ratkaissut voitokseen Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki 34.26 kuluttua pyssyn puhumisesta. Hän himoaa tuloksia kuin timpuri pattinkia. Hopeaa itsensä ja kotikenttänsä iloksi sai Kuopion Reippaan Samu Mikkonen ajalla 34.37. Hän on aika reipas sälli. Pronssia kotoonsa kantoi Lempäälän Kisan Markus Kyrölä. Hän laukkasiloikkasi reitin päätökseensä ajassa 35.01.
Tyttöjen kammoittelussa parhaaksi osoitteutui käytännössä kotikentällään juossut Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen. Hän piti 40 minuutia totaalisen pilkkanaan juostessaan 38.49. Sen sijaan hopeaa saanut Espoon Tapioiden Taika Nummi ei aivan ennättänyt maalisen linjan ylle ennen kuin kello päällitti 40 minuuttia, mutta väliäkö tuolla kun kouraan lyötiin silveristä metallia kilvan päätteeksi. Pronssille sijoittui Karhulan Katajaisten Minttu Hukka, käyttäen kymmeneen kilometriin 40 minuuttia ja siihen vielä 22 sekuntia päälle.
Niin oli SM-maantiejuoksut juostu. Seuraavaksi SM-karavaani suuntaa kohti Pudasjärveä, jossa kilpaillaan maastossa tapahtuvan juoksun Suomen mestaruuksista 13.5. Toki siellä mitellään myös muista sijoituksista kuin mestaruuksista, sillä yksi vain voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa. No, toki kolmekin voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa, sillä joukkuekilpailuissa kammoiltellaan mestaruuksista niin ikään, joten siinä kultaista metallia lätkitään aina kolmen kestävyysjuoksulle sydämensä menettäneen raaston tai raastottaren kouraan kerrallaan. [raasto.com]
torstai 19. huhtikuuta 2012
Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 2 – Voiko maratonluottoa olla ilman maratonkeskittyneisyyttä?
Edellisessä maratonfilosofian osassa kävi ilmi, että maratonkeskittyneisyys on tärkeintä oman maratonsuorituskyvyn täydellisen hyödyntämisen kannalta. Paitsi että maratonkeskittyneisyys valmistaa kehoa ja mieltä maratonia varten, se myös kumoaa kaikkien muiden matkojen paitsi maratonin pelkääväisyyden. Maratonpelkääväisyyden torjunnassakin sillä on tärkeä merkitys, vaikkakaan edes täysi maratonkeskittyneisyys ei välttämättä poista kokonaan maratonpelkääväisyyttä.
Maratonkeskittyneisyyden maratonpelkääväisyyttä ehkäisevä vaikutus perustuu siihen, että maratonkeskittyneisyydellä on taipumus lisätä maratonluottoa, mikä puolestaan on maratonpelkääväisyyden vihollinen. Toisin sanoen, mitä enemmän henkilöllä on maratonluottoa, sitä vähemmän hänellä on maratonpelkääväisyyttä. Asia voidaan ilmaista myös niin päin, että mitä enemmän henkilö on maratonpelkääväisyydessä, sitä vähemmän hänellä on maratonluottoa.
Tämän perusteella maratonluoton luulisi siis olevan pelkästään maratonsuoritusta edistävä asia. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Maratonluotolla voi olla ainakin kahdessa tapauksessa myös maratonsuoritukselle haitallinen vaikutus. Ensinnäkin, mikäli maratonluotto pohjautuu valheelliselle perustalle, siitä on juoksijalle haittaa. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun juoksija on valmistautunut maratonille ilman maratonkeskittyneisyyttä ja luulee maratonin kulkevan tuosta vain esimerkiksi ratakauden jälkeisellä lyhyellä maratonharjoittelujaksolla tai jopa ilman maratonharjoittelujaksoa. On myös tilanteita, joissa juoksija luulee olleensa maratonkeskittyneisyydessä, vaikka hänen toimintansa on tosiasiassa ollut kaikkea muuta, esimerkiksi kilpailemista joka viikonloppu usean viikon ajan ennen maratonia. Tällainen toiminta saattaa toki lisätä maratonluottoa, mutta maratonkeskittyneisyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Maratonkeskittyneisyyden valheellisesta perustasta on lukuisia muitakin esimerkkejä, joita ei tässä ruveta tarkemmin käsittelemään. Niitä tullaan käsittelemään yksityiskohtaisemmin raasto.comin maratonkeskittyneisyyden oppikirjassa, mikäli sellainen joskus ilmestyy.
Toinen tapaus, jossa maratonluotolla voi olla maratonsuoritukselle haitallinen vaikutus, on kyseessä silloin, jos maratonluottoa on liikaa. Tapissaan olevalla maratonluotolla on näet taipumus aiheuttaa maratontakkiaukisuutta, eli maratonnöyryyden katoamista. Jos maratonille lähtee 100 prosenttisen varmana siitä, että nyt tulee kova tulos tai oma ennätys, tuloksena on yleensä maratonwaterloo. Tämä puolestaan johtuu siitä, että tapissaan olevalla maratonluotolla on taipumus murentaa maratonkeskittyneisyyttä. Mikä kavalinta, tätä ylenpalttisen maratonluoton aiheuttamaa maratonkeskittyneisyyden katoamista ei välttämättä huomaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Maratonluotto on tietysti tärkeää maratonille lähdettäessä jo pelkästään maratonpelkääväisyyden ehkäisijänä, mutta luottoa on oltava sopivassa määriin, ei liikaa. Ehkä optimaalisena tasona voidaan pitää 75-80 prosentin maratonluottoa. Tämä on toki maratonpiireissä jossain määrin kiistanalainen asia ja pitkälti yksilöstä riippuvainen. On olemassa myös maratonkoulukunta, jonka mielestä maratonluoton on oltava tapissaan parhaan mahdollisen maratontuloksen aikaansaamiseksi, eikä juoksijalla voi koskaan olla liikaa maratonluottoa. Joka tapauksessa maratonluottoa voi siis olla ilman maratonkeskittyneisyyttäkin, sillä maratonluotto voi pohjautua maratonpilvilinnoille, ilman maratonkeskittyneisyyden aikaansaamaa armottoman raakaa faktaa.
[Z]
Maratonkeskittyneisyyden maratonpelkääväisyyttä ehkäisevä vaikutus perustuu siihen, että maratonkeskittyneisyydellä on taipumus lisätä maratonluottoa, mikä puolestaan on maratonpelkääväisyyden vihollinen. Toisin sanoen, mitä enemmän henkilöllä on maratonluottoa, sitä vähemmän hänellä on maratonpelkääväisyyttä. Asia voidaan ilmaista myös niin päin, että mitä enemmän henkilö on maratonpelkääväisyydessä, sitä vähemmän hänellä on maratonluottoa.
Tämän perusteella maratonluoton luulisi siis olevan pelkästään maratonsuoritusta edistävä asia. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Maratonluotolla voi olla ainakin kahdessa tapauksessa myös maratonsuoritukselle haitallinen vaikutus. Ensinnäkin, mikäli maratonluotto pohjautuu valheelliselle perustalle, siitä on juoksijalle haittaa. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun juoksija on valmistautunut maratonille ilman maratonkeskittyneisyyttä ja luulee maratonin kulkevan tuosta vain esimerkiksi ratakauden jälkeisellä lyhyellä maratonharjoittelujaksolla tai jopa ilman maratonharjoittelujaksoa. On myös tilanteita, joissa juoksija luulee olleensa maratonkeskittyneisyydessä, vaikka hänen toimintansa on tosiasiassa ollut kaikkea muuta, esimerkiksi kilpailemista joka viikonloppu usean viikon ajan ennen maratonia. Tällainen toiminta saattaa toki lisätä maratonluottoa, mutta maratonkeskittyneisyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Maratonkeskittyneisyyden valheellisesta perustasta on lukuisia muitakin esimerkkejä, joita ei tässä ruveta tarkemmin käsittelemään. Niitä tullaan käsittelemään yksityiskohtaisemmin raasto.comin maratonkeskittyneisyyden oppikirjassa, mikäli sellainen joskus ilmestyy.
Toinen tapaus, jossa maratonluotolla voi olla maratonsuoritukselle haitallinen vaikutus, on kyseessä silloin, jos maratonluottoa on liikaa. Tapissaan olevalla maratonluotolla on näet taipumus aiheuttaa maratontakkiaukisuutta, eli maratonnöyryyden katoamista. Jos maratonille lähtee 100 prosenttisen varmana siitä, että nyt tulee kova tulos tai oma ennätys, tuloksena on yleensä maratonwaterloo. Tämä puolestaan johtuu siitä, että tapissaan olevalla maratonluotolla on taipumus murentaa maratonkeskittyneisyyttä. Mikä kavalinta, tätä ylenpalttisen maratonluoton aiheuttamaa maratonkeskittyneisyyden katoamista ei välttämättä huomaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Maratonluotto on tietysti tärkeää maratonille lähdettäessä jo pelkästään maratonpelkääväisyyden ehkäisijänä, mutta luottoa on oltava sopivassa määriin, ei liikaa. Ehkä optimaalisena tasona voidaan pitää 75-80 prosentin maratonluottoa. Tämä on toki maratonpiireissä jossain määrin kiistanalainen asia ja pitkälti yksilöstä riippuvainen. On olemassa myös maratonkoulukunta, jonka mielestä maratonluoton on oltava tapissaan parhaan mahdollisen maratontuloksen aikaansaamiseksi, eikä juoksijalla voi koskaan olla liikaa maratonluottoa. Joka tapauksessa maratonluottoa voi siis olla ilman maratonkeskittyneisyyttäkin, sillä maratonluotto voi pohjautua maratonpilvilinnoille, ilman maratonkeskittyneisyyden aikaansaamaa armottoman raakaa faktaa.
[Z]
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Juoksijat vireessä Rotterdamissa kuin kerosiinilla tankattu Mosse
Sunnuntai 15.4. oli päivä, jolloin moni kaupunki oli päättänyt järjestää maratonin. Niinpä jotkut olivat maratonkeskittyneisyydessä kuin lakimies lexittyneisyydessä. Keskittykäämme kisaraportissamme Rotterdamiin, joka sijaitsee Hollannissa. Siellä ei ole mäen mäkeä, joten maan maratonreirit ovat tasaisempia kuin pöytä, mutta merellisestä sijainnistaan johtuen myös tuulelle alttiita. Tällä kertaa puhuri hönki myös Rotterdamissa maratoonareiden inhottavana seuralaisena. Se ei kuitenkaan estänyt Etiopian juoksijoita pistämätä pystyyn verratonta maratonshowta. Kävi nimittäin niin, että Yemane Adhane -niminen veikko , joka ilmeisesti tunnetaan maratonpiireissä paremmin nimellä Yemane Tsegay, jätti kilometri ennen maalia kansallisuustoverinsa, Getu Feleken ja voitti ajalla 2.04.48. Feleke pisteli 2.04.50.
Vielä 30 kilometrin puikolla kaksikko oli 12 sekuntia maailman ennätysvauhtia edellä ja 35 kilometrin vatkullakin tasoissa, mutta sitten "veljesten" harppa ei enää kyennyt syömään maantietä yhtä tuhoisasti, vaan edessä oli hiuksenhieno hyytyneisyys. Adhanen (eli Tsegayn) aika on tällä haavaa Etiopian toiseksi kovin tänä vuonna, joten se saattaa riittää maan olympialippuun Lontooseen. Heidän maan tilastokärkensä on Dubaissa tammikuussa 2.04.23 vispannut Yayele Abshero. Sen sijaan Feleken 2.04.50 on siinä ja siinä Lontoon suhteen, sillä Dubaissa Dino Sefir takoi saman 2.04.50 kuin Feleke nyt Rotterdamissa. Jos tilanne säilyy samanlaisena muiden kevätmaratonien jälkeenkin, niin kuinkakohan Etiopia ratkaiseen kolmannen miehen valinnan? Jos jompikumpi olisi juossut sekunnin kovempaa, niin valitsijoilla olisi helppo työ.
Monet odottivat, että Kenian Moses Mosop olisi kovin Rotterdamissa, mutta eipä ollut. Hän jäi etiopialaisten hurjasta vedätyksestä jo ennen 30 kilometrin viistaa ja oli jossain vaiheessa jo noin 20 sekuntia jäljessä, mutta saalisti lopussa naapurimaansa miehiä lakkaamattoman herpaantumattomasti. Se ei riittänyt kolmatta sijaa korkeammalle ajalla 2.05.03. Valitettavasti se saattaa tarkoittaa sitä, että Mosop ei mahdu maansa olympiajoukkueeseen Lontooseen, sillä niin hurjaa on maratonpeli maailman huipulla. Mosopin jälkeen tulikin suuri ero seuraavan mieheen, sillä Kenian Stephen Kibet sai 42 kilometriä ja 195 metriä päätökseen 2.08.05 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän olikin viimeinen maratonsälli, joka tällä kertaa alitti 2.10.
Kilvassa oli mukana myös suomalaisia, joista nopein oli Lahden Ahkeran Jussi Utriainen. Hän oli vedossa kuin reki ja tekaisi tuloksen 2.16.34, mikä tarkoittaa sitä, että Jussi sai pitkän tauon jälkeen maratononnistuneisuuden tuloksiselle taululle. Riittääkö tämä olympialaisen B-rajan alitus maamme olympiakomitealle, jää nähtäväksi. Suomen toiseksi paras rotterisessa damissa oli Sjundeå IF:n Mårten Boström ajalla 2.21.03. Koska miehen maratontavoitteet ovat selvästi kovemmat, se ei luultavasti aiheuta Boströmille maratononnellisuutta. Sen sijaan seuratoveri Lauri Lipiäisen 2.29.34 saataa aiheuttaa latelle onnellisuuden, olihan kyseessä miehen ensimmäinen 2.30 -rajan alittavaisuus. Ei ole siis liioiteltua väittää, että Lipiäinen jyräsi Rotterdamin kaduilla kuin riistäytynyt panssarivaunu.
Kukapa voitti Rotterdamin naisten kilvan? No, hänhän oli Etiopian Tiki Gelana maansa ennätyksellä 2.18.58. Gelana polki lopussa väsymättömästi kuin rumpali speedmetalkomppia. On päivänselvää, että hänen tuloksensa riittää näytöksi Etiopian olympiajoukkueeseen. Lontoossa hän onkin eräs suurimmista voittajasuosikkitarista. Tänä keväänä muuten jo kolme etiopialaisnaista on juossut maratonin alle 2.20, joten heidän olypiajoukkueensa on vauhdikas kuin hirttäytynyt kaasu.
Toiseksi Rotterdamissa tuli Italian Valeria Straneo kansansa ennätyksellä 2.23.43. Tuollainen juoksu teki Straneolle terää olympiavalintoja ajatellen, sillä hänen kotimaassaan on ylitarjontaa 2.25-2.26 -naisista kolmea olympialippua kohden. Kolmanneksi sijoittui Etiopian Merima Hasen tuloksella 2.25.48. Se on hyvää kansainvälistä huipputasoa, mutta ei alkuunkaan riittävän kova Etiopian olympiajoukkueeseen. Vielä neljänneksi sijoittunut Hollannin Miranda Boonstrakin alitti 2.30, sillä hänet tavoitettiin maalilinjan yltä 2.27.32 kuluttua lähtölaukauksesta. Tänä vuonna 40 vuoden ikäpaalun tavoittava Boonstra on tahkonnut 3000 metrin esteitä pienen ikänsä, joten on jo hänen aikakin ollut siirtyä todenteolla kestävyysurheilun ylivertaisen kuniinkuusmatkan pariin.
[iaaf.org, hevoskuuri.fi & raasto.com]
Vielä 30 kilometrin puikolla kaksikko oli 12 sekuntia maailman ennätysvauhtia edellä ja 35 kilometrin vatkullakin tasoissa, mutta sitten "veljesten" harppa ei enää kyennyt syömään maantietä yhtä tuhoisasti, vaan edessä oli hiuksenhieno hyytyneisyys. Adhanen (eli Tsegayn) aika on tällä haavaa Etiopian toiseksi kovin tänä vuonna, joten se saattaa riittää maan olympialippuun Lontooseen. Heidän maan tilastokärkensä on Dubaissa tammikuussa 2.04.23 vispannut Yayele Abshero. Sen sijaan Feleken 2.04.50 on siinä ja siinä Lontoon suhteen, sillä Dubaissa Dino Sefir takoi saman 2.04.50 kuin Feleke nyt Rotterdamissa. Jos tilanne säilyy samanlaisena muiden kevätmaratonien jälkeenkin, niin kuinkakohan Etiopia ratkaiseen kolmannen miehen valinnan? Jos jompikumpi olisi juossut sekunnin kovempaa, niin valitsijoilla olisi helppo työ.
Monet odottivat, että Kenian Moses Mosop olisi kovin Rotterdamissa, mutta eipä ollut. Hän jäi etiopialaisten hurjasta vedätyksestä jo ennen 30 kilometrin viistaa ja oli jossain vaiheessa jo noin 20 sekuntia jäljessä, mutta saalisti lopussa naapurimaansa miehiä lakkaamattoman herpaantumattomasti. Se ei riittänyt kolmatta sijaa korkeammalle ajalla 2.05.03. Valitettavasti se saattaa tarkoittaa sitä, että Mosop ei mahdu maansa olympiajoukkueeseen Lontooseen, sillä niin hurjaa on maratonpeli maailman huipulla. Mosopin jälkeen tulikin suuri ero seuraavan mieheen, sillä Kenian Stephen Kibet sai 42 kilometriä ja 195 metriä päätökseen 2.08.05 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän olikin viimeinen maratonsälli, joka tällä kertaa alitti 2.10.
Kilvassa oli mukana myös suomalaisia, joista nopein oli Lahden Ahkeran Jussi Utriainen. Hän oli vedossa kuin reki ja tekaisi tuloksen 2.16.34, mikä tarkoittaa sitä, että Jussi sai pitkän tauon jälkeen maratononnistuneisuuden tuloksiselle taululle. Riittääkö tämä olympialaisen B-rajan alitus maamme olympiakomitealle, jää nähtäväksi. Suomen toiseksi paras rotterisessa damissa oli Sjundeå IF:n Mårten Boström ajalla 2.21.03. Koska miehen maratontavoitteet ovat selvästi kovemmat, se ei luultavasti aiheuta Boströmille maratononnellisuutta. Sen sijaan seuratoveri Lauri Lipiäisen 2.29.34 saataa aiheuttaa latelle onnellisuuden, olihan kyseessä miehen ensimmäinen 2.30 -rajan alittavaisuus. Ei ole siis liioiteltua väittää, että Lipiäinen jyräsi Rotterdamin kaduilla kuin riistäytynyt panssarivaunu.
Kukapa voitti Rotterdamin naisten kilvan? No, hänhän oli Etiopian Tiki Gelana maansa ennätyksellä 2.18.58. Gelana polki lopussa väsymättömästi kuin rumpali speedmetalkomppia. On päivänselvää, että hänen tuloksensa riittää näytöksi Etiopian olympiajoukkueeseen. Lontoossa hän onkin eräs suurimmista voittajasuosikkitarista. Tänä keväänä muuten jo kolme etiopialaisnaista on juossut maratonin alle 2.20, joten heidän olypiajoukkueensa on vauhdikas kuin hirttäytynyt kaasu.
Toiseksi Rotterdamissa tuli Italian Valeria Straneo kansansa ennätyksellä 2.23.43. Tuollainen juoksu teki Straneolle terää olympiavalintoja ajatellen, sillä hänen kotimaassaan on ylitarjontaa 2.25-2.26 -naisista kolmea olympialippua kohden. Kolmanneksi sijoittui Etiopian Merima Hasen tuloksella 2.25.48. Se on hyvää kansainvälistä huipputasoa, mutta ei alkuunkaan riittävän kova Etiopian olympiajoukkueeseen. Vielä neljänneksi sijoittunut Hollannin Miranda Boonstrakin alitti 2.30, sillä hänet tavoitettiin maalilinjan yltä 2.27.32 kuluttua lähtölaukauksesta. Tänä vuonna 40 vuoden ikäpaalun tavoittava Boonstra on tahkonnut 3000 metrin esteitä pienen ikänsä, joten on jo hänen aikakin ollut siirtyä todenteolla kestävyysurheilun ylivertaisen kuniinkuusmatkan pariin.
[iaaf.org, hevoskuuri.fi & raasto.com]
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 1 - Kumoaako maratonkeskittyneisyys puolimaratonpelkääväisyyden?
Seuraavassa juttusarjassa käydään lyhyesti läpi maratonkeskittyneisyyden perusteita. Mikäli raasto.com julkaisee joskus erillisen maratonkeskittyneisyyden oppikirjan, asioita käydään silloin läpi perusteellisemmin.
Kuten aiemmin on käynyt ilmi, maratonkeskittyneisyys eli oman maratonsuorituskyvyn mahdollisimman täydelliseen hyödyntämiseen keskittyvä työkalu voidaan jakaa 1) fyysiseen ja 2) psyykkiseen maratonkeskittyneisyyteen. Fyysinen maratonkeskittyneisyys tarkoittaa harjoitteluun ja kilpailemiseen liittyviä ratkaisuja, kuten vähintään puolen vuoden mittaisen harjoitus- ja kilpailuohjelman rakentamista tiettyä maratonia, vain tiettyä maratonia eikä mitään muuta kuin tiettyä maratonia silmällä pitäen. Harjoituksissa tähdätään ensisijaisesti maratonilla vaadittavien ominaisuuksien kehittämiseen. Tällöin esimerkiksi alimatkojen kilpailuihin ei tähdätä erikseen, vaan ne juostaan ainoastaan valmistautumisena maratonille. Siihen ne ovatkin hyviä, tosin sillä edellytyksellä, että niitä ei juosta liikaa.
Psyykkinen maratonkeskittyneisyys taas tarkoittaa henkistä asennoitumista maratonia kohtaan, jolloin millekään muille kilpailuille kuin maratonille ei anneta ajatuksissa tärkeydeltään minkäänlaista painoarvoa, vaikka maratonia lyhyempiä matkoja maratonille valmistautuessa tietty määrä juostaankin. Painoarvoa ei anneta myöskään muille epäoleellisille seikoille, vaan maratonkilpailu valitaan reitin nopeuden tai sen arvokilpailustatuksen, eikä esimerkiksi rahapalkintojen tai mahdollisimman halpojen kustannusten perusteella (tietenkin oman taloudellisen tilanteen huomioon ottaen). Niin ikään psyykkinen maratonkeskittyneisyys ilmenee mm. omaan suorituskykyyn nähden realistisen maratontaktiikan laatimisena ja yleisenä maratonammattimaisuutena, jossa kaikki asiat tehdään maratonia ajatellen niin hyvin kuin pystytään.
Edellä mainitusta seuraa se, että mikäli urheilija on täydessä maratonkeskittyneisyydessä, hänellä ei voi olla alimatkojen kilpailujen pelkääväisyyttä, koska ne eivät merkitse hänelle muuta kuin maratonille valmistautumista. Maratonkeskittyneisyyden omaava urheilija ei siis tunne puolimaratonpelkääväisyyttä, 10 000 metrin pelkääväisyyttä, 5000 metrin pelkääväisyyttä tai Kalevankisapelkääväisyyttä, koska hänen tavoitteensa on maratonilla, eikä suinkaan puolimaratonilla, 10 000 metrillä, 5000 metrillä tai Kalevan Kisoissa. Toisin sanoen, maratonkeskittyneisyys kumoaa kaikkien muiden matkojen, paitsi maratonin pelkääväisyyden. Ja, mikä tärkeintä, vaikka maratonkeskittyneisyys ei välttämättä takaa maratonpelkääväisyyden poissaoloa, on täysi maratonkeskittyneisyys kuitenkin toiseksi paras suoja maratonpelkääväisyyttä vastaan heti maratononnellisuuden jälkeen. Mitä täydellisempi maratonkeskittyneisyys, sen pienempi maratonpelkääväisyyden riski. Tai toisinpäin, mitä puutteellisempi maratonkeskittyneisyys, sen suurempi maratonpelkääväisyyden riski.
[Z]
Kuten aiemmin on käynyt ilmi, maratonkeskittyneisyys eli oman maratonsuorituskyvyn mahdollisimman täydelliseen hyödyntämiseen keskittyvä työkalu voidaan jakaa 1) fyysiseen ja 2) psyykkiseen maratonkeskittyneisyyteen. Fyysinen maratonkeskittyneisyys tarkoittaa harjoitteluun ja kilpailemiseen liittyviä ratkaisuja, kuten vähintään puolen vuoden mittaisen harjoitus- ja kilpailuohjelman rakentamista tiettyä maratonia, vain tiettyä maratonia eikä mitään muuta kuin tiettyä maratonia silmällä pitäen. Harjoituksissa tähdätään ensisijaisesti maratonilla vaadittavien ominaisuuksien kehittämiseen. Tällöin esimerkiksi alimatkojen kilpailuihin ei tähdätä erikseen, vaan ne juostaan ainoastaan valmistautumisena maratonille. Siihen ne ovatkin hyviä, tosin sillä edellytyksellä, että niitä ei juosta liikaa.
Psyykkinen maratonkeskittyneisyys taas tarkoittaa henkistä asennoitumista maratonia kohtaan, jolloin millekään muille kilpailuille kuin maratonille ei anneta ajatuksissa tärkeydeltään minkäänlaista painoarvoa, vaikka maratonia lyhyempiä matkoja maratonille valmistautuessa tietty määrä juostaankin. Painoarvoa ei anneta myöskään muille epäoleellisille seikoille, vaan maratonkilpailu valitaan reitin nopeuden tai sen arvokilpailustatuksen, eikä esimerkiksi rahapalkintojen tai mahdollisimman halpojen kustannusten perusteella (tietenkin oman taloudellisen tilanteen huomioon ottaen). Niin ikään psyykkinen maratonkeskittyneisyys ilmenee mm. omaan suorituskykyyn nähden realistisen maratontaktiikan laatimisena ja yleisenä maratonammattimaisuutena, jossa kaikki asiat tehdään maratonia ajatellen niin hyvin kuin pystytään.
Edellä mainitusta seuraa se, että mikäli urheilija on täydessä maratonkeskittyneisyydessä, hänellä ei voi olla alimatkojen kilpailujen pelkääväisyyttä, koska ne eivät merkitse hänelle muuta kuin maratonille valmistautumista. Maratonkeskittyneisyyden omaava urheilija ei siis tunne puolimaratonpelkääväisyyttä, 10 000 metrin pelkääväisyyttä, 5000 metrin pelkääväisyyttä tai Kalevankisapelkääväisyyttä, koska hänen tavoitteensa on maratonilla, eikä suinkaan puolimaratonilla, 10 000 metrillä, 5000 metrillä tai Kalevan Kisoissa. Toisin sanoen, maratonkeskittyneisyys kumoaa kaikkien muiden matkojen, paitsi maratonin pelkääväisyyden. Ja, mikä tärkeintä, vaikka maratonkeskittyneisyys ei välttämättä takaa maratonpelkääväisyyden poissaoloa, on täysi maratonkeskittyneisyys kuitenkin toiseksi paras suoja maratonpelkääväisyyttä vastaan heti maratononnellisuuden jälkeen. Mitä täydellisempi maratonkeskittyneisyys, sen pienempi maratonpelkääväisyyden riski. Tai toisinpäin, mitä puutteellisempi maratonkeskittyneisyys, sen suurempi maratonpelkääväisyyden riski.
[Z]
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Tuomas Jokinen takoi Stanfordissa kuin raivo timpuri
Maailman, Euroopan, Suomen ja Turun Weikkojen Tuomas Jokinen teki comebackin radoille 1,5 vuoden vammatauon jälkeen. Eikä miten tahansa tehnytkään, vaan potkussa kuin kavio. Kävi nimittäin niin, että USA:n Stanfordissa 25 ratakierroksen eli 10 000 metrin kilvoittelussa hän juoksi ajan 29.19.17. Sillä hän sijoittui yliopistomiehiä pullollaan olevassa B-erässä sijalle kahdeksan. Se on itsekin yliopistomiehenä Turun yliopistossa oppia kaaliinsa vettä täynnä olevan korkeushyppypatjan tavoin imevän Jokisen kaikkien aikojen toiseksi nopein kymppi. Kolme vuotta sitten hän kiersi rataa samassa paikassa kuin yritysjohtaja lakeja aikaan 29.11.05. Tällä kertaa B-erässä 36 miestä veti alle puolen tunnin.
Video kisasta.
Se on enemmän kuin A-erässä, jossa näin teki vain 29 miestä, tosin eipä siinä erässä miehiä ollutkaan kuin 30. A-erän voitti joten kuten valtavasta USA:n olympiakarsintamaratonpettymyksestään toipunut neljän vuoden takainen olympiamaratonin yhdeksänneksi nopein, Dathan Ritzenhein. Aika oli tosin Ritzin tasoille ringinkiertäjälle heikohko, 28.21.48. Se näet uupuu noin minuutin aikoinaan Coloradon yliopistossa oppia kuulaansa tankanneen, vain tankanneen, eikä mitään muuta kuin tankanneen Ritzin persoonallisesta rekordista. Kun olympiamaraton tällä haavaa menee todennäköisesti USA:n varamies Ritziltä sivu suun, hän varmaan himoaa kympillä USA:n olympiaedustusta kuin pomo hilloa.
Stanfordissa oli mukana myös Joensuun Katajan Jukka Keskisalo 5000 metrillä. Kuinka hänelle kävi? No, hän sijoittui A-erässä 25:nneksi ajalla 13.56.83. Voittajaksi nelisti Arizonan yliopiston Stephen Sambu ajalla 13.31.51. Irlannin Alistair Cragg oli kolmas 13.32.76 kuluttua lähtökaukauksesta. Pitkän linjan sahaaja ja jo vuonna 2004 vitosen olympiafinaalissa juossut Gragg varmaan himoaa taas olympiaedustusta kuin sihteeri reskontraa. A- ja B-erässä yhteensä 35 miestä alitti 14 minuutin rajan, joten on selvää, että jokainen heistä oli terässä kuin nitrolla tankattu moottorisaha, eikä kukaan hyytynyt kuin pomo piikkauksessa.
[rtspt.com & raasto.com]
Video kisasta.
Se on enemmän kuin A-erässä, jossa näin teki vain 29 miestä, tosin eipä siinä erässä miehiä ollutkaan kuin 30. A-erän voitti joten kuten valtavasta USA:n olympiakarsintamaratonpettymyksestään toipunut neljän vuoden takainen olympiamaratonin yhdeksänneksi nopein, Dathan Ritzenhein. Aika oli tosin Ritzin tasoille ringinkiertäjälle heikohko, 28.21.48. Se näet uupuu noin minuutin aikoinaan Coloradon yliopistossa oppia kuulaansa tankanneen, vain tankanneen, eikä mitään muuta kuin tankanneen Ritzin persoonallisesta rekordista. Kun olympiamaraton tällä haavaa menee todennäköisesti USA:n varamies Ritziltä sivu suun, hän varmaan himoaa kympillä USA:n olympiaedustusta kuin pomo hilloa.
Stanfordissa oli mukana myös Joensuun Katajan Jukka Keskisalo 5000 metrillä. Kuinka hänelle kävi? No, hän sijoittui A-erässä 25:nneksi ajalla 13.56.83. Voittajaksi nelisti Arizonan yliopiston Stephen Sambu ajalla 13.31.51. Irlannin Alistair Cragg oli kolmas 13.32.76 kuluttua lähtökaukauksesta. Pitkän linjan sahaaja ja jo vuonna 2004 vitosen olympiafinaalissa juossut Gragg varmaan himoaa taas olympiaedustusta kuin sihteeri reskontraa. A- ja B-erässä yhteensä 35 miestä alitti 14 minuutin rajan, joten on selvää, että jokainen heistä oli terässä kuin nitrolla tankattu moottorisaha, eikä kukaan hyytynyt kuin pomo piikkauksessa.
[rtspt.com & raasto.com]
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Hah-haa, mitä rallatusta Berliinin puolimartylla
Hui-hai, kun taas rallateltiin kestävyyspitoisessa kilvanjuoksussa viime viikkoisena loppuna. Tällä kertaa paikkana oli Berliini ja matkana puolikas marty. Voittoon siellä vilisti Kenian Denis Koech. Hän ohitti kilvassa kymmenen kilometrin viistan ajassa 28.26, mutta moinen loikkiminen alkoi tuntua hänestä tuota pikaa tylsältä ja paremman tekemisen puutteessa hän päätti lähteä hetkeä myöhemmin omille teilleen. Viimeiset 11,1 kilometriä hän oli liekeissä kuin tulitikulla sytytetty pieru, joten ei ollut ihme, että hän saavutti maalin ajassa 59.14. Koechin voitto oli kohtuullisen selvä, sillä toiseksi sijoittunut Kenian Wilson Kiprop hävisi hänelle sekunnin. Kipropin jääminen silveriselle metallille saattoi yllättää jotkut, onhan Kiprop maailman mestari, vain mestari, eikä mikään muu kuin mestari, puhumattakaan siitä, että hän on mestari, olematta muu kuin mestari. Entä kuka sai päättää kilpansa maalisen lijan ylitettyään seuraavaksi? No, eipä kukaan muukaan kuin kukapa muukaan kuin muukaan kukapa kuin Kenian Ezekiel Chebii. Hän juoksi 59.22.
Jos joku luuli, että mitalisen kolmikon lisäksi kukaan muu ei alittaisi tuntia, hän erehtyi kuin puoskari lääketieteessä, sillä neljänneksi sijoittunut Kenian Pius Kirop jaloiteli reitin läpi 2.48 min kilometriä kohden. Se tarkoitti sitä, että hänen loppuaikansa oli 59.25. Moisessa rallatuksessa oli se hyvä puoli, että se ei kerännyt Kiropin koneeseen turhia karstoja. Eikä siinä kaikki, vielä viidenneksi sijoittunut Kenian Paul Kipchumbakin ennätti maaliin ennen kuin kloku oli nakuttanut tunnin ajan. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hänen loppuaikansa oli 59.53. Hän oli siis kova kuin Sörkan kundi San Quentinissa. Myös neljä seuraavaa miestä, kaikki Kenian kansantasavallasta alittivat yhden tunnin ja yhden minuutin. Kansainväliset managerit varmaan himoavat jatkossa heidän juoksemaansa tuohta taskuihinsa kuin alkoholistit keittoa.
Myös Berliinin naisten kilvassa oli tasoltaan tasokkaan tasokas taso. Voittaja, Kenian Philes Ongori veteli puolimaratonin läpi muina naisina 3.15 / km, eli hänen ajoituksena maalissa oli 1.08.25. Hän huitoi loppusuoralla kuin täynnä pervitiiniä oleva kaukopartionaaras, joten ei ihme, että toiseksi sijoittunut Helah Kiprop, kotimaa Kenia joutui antautumaan aikaan 1.08.26. Toki hän oli kova kuin nilkkihallintoa vastustava rebel, mutta ei voinut mitään voittajalleen. Kolmanneksi sijoittui Kenian kansallisuuden omaava Caroline Chepkwony (1.08.36). Hän taipui kärkiselle kaksikolle lopussa tapahtuvassa kirissä kuin naula timpurittarelle. Muut puolimaratonnaaraat eivät alittaneet tunnin ja siihen vielä päälle lisäyn kymmen minuutin rajaa, mutta mainittakoon vielä Puolan Karolina Jarzynskan armoton luukutus aikaan 1.10.56. On täysin tarpeetonta mainitakaan, että hän himosi kovaa puolimaratonitulosta kuin terveydenhoitaja verenpainemittaria.
[berliner-halbmarathon.de, raasto.com]
Jos joku luuli, että mitalisen kolmikon lisäksi kukaan muu ei alittaisi tuntia, hän erehtyi kuin puoskari lääketieteessä, sillä neljänneksi sijoittunut Kenian Pius Kirop jaloiteli reitin läpi 2.48 min kilometriä kohden. Se tarkoitti sitä, että hänen loppuaikansa oli 59.25. Moisessa rallatuksessa oli se hyvä puoli, että se ei kerännyt Kiropin koneeseen turhia karstoja. Eikä siinä kaikki, vielä viidenneksi sijoittunut Kenian Paul Kipchumbakin ennätti maaliin ennen kuin kloku oli nakuttanut tunnin ajan. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hänen loppuaikansa oli 59.53. Hän oli siis kova kuin Sörkan kundi San Quentinissa. Myös neljä seuraavaa miestä, kaikki Kenian kansantasavallasta alittivat yhden tunnin ja yhden minuutin. Kansainväliset managerit varmaan himoavat jatkossa heidän juoksemaansa tuohta taskuihinsa kuin alkoholistit keittoa.
Myös Berliinin naisten kilvassa oli tasoltaan tasokkaan tasokas taso. Voittaja, Kenian Philes Ongori veteli puolimaratonin läpi muina naisina 3.15 / km, eli hänen ajoituksena maalissa oli 1.08.25. Hän huitoi loppusuoralla kuin täynnä pervitiiniä oleva kaukopartionaaras, joten ei ihme, että toiseksi sijoittunut Helah Kiprop, kotimaa Kenia joutui antautumaan aikaan 1.08.26. Toki hän oli kova kuin nilkkihallintoa vastustava rebel, mutta ei voinut mitään voittajalleen. Kolmanneksi sijoittui Kenian kansallisuuden omaava Caroline Chepkwony (1.08.36). Hän taipui kärkiselle kaksikolle lopussa tapahtuvassa kirissä kuin naula timpurittarelle. Muut puolimaratonnaaraat eivät alittaneet tunnin ja siihen vielä päälle lisäyn kymmen minuutin rajaa, mutta mainittakoon vielä Puolan Karolina Jarzynskan armoton luukutus aikaan 1.10.56. On täysin tarpeetonta mainitakaan, että hän himosi kovaa puolimaratonitulosta kuin terveydenhoitaja verenpainemittaria.
[berliner-halbmarathon.de, raasto.com]
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Peloton vauhtikone Antonio Leitao on poissa
Eräs raasto.comin toimituksen toimittaja Z:n idoleista, Portugalin Antonio Leitao siirtyi autuaammille juoksuradoille vain 51-vuotiaana. 5000 metrin spesialisti ja totaalisen armoton vetojuhta Leitao nousi huipulle vuonna 1982 22-vuotiaana juoksemalla 5000 metriä 13.07.70. Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrin finaalista vuodelta 1984, jossa portugalilaiset olivat päättäneet murskata vastustajansa hirveällä matkavauhdilla säpäleiksi. Ezequiel Canario veti ensimmäisen kilometrin 2.37.22, minkä jälkeen Leitao siirtyi kärkeen. Hän jauhoi keulassa kierros toisensa jälkeen (2000m 5.17.77, 3000m 7.59.24, 4000m 10.38.76) yhä harvenavan joukon peesatessa takana, kunnes viimeisen kierroksen lähtiessä Leitaon mukana oli enää kaksi miestä, Marokon pikajuna Said Aouita ja Sveitsin turboahdettu kello Markus Ryffel. Lopun välienselvittelyssä voittajaksi juoksi Aouita ajalla 13.05.59, hopeaa otti Ryffel (13.07.54) ja pronssia Leitao (13.09.20). Vaikka Leitaolta ei enää kiri lopussa irronnut hurjan vauhtisoolon jälkeen, hän juoksi kuitenkin viimeiset 800 metriä aikaan 1.58.9. Se oli varsin kelvollista kyytiä mieheltä alku- ja välierien jälkeen, viimeiset 4 kilometriä finaalissa keulassa raastaen. Se oli kova veto myös siihen nähden, että siihen aikaan 5000 metrin ME oli 13.00.41. Noin peloton vauhdinpito arvokisajuoksussa ei voinut olla vaikuttamatta kilpaa televisiosta seuranneeseen 10-vuotiaaseen raaston penikkaan.
Tuo 5000 metrin olympiapronssi jäi Leitaon ainoaksi arvometalliksi. Muutenkin hän taisi jäädä tuon ajan portugalilaisista juoksijoista puhuttaessa Carlos Lopesin, Fernando Mameden ja Rosa Motan varjoon. Muista miehen sijoituksista mainittakoon vuoden 1983 Helsingin MM-kisojen 10. tila (jossa hidasvauhtinen alku ei sopinut vauhtikone Leitaolle ollenkaan - sinäkin vuonna hän juoksi vitosen 13.14.13) ja vuoden 1986 EM-kisojen viides tila (jossa Leitao yritti kovaa vauhdinpitoa Los Angelesin tapaan, mutta ei ollut tarpeeksi kova). Vuoden 1986 jälkeen (5000m 13.15.18) jalat sanoivat yhteistyösopimuksen Leitaon kanssa irti ja raihnaisilla työkaluillaan hän juoksi vielä seuraavana vuonna mielimatkansa 13.23.66. Miehen ura kansainvälisellä huipulla päättyi ennen vuoden 1988 Soulin olympiakisoja.
Leitaon salaisuus 5000 metrillä oli hirveä matkanvauhdinsieto, jonka hän harjoituksissa hioi huippuunsa. Hän ei ollut erityisen nopea vitosen huippumieheksi (1500m 3.38.2), mutta vauhtikestoa löytyi (3000m 7.39.69). Tästä matkavauhtimaksimikestosta vastustajat saivat 12 ja puolen kierroksen koitoksessa kärsiä lakkaamattoman harpaantumattomasti. Raasto.comi toivottaa raastokone Leitaon läheisille voimia surun keskellä.
[raasto.com]
Tuo 5000 metrin olympiapronssi jäi Leitaon ainoaksi arvometalliksi. Muutenkin hän taisi jäädä tuon ajan portugalilaisista juoksijoista puhuttaessa Carlos Lopesin, Fernando Mameden ja Rosa Motan varjoon. Muista miehen sijoituksista mainittakoon vuoden 1983 Helsingin MM-kisojen 10. tila (jossa hidasvauhtinen alku ei sopinut vauhtikone Leitaolle ollenkaan - sinäkin vuonna hän juoksi vitosen 13.14.13) ja vuoden 1986 EM-kisojen viides tila (jossa Leitao yritti kovaa vauhdinpitoa Los Angelesin tapaan, mutta ei ollut tarpeeksi kova). Vuoden 1986 jälkeen (5000m 13.15.18) jalat sanoivat yhteistyösopimuksen Leitaon kanssa irti ja raihnaisilla työkaluillaan hän juoksi vielä seuraavana vuonna mielimatkansa 13.23.66. Miehen ura kansainvälisellä huipulla päättyi ennen vuoden 1988 Soulin olympiakisoja.
Leitaon salaisuus 5000 metrillä oli hirveä matkanvauhdinsieto, jonka hän harjoituksissa hioi huippuunsa. Hän ei ollut erityisen nopea vitosen huippumieheksi (1500m 3.38.2), mutta vauhtikestoa löytyi (3000m 7.39.69). Tästä matkavauhtimaksimikestosta vastustajat saivat 12 ja puolen kierroksen koitoksessa kärsiä lakkaamattoman harpaantumattomasti. Raasto.comi toivottaa raastokone Leitaon läheisille voimia surun keskellä.
[raasto.com]
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Seitsemän alle 2.08 Soulin maratonilla
Eteläkorealaiset ovat maratonhullua kansaa ja miksipä eivät olisi? Ovathan heidän maratonmiehensä voittaneet olympiakultaa vuosina 1936 (Kee Chung-Sohn), 1992 (Hwang Young-Cho), hopeaa vuonna 1996 (Lee Bong-Ju) ja pronssia vuonna 1936(Nam Sung Yong). Niinpä he laittoivat kunnolla paalua pöytään, jotta heidän pääkaupunkinsa Soulin maratonilla olisi kunnon rallatusta kehissä ja siellähän oli. Kävi nimittäin niin, että Kenian Wilson Loyanae oli tulessa kuin Molotovin coctail ja voitti 42 kilometrin ja siihen vielä päälle juostun 195 metrin kilvanjuoksun ajalla 2.05.37. On sanomattakin selvää, että se on Soulin maratonin reittiennätys. Loyanae oli kilvassa täysin piittaamaton tuskasta, mikä on mahdollista päätellä hänen väliajoistaan (5 km 14.56, 10 km 29.45, 15 km 44.46, 20 km 59.46, 25 km 1.14.46, 30 km 1.29.43, 35 km 1.45.14 ja 40 km 1.59.25). 35 kilometrin jälkeen vauhti siis kiihtyi huimasti ja lopun voittaja viiletti kuin tornado keskilännessä. Loyanale paransi aika lailla myös omaa ennätystään, joka ennen Soulin kilpaa oli 2.09.23.
Kukapa kilvassa tuli toiseksi? No, kukapa muu kuin Kenian James Kwambai ajalla 2.06.03. Hän ei tehnyt lähellekään omaa rekordiaan, sillä muutama vuosi sitten Rotterdamissa hän veti 2.04.27. Kwambai oli kuitenkin luultavasti kilvan jälkeen kohtalaisen tyytyväinen juoksuunsa, sillä pariin vuoteen maratoni ei ole ottanut häneltä oikein sujuakseen. Nyt kulkemattomuus oli poissa ja Kwambai sahasi maratonia halki, poikki ja pinoon kuin järkensä menettänyt metsuri.
Kolmantena maaliin ennätti Kenian kansalaisuutta tunnustava Eliud Kiptanui. 2.06.44 häneltä maratoniin kesti, mikä ei ole toissa vuonna 2.05.39 juoseen Kiptanuin oma rekordi, mutta kelpo veto kuitenkin maratonin maailmanmarkkinoilla. Loppukilometrit Kiptanui hakkasi kuin vailla kontrollia oleva timpuri.
Neljäntenä maalilinjan ylle vajosi herra nimeltään Philip Kimutai Sanga. Hänen kotomaansa on Kenia. Hän kulutti lähtölaukaukseta maaliin 2.06.51. Myöskään Sanga ei tehnyt omaa personaalista rekordiaan, sillä äijä on aiemmin leiponut 2.06.07. Joka tapauksessa hän höyläsi maratonia raivokkaasti kuin litran kahvia kitannut puuseppä.
Kilvan viides oli kenialainen veijari, nimeltään Felix Kipkemboi Keny tuoksella 2.07.31. Hänen juoksustaan ei voi olla muuta mieltä kuin että hän oli kova kuin Tex Willer kuulusteluissa. Keny teki myös oman ennätyksensä, sillä aiemmin hän oli juossut maratonin parhaimmillaan aikaan 2.07.36. "Huh-huh, onneksi en päällittänyt rekordia", kuulivat jotkut Kenyn puhisivan täydessä maratonrekordihelpottuneisuudessa.
Kuudentana maalisen linjan ylitti Charles Munyeki. Hänen passinsa kannessa lukee "Kenya". Mikä hänen aikansa muka oli? No, ei sen kummempi kuin 99999999999999999999999 kertaa pelejä ja leikkejä kovempi 2.07.41. Charles jäi aavistuksen rekordistaan, joka on Soulin kilvankin jälkeen 2.07.06. Joka tapauksessa hän oli Soulissa iskussa kuin dynamiittipötkö nuotiossa.
Jairus Ondora Chanchaima -niminen kaveri Kenian demokraattisesta tasavallasta hörppi maalissa urheilullista juomaa seuraavana. Moni maratonfani oli sitä mieltä, että poika on urheilullisen juomansa ansainnut. Jos juoksee maratonin läpi ajassa 2.07.43, niin jos ei mies voi sen jälkeen voi juoda urheilullista juomaa, niin koska sitten?
Kilvan kahdeksanneksi paras ei ollutkaan kenialainen. Ei suinkaan, vaan hänen kotimaansa on Eritrea. Kuka tahansa maratonsälli ei kyseessä ollutkaan, vaan jo vuonna 2008 maataan Pekingin olympiamaratonilla edistanut Yonas Kifle. Tällä kertaa hän laukkaloikkasi maratonin ajassa 2.08.51, mikä ei suinkaan ole miehen ennätys, mutta saattaa hyvinkin riittää näytöksi Eritrean olympiakomitealle Lontooseen. On selvää, että maratonin jälkeisillä päiväunilla Kifle alkoi haaveilemaan olympiamaratonista kuin poika naapurintytöstä. Muita kilvassa ei sitten alittanutkaan kahden tunnin ja kymmenen minuutin rajaa.
Soulin naisten kilvan voitto meni miesten tapaan itäiseen Afrikkaan. Maa oli kuitenkin eri, sillä voittaja Tadese Feyse tunnustaa Etiopian värejä. Hän juoksi maraisen tonin ajassa 2.23.26, joten jos joku sanoo hänen tulostaan waterlooksi, niin on väärässä kuin käyristetty vatupassi.
Etiopia sai kilvassa kaksoisvoiton, sillä toiseksi tuli Askale Tafa Magarsa. Hän juoksi 2.25.29, mikä on aika lailla perusveto hänen tasoisellaan maratonhipsuttarelle. Toki hän sahasi 42,195m kuin hallinnasta riistäytynyt metsäkone.
Kolmanneksi naaraiden maratonmittelössä tuli USA:n Serena Burla ajalla 2:28:27. Hän alitti ensimmäistä kertaa urallaan kahden tunnin ja siihen vielä päälle lisätyn 30 minuutin rajan. Häntä tosin varmaan korpesi hieman se, että hän ei aivan pystynyt laukkaamaan 42 kilometriä ja 195 metriä 3.30 minuuttia kilometriä kohden. No, todennäköisesti häntä ei kuitenkaan korvennut se yhtään, koska amerikkalaisena hän ei tiedä kilometreistä mitään, vaan laskee mailivauhtejaan into piukassa veisaamatta viis siitä, että suurimmassa osassa maapallon maista maileista ei tiedetä mitään, vaan lasketaan kilometrivauhteja into piukassa. Oli asia niin tai näin, jotkut maratofanit olivat kuulevinaan loppukilometreillä Burlan hengityksen vinkuvan kuin kapiaisen varusmiehille.
Kilvan viimeinen 2.30 alittaja oli isäntämaan edustaja Kim Sung Eun ajalla 2.29.53. Hän joutui kirimään 42 kilometrin paalulta maaliin hampaat irvessä, jotta ei tulisi päällitystä. On ilmeisen selvää, että koska päällitys oli noinkin lähellä, Sung Eun kieriskeli maalilinjan jälkeisessä kanveesissa hyvän tovin. Tämä on siinä mielessä sivuseikka, että kun nainen alittaa maratonilla 2.30 on selvää, että hän on karaistunut kuin auringonpalvoja Barentsinmerellä.
[iaaf.org & raasto.com]
Kukapa kilvassa tuli toiseksi? No, kukapa muu kuin Kenian James Kwambai ajalla 2.06.03. Hän ei tehnyt lähellekään omaa rekordiaan, sillä muutama vuosi sitten Rotterdamissa hän veti 2.04.27. Kwambai oli kuitenkin luultavasti kilvan jälkeen kohtalaisen tyytyväinen juoksuunsa, sillä pariin vuoteen maratoni ei ole ottanut häneltä oikein sujuakseen. Nyt kulkemattomuus oli poissa ja Kwambai sahasi maratonia halki, poikki ja pinoon kuin järkensä menettänyt metsuri.
Kolmantena maaliin ennätti Kenian kansalaisuutta tunnustava Eliud Kiptanui. 2.06.44 häneltä maratoniin kesti, mikä ei ole toissa vuonna 2.05.39 juoseen Kiptanuin oma rekordi, mutta kelpo veto kuitenkin maratonin maailmanmarkkinoilla. Loppukilometrit Kiptanui hakkasi kuin vailla kontrollia oleva timpuri.
Neljäntenä maalilinjan ylle vajosi herra nimeltään Philip Kimutai Sanga. Hänen kotomaansa on Kenia. Hän kulutti lähtölaukaukseta maaliin 2.06.51. Myöskään Sanga ei tehnyt omaa personaalista rekordiaan, sillä äijä on aiemmin leiponut 2.06.07. Joka tapauksessa hän höyläsi maratonia raivokkaasti kuin litran kahvia kitannut puuseppä.
Kilvan viides oli kenialainen veijari, nimeltään Felix Kipkemboi Keny tuoksella 2.07.31. Hänen juoksustaan ei voi olla muuta mieltä kuin että hän oli kova kuin Tex Willer kuulusteluissa. Keny teki myös oman ennätyksensä, sillä aiemmin hän oli juossut maratonin parhaimmillaan aikaan 2.07.36. "Huh-huh, onneksi en päällittänyt rekordia", kuulivat jotkut Kenyn puhisivan täydessä maratonrekordihelpottuneisuudessa.
Kuudentana maalisen linjan ylitti Charles Munyeki. Hänen passinsa kannessa lukee "Kenya". Mikä hänen aikansa muka oli? No, ei sen kummempi kuin 99999999999999999999999 kertaa pelejä ja leikkejä kovempi 2.07.41. Charles jäi aavistuksen rekordistaan, joka on Soulin kilvankin jälkeen 2.07.06. Joka tapauksessa hän oli Soulissa iskussa kuin dynamiittipötkö nuotiossa.
Jairus Ondora Chanchaima -niminen kaveri Kenian demokraattisesta tasavallasta hörppi maalissa urheilullista juomaa seuraavana. Moni maratonfani oli sitä mieltä, että poika on urheilullisen juomansa ansainnut. Jos juoksee maratonin läpi ajassa 2.07.43, niin jos ei mies voi sen jälkeen voi juoda urheilullista juomaa, niin koska sitten?
Kilvan kahdeksanneksi paras ei ollutkaan kenialainen. Ei suinkaan, vaan hänen kotimaansa on Eritrea. Kuka tahansa maratonsälli ei kyseessä ollutkaan, vaan jo vuonna 2008 maataan Pekingin olympiamaratonilla edistanut Yonas Kifle. Tällä kertaa hän laukkaloikkasi maratonin ajassa 2.08.51, mikä ei suinkaan ole miehen ennätys, mutta saattaa hyvinkin riittää näytöksi Eritrean olympiakomitealle Lontooseen. On selvää, että maratonin jälkeisillä päiväunilla Kifle alkoi haaveilemaan olympiamaratonista kuin poika naapurintytöstä. Muita kilvassa ei sitten alittanutkaan kahden tunnin ja kymmenen minuutin rajaa.
Soulin naisten kilvan voitto meni miesten tapaan itäiseen Afrikkaan. Maa oli kuitenkin eri, sillä voittaja Tadese Feyse tunnustaa Etiopian värejä. Hän juoksi maraisen tonin ajassa 2.23.26, joten jos joku sanoo hänen tulostaan waterlooksi, niin on väärässä kuin käyristetty vatupassi.
Etiopia sai kilvassa kaksoisvoiton, sillä toiseksi tuli Askale Tafa Magarsa. Hän juoksi 2.25.29, mikä on aika lailla perusveto hänen tasoisellaan maratonhipsuttarelle. Toki hän sahasi 42,195m kuin hallinnasta riistäytynyt metsäkone.
Kolmanneksi naaraiden maratonmittelössä tuli USA:n Serena Burla ajalla 2:28:27. Hän alitti ensimmäistä kertaa urallaan kahden tunnin ja siihen vielä päälle lisätyn 30 minuutin rajan. Häntä tosin varmaan korpesi hieman se, että hän ei aivan pystynyt laukkaamaan 42 kilometriä ja 195 metriä 3.30 minuuttia kilometriä kohden. No, todennäköisesti häntä ei kuitenkaan korvennut se yhtään, koska amerikkalaisena hän ei tiedä kilometreistä mitään, vaan laskee mailivauhtejaan into piukassa veisaamatta viis siitä, että suurimmassa osassa maapallon maista maileista ei tiedetä mitään, vaan lasketaan kilometrivauhteja into piukassa. Oli asia niin tai näin, jotkut maratofanit olivat kuulevinaan loppukilometreillä Burlan hengityksen vinkuvan kuin kapiaisen varusmiehille.
Kilvan viimeinen 2.30 alittaja oli isäntämaan edustaja Kim Sung Eun ajalla 2.29.53. Hän joutui kirimään 42 kilometrin paalulta maaliin hampaat irvessä, jotta ei tulisi päällitystä. On ilmeisen selvää, että koska päällitys oli noinkin lähellä, Sung Eun kieriskeli maalilinjan jälkeisessä kanveesissa hyvän tovin. Tämä on siinä mielessä sivuseikka, että kun nainen alittaa maratonilla 2.30 on selvää, että hän on karaistunut kuin auringonpalvoja Barentsinmerellä.
[iaaf.org & raasto.com]
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
NYCin puolikas
Taas lasketeltiin puolimaratonin jaloa otatusta Manhattanilla Central Parkista Trumpin rannoille. Ratki riemukasta puuhaa. Kun stream tarjosi kuvaa niin oli matkaa jaljella enaa 1.5 km, ja siina vaiheessa Kenian letkea Peter Kirui ja Etiopian Deriba "Asphalt" Merga kampesivat rinta rinnan kohti maalivaatetta.
- "Mergalla painaa", tuumi Kirui kun han irtosi loppukiriin reippaalla askeleella.
Kirui ylitti maaliviivan alle tunnissa, 59:39 ja veti Mergan, 59:48, samaan klubiin. Kiruilla oli jo tanssi paalla kun Feyisa Lilesa (60:45) ja Wesley Korir (61:19) seka juuri ammattilaiseksi siirtynyt maastokone Sam Chelanga (61:19) saapuivat maaliin. Muuan Meb Keflezighi kavi hakemassa nopeutta (61:40) ja Dathan Riztenhein (61:52) laaketta tammikuiselle maratonpettymykselle.
Naisten kisassa Etiopian Firehiwot Dado taittoi USA:ssa viihtyvan Uuden-Seelannin Kim Smithin rullauksen aika lailla kisan lopputiimoilla ja rullasi maaliin ajassa 68:35. Smith kellotti 68:43 ja ehti tsekkailemaan Kara Goucherin (69:12) kulkua ihan vain hetken verran. Suomen Laura Markovaara lioitti entista ennatystaan Hudsonissa ja kirjaa sen nyt numeroin 1:16:46.
[nyrr.org]
- "Mergalla painaa", tuumi Kirui kun han irtosi loppukiriin reippaalla askeleella.
Kirui ylitti maaliviivan alle tunnissa, 59:39 ja veti Mergan, 59:48, samaan klubiin. Kiruilla oli jo tanssi paalla kun Feyisa Lilesa (60:45) ja Wesley Korir (61:19) seka juuri ammattilaiseksi siirtynyt maastokone Sam Chelanga (61:19) saapuivat maaliin. Muuan Meb Keflezighi kavi hakemassa nopeutta (61:40) ja Dathan Riztenhein (61:52) laaketta tammikuiselle maratonpettymykselle.
Naisten kisassa Etiopian Firehiwot Dado taittoi USA:ssa viihtyvan Uuden-Seelannin Kim Smithin rullauksen aika lailla kisan lopputiimoilla ja rullasi maaliin ajassa 68:35. Smith kellotti 68:43 ja ehti tsekkailemaan Kara Goucherin (69:12) kulkua ihan vain hetken verran. Suomen Laura Markovaara lioitti entista ennatystaan Hudsonissa ja kirjaa sen nyt numeroin 1:16:46.
[nyrr.org]
Juoksijat liekeissä Aktia-cupissa kuin nitrolla lämmitetty sauna
Kevään viimeinen Aktia-cup kipaisiin tuttuun tyyliin Vantaalla. Siellä oli tarjolla 10 kilometrin koetus sulalla tiellä. Voittajaksi juoksi Sjundeå IF:n vauhtikone Jarkko Hamberg ajalla 31.05. Hän oli vireessä kuin banjo. Tiukan vastuksen Hambergille antoi järjestävän seuran KU-58:n Tommi Hytönen tuloksella 31.14. Hän oli iskussa kuin rantagigolo turistirysässä. Pronssia tuulihousujensa taskuun sai HKV:n mies Aki Nummela. Mikä hänen aikansa sitten oli? No, mikäpä muukaan kuin 31.31. Hän oli kova kuin viikon seissyt puuro.
Myös mitalikolmikon takana juostiin aikamoisella harpalla. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että neljänneksi sijoittui legendaarisen SaPu:n Julius Kiptoo ajalla 32.09. Hän oli lyönnissä kuin toimintasankari tappelufilmissä. Viidentenä maalisen linjan ylle 32.16 kuluttua lähtölaukauksesta vajosi henkilö, jolle vanhempansa antoivat nimeksi Martti Siikaluoma. Hän taitaa edustaa Kangasalan Kisaa. Hän oli kovempi kuin nahkakapinallinen kapakkatappelussa. Siitä ei kulunt kauaakaan, kun jo kuudentana maaliin saapunut Jaakko Leinonen, seura Ylikiimingin Nuijamiehet, vajosi kanveesiin. 32.20 häneltä siihen kesti. On päivänselvää, että Leinonen oli täynnä kestoa kuin bodaaja testoa.
Sjundeå IF:n toiseksi paras vallinneessa kilvassa oli itse Lipiäisen Late. Hän käytti aikaa 10 000 metriin 32.46. Se on osoitus siitä, että Lipiäinen on maantiellä kotonaan kuin metsuri korvessa. Kahdeksanneksi sijoittui VU:n oma poika Samuel Rautiainen. Hän takoi kuin sihteeri kirjoituskisassa, joten ei ole ihme, että hän piti 33 minuuttia pilkkanaan ajalla 32.54. Sitä piti pilkkanaan myös KU 58:n Jukka Salo tuoksellaan 32.56. Hänellä kulki kuin moottorisahalla risukossa. Kun Juha Järvelä sijoittui kymmenenneksi ajalla 33.10, se tarkoitti samalla sitä, että Sjundeå sai kolme miestä kymmenen parhaan joukkoon. Yhtä lailla se tarkoitti sitä, että Järvelä oli kovempi kuin metallia syövä rälläkkä. Myös seitsemän seuraavaa miestä alitti 34 minuuttia. Täten juoksu kulki heiltä kuin verenotto sairaanhoitajalta.
Kuinka sitten kävi naisten kilvassa? No, siellä KU 58:n maantiekonettaret Sari Juuti ja Sanna Kullberg ottivat kaksoisvoiton. 37.18 ja 37.38 heiltä siihen kului, joten he olivat kovempia kuin pakkasesta otetut marjat. Kolmannen sijan kesto CV:hensä sai ansioksi kirjoittaa KUU:n Tiina Puranen. Hän juoksi 38.07, eli hän oli kisassa kotonaan kuin tappajahai triathlonistiparvessa. Neljäs ja samalla viimeinen 39 minuutin alittaja oli JKU:n Katja Järvelä ajalla 38.41. Hän hakkasi maantietä kuin opettaja karttakeppiä. Seuraavat neljä naarasta alittivat kaikki 40 minuutin haamuisan rajan eli he vihasivat 40 minuutin päällitystä kuin rakennusmestari tasakattoa.
Niin oli Aktia-kappi juostu ja kohti kesää kulkevat elomme päivät. Päiväin pidentyessä juoksijat himoavat hyviä tuloksia kuin pyöräilijät satulaa, triathlonistit märkäpukua, sunnistajat suota tai palloilijat piirileikkejä.
[raasto.com]
Myös mitalikolmikon takana juostiin aikamoisella harpalla. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että neljänneksi sijoittui legendaarisen SaPu:n Julius Kiptoo ajalla 32.09. Hän oli lyönnissä kuin toimintasankari tappelufilmissä. Viidentenä maalisen linjan ylle 32.16 kuluttua lähtölaukauksesta vajosi henkilö, jolle vanhempansa antoivat nimeksi Martti Siikaluoma. Hän taitaa edustaa Kangasalan Kisaa. Hän oli kovempi kuin nahkakapinallinen kapakkatappelussa. Siitä ei kulunt kauaakaan, kun jo kuudentana maaliin saapunut Jaakko Leinonen, seura Ylikiimingin Nuijamiehet, vajosi kanveesiin. 32.20 häneltä siihen kesti. On päivänselvää, että Leinonen oli täynnä kestoa kuin bodaaja testoa.
Sjundeå IF:n toiseksi paras vallinneessa kilvassa oli itse Lipiäisen Late. Hän käytti aikaa 10 000 metriin 32.46. Se on osoitus siitä, että Lipiäinen on maantiellä kotonaan kuin metsuri korvessa. Kahdeksanneksi sijoittui VU:n oma poika Samuel Rautiainen. Hän takoi kuin sihteeri kirjoituskisassa, joten ei ole ihme, että hän piti 33 minuuttia pilkkanaan ajalla 32.54. Sitä piti pilkkanaan myös KU 58:n Jukka Salo tuoksellaan 32.56. Hänellä kulki kuin moottorisahalla risukossa. Kun Juha Järvelä sijoittui kymmenenneksi ajalla 33.10, se tarkoitti samalla sitä, että Sjundeå sai kolme miestä kymmenen parhaan joukkoon. Yhtä lailla se tarkoitti sitä, että Järvelä oli kovempi kuin metallia syövä rälläkkä. Myös seitsemän seuraavaa miestä alitti 34 minuuttia. Täten juoksu kulki heiltä kuin verenotto sairaanhoitajalta.
Kuinka sitten kävi naisten kilvassa? No, siellä KU 58:n maantiekonettaret Sari Juuti ja Sanna Kullberg ottivat kaksoisvoiton. 37.18 ja 37.38 heiltä siihen kului, joten he olivat kovempia kuin pakkasesta otetut marjat. Kolmannen sijan kesto CV:hensä sai ansioksi kirjoittaa KUU:n Tiina Puranen. Hän juoksi 38.07, eli hän oli kisassa kotonaan kuin tappajahai triathlonistiparvessa. Neljäs ja samalla viimeinen 39 minuutin alittaja oli JKU:n Katja Järvelä ajalla 38.41. Hän hakkasi maantietä kuin opettaja karttakeppiä. Seuraavat neljä naarasta alittivat kaikki 40 minuutin haamuisan rajan eli he vihasivat 40 minuutin päällitystä kuin rakennusmestari tasakattoa.
Niin oli Aktia-kappi juostu ja kohti kesää kulkevat elomme päivät. Päiväin pidentyessä juoksijat himoavat hyviä tuloksia kuin pyöräilijät satulaa, triathlonistit märkäpukua, sunnistajat suota tai palloilijat piirileikkejä.
[raasto.com]
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Japanin olympiamaratonjoukkue valittu
Japani sai viime sunnuntaina viimeisenkin olympiakarsintamaratoninsa suoritettua, joten maanantaina se julkisti olympiajoukkueensa Lontooseen suorassa tv-lähetyksessä koko kansakunnan katsoessa valintatilaisuutta kaamea jännitys vatsanpohjiaan kouristaen. Joukkue, jonka tuo läpeensä maratonhullu maa lähettää Lontooseen on seuraava:
Miehet
Arata Fujiwara (s. 1981). Kun Fujiwara veti Tokiossa 2.07.48 ja voitti muun muassa Haile Gebrselassien oli selvää, että olympiajoukkueesta häntä ei enää syrjäytettäisi. Fujiwara oli lähellä olympiavalintaa jo neljä vuotta sitten, kun hän laukkasi täydessä tuntemattomuudessa 2.08.40. Se, miten Fujiwara juoksee Lontoossa, on kaikille täydellinen arvoitus. Hän on nimittäin erittäin epätasainen maratoonari. Välillä kulkee hyvin (2.07.48 Tokio 2012, 2.08.40 Tokio 2008, 2.09.34 Ottawa 2010, 2.09.47 Fukuoka 2008), välillä taas ei mihinkään (2.38.37 Lake Biwa 2007, 2.31.06 Berliinin MM-maraton 2009, 2.29.21 Tokio 2011, 2.23.10 Chicago 2008, DNF New York 2010). Japanilaiset maratonfanit toivovat, että maratonkapinallinen Fujiwaralla (lähti firmansa maratontallista lätkimään itsenäiseksi maratonyrittäjäksi 2010) olisi Lontoossa hyvä päivä.
Ryo Yamamoto (s. 1984). Yamamoto oli Japanin miesten olympiakarsintamaratonien suurin yllättäjä, sillä ennen Lake Biwassa juoksemaansa 2.08.44:ää hänen paras tuloksensa maratonin saralla oli kolme vuotta aiemmin juostu 2.12.10. Fujiwaran tavoin myös Yamamoto on ollut lyhyellä maratonurallaan aika epätasainen kaveri, sillä esimerkiksi vuoden 2010 Tokion maratonilla hän käytti 42195 metriin aikaa 2.22.32, eikä myöskään vuoden 2011 Hokkaidossa juostu 2.16.49 aiheuttanut maratonfaneissa hurraahuutoja. "Kunpa Yamamotolla olisi Lontoossa kulku päällänsä", miettivät japanilaiset maratonfanit täynnä maratontoivoa.
Kentaro Nakamoto (s. 1982). Moni poika ja tyttö luuli Nakamoton pelin olevan olympiavalintaa ajatellen pelattu, kun edellä esitelty Yamamoto nelisti hänen ohitseen Lake Biwan karsintakilvan viimeisellä 400 metrillä. Niin luuli Nakamoto itsekin tullessaan maaliin murskattuna miehenä, täydessä maratonpettyneisyydessä ajalla 2.08.53. Kazuhiro Maeda oli näet juossut Tokiossa 2.08.38, jonka monet arvelivat olevan riittävän kova tulos joukkueeseen. Eipä ollut, vaan valitsijoiden vaakakupissa painoi aika lailla Nakamoton kymmenes sija Daegun MM-maratonilla, joka toki oli eräs näyttöpaikoista olympiaedustuksesta kilvoiteltaessa. Niin vaihtui Nakamoton pettyneisyys riemuksi olympiavalinnan johdosta. Japanin olympiakolmikosta Nakamoto on ylivoimaisesti varmin maratoonari, sillä hänen seitsemästä maratonistaan yksikään ei ole ollut totaalinen waterloo.
Niin siinä sitten kävi, että Tokiossa 2.08.38 juossut Kazuhiro Maeda ei päässyt edes varamieheksi, vaan sen tittelin otti haltuunsa Daegun MM-maratonin seitsemänneksi nopein, Hiroyuki Horibata (s. 1986). Sohin veljesten valmentaman Horibatan kohtaloksi koitui lievä kulkemattomuus Lake Biwan karsinnassa, jossa hän hyytyi 35 kilometrin jälkeen kärkijoukosta aikaan 2.10.05. Horibatan ennätykseen (2.09.25) nähden hänen vetäisynsä Daegun kostessa MM-pätsissä aikaan 2.11.52 oli tosi kova suoritus, minkä myös valitsijat panivat merkille varamiehen paikan arvoisesti.
Naiset
Ei ole yllätys, että Japanin naisten olympiajoukkueeseen valittiin karsinnoissa nopeinta vauhtia esittänyt Risa Shigetomo (s. 1987), joka veti Osakassa taululle 2.23.23. Nuori Shigetomo on maratoonarina kokematon, sillä Osakan juoksu oli vasta hänen toinen maratoninsa. Debyytillään hän oli kiskaissut Lontoossa ajan 2.31.28.
Sen sijaan Yoshimi Ozaki (s. 1981) on maratoonarina huomattavasti kokeneempi. Tämä vuoden 2009 MM-hopeamitalisti muistetaan ehkä parhaiten siitä, että tuossa MM-kisassa hän pudotti vahingossa täyden juomapullon kädestään 30 kilometrin paalulla, mutta onneksi Japanin huoltojoukoissa oli mukana 8.18-estemies Yoshitaka Iwamizu, joka juoksi Ozakin kiinni ennen juottoalueen loppumista. Ozaki varmisti paikkansa juoksemalla Nagoyan maratonilla 2.24.14. Hänen ennätyksensä on vuonna 2008 Tokiossa juostu 2.23.30. Ozakilla on urallaan kaksi maratonepäonnistumista, Daegun MM-kisojen 18. tila ajalla 2.32.31 ja vuoden 2010 Lontoon maratonin 2.32.26, mutta toisaalta hän on juossut lopuilla kuudella maratonillaan kaikilla alle 2.27 ja kahdella niistä alle 2.24.
Jos ei Shigetomon ja Ozakin valintoja voida pitää yllätyksenä, sitäkin suurempi yllätys on Ryoko Kizakin (s. 1985) valinta. Kizaki tosin voitti ensimmäisen kolmesta karsintakilvasta, Jokohaman naisten maratonin, mutta hänen aikansa siellä, 2.26.32, ei olisi millään uskonut olevan riittävä olympiavalintaa ajatellen. Sen alle nimittäin latoi Osakassa kaksi ja Nagoyassa peräti seitsemän japanitarta. Ilmeisesti Japanin valitsijat halusivat painottaa karsintakilvan voiton merkitystä kovempien aikojen sijaan. Kolme maratonia urallaan (kaikki alle 2.30) juossut Kizaki on melko kokematon maratoonaritar, mutta ainakaan hän ei ole tylsyttänyt konettaan jatkuvilla kantokuntoon vedetyillä maratonraastoilla.
Suuri yllätys maratonfaneille oli Daegun MM-maratonin viidenenksi parhaan, Yukiko Akaban (s. 1979) putoaminen varanaiseksi. Akaba tosin lievästi epäonnistui Nagoyan karsinnassa (2.26.08), mutta siltikin hänen aikansa oli siellä parempi kuin joukkueeseen valitun Kizakin. On myös muistettava, että Akaba on juossut urallaan kaksi kertaa alle 2.25 (ennätys vuoden 2011 Lontoosta 2.24.08) ja hänen nopeutensa (5000m 15.06, 10 000, 31.15, puolimaraton 1.08.11) on japanilaiseksi maratoonarittareksi harvinaista.
Tästä, kuten myös 2.24.28 ja 2.24.57 juosseiden Remi Nakazaton (kolmas Osakassa) ja Azusa Nojirin (kolmas Nagoyassa) pudottamisesta Kizakin sijaan käydään varmaan vielä Japanissa keskustelua. Jotkut varmaan kysyvät: miksi 2.26-maratoonari olisi parempi kuin 2.24-toonari tai MM-kisojen viidenneksi paras? Joka tapauksessa valinnat on tehty ja nyt alkavat joukkueeseen valitut keskittymään Lontooseen täydessä maratonkeskittyneisyydessä, toivottavasti koneessaan riittävästi maratonluottoa.
[japanrunningnews.blogspot.com, iaaf.org & raasto.com]
Miehet
Arata Fujiwara (s. 1981). Kun Fujiwara veti Tokiossa 2.07.48 ja voitti muun muassa Haile Gebrselassien oli selvää, että olympiajoukkueesta häntä ei enää syrjäytettäisi. Fujiwara oli lähellä olympiavalintaa jo neljä vuotta sitten, kun hän laukkasi täydessä tuntemattomuudessa 2.08.40. Se, miten Fujiwara juoksee Lontoossa, on kaikille täydellinen arvoitus. Hän on nimittäin erittäin epätasainen maratoonari. Välillä kulkee hyvin (2.07.48 Tokio 2012, 2.08.40 Tokio 2008, 2.09.34 Ottawa 2010, 2.09.47 Fukuoka 2008), välillä taas ei mihinkään (2.38.37 Lake Biwa 2007, 2.31.06 Berliinin MM-maraton 2009, 2.29.21 Tokio 2011, 2.23.10 Chicago 2008, DNF New York 2010). Japanilaiset maratonfanit toivovat, että maratonkapinallinen Fujiwaralla (lähti firmansa maratontallista lätkimään itsenäiseksi maratonyrittäjäksi 2010) olisi Lontoossa hyvä päivä.
Ryo Yamamoto (s. 1984). Yamamoto oli Japanin miesten olympiakarsintamaratonien suurin yllättäjä, sillä ennen Lake Biwassa juoksemaansa 2.08.44:ää hänen paras tuloksensa maratonin saralla oli kolme vuotta aiemmin juostu 2.12.10. Fujiwaran tavoin myös Yamamoto on ollut lyhyellä maratonurallaan aika epätasainen kaveri, sillä esimerkiksi vuoden 2010 Tokion maratonilla hän käytti 42195 metriin aikaa 2.22.32, eikä myöskään vuoden 2011 Hokkaidossa juostu 2.16.49 aiheuttanut maratonfaneissa hurraahuutoja. "Kunpa Yamamotolla olisi Lontoossa kulku päällänsä", miettivät japanilaiset maratonfanit täynnä maratontoivoa.
Kentaro Nakamoto (s. 1982). Moni poika ja tyttö luuli Nakamoton pelin olevan olympiavalintaa ajatellen pelattu, kun edellä esitelty Yamamoto nelisti hänen ohitseen Lake Biwan karsintakilvan viimeisellä 400 metrillä. Niin luuli Nakamoto itsekin tullessaan maaliin murskattuna miehenä, täydessä maratonpettyneisyydessä ajalla 2.08.53. Kazuhiro Maeda oli näet juossut Tokiossa 2.08.38, jonka monet arvelivat olevan riittävän kova tulos joukkueeseen. Eipä ollut, vaan valitsijoiden vaakakupissa painoi aika lailla Nakamoton kymmenes sija Daegun MM-maratonilla, joka toki oli eräs näyttöpaikoista olympiaedustuksesta kilvoiteltaessa. Niin vaihtui Nakamoton pettyneisyys riemuksi olympiavalinnan johdosta. Japanin olympiakolmikosta Nakamoto on ylivoimaisesti varmin maratoonari, sillä hänen seitsemästä maratonistaan yksikään ei ole ollut totaalinen waterloo.
Niin siinä sitten kävi, että Tokiossa 2.08.38 juossut Kazuhiro Maeda ei päässyt edes varamieheksi, vaan sen tittelin otti haltuunsa Daegun MM-maratonin seitsemänneksi nopein, Hiroyuki Horibata (s. 1986). Sohin veljesten valmentaman Horibatan kohtaloksi koitui lievä kulkemattomuus Lake Biwan karsinnassa, jossa hän hyytyi 35 kilometrin jälkeen kärkijoukosta aikaan 2.10.05. Horibatan ennätykseen (2.09.25) nähden hänen vetäisynsä Daegun kostessa MM-pätsissä aikaan 2.11.52 oli tosi kova suoritus, minkä myös valitsijat panivat merkille varamiehen paikan arvoisesti.
Naiset
Ei ole yllätys, että Japanin naisten olympiajoukkueeseen valittiin karsinnoissa nopeinta vauhtia esittänyt Risa Shigetomo (s. 1987), joka veti Osakassa taululle 2.23.23. Nuori Shigetomo on maratoonarina kokematon, sillä Osakan juoksu oli vasta hänen toinen maratoninsa. Debyytillään hän oli kiskaissut Lontoossa ajan 2.31.28.
Sen sijaan Yoshimi Ozaki (s. 1981) on maratoonarina huomattavasti kokeneempi. Tämä vuoden 2009 MM-hopeamitalisti muistetaan ehkä parhaiten siitä, että tuossa MM-kisassa hän pudotti vahingossa täyden juomapullon kädestään 30 kilometrin paalulla, mutta onneksi Japanin huoltojoukoissa oli mukana 8.18-estemies Yoshitaka Iwamizu, joka juoksi Ozakin kiinni ennen juottoalueen loppumista. Ozaki varmisti paikkansa juoksemalla Nagoyan maratonilla 2.24.14. Hänen ennätyksensä on vuonna 2008 Tokiossa juostu 2.23.30. Ozakilla on urallaan kaksi maratonepäonnistumista, Daegun MM-kisojen 18. tila ajalla 2.32.31 ja vuoden 2010 Lontoon maratonin 2.32.26, mutta toisaalta hän on juossut lopuilla kuudella maratonillaan kaikilla alle 2.27 ja kahdella niistä alle 2.24.
Jos ei Shigetomon ja Ozakin valintoja voida pitää yllätyksenä, sitäkin suurempi yllätys on Ryoko Kizakin (s. 1985) valinta. Kizaki tosin voitti ensimmäisen kolmesta karsintakilvasta, Jokohaman naisten maratonin, mutta hänen aikansa siellä, 2.26.32, ei olisi millään uskonut olevan riittävä olympiavalintaa ajatellen. Sen alle nimittäin latoi Osakassa kaksi ja Nagoyassa peräti seitsemän japanitarta. Ilmeisesti Japanin valitsijat halusivat painottaa karsintakilvan voiton merkitystä kovempien aikojen sijaan. Kolme maratonia urallaan (kaikki alle 2.30) juossut Kizaki on melko kokematon maratoonaritar, mutta ainakaan hän ei ole tylsyttänyt konettaan jatkuvilla kantokuntoon vedetyillä maratonraastoilla.
Suuri yllätys maratonfaneille oli Daegun MM-maratonin viidenenksi parhaan, Yukiko Akaban (s. 1979) putoaminen varanaiseksi. Akaba tosin lievästi epäonnistui Nagoyan karsinnassa (2.26.08), mutta siltikin hänen aikansa oli siellä parempi kuin joukkueeseen valitun Kizakin. On myös muistettava, että Akaba on juossut urallaan kaksi kertaa alle 2.25 (ennätys vuoden 2011 Lontoosta 2.24.08) ja hänen nopeutensa (5000m 15.06, 10 000, 31.15, puolimaraton 1.08.11) on japanilaiseksi maratoonarittareksi harvinaista.
Tästä, kuten myös 2.24.28 ja 2.24.57 juosseiden Remi Nakazaton (kolmas Osakassa) ja Azusa Nojirin (kolmas Nagoyassa) pudottamisesta Kizakin sijaan käydään varmaan vielä Japanissa keskustelua. Jotkut varmaan kysyvät: miksi 2.26-maratoonari olisi parempi kuin 2.24-toonari tai MM-kisojen viidenneksi paras? Joka tapauksessa valinnat on tehty ja nyt alkavat joukkueeseen valitut keskittymään Lontooseen täydessä maratonkeskittyneisyydessä, toivottavasti koneessaan riittävästi maratonluottoa.
[japanrunningnews.blogspot.com, iaaf.org & raasto.com]
Manninen ja Takala puolimaratonrokkaavaisuudessa Haagissa
Talven aikana kovavauhtisia kilometrejä kuin puimuri horsmaa niittäneet Suomen ja Jyväskylän Kenttäurheilijain pojat Henri Manninen ja Miika Takala olivat puolimaratonkeskittyneisyydessä kuin velallinen veksittyneisyydessä. He eivät uponneet kuin kapiainen suohon. He juoksivat Haagin puolimaratonin Hollannissa. He eivät katkenneet kuin Mosse moottoritiellä. He olivat täynnä puolimaratonuhoa kuin röökaaja itsetuhoa. He eivät poikkinaistuneet kuin heinänkorsi tornadossa. He himosivat puolimaratonin ahmimista kuin Wall streetin pankkiirit omaisuuden kahmimista. He eivät särkyneet kuin pilvenpiirtäjätä pudotettu lasi. He olivat kovempia kuin kattilaan jämähtänyt puuro.
Täten ei ollut yllätys, että Mannisella ja Takalalla oli kilvassa päällänsä kulkevaisuus kuin työpaikkakiusaajalla ulossulkevaisuus. He sivuuttivat viiden kilometrin paalun ajoissa 15.05 ja 15.24. He eivät hyytyneet kuin blizkrieg Ukrainan aroille. He ohittivat 10 kilometrin paalun 30.24 ja 31.27 kuluttua lähtölaukauksesta. He eivät katkenneet kuin jenkit namissa. Heidät nähtiin 15 kilometrin laatan yllä ajoissa 45.53 ja 47.28. He eivät sakanneet kuin puna-armeija Raatteen tiellä. He olivat maalissa kellojen näyttässä 1.04.13 (Manninen, oma ennätys) ja 1.06.34 (Takala, oma kaikkien aikojen toiseksi paras). Heidän juoksunsa ei tökännyt kuin moottorikelkka hiekkaan. He olivat kilvassa ydinpommista selviävää torakkaakin sitkeämpiä. He eivät hämärtyneet kuin yritysjohtajan oikeustaju. Kunhan ilta sitä vastoin hämärsi, he olivat puolimaratononnellisuudessa kuin ay-aktiivi ponnellisuudessa.
[Z]
Täten ei ollut yllätys, että Mannisella ja Takalalla oli kilvassa päällänsä kulkevaisuus kuin työpaikkakiusaajalla ulossulkevaisuus. He sivuuttivat viiden kilometrin paalun ajoissa 15.05 ja 15.24. He eivät hyytyneet kuin blizkrieg Ukrainan aroille. He ohittivat 10 kilometrin paalun 30.24 ja 31.27 kuluttua lähtölaukauksesta. He eivät katkenneet kuin jenkit namissa. Heidät nähtiin 15 kilometrin laatan yllä ajoissa 45.53 ja 47.28. He eivät sakanneet kuin puna-armeija Raatteen tiellä. He olivat maalissa kellojen näyttässä 1.04.13 (Manninen, oma ennätys) ja 1.06.34 (Takala, oma kaikkien aikojen toiseksi paras). Heidän juoksunsa ei tökännyt kuin moottorikelkka hiekkaan. He olivat kilvassa ydinpommista selviävää torakkaakin sitkeämpiä. He eivät hämärtyneet kuin yritysjohtajan oikeustaju. Kunhan ilta sitä vastoin hämärsi, he olivat puolimaratononnellisuudessa kuin ay-aktiivi ponnellisuudessa.
[Z]
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Kova Japanilaistaso Nagoyan naisten maratonilla
Nagoyan naisten maratonilla oli jaossa viimeiset liput ja laput Japanin joukkueeseen Lontoon olypiamaratonille. Ennen kilpaahaan edellisissä karsintakoitoksissa parhaat maratontulokset olivat veivanneet Risa Shigetomo (2.23.23 Osakassa), Azusa Nojiri (2.24.57 Osakassa) ja Ryoko Kizaki (2.26.32 Jokohamassa). Lisäksi vaakaupupissa painoi lyijyn tavoin Yukiko Akaban viides tila Daegun MM-maratonilla. Oli siis selvää, että Nagoyassa raastottaret olivat maratoninnoissaan kuin kännikala viinoissaan.
Kilvasta ei kuitenkaan tullut Japanin maratonjuhlaa, sillä voittajaksi juoksi Venäjän Albina Mayorova omalla ennätyksellään 2.23.52. Mayorova ei todellakaan ollut ensi kertaa eläissään tekemisissä maratonin loputtoman tuskan kanssa, sillä pitkällä maratonurallaan hän on takonut alle 2.30-aikoja jo vuosikymmenen ajan. Nagoyan juoksullaan hänellä on oivat mahdollisuudet päästä Venäjän joukkueeseen kesän olympiamaratonille, joten ei ollut ihme, että Mayorova oli maalissa maratontyytyväisyydessä kuin kasan käpyjä kerännyt orava.
Toisena maaliin ennätti vuoden 2009 Berliinin MM-maratonin hopeamitalisti Yoshimi Ozaki Japanista ajalla 2.24.14. Viime kesänä Daegun MM-maratonilla kulkemattomuudesta kärsineelle Ozakille tulos oli varmaan jonkinlainen helpotus, vaikka hänen tasoiselleen maratonkonettarelle 2.24-tulokset ovat perusvetoja, eivätkä suinkaan häikäisevän loisteliaita maratontaideteoksia. Joka tapauksessa Ozaki on niin kova raastamaan, ettei edes hammaslääkärin timanttipora pysty hänen purukalustoonsa, joten tällä ominaisuudellaan hän todennäköisesti kiilasi itsensä Japanin olympiajoukkueeseen. Siellä hänellä on kunnossa ollessaan mahdollisuus olla kilvan jälkeen palkintojenjaossa arvometallia kaulassaan.
Lähellä olympialippua on myös kolmanneksi sijoittunut Japanin Remi Nakazato persoonallisella rekordillaan 2.24.28. Hän paransi aiempaa rekordiaan yhdellä sekunnilla. "Huh-huh, onneksi ei tullut rekordipäällitystä", kuulivat jotkut Nakazaton maalissa puhisevan. Viime kesänä Daedun MM-maratonilla Nakazato sijoittui kymmenenneksi, joten hän on niin kova raastamaan, ettei monikaan häntä pysty siinä haastamaan.
Armoton on neljänneksi sijoittuneen Japanin Yoko Shibuin (2.25.02) kohtalo. Maailman maratonhuipulla jo 12 vuotta juosseen ja ennätyksekseen vuonna 2004 Berliinissä 2.19.41 hipsutelleen Shibuin kohtaloa eivät voi olla maratonfanit säälimättä. Näyttää siltä, että jo kolmannen kerran peräkkäin Shibui on putoava maansa olympiajoukkueesta katkeran vääjäämättömästi. Maratonfanien tuskaa varmasti lisää myös, kun he muistavat roska silmissään ja kutiseva pala kurkussaan Shibuin katkeran itkun tämän hävittyä vuoden 2001 Edmontonin MM-maratonin prossikamppailun loppukirissä Venäjän Svetlana Shakharovalle. On selvää, että Shibui oli nagoyan maalissa täydessä maratonpettyneisyydessä, vain maratonpettyneisyydessä, eikä missään muussa kuin maratonpettyneisyydessä. Maratonfanit voivat vain toivoa, ettei Shibui heittäytisi kilvan jälkeen itsetuhoiseksi.
Japanin naisten kova taso Nagoyassa jatkui myös Shibuin maaliin saapumisen jälkeen. Viidentenä nimittäin maalisen linjan ylle vajosi Mai Ito elämänsä tähän mennessä parhaalla maratontuloksella 2.25.26. Nuori Ito paransi entistä ennätystään puolisentoista minuuttia, joten hänen on turha olla maalissa olympiapaikan lipeämisestä huolimatta kovinkaan ylenpalttisessa maratonpettyneisyydessä, vaikka tietysti olympiapaikan lipeäminen korpeaa Iton tasoista maailman ehdotonta huippuluokan menijätärtä kuin napalmilla lämmitetty sauna.
Kisan kovin naaras taustoihin nähden oli kuitenkin kuudenneksi sijoittunut, Japanin kotimaakseen tunnustava Mizuki Noguchi, joka sai 42 kilometriä yhdistettynä 195 metriin päätökseen 2.25.33 kuluttua lähtölaukauksesta. Tämä vuoden 2004 olympiavoittaja ja Japanin ennätysnainen (2.19.12) on viimeiset neljä vuotta kärsinyt niin hirveistä vammoista, että ne olisivat lannistaneet vähäpätöisemmän juoksijan kuin wall streetin pankkiirit köyhälistön. Noguchi pystyi nyt juoksemaan ensi kertaa maratonin maaliin yli neljään vuoteen ja vieläpä aikaan 2.25! Tähän ei moni ennen kilpaa uskonut varsinkaan, kun Noguchin viimeisin vamma pakotti hänet vetäytymään pari kuukautta sitten juostulta Osakan naisten maratonilta. Se, että hän pystyy loputtoman vammakirteen jälkeisellä puutteellisella harjoittelulla vetämään 2.25 on sellaista, jota ihmisjärki ei voi käsittää ja se on osoitus siitä, kuinka ylivertainen lahjakkuus Noguchi on. Jatkuvat comebackit jatkuvien vammojen jälkeen ovat osoitus siitä, että Noguchi rakastaa maratonharjoittelua kuin kapiainen karjoittelua.
Kilvan seitsemänneksi juossut Ukrainan maratonässätär Olena Shurkhno (2.25.49, oma ennätys) todennäköisesti nähdään Lontoon olympiamaratonilla, sillä tuskinpa Ukrainasta tulee kolmea häntä kovempaa maratonkonetarta, jotka voisivat syrjäyttää hänet isiensä maansa juokkueesta. Myös kahdeksanneksi sijoittuneella Japanin Yukoko Akaballa (2.26.08) on pienet mahdollisuudet olympiajoukkueeseen, riippuen siitä, millä tavoin Japanin olympiakomitea painottaa hänen viime kesäistä Daegun MM-maratonin viidettä tilaansa. Selvää kuitenkin on, että hänen Naogoyan kilpansa oli sekä Akaballe että valtsijoille raaka pettymys, sillä jos hän olisi juossut pari minuutia kovempaa, häntä ei syrjäyttäisi olypialaisesta joukkueesta kukaan. Älköön kukaan kuitenkaan väittäkö, etteikö Akaba saisi maratonista kiksejä kuin strutsi munista.
Akaban vielä puhkuessa maalissa maratonpettyneisyyttään, seraavana maaliin saapui Japanin Yoko Miyauchi. 2.26.23 kuluttua lähtölaukauksesta tämä tapahtui. Tulos oli Miyauchin paras kuuna päivänä ja antaa hänelle varmaan maratonluottoa tulevaisuutta varten. Maraton on Miyauchin valitsema tie, joka kohti onnelaa häntä vie. Näin on epäilemättä asian laita myös kymmenenneksi sijoittuneella Japanin Misaki Katsumatalla. Hänkin näet leipoi kisassa persoonallisen rekordinsa, mikä Nagoyan historiankirjoihin jää tuloksena 2.28.01.
Tuloksisessa luettelossa sijalta 19. löytyy vuoden 2000 olympiamaratonin hopeamitalisti ja vuoden 2001 maailmanmestari Romanian Lidia Simon (2.33.41) sekä sijalta 22. kenialainen, vuosien 2004 ja 2008 olympiamaratonin hopeamitalisti, sekä vuosien 2003 ja 2007 maailmanmestari Catherine Ndereba ajalla 2.35.08. Tänä vuonna 40-vuotiden sarjaan siirtyvälle maratonlegenda Ndereballe tulee tekemään tiukkaa, mikäli hän meinaa rikkoa Venäjän Ludmila Petrovan N40 ME:n 2.25.43. Vain kohtalo tulee kertomaan, kuinka hänen on sen suhteen käyvä.
[iaaf.org & raasto.com]
Kilvasta ei kuitenkaan tullut Japanin maratonjuhlaa, sillä voittajaksi juoksi Venäjän Albina Mayorova omalla ennätyksellään 2.23.52. Mayorova ei todellakaan ollut ensi kertaa eläissään tekemisissä maratonin loputtoman tuskan kanssa, sillä pitkällä maratonurallaan hän on takonut alle 2.30-aikoja jo vuosikymmenen ajan. Nagoyan juoksullaan hänellä on oivat mahdollisuudet päästä Venäjän joukkueeseen kesän olympiamaratonille, joten ei ollut ihme, että Mayorova oli maalissa maratontyytyväisyydessä kuin kasan käpyjä kerännyt orava.
Toisena maaliin ennätti vuoden 2009 Berliinin MM-maratonin hopeamitalisti Yoshimi Ozaki Japanista ajalla 2.24.14. Viime kesänä Daegun MM-maratonilla kulkemattomuudesta kärsineelle Ozakille tulos oli varmaan jonkinlainen helpotus, vaikka hänen tasoiselleen maratonkonettarelle 2.24-tulokset ovat perusvetoja, eivätkä suinkaan häikäisevän loisteliaita maratontaideteoksia. Joka tapauksessa Ozaki on niin kova raastamaan, ettei edes hammaslääkärin timanttipora pysty hänen purukalustoonsa, joten tällä ominaisuudellaan hän todennäköisesti kiilasi itsensä Japanin olympiajoukkueeseen. Siellä hänellä on kunnossa ollessaan mahdollisuus olla kilvan jälkeen palkintojenjaossa arvometallia kaulassaan.
Lähellä olympialippua on myös kolmanneksi sijoittunut Japanin Remi Nakazato persoonallisella rekordillaan 2.24.28. Hän paransi aiempaa rekordiaan yhdellä sekunnilla. "Huh-huh, onneksi ei tullut rekordipäällitystä", kuulivat jotkut Nakazaton maalissa puhisevan. Viime kesänä Daedun MM-maratonilla Nakazato sijoittui kymmenenneksi, joten hän on niin kova raastamaan, ettei monikaan häntä pysty siinä haastamaan.
Armoton on neljänneksi sijoittuneen Japanin Yoko Shibuin (2.25.02) kohtalo. Maailman maratonhuipulla jo 12 vuotta juosseen ja ennätyksekseen vuonna 2004 Berliinissä 2.19.41 hipsutelleen Shibuin kohtaloa eivät voi olla maratonfanit säälimättä. Näyttää siltä, että jo kolmannen kerran peräkkäin Shibui on putoava maansa olympiajoukkueesta katkeran vääjäämättömästi. Maratonfanien tuskaa varmasti lisää myös, kun he muistavat roska silmissään ja kutiseva pala kurkussaan Shibuin katkeran itkun tämän hävittyä vuoden 2001 Edmontonin MM-maratonin prossikamppailun loppukirissä Venäjän Svetlana Shakharovalle. On selvää, että Shibui oli nagoyan maalissa täydessä maratonpettyneisyydessä, vain maratonpettyneisyydessä, eikä missään muussa kuin maratonpettyneisyydessä. Maratonfanit voivat vain toivoa, ettei Shibui heittäytisi kilvan jälkeen itsetuhoiseksi.
Japanin naisten kova taso Nagoyassa jatkui myös Shibuin maaliin saapumisen jälkeen. Viidentenä nimittäin maalisen linjan ylle vajosi Mai Ito elämänsä tähän mennessä parhaalla maratontuloksella 2.25.26. Nuori Ito paransi entistä ennätystään puolisentoista minuuttia, joten hänen on turha olla maalissa olympiapaikan lipeämisestä huolimatta kovinkaan ylenpalttisessa maratonpettyneisyydessä, vaikka tietysti olympiapaikan lipeäminen korpeaa Iton tasoista maailman ehdotonta huippuluokan menijätärtä kuin napalmilla lämmitetty sauna.
Kisan kovin naaras taustoihin nähden oli kuitenkin kuudenneksi sijoittunut, Japanin kotimaakseen tunnustava Mizuki Noguchi, joka sai 42 kilometriä yhdistettynä 195 metriin päätökseen 2.25.33 kuluttua lähtölaukauksesta. Tämä vuoden 2004 olympiavoittaja ja Japanin ennätysnainen (2.19.12) on viimeiset neljä vuotta kärsinyt niin hirveistä vammoista, että ne olisivat lannistaneet vähäpätöisemmän juoksijan kuin wall streetin pankkiirit köyhälistön. Noguchi pystyi nyt juoksemaan ensi kertaa maratonin maaliin yli neljään vuoteen ja vieläpä aikaan 2.25! Tähän ei moni ennen kilpaa uskonut varsinkaan, kun Noguchin viimeisin vamma pakotti hänet vetäytymään pari kuukautta sitten juostulta Osakan naisten maratonilta. Se, että hän pystyy loputtoman vammakirteen jälkeisellä puutteellisella harjoittelulla vetämään 2.25 on sellaista, jota ihmisjärki ei voi käsittää ja se on osoitus siitä, kuinka ylivertainen lahjakkuus Noguchi on. Jatkuvat comebackit jatkuvien vammojen jälkeen ovat osoitus siitä, että Noguchi rakastaa maratonharjoittelua kuin kapiainen karjoittelua.
Kilvan seitsemänneksi juossut Ukrainan maratonässätär Olena Shurkhno (2.25.49, oma ennätys) todennäköisesti nähdään Lontoon olympiamaratonilla, sillä tuskinpa Ukrainasta tulee kolmea häntä kovempaa maratonkonetarta, jotka voisivat syrjäyttää hänet isiensä maansa juokkueesta. Myös kahdeksanneksi sijoittuneella Japanin Yukoko Akaballa (2.26.08) on pienet mahdollisuudet olympiajoukkueeseen, riippuen siitä, millä tavoin Japanin olympiakomitea painottaa hänen viime kesäistä Daegun MM-maratonin viidettä tilaansa. Selvää kuitenkin on, että hänen Naogoyan kilpansa oli sekä Akaballe että valtsijoille raaka pettymys, sillä jos hän olisi juossut pari minuutia kovempaa, häntä ei syrjäyttäisi olypialaisesta joukkueesta kukaan. Älköön kukaan kuitenkaan väittäkö, etteikö Akaba saisi maratonista kiksejä kuin strutsi munista.
Akaban vielä puhkuessa maalissa maratonpettyneisyyttään, seraavana maaliin saapui Japanin Yoko Miyauchi. 2.26.23 kuluttua lähtölaukauksesta tämä tapahtui. Tulos oli Miyauchin paras kuuna päivänä ja antaa hänelle varmaan maratonluottoa tulevaisuutta varten. Maraton on Miyauchin valitsema tie, joka kohti onnelaa häntä vie. Näin on epäilemättä asian laita myös kymmenenneksi sijoittuneella Japanin Misaki Katsumatalla. Hänkin näet leipoi kisassa persoonallisen rekordinsa, mikä Nagoyan historiankirjoihin jää tuloksena 2.28.01.
Tuloksisessa luettelossa sijalta 19. löytyy vuoden 2000 olympiamaratonin hopeamitalisti ja vuoden 2001 maailmanmestari Romanian Lidia Simon (2.33.41) sekä sijalta 22. kenialainen, vuosien 2004 ja 2008 olympiamaratonin hopeamitalisti, sekä vuosien 2003 ja 2007 maailmanmestari Catherine Ndereba ajalla 2.35.08. Tänä vuonna 40-vuotiden sarjaan siirtyvälle maratonlegenda Ndereballe tulee tekemään tiukkaa, mikäli hän meinaa rikkoa Venäjän Ludmila Petrovan N40 ME:n 2.25.43. Vain kohtalo tulee kertomaan, kuinka hänen on sen suhteen käyvä.
[iaaf.org & raasto.com]
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Tuskaa pidettiin pilkkanaan Lake Biwan maratonilla
Lake Biwan maraton kipaistiin Japanin Otsussa, Biwajärven rannalla. Siellä moni himosi maratonjuoksua kuin hienohelma parfyymin tuoksua. Siellä maratonfanit toivoivat maratontrilleriä kuin huumehörhöt pilleriä. Siellä arvostettiin pelejä ja leikkejä yhtä paljon kuin työläiset suuryritysten johtajahyppyheikkejä. Siellä moni inhosi huonoja kuin -vertauksia kuin nurmipora tuli ja liike -kertauksia.
Japanilaisittain kilvan suurin pettymys saatiin jo ennen kisaa, kun kansan suosikki, viime olympialaisissa pahasti epäonnistunut, mutta seuraavana vuonna MM-kisoissa kuudenneksi juossut Japanin puolimaratonin ennätysmies (1.00.25) ja maratonin parhaimmillaan aikaan 2.07.13 juossut Atsushi Sato joutui jäämään pois kilvasta telottuaan jalkansa maratontreeneissä. Se tarkoitti samalla sitä, että Saton peli olympialaisia ajatellen on pelattu, sillä Lake Biwan koitos oli Japanin viimeinen olympiakarsintakilpa Lontooseen. Luultavasti se oli myös Saton viimeinen mahdollisuus ylipäätään edustaa synnyinmaataan olympian kentillä.
Voiton Lake Biwassa vei Japanissa asuva kenialainen, Seiko-firman maratontallissa leipänsä tienaava Samuel Ndungu ajalla 2.07.04. Se oli uran ensimaratoniksi varsin kelvollinen veto. Luultavasti hän oli maalissa jonkinlaissa maratontyytyväisyydessä, eikä kenenkään ole syytä väittää hänen tulostaan waterlooksi.
Hopeaa kaulaansa sai Euroopan mies, Puolan kansalainen, olympiahimoissaan kärvistelevä Henryk Szost maansa ennätysajalla 2.07.39. Ilmeisesti Szost luki raasto.comin Tokion maratonin kisaraportin viikko sitten ja ajatteli osoittaa vääräksi siinä esitetyn väitteen, että Viktor Röthlin olisi Euroopan paras maratoonari tällä hetkellä. Lake Biwan ajallaan Szost raapaisi aiemmasta maratonrekordistaan, viime syksynä Frankfurtissa juostusta 2.09.39:stä aikamoisen siivun pois. On täysin tarpeetonta sanoakaan, että Szost oli kilvan jälkeen täydessä, vain täydessä, eikä missään muussa kuin täydessä maratononnellisuudessa.
Pronssimitali kaulassaan kilvan jälkeen Biwajärveen uimaan pulahti herra nimeltään Abdellah Tagharrafet Marokon kuningaskunnasta. Hän sai maratoninsa päätökseen ajassa 2.08.37. Se ei ollut aivan Abdellahin maratonrekordi, sillä hän niisti Bilbaossa viime vuonna 2.08.21. Tagharrafetillä saattaa tehdä tiukkaa mahtua Marokon olympiajoukkueeseen Lake Biwan tuloksellaan.
Kilvan paras isäntämaan edustaja oli Ryo Yamamoto omalla ennätyksellään 2.08.44. Se saattaa juuri ja juuri riittää Japanin olympialippuun, riippuen maan olympiakomitean maratonaivoituksista. Joka tapauksessa nuori maratonhurjimus Yamamoto paransi rutkasti omaa ennätystään, sillä ennen Lake Biwan kisaa hän oli juossut 42 kilometriä lisättynä 195 metrillä parhaimmillaan aikaan 2.12.10.
Yamamoto kävi tiukan taiston parhaan japanilaisen tittelistä ja samalla luultavasti viimeisestä olympiapaikasta Kentaro Nakamoton (2.08.53) kanssa. Viime kesänä Daegun MM-maratonilla kymmenenneksi sijoittunut Nakamoto oli ennen tätä juossut maratonin parhaimmillaan aikaan 2.09.31. Omasta ennätyksesään huolimatta Nakamoto oli varmaan maalissa pienessä maratonpettyneisyydessä, sillä on selvää, että hänen tasoisensa maratonveijari ei tavoitellut kilvassa mitään muuta kuin olympialippua.
Myös kolme seuraavaksi maaliin ennättänyttä kaverusta, Tomoyuki Morita (2.09.12), Takashi Horiguchi (2.09.16) ja Masashi Hayashi (2.09.55) tekivät oman persoonalliset rekordinsa. Morita siksi, että se oli hänen ensi maratoninsa ja Horiguchi ja Hayashi siksi, että ennen tätä he olivat juosseet maratonin parhaimmillaan aikoihin 2.12.05 ja 2.11.17. Horiguchi ja Hayashi ovat tahkonneet maratoneja jo vuosikausia ja heiltä on odotettu kovia maratontuloksia, mutta jokin on aina johtanut maratonpettyneisyyteen. Vihdoinkin miehet saivat aikaisesi kunnon maratononnistuneisuuden puhkaisemalla 2.10 -muurin kuin nasta ilmapallon.
Kilvan suurin pettymys oli viime kesänä Daegun MM-kisoissa seitsemänneksi sijoittununeen legdendaaristen Sohin veljesten valmentaman Hiroyuki Horibatan juoksu. Hän sakkasi kuin poliitikko tietäväisyydessä. Hän hyytyi kuin kenraali etulinjassa. Hän kanttasi kuin työnjohtaja lapionvarressa. Hän sijoittui vasta 11:nneksi 2.10.05 kuluttua lähtöaukauksesta, mikä tarkoittaa armottoman vääjäämättömästi sitä, että Horibata seuraa Lontoon olympiamaratonin kotoisalta sovahtaan 100 prosenttisessa maratonsurussa.
Kun Lake Biwan maratoni oli saatu juostua voitiin todeta, että maraton pitää maratonfanit järjissään kuin kala kalamiehen särjissään.
[japanrunningnews.blogspot.com, iaaf.org & raasto.com]
Japanilaisittain kilvan suurin pettymys saatiin jo ennen kisaa, kun kansan suosikki, viime olympialaisissa pahasti epäonnistunut, mutta seuraavana vuonna MM-kisoissa kuudenneksi juossut Japanin puolimaratonin ennätysmies (1.00.25) ja maratonin parhaimmillaan aikaan 2.07.13 juossut Atsushi Sato joutui jäämään pois kilvasta telottuaan jalkansa maratontreeneissä. Se tarkoitti samalla sitä, että Saton peli olympialaisia ajatellen on pelattu, sillä Lake Biwan koitos oli Japanin viimeinen olympiakarsintakilpa Lontooseen. Luultavasti se oli myös Saton viimeinen mahdollisuus ylipäätään edustaa synnyinmaataan olympian kentillä.
Voiton Lake Biwassa vei Japanissa asuva kenialainen, Seiko-firman maratontallissa leipänsä tienaava Samuel Ndungu ajalla 2.07.04. Se oli uran ensimaratoniksi varsin kelvollinen veto. Luultavasti hän oli maalissa jonkinlaissa maratontyytyväisyydessä, eikä kenenkään ole syytä väittää hänen tulostaan waterlooksi.
Hopeaa kaulaansa sai Euroopan mies, Puolan kansalainen, olympiahimoissaan kärvistelevä Henryk Szost maansa ennätysajalla 2.07.39. Ilmeisesti Szost luki raasto.comin Tokion maratonin kisaraportin viikko sitten ja ajatteli osoittaa vääräksi siinä esitetyn väitteen, että Viktor Röthlin olisi Euroopan paras maratoonari tällä hetkellä. Lake Biwan ajallaan Szost raapaisi aiemmasta maratonrekordistaan, viime syksynä Frankfurtissa juostusta 2.09.39:stä aikamoisen siivun pois. On täysin tarpeetonta sanoakaan, että Szost oli kilvan jälkeen täydessä, vain täydessä, eikä missään muussa kuin täydessä maratononnellisuudessa.
Pronssimitali kaulassaan kilvan jälkeen Biwajärveen uimaan pulahti herra nimeltään Abdellah Tagharrafet Marokon kuningaskunnasta. Hän sai maratoninsa päätökseen ajassa 2.08.37. Se ei ollut aivan Abdellahin maratonrekordi, sillä hän niisti Bilbaossa viime vuonna 2.08.21. Tagharrafetillä saattaa tehdä tiukkaa mahtua Marokon olympiajoukkueeseen Lake Biwan tuloksellaan.
Kilvan paras isäntämaan edustaja oli Ryo Yamamoto omalla ennätyksellään 2.08.44. Se saattaa juuri ja juuri riittää Japanin olympialippuun, riippuen maan olympiakomitean maratonaivoituksista. Joka tapauksessa nuori maratonhurjimus Yamamoto paransi rutkasti omaa ennätystään, sillä ennen Lake Biwan kisaa hän oli juossut 42 kilometriä lisättynä 195 metrillä parhaimmillaan aikaan 2.12.10.
Yamamoto kävi tiukan taiston parhaan japanilaisen tittelistä ja samalla luultavasti viimeisestä olympiapaikasta Kentaro Nakamoton (2.08.53) kanssa. Viime kesänä Daegun MM-maratonilla kymmenenneksi sijoittunut Nakamoto oli ennen tätä juossut maratonin parhaimmillaan aikaan 2.09.31. Omasta ennätyksesään huolimatta Nakamoto oli varmaan maalissa pienessä maratonpettyneisyydessä, sillä on selvää, että hänen tasoisensa maratonveijari ei tavoitellut kilvassa mitään muuta kuin olympialippua.
Myös kolme seuraavaksi maaliin ennättänyttä kaverusta, Tomoyuki Morita (2.09.12), Takashi Horiguchi (2.09.16) ja Masashi Hayashi (2.09.55) tekivät oman persoonalliset rekordinsa. Morita siksi, että se oli hänen ensi maratoninsa ja Horiguchi ja Hayashi siksi, että ennen tätä he olivat juosseet maratonin parhaimmillaan aikoihin 2.12.05 ja 2.11.17. Horiguchi ja Hayashi ovat tahkonneet maratoneja jo vuosikausia ja heiltä on odotettu kovia maratontuloksia, mutta jokin on aina johtanut maratonpettyneisyyteen. Vihdoinkin miehet saivat aikaisesi kunnon maratononnistuneisuuden puhkaisemalla 2.10 -muurin kuin nasta ilmapallon.
Kilvan suurin pettymys oli viime kesänä Daegun MM-kisoissa seitsemänneksi sijoittununeen legdendaaristen Sohin veljesten valmentaman Hiroyuki Horibatan juoksu. Hän sakkasi kuin poliitikko tietäväisyydessä. Hän hyytyi kuin kenraali etulinjassa. Hän kanttasi kuin työnjohtaja lapionvarressa. Hän sijoittui vasta 11:nneksi 2.10.05 kuluttua lähtöaukauksesta, mikä tarkoittaa armottoman vääjäämättömästi sitä, että Horibata seuraa Lontoon olympiamaratonin kotoisalta sovahtaan 100 prosenttisessa maratonsurussa.
Kun Lake Biwan maratoni oli saatu juostua voitiin todeta, että maraton pitää maratonfanit järjissään kuin kala kalamiehen särjissään.
[japanrunningnews.blogspot.com, iaaf.org & raasto.com]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)