maanantai 22. huhtikuuta 2013

SM-maantiejuoksun mitalit ratkottiin raaston ja waterloomaisten järjestelyiden kera

Tämänvuotiset SM-maantiejuoksut annettiin järjestettäväksi Tuusulaan, mikä saattoi olla virhe, sillä järjestelyt olivat urheilijain kertoman mukaan waterloomaiset. Raasto.comi kuuli myös, että reitin mittauskin oli suoritettu hieman siten ja täten, mutta parhaat maantiemenijät saatiin joka tapauksessa selville.

Kenellekään ei ollut yllätys, että miesten maantiekilvan voiton vei pitkältä Kenian leiriltään palannut Turun Urheilullisen Liiton poika, Lewis Korir. Niin hän teki ajalla 1.05.03, jättäen muut nielemään maantien pölyä. Toiseksi sijoittui Tampereen Pyrinnön kotiseurakseen tunnustava ja jokin aikaa sitten etelän maasta Suomi Finlandiin palannut Jarkko Järvenpää. Hän jätti maantietä taakseen 1.07.48 verran. Se uupuu tietysti aika paljon hänen keväällä ulkoisilla mailla leipomastaan 1.04:stä, mutta kenelläpä "puolimamaraton" täynnä mäkiä olevalla reitillä ennätykseen kulkisi? Järvenpää ratkaisi hopean itselleen riuhtaisemalla viimeisen kolmen kilometrin aikana eroon kilpakumppaneistaan. Heihin kuuluivat JKU:n miehet Henri Manninen ja Miika Takala. Näistä Takala oli Mannisen, kuten myös Järvenpään edellä suuriman osan kilvasta, mutta viimeisillä kilometreillä Manninen raastoi armottomasti Takalan ohi jäljellä olevalle mitskulle. Kukaan ei kuitenkaan voi esittää vastaväitettä sen suhteen, etteikö Takalan yritys karata muilta kuin Lewis Koririlta heti kilvan alusta alkaen olisi ollut rohkeudessaan kunnioitusta herättävä.

Viidenneksi Tuusulan maantiemittelössä sijoittui Lahden Ahkeran Jussi Utriainen ajalla 1.08.37. Se on kunnioitettava aika jo täyden harjoittelun hellittäneelle juoksukoneelle. Kuudes oli pitkältä Kenian leiriltään palannut Turun Urheilullisen Liiton Willy Rotich. Niin hän oli tuloksella 1.09.00. Seitsemännen sijan HKV:n kisaverkkareiden taskuun sai tunkea Aki Nummela -niminen veijari. Se heltisi 1.09.17 kuluttua lähtölaukauksesta. Kyseessä oli jo Nummelan kolmas noin puolimaratonin mittainen kilpailu tämän vuoden aikana. Kaksi ensimmäistä varmasti olivat tarkasti mitattuja puolimaratoneja, mutta tämä kolmas oli sinne päin.Tämänkertaisella raastaisullaan Nummela teki selvähkön eron Joensuun Katajan poikaan Oskari Pennaseen, joka sai lopettaa juoksemisen ajassa 1.09.26. Se oli Pennaselta kelpo juoksu, jos oli ollakseen. Yhdeksäs oli iloisen komebäkin juoksuradoille tehnyt Naantalin Löylyn Marko Tuokko ajalla 1.09.34. Jos Tuokko välttää tällä toisella juoksu-urallaan vetämästä itsensä totaaliseen overconditioniin, hän tulee juoksemaan lähivuosien kilpailuissa kovaa, vain kovaa, eikä mitään muuta vauhtia kuin kovaa. Kymmenes Tuusulan maantiejuoksussa oli Iisalmen Visan Kimmo "raasto" Randelin. Hän veti reitin läpi ajassa 1.09.46. Kunhan loputkin äijät olivat saavuttaneet maalisen linjan, siinä oli maantieloikkaa kerrakseen, sanoi kenguru maratonreitillä.

Kuinka sitten kävi naisten maantiekilvassa? No siinäpä kävi siten, että komebäkin vähintään vuoden 2007 kuntoonsa tehnyt Turun Urheiluliiton Suvi Miettinen voitti ajalla 1.15.13. Tulosta voidaan pitää mäkinen ja tuulinen reitti huomioon ottaen erittäin kovana. Hopeaa sai KU-58 -seuraa edustava Laura Markovaara. Hän juoksi 1.16.18. Markovaaralla on ollut viime vuosien aikana tapana ottaa SM-mitaleita kisasta jos toisestakin, eikä tämänvuotinen SM-maantie tuonut siihen muutosta. Pronssia sai saman seuran Kaisa Lehtonen tuloksella 1.16.30. Lehtonen on kuulemma joskus jonkun triathlonkilvan käynyt. Neljäs oli jo yli vuosikymmenen ajan kansallisella kärkitasollamme kilpaillut Oulun Pyrinnön Elina Lindgren. Hän teki kisareitistä selvää ajassa 1.17.09. Kuudes ja samalla kilvan viimeinen 1.20-alittaja oli HKV:n ikijuoksija Minna Nummela, joka Lindgrenin tavoin kiertää sitkeästi kilpailuja vuodesta toiseen. Nummelan ajaksi kirjautui 1.17.27. Miettisen, Lehtosen, Lindgrenin ja Nummelan olisi syytä tehdä tämän vuoden aikana tuttavuutta kestävyysurheilun täydellinen kuningasmatkan - tai kun naisten sarjasta puhutaan - kuningatarmatkan, maratonin kanssa. Markovaara ei toki tätä maailman parasta urheilumuotoa vieroksu.

Juostiin Tuusulassa myös juniorien kilpailuja. Siellä 19-vuotiaiden pojannatiaisten noin 10 kilometrin kilvan paras oli Turun Urheiluliiton Henrik Goech ajalla 33.01. Goech himoaa menestystä päälajissaan triathlonissa kuin alkoholisti vappusimaa. Kymmenen sekuntia hänelle jäi tällä kertaa Viipurin Urheilijoiden Samuel Rautiainen, joka idoleita lienevät edustamansa seuran legendaariset menijät Tapio Kantanen (esteet 8.12.60), Risto Ala-Korpi (5000 m 13.29,8), Matti Valkonen (5000m 13.34.23) ja Heikki Vakkuri (1500m 3.40.05). Pronssia kotiinsa sai raahata Espoon Tapioiden Aleksi Uusipere. Hän juoksi 33.57. Hän saattaa olla jotain sukua samaa seuraa aikoinaan edustaneelle Timo Uusiperelle, joka kiskoi 80-luvulla esteet aikaan 9.04.57.

Kuinka sitten kävi 19-vuotiaiden nuorten naisten maantiemittelössä. No kuinkapa muutenkaan kuin siten, että voiton vei Lapin Lukon Iida Haataja. Niin siinä kävi ajalla 37.59. "Huh-huh, onneksi ei tullut 38 minuutin päällitysttä", saattoi joku kenties kuulla Haatajan maalissa ehkä puhisevan. Hopea meni Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikanderille, joka juoksi ajan 38.00. Pronssista mitalia sai kotimatkan aikana ihastella Turun Tovereiden Hanna Paasio. Hänen aikansa oli 39.38.

Pojat, ikä korkeintaan 17 vuotta juoksivat myös Tuusulassa. Voittaja Antti Ihamäki Alajärven Ankkureista oli niin nopea, että järjestäjät eivät osanneet opastaa häntä oikealle reitille, joten hänelle ei saatu aikaa. Voi olla, että reitin merkkaamisessakin oli erinäisiä puutteita. Hopealle sijoittunut Keski-Uusimaan Yleisurheilun Robin Ryynänen juoksi reitin läpi sen verran hitaammin kuin voittaja, että alati valppaana olleet Tuusulan toimitsijatkin onnistuivat saamaan hänelle ajan. Se oli 33.42. Pronssisen mitalin Kuopioon vei paikallista Reipasta edustava Samu Mikkonen ajalla 33.50. Talven ja kevään kisojen perusteella vaikuttaa siltä, että Kuopiossa tehdään tällä hetkellä oivaa työtä kestävyysjuoksun hyväksi. Sieltä on nähtävissä selvää nousua, sillä 1990-luvulla kaupunki ei tuottanut juniorisarjoihin kovinkaan monia kestävyysjuoksijoita, mitä nyt Haataisen Jone kiskoi 19-vuotiaana 800m 1.50.44.

17-vuotiaiden tyttöjen sarjassa voittajalle saatiin aika. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että Lempäälän Kisan Klaara Leponiemi, tuli, juoksi ja voitti ajalla 39.22. Hän kukisti aika selvästi hopealle sijoittuneen Silja Merosen Orimattilan Jymystä, sillä Merosen aika oli 39.36. Pronssia sai Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen. Hän juoksi 40.32 ennen kuin maalilinja vapautti hänet juoksemisesta. Saapa nähdä, pysyykö jo vuodesta 1907 toiminut Siilinjärven Ponnistus itsenäisenä seurana, jos Siilinjärvi tulevaisuudessa liitetään naapurikunta Kuopioon.

Niin olivat SM-maantien kilpailut kilpailtu, vain kilpailtu, eikä mitään muuta kuin kilpailtu, puhumattakaan siitä, että ne olivat kilpailtu. Jos joku on selvää, niin se on aivan selvää, että paluumatkalla kotipaikkakunnilleen eräidenkin autojen vehkeissä pauhasi ulvova hevimetalli.

[raasto.com]

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Olympiavoittaja Mizuki Noguchi teki komepäkin maratonille

Nagoyan naisten maratoni juostiin Nagoyan kaupungissa. Se sijaitsee Japanissa, Aasiassa, maapallolla, aurinkokunnassa, linnunradalla ja maailmankaikkeudessa. Siellä japanilaiset maratonfanit olivat normaalia kovemmassa maratonkuumeessa. Heidän suosikkityttärensä, vuoden 2004 maratonin olympiavoittaja, vuoden 2003 maratonin MM-hopeamitalisti, Aasian maratonennätyksen haltija (2.19.12, Berliini 2005), vuoden 1999 puolimaratonin MM-hopeamitalisti ja urallaan 14 kertaa puolimaratonin alle 1.09 juossut (rekordi 1.07.43) Mizuki Noguchi teki paluun maratonille.

Noguchin ura sitten vuoden 2005 ennätysjuoksunsa on ollut silkkaa vammojen kanssa tappelemista. Ne pakottivat Japanin olymiakarsinnoissa 2.21.37 juosseen Noguchin vetäytymään viime hetkellä sivuun ennen vuoden 2008 olympiamaratonia ja estivät sen jälkeen maratonin juoksemisen vuosikausiksi. Kroonisen vammakierteen takia hän ei pystynyt juoksemaan maratonia lainkaan syksyn 2007 ja kevään 2012 välillä. Viime vuonna nähtiin kuitenkin jo viitteitä Noguchin paluusta hänen juostessaan Nagoyassa 2.25.33, mikä ei kylläkään ollut tarpeeksi kova Japanin olympiajoukkueeseen pääsemiseksi. Niinpä tämän vuoden Nagoyan kilpaan kohdistui poikkeuksellisen suuri mielenkiinto, kun selvisi, että Noguchi pystyy todellakin osallistumaan kilpailuun.

Hyvin tämä 34-vuotias raastotar Nagoyassa juoksikin. Hän nimittäin juoksi maaliin ajassa 2.24.05, mikä todennäköisesti riittää näytöksi Japanin joukkueeseen kesän MM-maratonille. Tuolla ajalla Noguchi ei kuitenkaan kilpaa voittanut. Ei suinkaan, vaan hänen maannaisensa Ryoko Kizaki säntäsi Nagoyan maalilinjoitukselle ensimmäisenä omalla ennätyksellään 2.23.34. Se ja varma MM-lippu kenties hieman lohduttivat viime kesänä pettymyksekseen olympiamaratonilla sijalle 16 ajalla 2.27.16 jäänyttä Kizakia. Voiton Kizaki ratkaisi vetäisemällä 40-41 kilometrin välisen tonnin 3.18:aan, johon vielä siinä vaiheessa mukana ollut vain 19-vuotias Etiopian Berhane Dibaba ei pystynyt vastaamaan. Niin juoksi Kizaki voittajana maaliin ja hänen vielä hörppiessään maalissa urheilullista juomaa, Dibaba saapui toisena maaliin 2.23.51 kuluttua lähtölaukauksesta. Siitä ei puolestaan kulunut kauaakaan ennen Noguchin maalitusta. Noguchi oli mukana voittotaistelussa vielä 35 kilometrin paalulla, mutta vielä hänen maratonkestonsa ei ollut pitkän vammakierteen jäljiltä riittävän hyvässä maratoniskutusneisuuskuosissa. Kilvan jälkeen hän sanoikin olevansa noin 70-80 prosenttisessa maratonvedossa.

Mitalitikolmikon jälkeen seuraavaa maaliin tulijaa saatiinkin odottaa hyvän tovin. Neljäntenä sinne näet saapui takavuosien New Yorkin maratonin sankaritar, Latvian maratonsuuruus Jelena Prokopcuka ajalla 2.25.46. Se ei luonnollisestikaan ole lähellekään Prokottaren oma persoonallinen rekordi, sillä vuonna 2005 hän kipaisi Osakassa 2.22.56, mutta oli joka tapauksessa kelpo juoksu. On kuitenkin perin epävarmaa, nähdäänkö Prokopcukaa Moskovan MM-maratonilla, sillä maratonin arvokisaedustukset eivät ole koskaan häntä kiinnostaneet.

Kukapa Nagoyan kilvassa oli tänä vuonna viides? No kukapa muukaan kuin Japanin Eri Hayakawa ajalla 2.26.17. Kyseessä on jo vuosikymmenen mittaisen maratonuran tahkonneen Hayakawan oma ennätys (aiempi 2.28.19), mutta valitettavasti se ei taida riittää matkalippuun MM-maratonille, sen varran kovia maratonsahaajattaria Japanilla on tarjolla. Hayakawa kävi tiukan maratontaiston viidennestä sijasta, sillä kuudenneksi sijoittunut Etiopian Mestawet Tufa hävisi hänelle vain kolme sekuntia. Se oli debyyttimaratoninsa juosseen Tufan persoonallinen rekordi. Hänellä on hyvät välitykset (5000m 14.51.72, 10 000m 30.38.33) reippaaseenkin maratonin ennätysparannukseen, edellyttäen tietysti, että maratonvauhtikestokeskittyneisyysiskutusneisuus on kunnossa.

Seitsemänneksi Nagoyassa sijoittui maratonneito nimeltään Yoko Miyauchi, kotimaa Japani. Hän juoksi ajan 2.27.17. Se ei ole parhaimmillaan maratonin aikaan 2.26.23 juosseen Miyauchin oma ennätys, mutta on kuitenkin osoitus joltisestakin maratonvarmuudesta. Kilvan kahdeksas ja samalla viimeinen 2.30-alittaja oli Etiopian Genet Getaneh, joka pisteli 42195 metriä halki, poikki ja pinoon ajassa 2.28.08. Se jäi aika tavalla Getanehin viime syksynä Amsterdamissa vetämästä 2.25.38:sta. Sellainen on kuitenkin maraton, tuo kestävyysjuoksuista armottomuudessaan raastoisin.

[raasto.com, iaaf.org & japanrunningnews.blogspot.com]

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kenian, Etiopian ja Japanin kolmintaistelu Lake Biwan maratonilla

Lake Biwan maratoni juostiin jälleen kerran Otsun kaupungissa, Biwa-järven rannalla Japanissa. Kyseessä oli 68. kerta kun moinen maratonkilpa järjestettiin. Lake Biwan maraton nousi eurooppalaisten maratonfanien tietoisuuteen viimeistään 1990-luvulla, kun Espanjan Martin Fiz kävi siellä usein keväisin hakkaamassa ajan, jolla varmisti pääsynsä maansa joukkueeseen arvokisoihin. Fizin sarja Lake Biwassa oli vuosina 1997-2000 seuraava: 2.08.05, 2.09.33, 2.08.50 ja 2.08.14. Näistä neljästä kilvasta hän voitti kolme. Ehkä Fiziä jäi maratonuraltaan harmittamaan se, että hän ei keksinyt juosta Lake Biwassa myös uransa aiempina vuosina, sillä vuonna 1995 hän juoksi Rotterdamissa 2.08.58 ja vuonna 1996 Kyongjussa 2.08.25. Lake Biwan maratonin kunniakansalainen Fiz saalisti vuosien 1994-2000 välillä maratonin EM-kultaa, MM-kultaa, MM-hopeaa ja kahdella olympiamaratonilla sijat 4. ja 6.

Kuinka olisi 1990-luvun Fiz pärjännyt tämän vuoden Lake Biwan kilvassa? Aika hyvin, sillä Kenian Vincent Kipruton voittoaika oli 2.08.34. Se ei varmaan aikana saanut aikaan ylenpalttisia riemunkiljahduksia parhaimmillaan maratonin 2.05.13 taittaneella Kiprutolla, mutta on muistettava, että maratonvoitto on aina maratonvoitto, eikä niitä Kiprutollakaan ole tähänastisella maratonurallaan montaa ollut. Itse asiassa kyseessä oli tämän, vuoden 2011 MM-maratonin hopeamiehen uran vasta toinen maratonvoitto. Aiempi oli tullut hänelle vuoden 2009 Pariisin maratonilla, missä mies viiletti silloin 2.05.47. "Keli oli kyllä sairaan kylmä ja tuulinen, joten meitsi ei halunnut tehä maramuuviani liian aikaisin", sanoi voittaja kilvan jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, täydessä maratonhorkassa, voittajamitsku kisaverkkareidensa taskusta pullottaen.

Kipruto ei totta vieköön päässyt kilvassa helpolla. Ei suinkaan, vaan Etiopian Tariku Jufar ahdisti Kiprutoa aina viimeiselle 100 metrille saakka, jolloin hänen oli antauduttava Kipruton maratonnelistyksen edessä. Toki Jufar yritti aiemmin kilvan kuluessa pudottaa Kipruton völjystään hyökkäämällä kärkeen 37,6 kilometrin kohdalla, mutta Kipruton kaltaisen maratontakiaisen ollessa kyseessä tehtävä oli mahdoton. Niin juoksi Jufar maaliin ajassa 2.08.37, mikä ei ole läheskään miehen ennätys, sillä viime vuonna äijä laukkasi Houstonissa 2.06.51. Onpa mies kysenyt urallaan myös sellaiseen temppuun, mihin moni ei ole pystynyt. Hän on näet kukistanut Espanjan Julio Reyn Hampurin maratonilla. Vuonna 2008 tämä tapahtui, jolloin Jufar juoksi siellä 2.08.10, kun taas Rey päällitti ensimäistä kertaa urallaan Hampurissa 2.08. Hän päällitti silloin samalla kertaa myös 2.09, 2.10, 2.11, 2.12 ja 2.13. On täysin turha sanoakaan, että se oli Reylle täydellinen waterloo, kun taas Jufarille se oli hyvinkin mukiin menevä maratonlaukkaloikka.

Kukapa sijoittui Lake Biwassa pronssille? No, kukapa muukaan kuin muukaan kukapa kuin Kenian James Mwangi. Niin hän teki ajalla 2.08.48. Kipruton ja Jufarin völjystä jo aiemmin pudonnut, mutta urheasti taistellut Mwangi nousi väkisin takaisin edellä mainitun kaksikon kantaan 40 kilometrin viistalle tultaessa, mutta joutui sitten jälleen antautumaan kärkikaksikon aloittaessa maratonväliensä selvittelyn valtoimenaan olevalla maratonraastolla. Lake Biwan maraton oli samalla Mwangin jäähyväiskilpa Japanilaisille maratonfaneille, sillä hän on asunut Japanissa vuodesta 2001 saakka, mutta muuttaa nyt takaisin synnyinmaahansa Keniaan.

Neljänneksi sijoittui tiukan maratontaistelun jälkeen Japanin oma poika Masakazu Fujiwara ajalla 2.08.51. Se oli Fujiwaralle tärkeä juoksu, sillä sitten kymmen vuoden takaisen maratondebyyttinsä (2.08.12) mies on kokenut urallaan erinäisiä vaikeuksia, eikä maratoni ole ottanut kulkeakseen. Nyt hänellä on mahdollisuuksia päästä viimeisenä miehenä Japanin MM-maratonjoukkuesseen, jossa saa olla maksimissaan viisi miestä, sillä ennen Lake Biwaa häntä paremmin olivat muilla karsintamaratoneilla juoseet Kazuhiro Maeda (Tokiossa 2.08.00), Yuki Kawauchi (Bebbu-Oitassa 2.08.15), Hiroyuki Horibata (Fukuokassa 2.08.24) ja Kentaro Nakamoto ( Bebbu-Oitassa 2.08.35). Japani näyttääkin saavan kohtalaisen miesjoukkueen jalkeille MM-maratonille, sillä sen viisikosta Nakamoto oli Lontoon olympiamaratonilla kuudes ja Horibata Daegun MM-maratonilla setsemäs.

Fujiwaran juoksu tarkoitti samalla sitä, että Lake Biwassa viidenneksi ajalla 2.09.06 sijoittunut Ryo Yamamoto tulee todennäköisesti jäämään MM-kisojen ulkopuolelle. Ennätyksensä 2.08.44 viime vuonna juuri Lake Biwassa juossut Yamamoto epäonnnistui Lontoon olympiamaratonilla, sillä sieltä käteen jäi vain 40. sija ajalla 2.18.34. Varamieheksi MM-joukkueeseen Yamamotolla on kuitenkin mahdollisuuksia, sillä hän kukisti tällä kertaa kuudenneksi sijoittuneen Suehiro Ishikawan neljällä sekunnilla. Iskikawan ei kuitenkaan kannata olla ylenpalttisen pettynyt aikaansa 2.09.10, sillä se on miehen maratonuran ensimmäinen 2.10-alitus. Seuraavat miehet Japanin Kohei Matsumuran (2.10.12), Sveitsin Viktor Röthlinin (2.10.18) ja Japanin Tomoya Adachin (2.10.22) johdolla päällittivät kahden tunnin ja siihen vielä päälle lisätyn kymmenen minuutin rajan.

[raasto.com, iaaf.org & japanrunningnews.blogspot.com] 

maanantai 25. helmikuuta 2013

Dennis Kimetto juoksi reittiennätyksen Tokion maratonilla

Tokion maraton oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa World Marathon Majors -sarjan osakilpailu. Niinpä se oli houkutellut mukaan melkomoisen joukon maailman valioihin kuuluvia maratonrallattajia. Valitettavasti sää kilpailun aikana ei ollut kovan tuulen johdosta maratonille suotuisa. Siitä huolimatta voittajaksi juoksi viime kauden maratonsensaatio, Kenian kansalaisuuden omaava Dennis "sopujuoksu" Kimetto ajalla 2.06.50. Se on Tokion maratonin reittiennätys, mutta ei lähellekään Kimetton oma ennätys, sillä viime syksynä hän kipaisi Berliinissä debyyttimaratonillaan 2.04.16. Todennäköisesti hän olisi silloin juossut vieläkin kovampaa, mutta koska kyseessä olivat World Marathon Majors -sarjan voittorahat ja niitä tavoitteli Kimetton kaveri ja kenties samaan manageritalliin kuuluva Geoffrey Mutai, Kimetto antoi silloin Mutain voittaa. 

Tällä kertaa Kimetton manageri oli ilmeisesti sanonut ennen kilvan alkua, että Kimetto saa luvan juosta voitosta maaliin asti ja niin hän tekikin. Voiton hän ratkaisi hurjalla kiihdytyksellä, jossa mies veti 30-35km:n välisen vitosen 14.20:een ja kun se ei riittänyt, vielä seuraavan vitosen 14.35:een. On selvää, että moisessa rallatuksella ei voi kukaan pysyä mukana ja niin Tokion maratonin voitto oli ratkennut. "Haluan juosta seuraavaksi MM-maran, mutta jos se ei ole mahdollista, hyökkään maratonin ME:n kimppuun Berliinissä", sanoi Kimetto kilvan jälkeen. Berliinistä hänellä onkin hyviä muistoja, sillä viime vuonna hän voitti kyseisessä kaupungissa sekä Berliinin puolimaratonin (59.15), että 25 km:n kilvan (1.11.18).

Toiseksi Tokion maratonmittelössä sijoittui Kenian Michael Kipyego. Hän ei jäänyt Kimettolle paljoa, sillä maalilinja syöksyi päin Kipyegon naamaa ajassa 2.06.58. Se ei ole aivan hänen ennätyksensä, sillä vuonna 2011 Kipyego juoksi Eindhovenissa kymmen sekuntia kovempaa. Toisin kuin Kimetto, Kipyego on jo tehnyt pitkän uran kansainvälisillä kilpakentillä. Siihen on kuulunut esimerkiksi kymmenen vuoden estejuoksu-ura (esterekordi 8.08.48) ja parhaimmillaan kuudes sija MM-maastoissa. Onneksi Kipyego on kuitenkin siirtynyt maratonille, kestävyysurheilun ehdottomalle kuninkuusmatkalle, minkä rinalla esteet ovat pilipalitouhua.

Kolmanneksi Tokiossa sijoittui myös Kipyego, etunimeltään Bernard. Hänenkin kotomaansa on Kenia. Bernard jäi kuitenkin kärkikaksikolle selvästi, sillä hän saavutti maalisen linjoituksen 2.07.53 kuluttua lähtölaukauksesta. Se ei ole lähimainkaan Bernardin rekordi, sillä vuonna 2011 hän laukkasi Chicagossa tuloksen 2.06.29. Onpa mies juossut urallaan myös 10 000 metriä alle 27 minuutin (26.59.61) puolimaratonin alle tunnin (59.10), sijoittunut MM-kisojen kympillä viidenneksi ja MM-puolimaratonilla hopealle. Seillainen veikko on Bernard.

Neljäntenä maaliin heittäytyi Japanin Kazuhiro Maeda ajalla 2.08.00. Se on Maedan persoonallinen rekordi, mutta hieman häntä kyllä maalissa kalvoi se, että Japanin yleisurheiluliitto oli asettanut suoran MM-maratonvalinnan ehdoksi 2.08-alituksen. Tähän Maeda juoksi siis 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle yhden sekunnin liian hitaasti. Hänen ei kuitenkaan kannata olla murheellisin maratonmielin, sillä on hyvinkin luultavaa, että miehen maratonnäyttö on riittävä MM-valintaa ajatellen. On näet epätodennäköistä, että kovinkaan moni japanilainen joukkorallattaisi viimeisellä MM-karsintamaratonilla Lake Biwassa ensi kuussa Maedan tuloksen alle. Maedalla on elämänsä aikana takanaan jo kilometri poikineen kestävyysjuosten, sillä esimerkiksi 10 000 metrillä äijä on leiponut 28 minuutin tuloksia jo vuodesta 2000 lähtien. Joskus on mennyt myös alle 28 minuuttia.

Maeda kävi lopussa kovan taiston Kenian James Kwambain kanssa. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että Kwambai juoksi 2.08.02. Kwambai taisi hieman hyytyä siihen, että hän tempaisi 28-29 välisen kilometrin 2.55:een ja jatkoi seuraavan tonnin 2.48:aan. Tällainen nykiminen kostautui viimeisillä kilometreillä niin, että jo kaukana takana ollut Maeda saalisti Kwambain kiinni ja painoi täyttä raikua ohi. "Yrittänyttä ei maratonlaiteta", saattoi Kwaibai kuitenkin lohdutella itsesään maalissa. Hänen maratonrekordinsa on äärimmäisen kova, vuonna 2009 Rotterdamissa juostu 2.04.27. Onpa mies juossut myös puolikkaan maratonin joltistakin renkutusta, mistä kertoo uran paras aika, 59.09. Lisäksi hän on säestänyt hyvin Haile Gebrselassieta vuonna 2008 Berliinissä juoksemalla silloin 2.05.36.

Kuudes Tokion maratonilla oli Kenian Gilbert Kirwa. Hän juoksi 2.08.17. Tällä vetäisyllä Gilbertti jäi pari minuuttia Frankfurtissa vuonna 2009 juoksemastaan rekordista (2.06.14). Joka tapauksessa hän oli maalissa hyvän tovin ennen seitsemänneksi tullutta Etiopian Feyisa Bekeleä, jonka ajaksi kirjautui 2.09.05. Se saattoi hieman kalvaa viime syksynä Amsterdamissa ajan 2.06.26 juossutta Bekeleä. Aivan varmasti sijoitus kahdesan ja aika 2.09.13 raastoi Etiopian Dino Sefirin kaalia, sillä se jäi aika kauas hänen uransa parhaasta maratonajasta, viime vuonna Dubaissa vedetystä 2.04.50:stä.

Sen sijaan yhdeksänneksi tullut Japanin Takayuki Matsumiya saattoi olla aikaansa 2.09.14 siinä mielessä tyytyväinen, että se oli hänen ennätyksensä. Toki japanilaiset ovat odottaneet aika hyvän ratanopeuden omaavalta Matsumiyalta (5000m 13.13.20, 10 000m 27.41.75) jo pitkään yhtä kovaa maratontulosta, kuin samalaisia ratatuloksia kiskonut Toshinari Takaoka, joka aikoinaan veti maran 2.06.16. Siihen Matsumiya oli kenties pettynyt, että hänen aikansa ei tule riittämään Japanin joukkueeseen kesän MM-maratonille. Joka tapauksessa hän oli kilvan viimeinen 2.10 alittaja täydessä 2.10-alittavaisuudessa. 

Tokion naisten kilvan jälkeen maalialueella raikuivat Etiopian kansallisbiisin sävelet. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että voittajaksi nelisti kyseisen valtion kansalaisuuden omaava Aberu Kebede. Hän käytti maratoniin aikaa 2.25.34. Kebede ratkaisin voiton voimakkaalla viimeisen seitsemän kilometrin rynnistyksellään, johon toiseksi sijoittunut Etiopian Yeshi Esayias (2.26.01) ei pystynyt maratonvastaamaan. "Tänään oli liian tuulista, jotta olisin pystynyt reittirekordiin. Erityisen hevii oli 37 kilometrista 41 kilometriin, koska silloin oli paitsi hirveä tuuli, myös ylämäki", sanoi voittaja maalissa. Hän jäikin aika kauas omasta rekordistaan, joka on viime syksynä Berliinissä juostu 2.20.30. Samoin ennätyksestään jäi toiseksi sijoittunut Esayias, sillä parhaimmilaan hän on taittanut maratonin sekunnin tämänkertaista tulostaan kovempaa.

Kolmanneksi Tokion kilvassa sijoittui Saksan Irina Mikitenko, joka teki 40-sarjalaiselle "kohtuullisen" maratonajan, 2.26.41. Se ei tietenkään ole lähellekään Mikitenkon persoonallinen rekordi (2.19.19, Berliini 2008), mutta ikä huomioon ottaen Mikitenkon suoritusta on pidettävä oivana. Mikitenko oli jo vuonna 2000 Sydneyn olympiakisoissa 5000 metrillä viides, joten aika pitkän päivätyön hän on tehnyt kansainvälisillä kilpakentillä. Kenties tältä ratajuoksuajoilta peräisin olevalla nopeudella Mikitenko kukisti kilvassa neljänneksi sijoittuneen Venäjän Albina Mojorovan (2.26.51). Majorova, jonka maratonrekordi on 2.23.52, sijoittui viime kesänä Lontoon olympiamaratonilla yhdeksänneksi.

Viides Tokiossa oli Japanin Yoshimi Ozaki 2.28.30 kuluttua lähdöstä. Se oli taatusti tälle vuoden 2009 maratonin MM-hopeamitalistille pettymys, samoin kuin oli viime kesän olympiamaratoni (aika silloin 2.27.43, sijoitus 19.) Ozaki, joka on juossut maratonin nopeimmillaan 2.23.30:een, himoaa varmasti vielä uralleen kovaa maratontulosta kuin alkoholisti maksakirroosiota. Kuudes ja kilvan viimeinen 2.30 -alittaja oli Namibian Helalia Johannes ajalla 2.29.20. Se jäi aika lailla tämän viime kesän olympiamaratonin 12. parhaan maratonkonettaren uran rekordista (olympiamaratonilla juostu 2.26.09), mutta on joka tapauksessa osoitus siitä, että hän pystyy juoksemaan alle 2.30 olosuhteissa kuin olosuhteissa, päivänä kuin päivänä, kelissä kuin kelissä, reitillä kuin reitillä, kilvassa kuin kilvassa. Tämä tietenkin edellyttää, että maratonkeskittyneisyys on tällöin 100 prosenttissa kuosissa ja että reitti on kohtuullisen tasainen ja että olosuhteet ovat kohtuullisen viileät ja että kilpa on kohtuullisen hyvä.

[iaaf.org, japanrunningnews.blogspot.com & raasto.com]


maanantai 18. helmikuuta 2013

Melkomoista rallatusta SM-halleissa

Yleisurheilun sisällä tapahtuvat SM-kisat järjestettiin vuonna 2013 Jyväskylässä. Siellä maamme urheileva nuoriso kilvoitteli mestaruuksista kuin rokkari plekuista. Sielä tulevaisuuden toivot urheilivat samaan aikaan kun poliitikot murheilivat. 

Kuinka siellä sitten kävi? No kuinkapa muutenkaan, että naisten 800 metrillä voiton vei Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto ajalla 2.10.35. Porvoon Urheilijoista on kuulemma joskus joku maileri ennenkin tullut. Hopeamitalia seuransa järjestämillä mitalikahveilla sai puolestaan esitellä HKV:n Minna Nummela 2.12.04 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän on kuulemma joskus jotain aiemminkin juossut, esimerkiksi 800m ulkona 2.05:een. Pronssia Porin pohjoisosaan Normarkkuun vei paikallisen Nopsan edustaja Katriina Sonck tuloksella 2.12.61. Hän oli varmaan onnellisuudessa kuin opettajatar ponnellisuudessa.

Entäpä kuka miesten 800 metrillä oli nopein? Eipä kukaan muukaan muin Espoon Tapioiden Tuomo Salonen. 1.52.65 häneltä siihen kului. Hän olisi muuten kova kuin nahka, mutta rasitusvammat ovat viime vuosina riivanneet miestä kuin luteet helsinkiläishotelleja. Hopeaa ja samalla ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalinsa sai Saarijärven Pullistuksen nuori voima, Joonas Rinne nimeltään. Hänen aikansa on noin 18-vuotiaalle pojalle oiva, 1.53.49. Ei tarvitse olla kummoinenkaan meedio ennustaakseen, että tulevaisuudessa Rinteelle on tuleva vielä erinäisiä muitakin SM-mitaleita, jos on tullakseen. Pronssia Turun Urheilulliseen Liittoon vei Saku Lehikoinen. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hän oli maalissa kolmantena ajalla 1.53.91. Ero neljänneksi jääneeseen Parikkalan suureen poikaan, Parikkalan Urheilijoita edustavaan Panu Jantuseen oli selvä, yksi sekunnin sadasosa. Jantusen ei kuitenkaan kannata harmitella tätä, sillä hän on kova kuin sankari.

Juostiin siellä sisätiloissa myös 1500 metriä. Sen kilvan, sarjassa naiset, voitti Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. Sen hän teki ajalla 4.28.19. Se on verraton aika nuorelle voimattarelle. Kettunen on saanut hiihtoladulta koneeseensa aika lailla sitkeää kestoa ja hapen riistoa, sillä luultavasti näiden ominaisuuksien avulla hän kukisti ajan 4.29.32 juoseen  HKV:n Minna Nummelan. Toki on sanottava, että Nummelakin on kova kuin puristin ruuvipenkissä. Pronssia sai hienon kömebäkin juoksuradoillle tehnyt 1990-luvun tähtijuniorijuoksija, Vammalan Seudun Voiman kotiseurakseen tunnustava Minna Haka-Risku. Hän pinkoi puolitoista kilometriä kuin nuoruuden päivinään aikaan 4.30.98. Lienee tarpeetonta sanoakaan, että hän on kova kuin kettinki.

Miesten 1500 metrillä voiton vei Parikkan Urheilijoiden Panu Jantunen tuloksella 3.55.39. Kestofanit odottivat luonnollisesti eurooppalaisella maililla hieman raisumpaa menoa, mutta mestaruus on aina mestaruus, sanoi kissa kun saaliin nappasi. Hopeamitalia kotiin päästyään sai hevimetalmusiikin tahdissa ihastella Turun Urheiluliiton edustaja ja Itä-Suomen yliopiston kauhu, Joonas Lehtinen. Hän laittoi Jantusen aika ahtaalle, mistä osoituksena on aika 3.55.76. Pronssi meni Lahden Ahkeran nuorelle Ossi Kekille tuoksella 3.56.13. Hän on kova kuin moottorisaha heinätöissä.

Kestofanien ei ollut vaikea veikata 1500 metrin jälkeen, että naisten 3000 metrin voiton veisi nimiinsä Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. Niin hän tekikin 9.20.25 kuluttua lähtölaukauksesta. Kettunen oli kilvassa joltisenkin ylivoimainen, sillä hopeaa saanut Vammalan Seudun Voiman Minna Haka-Risku juoksi 9.37.19. Pronssiseen mitalin kanssa sai kilvan jälkeen tehdä tuttavuutta Helsingin Jyryn Minna-Maria Kangas. Hän juoksi ajan 9.40.46, mikä tarkoittaa sitä, että hän on kova kuin kuivunut laasti.

Miesten 3000 metrillä voittajan nimi oli Karhulan Katajaisten Ilari Piipponen ajalla 8.20.60. Hän ei jättänyt kenellekään epäselvää siitä, kuka oli kirissä nopein, terävin ja herkin. Samalla Piipposen voitto tarkoitti sitä, että Karhulan Katajaiset joutui ostamaan ylimääräisen kahvipaketin seuran mitalikahveille, sen verran tuli kultaa Jyväskylän SM-halleista seuran urheilijoille. Hopeaa Piipposen takana sai Viipurin Urheilijoiden Joonas Harjamäki. Hän juoksi 8.21.69. Hänen seuransa edustajat ovat kuulemma joskus jotain tuloksia esteissä tehneet, eivätkä VU:n seuraennätykset ole huonoja 5000 ja 10 000 metrilläkään. Ne on tosin tehnyt eri kaveri kuin seuran esteiden rekordin ja lähimenneisyydessä nämä veijarit ovat kuulemma työskennelleet työtovereina Vuosaaressa toisen ollessa toisen esimies. Harvassa työpaikassa maamme historiassa on ollut niin armottoman kovia kestävyyjuoksijoita. Itse asiassa he ovat olleet niin kovia, ettei edes reikä ole kyennyt porautumaan heidän hampaisiinsa. Pronssia kilvan jälkeen kisaverkkareiden taskuun sai tunkea HKV:n Aki Nummela, joka pisteli kolme kilometriä 8.21.72:aan. Nummela kilpaili SM-halleissa viime vuoden tapaan silkasta kilpailemisen riemusta myös 800 metrillä ja 1500 metrillä, joten kenenkään on turha syyttä häntä kilpailemisen vieroksajaksi. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, kaiken lisäksi hän on vielä  kova kuin rautakanki puuron hämmennyksessä.

Niin oli sisällä tapahtuvan yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut kilpailtu ja eipä kulunut kauaakaan Hipposhallin valojen saamumisesta, kun jo kestonnälkäiset juoksijat olivat matkalla lentokentälle ja sieltä kohti etelän kestojuoksuparatiisimaisia maita, missä kesän enntäyksiä pilkkaava kunto rakennetaan.

[raasto.com]

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kawa kukisti olympiamaratonin kuudenneksi parhaan Bebbu-Oitassa

Japanin Bebbu-Oitan maratonilla on perinteitä. Kisan 62-vuotisen historian aikana siellä ovat juosseet mm. Hwang Young-Cho (olympiakultaa 1992), Koichi Morishita (olympiahopeaa 1992), Takeyuki Nakayama (olympianelonen 1988 & 1992), Dionicio Ceron (moninkertainen Lontoon maratonin voittaja) ja tietenkin pitkään maratonin reittiennätystä hallussaan pitänyt Gert Thys. Viime vuosina Bebbu-Oitan maratoni on kuitenkin jäänyt muiden maratonien varjoon, eikä siellä ole tehty nykypäivän mittapuulla kummoisiakaan maratontuloksia. Tämän vuoden kilvassa voitosta kuitenkin nähtiin maratonfanien iloksi jälleen uljas kaksinkamppailu, vetäen vertoja jopa legendaariselle Morishitan ja Nakayaman mittelölle vuodelta 1991.

Voittokamppailun osapuolina olivat tällä kertaa Japanin kansan suosikkipoika, pitkää työpäivää maratonharjoittelun ohessa painava Yuki "Kawa" Kawauchi sekä viime kesänä Lontoon olympiamaratonilla kuudenneksi sijoittunut, niin ikään Japania edustava Kentaro Nakamoto. Viimeksi mainittu oli ennen kilpaa kertonut tavoitteekseen voiton ja oman ennätyksensä (2.08.53) rikkomisen, kuten olympiamaratonin kärkipään miehen kuuluukin. Voiton suhteen Nakamoto joutui kuitenkin pettymään, sillä kun viime kaudella seitsemän maratonia ja yhden 50km:n ultran juossut ihmepalautuja Kawauchi painoi maratonhanan pohjaan 28 kilometrista eteenpäin, Nakamoto pystyi häntä ainoana seuraamaan, tosin äärimmäisissä maratontuskissa, tosin itsekin välillä kärjessä käväisten, kunnes 1,6 kilometrin päässä maalista hänen oli antauduttava kuoleman edessä. Niin juoksi Kawauchi voittajana maaliin ajalla 2.08.15, mikä on paitsi hänen henkilökohtainen rekordinsa (aiempi 2.08.37), myös kilvan reittiennätys (aiempi Gert Thysin 2.08.30). Kyseessä oli jo Kawan toinen maraton tänä vuonna, joten ilmeisesti hän aikoo jatkaa samanlaista maratonrallia kuin viime vuonna, tosin mahdollinen MM-kisaedustus voi tuoda siihen hieman muutoksia. MM-edustukseen hänellä onkin hyvät mahdollisuudet, sillä ennen tätä paras suoritus Japanin MM-karsintamaratoneilla oli Hiroyuki Horibatan Fukuokassa juoksema 2.08.24. Seuraavaa maratoniaan Kawa ei ole vielä päättänyt, mutta ilmeisesti hän ei aio juosta Lake Biwan maratonia ensi kuussa, vaan hyökätä 2.07:n kimppuun Soulin maratonilla.

Myös toiseksi sijoittunut Nakamoto juoksi oman ennätyksensä, mikä Bebbu-Oitan jälkeen kirjoitetaan numeroin 2.08.35. Tästä huolimatta hän oli maalissa pettynyt hävittyään Kawalle. Kun Kawa tykitti 40 kilometrista maaliin ajassa 6.32, käytti täysin katkinainen Nakamoto samaan taipaleeseen 6.52. "Koska tavoiteenani oli voitto, olen pettynyt toiseen sijaan", sanoi Nakamoto maalissa, sen jälkeen kun oli keräillyt itseään hetken aikaa kanveesissa. Hänen ei kuitenkaan ole syytä ylenpalttiseen maratonpettyneisyyteen, sillä 1) omaan ennätykseen on syytä olla aina tyytyväinen, 2) kun otetaan huomioon Nakamoton suoritukset sekä Lontoon olympiamaratonilla, että tämänkertaisella Bebbu-Oitan maratonilla, on ihme, jos häet syrjäytetään Japanin MM-maratonjoukkueesta. Moskovan MM-maratonilla varma arvokisajuoksija Nakamoto (olympiamaratonin kuudennen sijan lisäksi myös MM-maratonin 10. sija vuonna 2011) voi olla tulosluettelossa hyvinkin korkealla.

Kärkikaksikon uljaan kamppailun takana ei jäänyt jälkimaratonpolville juurikaan maratonkerrottavaa. Kolmanneksi sijoittunut Japanin Kenji Higashino näet kulutti 42195 metriin aikaa 2.12.13. Toki se on äärimmäisen kova maratontulos ja 99999999999999999999999999999999999999999999 x kovempi suoritus kuin esimerkiksi myrkkynurmella pallon hakkaaminen reikään kastelulaitteiden ruskuttaessa vettä väylille tuhansia kuutiometrejä samaan aikaan kun kuivuudesta ja janosta kärsivä tavallinen kansa katsoo monissa maissa sitä touhua kieli pitkänä verkkoaitojen takaa, aseistettujen vartijoiden kohdistaessa heihin mulkoilevaisen katseen.

[raasto.com, japanrunningnews.blogspot.com & iaaf.org]







maanantai 28. tammikuuta 2013

Tetjana Gamera-Shmirko pilasi Japanin juhlat Osakan naisten maratonilla

Osakassa, joka sijaitsee Japanissa, juostiin 27.1.2012 perinteinen naisille, vain naisille, eikä kenellekään muille kuin naisille tarkoitettu maraton. Siellä japanilaiset maratonfanit odottivat omien naaraidensa voittoa maratonvesi kielellä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan voittoon nelisti viime kesän olympiamaratonin viidenneksi nopein, Ukrainan Tetjana Gamera-Shmirko. Niin hän teki ajalla 2.23.58. Se oli samalla Gamera-Shmirkon persoonallinen rekordi, sillä Lontoon olympiamaratonilla hän oli juossut 2.24.32. "Meikäläinen meinasi heittää jo pyyhkeen kehään. Yleensä meitsi pystyy kiristämään 30 km:n paalun jälkeen, mutta nyt ei tuntunut hyvältä. Jotenkin mä kuitenkin löysin lisää spiidii viimeisellä parilla kilsalla", kertoi voittaja maalissa, täydessä maratononnellisuudessa.

Erityisen kalvavaksi Ukrainan tyttären voiton japanilaisille teki se, että hän ohitti Japanin Kayoko Fukushin vasta aivan kilvan lopussa, sillä 40 kilometrin paalulla Fukushi oli vielä 19 sekuntia Gamera-Shmirkoa edellä. Sen jälkeen Fukushi kuitenkin sakkasi kuin liian vähän maitoa saanut puuro, kun taas Gamera-Shmirko lisäsi bensaa jo ennestään valtoimenaan roihuavaan maratonnuotioon. Niin hän höyrysi viimeiset 2195 metriä aikaan 7.14 ja painoi heittämällä Fukushin ohi voittajana maaliin. Täysin lyöty Fukushi hiipparoi maalilinjan ylle ajassa 2.24.21, mikä on niukin naukin hänen rekordinsa. Ennen Osakaa hän oli nimittäin juossut parhaimmilaan 42 kilometriä ynnättynä 195 metrillä aikaan 2.24.38 Chicagossa vuonna 2011. "Meitsi kertoi Gamera-Shmirkolle olevani pettyneisyydessä", sanoi Fukushi maalissa. "Mun tarvii vielä oppia rytminvaihdoskykyä maran lopussa", jatkoi Fukushi maratontuumimistaan.

Fukushin pettyneisyyden maratonin lopussa ohitetuksi tulemisen johdosta toki ymmärtää, onhan hän sentään pitkän linjan sahaajatar, kolmissa olympiakisoissa ja neljissä MM-kisoissa ratamatkoilla maataan edustanut raastotar, jonka alimatkojen ennätykset ovat kovia (3000m 8.44.40, 5000m 14.53.22, 10 000m 30.51.81 ja puolimaraton 1.07.26). Jälleen kerran tuli kuitenkin todistetuksi sellainen asia, että vaikka olisi miten kova ratatykki, alimatkojen tuloksilla ei ole maratonin viimeisillä kilometreillä mitään virkaa. Silloin ratkaisee ainoastaan raaka kesto, eikä mikään muu. Joka tapauksessa Fukushilla on Osakan juoksunsa myötä hyvät mahdollisuudet päästä Japanin maratonjoukkueeseen Moskovan MM-maratonille, joten hänen ei kannata toisesta sijastaan huolimatta olla ylenpalttisen kammottavan ranteetaukisessa maratonpettyneisyydessä.

Kukapa Osakassa tuli kolmanneksi? No, eipä kukaan muukaan kuin Japanin Yuko Watanabe 2.25.56 kuluttua lähtölaukauksesta. Watanabe oli varmaan maalissa aikamoisessa maratontyytyväisyydessä, sillä hän paransi aiempaa maratonrekordiaan reilusti. Ennen Osakaa hän oli näet parhaimmillaan juossut tämän kestävyysurheilun täydellisen kuningatarmatkan aikaan 2.29.20. Neljäs oli hienon comebackin mutsiusloman jälkeen tehnyt 37-vuotias Mari Ozaki ajalla 2.26.41. Maratonrekordinsa (2.23.30) Ozaki juoksi Osakassa kymmenen vuotta sitten ja 10 000 metriä ensimmäinen kerran alle 32 minuutin jo vuonna 1999 sekä edusti ensi kertaa arvokisoissa kotimaataan 10 000 metrillä Edmontonin MM-kisoissa vuonna 2001. Hän on siis todella pitkän tien läpikäynyt kestotar.

Viides ja valitettavasti viimeinen 2.30-alittaja Osakassa oli Australian Lisa Weightman, joka sai maratoninsa päätökseen, kun lähettäjän pistoolin pamahduksesta oli kulunut 2.29.09. Se ei ole Weightmanin ennätys, sillä viime kesänä hän leipoi Lontoon olympiamaratonilla tuloksen 2.27.32 (sijoitus 17.) Olympiamaratonilla hän esiintyi myös vuonna 2008 Pekingissä (2.34.16, sijoitus 33.) Onpa hänet nähty maratonia hitsaamassa myös MM-kisoissa. Aikamoinen pettymys Osakan kilpa oli kahdeksanneksi sijoittuneelle Japanin Yoko Shibuille, joka aika oli 2.32.41. Se ei Japanin kaikkien aikojen toiseksi nopeinta naismaratoonaria (2.19.41, Berliini 2004) paljon lämmitä, vaikka hän menisi 100 asteiseen saunaan ja heittäisi saavin löylyä kiukaalle.

Se oli sen pituinen se. Maratonkun maratonosakan maratonnaisten maraton maratonoli maratonpäätöksessään, maratonse maratonoli maratonpäätöksessään, maratonollakseen maratonpäätöksessään, maratonolematta maratonpäätöksettömyydessään, maratonvain maratonolematta maratontäydessä martonpäätöksettömyydessään, maratoneikä maratonollakseen maratonmissään maratonmuussa martonkuin maratontäydessä maratonpäätöksettömyydessään.

[raasto.com, iaaf.org & japanrunningnews.blogspot.com]





perjantai 25. tammikuuta 2013

Hirveää maratonrallatusta Dubaissa

Dubaissa, joka sijaitsee Dubaissa, vain Dubaissa, eikä missään muualla kuin Dubaissa, sijaitsematta muualla kuin Dubaissa, juostiin maraton varhain aamulla perjantaina 25.1.2013. Sielläpä rillutusrallateltiin oikein joukolla aikamoista maratonlaukkaloikkaa. Kävi nimittäin niin, että 42 kilometrin ja siihen vielä päälle juostun 195 metrin ravaamisen päätteeksi miesten kilvan voittajaksi tuli Etiopian kansalainen, Lelisa Desisa ajalla 2.04.45. Desisa ei ole täysin tuntematon veikko kestävyysjuoksun saralla, koska hän on juossut 10 000m aikaan 27.11.98 ja puolimaratonin 59.30. Nyt ensimaratoninsa juossut Desisa ohitti puolimatkan ajassa 1.02.41 ja laittoi toisella puoliskolla jalkaa toiseen eteen sen verran kovempaa, että se kulki aikaan 1.02.04. Se oli muille kilpakumppaneille liikaa, tosin Berhanu Shiferaw -niminen vaijari, kotimaa Etiopia, ahdisti Desisaa lähes maaliviivoitukselle saakka, sillä hänen aikansa oli 2.04.48. Shiferawin aiemmista tuloksista kestävyysjuoksun saralla ei ole paljoakaan tietoa, mitä nyt äijä oli leiponut maran aiemmin 2.08.51. Hänestä ei puolestaan jäänyt kuin sekunnin vähän tunnetumpi maratonherra, Tadesse Tola, joka omistaa Etiopian passin. Tola on aiemmin juosssut esimerkiksi 10 000 metriä aikaan 27.04.89 ja maratonin 2.05.10.

Ensimmäisenä mitalisen pallin ulkopuolelle jäi Etiopian värejä tunnustava Endeshaw Shumi ajalla 2.04.52. Hän on ainakin 99999999999 kertaa kovempi urheilija kuin eräs moottorin ulvottaja Shumi. Moottorin ulvottaja Shumia ei itse asiassa voi edes kutsua urheilijaksi, eikä ole koskaan voinutkaan. Sen sijaan maratonari Shumi on toista maata, sillä 2.05-alitus on debyyttimaratoniksi oiva. Eipä ole valittamista myöskään Shumin puolimaratonin rekordissa 1.00.03, tosin tunnin päällitys saattoi siinä kilvassa vähän kalvaa tätä Etiopian poikaa, mutta toisaalta 2.05-alitus maratonilla korvaa sen moninkertaisesti. 

Vielä viidenneksi sijoittunut Kenian Bernard Koechkin riensi maaliin ennen kuin kello oli päällittänyt 2.05. Hän näet juoksi 2.04.53. Tuon tyyppistä tulosta tosin osattiin Koechilta odottaa sen perusteella, että viime syyskuussa hän pisteli puolikkaan maratonin aikaan 59.10. Kyse oli siis siitä, että olisiko puolikashirmu Koechin maratoniskutusneisuuskestäväisyys tarpeeksi hyvässä kuosissa maratonia ajatellen ja sehän oli.

Dubain kilvassa kuudenneksi sijoittunut Kenian Nicholas Kipkemboi saapui maaliin ajassa 2.06.33. Se tarkoitti sitä, että Kipkemboi oli tämänkertaisen maratonin ensimmäinen, jonka keskivauhti ei ollut alle 3 min / km. Ei suinkaan, vaan Kipkemboi juoksi 42195 metriä 3.00/km eli 4000 metrin cooperintestivauhtia. Mahtaako Kipkemboi saada sillä hyvän kunnon luokituksen?

Seitsemänneksi ajalla 2.07.55 sijoittunut Etiopian Dadi Yami saattoi olla maalissa pienoisessa maratonpettyneisyydessä. Ei sillä, että hänen ajassaan olisi mitään häpeämistä, mutta viime vuonna maratonin aikaan 2.05.41 juossut Yami varmaan himosi omaa maratonrekordiaan kuin hammaslääkäri purukalustoa. Lisäksi Yamia saattoi hieman kalvaa se, että hänen vauhdinjakonsa Dubain mittelössä oli splitiltään positiivinen (1.02.40 ja 1.05.15). Kovin suureen pettyneisyyteen Yamilla ei kuitenkaan ole syytä, vaan miehen kannattaa nauttia maratonin jälkeen hyvällä maratonomallatunnolla hotellin aulabaarissa hieman jäätelöä.

Kukapa Dubain maratonilla maratonsijoittui kahdeksanneksi? No, kukapa muukaan kuin Kenian Mike Kipruto Kigen. Hän sai maratoninsa maratonpäätökseen maratonajalla 2.08.24. Kigenillä luulisi olevan välityksiä kovempaankin maratonmenoon, onhan hän pistellyt 5000 metriä alle 13 minuutin (12.58.58) ja 10 000 metriä lähelle 27 minuuttia (27.03.49). Joka tapauksessa maratonfanit voivat onnitella Kigeniä siitä, että hän on tehnyt miehen teon ja siirtynyt radan kierämisen sijaan kestävyysurheilun kuninkuusmatkalle. Eiköhän siitä Kigenin maratonrekordi petraannu hänen saadessaan lisää maratonkestoa.

Yhdeksänneksi Dubaissa juoksi Etiopian poika, jolle syntyessään annettiin nimi Habtamu Assefa. Hän tekaisi niinkin mukiin menevän maratonajan kuin 2.08.28. Assefa paransi kilvassa maratonrekordiaan, joka ennen sitä oli viime syksynä Firenzessä juostu 2.10.55. Hän oli viime vuonna myös puolimaratonin MM-kilvassa 16. Kyllä siis kelpasi Assefan mennä kilvan jälkeen polskimaan kisahotellin uima-altaaseen.

Kymmenenneksi Dubaissa muuten sijoittui Gemechu Worku Etiopian maratonkeisarikunnasta. Hänen ajakseen paljastui 2.08.53. Kilvan loppupuolisko lienee ollut Workulle aikamoista maratonkärsimysnäytelmää, jolla ei oikeasti ole mitään tekemistä näytelmän kanssa. Ei suinkaan, vaan Worku on riutunut kilvan lopussa totisen totisissa maratontuskissa, sillä kun hän pisteli maratonin ensimmäinen puoliskon 2.59 / km, toisella puoliskolla miehen vauhti hiipui siitä 10 sek / km.

Kaiken kaikkiaan Dubain maratonilla 14 miestä juoksi alle 2.10. Heihin eivät kuuluneet esimerkiksi Etiopian Dereja Tesfaye (2.10.50, puoliskot 1.04.41 ja 1.08.09), Kenian Moses Masai (2.11.00, puoliskot 1.02.42 ja 1.08.18) tai Etiopian Hailu Mekonnen (2.15.22, puoliskot 1.02.42 ja 1.12.40). Tämä vain osoitaa, kuinka armottoman raaka kilpailumuoto maraton on, eikä sillä luonnollisestikaan ole mitään tekemistä pelien kanssa, puhumattakaan leikeistä.

Dubain naisten maratonkilpa ei ollut tasoltaan aivan miesten veroinen, mutta silti kenenkään on turha sanoa Etiopian Tirfi Tsegayen voittoaikaa 2.23.23 huonoksi. Tsegaye ei tosin tehnyt kilvassa omaa persoonallista rekordiaan, sillä viime syksynä hän juoksi Berliinissä 2.21.19, mutta hyvin hän silti juoksi. Niin juoksi myös toiseksi tullut Ehritu Kiros, kotimaa Etiopia. Hän näet käytti marttiin ja toniin aikaa 2.23.39. Itse asiassa Kiros veti tosi hyvän maratonin, sillä hän paransi aiempaa rekordiaan lähes kymmenen minuuttia. Jos siis joku oli kilvan jälkeen maratononnellisuudessa, niin se oli Kiros. Pronssia kilvan jälkeen maratonverkkareidensa taskuun sai laittaa Etiopian Amane Gobena. Hän juoksi 2.23.50. Se on aiemmin 2.24.13 juosseen Gobenan ennätys, joten hänen kelpasi kilvan jälkeen iloisin mielin loikoilla kisahotellin huoneessaan katselemassa maratondiplomiaan.

Neljänneksi Dubain maratonilotulituksessa sijoittui Etiopian tyttö, Aheza Kiros nimeltään. Mahtaako hän olla sukua toisena maaliin ennättäneelle Kirosille? Joka tapauksessa hän sai maratoninsa päätökseen 2.24.30 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän paransikin rekordiaan aika lailla, sillä ennen kilpaa se kirjoitettiin numeroin 2.33.21. Ei kirjoiteta enää. Nyt Kirosin maratontulos alkaa olla linjassa hänen puolimaratonin rekordinsa (1.09.10) kanssa. Viides Dubaissa muuten oli Belaynesh Oljira, mistäpä muustakaan maasta kuin Etiopiasta. Kyseessä oli viime vuoden olympiakympin viidenneksi parhaan uran ensimaraton.

Kuudes Dubaissa oli Shitaye Bedasa Etiopiasta. 2.25.47 häneltä maratoniin kesti. Seisemäs maalissa puolestaan oli paras ei-etiopialainen, Ruotsin Isabellah Andersson 2.26.05 kuluttua lähtölaukauksesta. Kyseessä on Anderssonille, jonka rekordi on 2.23.41, rutiinitulos, ei maratononnistuminen, mutta ei myöskään epäonnistuminen. Luultavasti hän oli siis maalissa ainakin maratonhelpottuneisuudessa, jos maratononnellisuus ei tullut täälä kertaa kyseeseen.

Kahdeksanneksi sijoittuneella oli passinsa kannessa Etiopian värit, sillä tuolla sijalla maalisen linjan ylle vaipui Abebech Afework. Hänen tuloksensa oli 2.27.08. Se on ensimaratoniksi aivan hyvä maratonveto, vaikka tasaisesta vauhdinjaosta ei hänen osaltaan voi puhua (1.11.32 ja 1.15.36). Yhdeksäntenä maratonmaalissa maratonurheilujuomaa pääsi puolestaan maratonhörppäämään Namibian edustaja, Beata Naigambo. Hänen tuloksekseen kirjattiin 2.27.55. Tämä uransa aikana jo kahdella olympiamaratonilla esiintynyt Namibian maratonsuurlähettilästär paransi jonkin verran omaa ennätystään, sillä ennen tämänvuotista Dubain mittelöä se oli 2.29.20. Kymmenens oli Japanin Misaki Katsumata, valitettavasti 2.30-päällityksellä (2.30.42). Kilvan loppu on ollut Katsumatalle aikamoista selviytymistaistelua sillä puolimatkaan hän nelisti ajassa 1.12.06. Toiseen puoliskoon kului siis 1.18.36. No, onneksi Katsumata on aiemmin maratonurallaan pystynyt 2.30-rajan alittamaan (ennätys 2.28.01), tosin aiemmat maratontulokset eivät maratotavoitteiden täyttymättömyyden tunteen ollessa maratonmaalissa päällänsä juuri lohduta. Eiköhän Katsumata kuitenkin vielä reilusti alle 30-vuotiaana juoksijana pysty pienentämään tulevaisuudessa maratonrekordiaan kuin höylääjä juustoa.

Suomen, Helsingin Jyryn ja Dubai Creek Stridersin Anne-Mari Hyryläinen juoksi nykyisessä kotikaupungissaan mainiosti, sillä hänen aikansa oli 2.44.13. Se syntyi aika tasaisella vauhdinjaolla (1.20.49 ja 1.23.25). Hyryläinen paransi reilusti aiempaa maratonrekordiaan (2.52.39), joten jos hän ei ollut maalissa täydessä maratononnellisuudessa, niin jo on kumma. Kunhan loputkin maratonkilvoittelijat saapuivat maaliin, niin Dubain maraton oli maratoonailtu ja ulkomaalaisilla maratoonareilla oli aika maratonturismin.

[raasto.com, dubai.mikatiming.de & iaaf.org]




tiistai 22. tammikuuta 2013

Naoko Sakamoto teki kisapaidoistaan huiveja

Japanilainen maratonkonetar Naoko Sakamoto on päättänyt lopettaa uransa. Toisin sanoen, hän teki kisasukistaan rättejä. Toisin sanoen, hän teki kisapaidoistaan huiveja. Toisin sanoen, hän teki maratonjuomistaan kastiketta. Toisin sanoen, hän teki kisakengistään kukkaruukkuja. Toisin sanoen, hän teki kisahousuistaan silmien pimentäjiä.

Sakamoto (s. 1980) ei turhaan tuhlannut arvokkaita vuosia ihmisen lyhyestä huippu-urheilu urasta radan kiertämiseen, vaan siirtyi jo nuorena maratonille. Tämä ei ole ihme, sillä maraton on ehdoton kestävyysurheilun kuningatarmatka. Hän liittyi Tenmayan kivikovaan maratonammattilaistalliin heti lukion jälkeen ja tempaisi 22 vuoden iässä ensimaratonillaan hurjan tuloksen 2.21.51. Osakassa tammikuussa 2003 tämä tapahtui. Mielenkiintoista siinä on se, että Sakamoton uran ennätykseksi puolimaratonilla jäi 1.09.27 ja kympillä 33.06.17. Toisin sanoen, hän juoksi Osakan debyyttimaratonillaan (väliajat mm. 33.12, 49.57, 1.06.40, 1.10.21, 1.23.40) lähes samaa vauhtia kuin alimatkoilla koskaan uransa aikana. Voittoon se ei kuitenkaan riittänyt, sillä tuleva olympiavoittaja Mizuki Noguchi juoksi 2.21.18, eikä edes toiseen sijaan, sillä vuoden 1997 kympin MM-pronssimitalisti Masako Chiba leipoi 2.21.45, mutta kolmas sija ja lippu Pariisin MM-maratonille oli Sakamoton palkintona Japanin debyyttimaratonrekordin lisäksi.

Kesällä 2003 Pariisin MM-maratonilla Sakamoto sijoittui neljänneksi ajalla 2.25.25, Kenian Catherine Ndereban (2.23.55) Noguchin (2.24.14) ja Chiban (2.25.09) jälkeen. Palkinnoksi tuki kuitenkin maratonin maailmancupin voitto, vain voitto, eikä mikään muu kuin voitto. Paikkansa seuraavan vuoden olympiamaratonille Sakamoto varmisti voittamalla tammikuussa 2004 Osakassa ajalla 2.25.29. Merkille pantavaa tuossa juoksussa oli se, että Sakamoto juoksi 30-35 kilometrin välisen vitosen 15.48, kun hänen uransa ratavitosen ennätykseksi jäi 15.45.75. Hän oli siis maratonkonetar, vain maratonkonetar, eikä enempää eikä vähempää kuin maratonkonetar.

Ateenan olympiamaratonilla vuonna 2004 Sakamotolla ei ollut aivan 100 prosenttinen kulku seuralaisenaan. Hän sijoittui kuumassa pätsissä seitsemänneksi ajalla 2.31.54, aika lailla voittoon viilettäneen Noguchin (2.26.20) ja viidenneksi sijoittuneen Reiko Tosan (2.28.44) takana. Tuosta juoksusta lähtikin Sakamoton uran alamäki.

Ateenan olympiajuksun jälkeen jalkavammat alkoivat näet vainota Sakamotoa kuin poliitikot viattomia. Häntä ei juuri kilpailutouhuissa näkynyt, kunnes vuonna 2007 hän ilmestyi Berliinin maratonin lähtöviivalle. Siellä hän juoksi puolimatkaan ajassa 1.12.31, mutta hyytyi toisella puoliskolla sen verran, että maalissa kellot näyttivät hänelle maratoniin käytetyksi 2.28.33. Se ei 2.21-naaraalle hurraahuutoja aiheuttanut, mutta joka tapauksessa comebäkki oli tosiasia.

Valitettavasti comebäkki ei kuitenkaan jatkunut suotuisissa merkeissä, sillä Sakamoton pyrkimys vuoden 2008 Pekingin olympiamaratonille epäonnistui hänen sijoituttuaan Osakan olympiakarsintamaratonilla vasta kymmenenneksi 2.30.21 kuluttua lähtölaukauksesta. Kilvat eivät jatkuneet maratonsuotuisissa maratonmerkeissä sen jälkeenkään, sillä vuonna 2009 hän jopa päälliitti 2.40, lieventävänä asianhaarana tosin Sapporon maratonilla vallinnut tappava helle. Vuonna 2011 Jokohamassa Sakamotolta kului aikaa 42 kilometriin ja siihen vielä päälle lisättyyn 195 metriin 2.35.17 ja viimeinen yritys olympialaisiin tyssäsi tammikuussa 2012 Osakassa juostuun 2.39.27:ään.

Sakamoton uran viimeiseksi kilvaksi tällä haavaa jäi Kita-Kiushussa 20.2.2013 juostu naisten ekidenviestikilpa. Sen jälkeen hän päästi ilmoille lopettamisilmoituksensa. "Meitsii kyllä himottais palata takaisin huipulle, mutta en pysty enää reenaamaan sillä tavalla, että voisin päästä sinne", Sakamoto sanoi sydän täynnä maratonhaikeutta ja jatkoi: "Päätin, että nyt on aika lopettaa. Olen suruissani siitä, että en pystynyt lopettamaan uraani marakilvassa". Koviin suureen suruun Sakomotolla ei kuitenkaan ole syytä, sillä harvapa meistä kykenee juoksemaan maratonin aikaan 2.21.51 ja sijoittumaan MM-kisoissa neljänneksi ja olympiakisoissa seitsemänneksi.

Japanin kaikkien aikojen naisten maratontilasto vuoden 2013 alussa:

2.19.12 Mizuki Noguchi, Berliini 2005
2.19.41 Yoko Shibui, Berliini 2004
2.19.46 Naoko Takahashi, Berliini 2001
2.21.45 Masako Chiba, Osaka 2003
2.21.51 Naoko Sakamoto, Osaka 2003
2.22.12 Eri Yamaguchi, Tokio 1999
2.22.46 Reiko Tosa, Lontoo 2002
2.22.56 Harumi Hiroyama, Osaka 2000
2.23.23 Risa Shigetomo, Osaka 2012
2.23.26 Hiromi Ominami, Berliini 2004

[raasto.com, japanrunningnews.blogspot.com & iaaf.org]




torstai 17. tammikuuta 2013

Felix Limo teki kisanumeroistaan nenäliinoja

Felix Limo, tuo kenialainen huippumaratoonari 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä ilmoitti lopettavansa uransa. Toisin sanoen, hän teki kisanumeroistaan nenäliinoja. Toisin sanoen, hän teki maraton DVD:iestään kahvimukin alusia. Toisin sanoen, hän teki kisapaidoistaan verhoja. Toisin sanoen, hän teki kisakengistään discojalkineita. Toisin sanoen, hän teki kisahousuistaan päähineitä. Toisin sanoen, hän ompeli kisadiplomeistaan pöytäliinoja.

Patrick Sangin valmentama Limo nousi pinnalle vuonna 2000, kun hän kipaisi 10 000 metriä Brysselin hornankattilassa aikaan 27.04.54. Radan kiertäminen kenties tuntui Limon mielestä tylsältä hommalta ja niinpä hän paremman tekemisen puutteessa siirtyi maratonille. Tälle kestävyysurheilun ehdottomalle kuninkuusmatkalle valmistautuessaan hän juoksi 15 kilometrin ME:n vuonna 2001 (41.29) kilvassa, jossa hän voitti Etiopian suurjuoksija Haile Gebrselassien. Tämä maailmojen rekordi pysyi lyömättömänä aina vuoteen 2010. Debyyttimaratoninsa Limo juoksi vuonna 2003 Amsterdamissa. Siellä mies löytyi maalista 2.06.42 kuluttua lähtölaukauksesta toiseksi nopeimpana, kolme sekuntia voittaja Willam Kipsangille hävinneenä. Sen jälkeen Limo ei vähään aikaan maratonilla hävinnytkään.

Tämä on mahdollista päätellä siitä, että vuonna 2004 hän otti täydessä maratononnellisuudessa voitot sekä Rotterdamin (2.06.14) että Berliinin (2.06.44) maratoneilta. Viimeksi mainitun kisabanketissa mies lisäksi discosi täydessä maratonvapautuneisuudessa kuin mikäkin öljylantio.Vuonna 2005 puolestaan kukaan ei pystynyt miestä voittamaan Chicagon maratonilla (2.07.02). Ehkä uransa merkittävimmän voiton Limo kuitenkin otti vuonna 2006 Lontoon maratonilla. Tuona vuonna Lontoo oli totta vieköön epävirallinen MM-kisa, sillä mukana oli ehkä kovin liuta maailman huippuja maratonilla koskaan. Mukana olivat mm. Haile Gebrselassie, Martin Lel, Khalid Khannouchi, Evans Rutto, Rodgers Rop, Hendrick Ramaala, Jaouad Gharib, Shigeru Aburaya, Tsuyoshi Ogata ja Stefano Baldini, vain muutamia mainitaksemme. Lel, joka sitä ennen, eikä varmaan koskaan sen jälkeenkään ole hävinnyt kenellekään maratonin loppukirissä, kohtasi silloin loppusuoralla parempansa, kun Limo juoksi voittoon ajalla 2.06.39, kaksi sekuntia ennen Leliä. Ramaala oli kolmas (2.06.55), Khannouchi neljäs (2.07.04), Baldini viides (2.07.22), Rop kuudes (2.07.34), Hicham Chatt seitsemäs (2.07.59), Gharib kahdeksas (2.08.45) ja Gebrselassie yhdeksäs (2.09.05). Silloin Limo oli uransa huipulla, mutta siitä alkoi alamäki.

Selkävaivat alkoivat näet riivata Limoa kuin tullimiehet USA:aan pyrkijöitä. Toki hän juoksi vuonna 2007 Lontoossa kolmanneksi ajalla 2.07.47, häviten kuusi sekuntia Martin Lelille ja kolme sekuntia Abderrahhim Goumrille, mutta jatkuvasti pahanevien selkävaivojen takia hän ei pystynyt harjoittamaan täysipainoisesti kestävyyspitoista juoksua vauhti- ja maksimíkestävyysharjoituksilla höystettynä. Niinpä hän joutui keskeyttämään vuonna 2007 Chicagossa täydessä maratonpettyneisyydessä, itku maratonsilmässä. Sen jälkeen Limo taantui 2.09-2.11 -maratonmieheksi (jotka toki ovat kansainvälisen luokan maratontuloksia, mutta Limon mittapuulla eivät huippuaikoja). Tällaisia tuloksia hän jyräsi aina 2010-luvulle, kunnes päätti maratonuransa loppuvan.

"Meitsi pystyisi edeleen vetelemään 2.09-2.10 maratonaikoja, mutta en pysty harjoittelemaan sillä teholla kuin vaikkapa 7-8 vuotta sitten. Meikäläisen täytyy myös olla relialisti, sillä eihän tuollaisilla ajoilla ole nykyisin jakoa kärkisijoille maratoneilla", Limo tuumi lopettamispäätöksen tehtyään, kenties maratonmiettiväisesti leukaperiään sivellen, silmät maratonpohdiskelevaisuudesta viiruina. "Meitsi tulee kuitenkin aina jatkamaan juoksua", Limo jatkoi täydessä juoksuriippuvaisuudessa. Jotkut paikalla olevat luultavasti saattoivat nähdä Limon jo himoavan seuraavaa pitkää lenkkiä kuin hevimies metallipajaa. Maratonfanit eivät voi olla miettimättä, että kuinka mies olisi pärjännyt vuoden 2004 olympiamaratonilla, jos hänet olisi sinne valittu. Silloinhan Kenia lähti olympiakilpaan vajaalla miehityksellä Sammy Koririn vetäydyttyä olympiakilvasta.

[raasto.com & iaaf.org]


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Maratonvuoden ilonaiheet ja waterloot

Kun maratonvuosi 2012 alkaa olla ohi, on raasto.comin yhden hengen juryn aika tehdä yhteenveto kuluneesta vuodesta.Toisin sanoen, raasto.comin jury listaa maratonvuoden topit ja flopit, vaikkakaan se ei käytä kyseisiä peleistä ja leikeistä tuttuja pelletermejä. Ei suinkaan, vaan raasto.comi listaa vuoden maratonilonaiheet ja maratonwaterloot.

Ilonaiheet

1) Stephen Kiproptichin voitto Lontoon olympiamaratonilla. Ugandalaisen Kiprotichin voitto oli aivan oikein omissa olympiavalinnoissaan käsittämättömästi hölmöilleille Etiopian ja Kenian liitoille. Siitäpähän saivat.

2) Tsegaye Kebeden kosto Chicagon maratonilla. Etiopian liitto jätti Kebeden valitsematta olympiamaratonille, vaikka mies on viime vuosina ollut Etiopian ja koko maailman varmin maratoonari (ei yhtään huonoa maratonia, olympiapronssia 2008, MM-pronssia 2009, Pariisin, Fukuokan ja Lontoon maratonin voitot). Sen sijaan Etiopia valuitsi maratonjoukkueeseensa nuoria koltiaisia vailla kummoistakaan maratonkokemusta ja tulos oli täysi waterloo. Chicagossa seurasi Kebeden kosto: voitto ajalla 2.04.38. Repikää siitä, Etiopian valitsijat!

3) Johanna Kykyri 2.38.27 Firenzessä. Uusi suomalaisnainen alle 2.40. Vihdoinkin Kykyri pystyi juoksemaan kykyjensä edellyttämän maratontuloksen.

4) ForrestG:n pronssi SM-maratonilla. Joskus kova työ palkitaan.

5) Kentaro Nakamoton kuudes sija Lontoon olympiamaratonilla. Maailman maratonhulluimmalle kansalle, Japanille, joka on ollut erittäin huolissaan maansa maratoonareiden putoamisesta kansainvälisestä kelkasta, Nakamoton juoksu Lontoossa merkitsi enemmän kuin ihmisjärki voi käsittää.

Waterloot

1) Etiopian miesten olympiavalinnat. Kun valitaan olympiamaratonjoukkueeseen kolme kaveria, joiden kokemus maratonista yhteensä on vähäisempi kuin suurimman osan kenen tahansa muun olympiamaratonin osaanottajan yksinään, tulos on 3 x DNF. Se on tämän kestävyysjuoksun suurvallan historian totaalisin waterloo, jota maan liiton / olympiakomitean on syytä hävetä syvään.

2) Kenian miesten olympiavalinnat. Miksi viime syksynä maratonin ME:n tehnyt Patrick Makau ei mahtunut Kenian olympiajoukkueeseen? Siinä kysymys, joka tiivistyy Kenian sekava ja vailla minkäänlaista logiikkaa olevat maratonvalinnat. Ensin syksyllä ilmoitetaan, että Makau on varmasti joukkueessa, sitten keväällä ilmoitetaankin, että muutamasta miehestä tehdään valinta ja että Lontoon maratonilla on pääkarsinta. Sitten karsinnan perusteella joukkueeseen valitaan surkeasti jossut Emmanuel Mutai. Ainoa, joka näyttöjensä perusteellla olisi kuulunut joukkueeseen oli Wilson Kipsang. Niin kova on maan taso, että liittonsa korruptoituneesta sekoilusta huolimatta sen miesjuoksijat ottivat olympiamaratonilla hopeaa ja pronssia.

3) Geoffrey Mutain ja Dennis Kimetton sopujuoksu Berliinissä. Sopujuoksut kuuluvat urheiluun yhtä paljon kuin humppa rock and roll -konserttiin. Ilmeisesti manageriportaalla alkaa olla jo niin suuri valta maratonmiehiin, että he sanelevat ennen kilpaa sopimustensa mukaisesti maaliintulojärjestyksen.

4) Lilia Shobukhova Lontoon olympiamaratonilla. Moninkertainen Chicagon ja Lontoon maratonien voittaja ja viime vuonna Chicagon helteessä 2.18.20 leiponut venäläinen Shobukhova oli Lontoon naisten olympiamaratonin suurin voittajasuosikki, mutta siellä hän ei maalia nähnyt.

5) USA:n miehet Lontoon olympiamaratonilla. Yksi maaliin, kaksi DNF. Ilman aina varman Meb Keflezighin neljättä sijaa Lontoon olympiamaraton olisi ollut USA:lle totaalinen waterloo, nyt se oli pelkkä waterloo.

[raasto.com]

maanantai 10. joulukuuta 2012

EM-maastot juostiin Budaisessa pestissä

Yleisen urheilun maastossa tapahtuvan kilvanjuoksun Eurooppain mestaruuskilpa juostiin veljeskansamme Unkarin päisessä kaupungissa Budaisessa pestissä. Kyseinen kaupunki ei ole ensi kertaa kansojen välisen maastokilvan järjestäjänä, juostiinhan siellä MM-maastot vuonna 1994, jolloin miesten kilvan voittaja taisi olla Kenian William Sigei. Olisiko naisten voittaja puolestaan silloin ollut Kenian Hellen Chepngeno? Saattoipa olla hyvinkin, jos oli ollakseen.

Kukapa tällä kertaa siellä vei miesten kilvan voiton? No ei ainakaan Ukrainan maastokone Serhii Lebid, tuo yhdeksänkertainen maastossa tapahtuvan kilvanjuoksun Euroopan mestari, MM-maastoissakin parhaimmillaan mitaleilla ollut, vuoden 2000 olympiakisojen 5000 metrin seitsemänneksi nopein ja vuoden 2002 5000 metrin EM-mitalisti. Ei suinkaan, vaan tällä kertaa Serhii löytyy tuloksisesta luettelosta sijalta 15, mikä sekin toki on hieno saavutus 37-vuotiaalle miehen köriläälle. Serhiin sijaan voiton vei Italian Andrea Lalli juoksemalla kymmenen kilometriä aikaan 30.01. Näin Lalli kukisti hopealle sijoittuneen Ranskan Hassan Chahdin kymmenellä sekunnilla, jota voidaan jo pitää joltisenakin ylivoimana. Italian hyvän maastopäivän täydensi pronssille sijoittunut Daniele Meucci (30.13), tuo tämän vuoden olympiakisojen 10 000 metrin 24. Hän kukisti Ison Britannian Thomas Farrellin, vuoden 1956 olympiakisojen 800 metrin viidenneksi parhaan sukunimikaiman sekunnilla.

Viides oli Espanjan ässä, Carles Castillejo samalla ajalla Farellin kanssa. Castillejo ei ole mikään turha poika kestojuoksun saralla, sillä kesällä hän sijoittui Lontoon olympiamaratonilla 24:nneksi. Kuudenneksi muuten sijoittui Espanjan Ayad Lamdassem samalla ajalla Farrellin ja Castillejon kanssa, jos se ketään kiinnostaa ja sehän kiinnostaa, sillä kestojuoksufaneja se kiinnostaa hyvinkin, mitä ei voi sanoa pelien ja leikkien faneista, puhumattakaan moottorin valituksen faneista, mainitsemattakaan palloa reikään tökkijöiden faneja. Joka tapauksessa kokenut Lamdassem (vyöllään mm. kaksi olympiakisojen 10 000 metrin kilpaa) veti jälleen kelpo juoksun. Suomen Jarkko Järvenpää sijoittui 84 maaliin juosseen joukossa 61:nneksi ajalla 31.52. Lisäksi Järvenpää taakse jättämien listaan voidaan laskea kahdeksan keskeyttänyttä, sillä keskeyttäneet ovat kestävyysjuoksukilvan varsinaisia häviäjiä, huonompia kuin huonoinkaan maaliin juossut.

Joukkuekilvan voitto meni Espanjaan, jonka joukkueessa juoksi lisäksi mm. 16:nneksi sijoittunut vanha kunnon Juan Carlos Higuero, joka oli jo vuonna 2000 olympiakisojen 1500 metrillä kahdeksas. Toki hän on juossut 1500 metriä myös vuosien 2004 ja 2008 olympiakisoissa, joista jälkimmäisissä hän sijoittui peräti neljänneksi, vaikka toisaalta se ei ole mikään ihme mieheltä, jonka 1500 metrin rekordi on 3.31.57.

Naisten kahdeksan kilvan mestaruuden Budapestissä voitti Irlannin Fionnuala Britton. Miten niin voitti? No siten niin voitti, että juoksi maaliin ajassa 27.45, mikä oli kaksi sekuntia aiemmin kuin Portugalin Ana Dulce Felix. Tästä kaksikosta molemmat esiintyivät kesällä Lontoon olympiakisoissa, missä Britton sijoittui 10 000 metrillä 15:nneksi ja putosi 5000 metrin alkuerissäja Felix oli puolestaan maratonilla 21. Toki Felix voitti kultaa 10 000 metrillä Helsingin EM-kisoissa Brittonin ollessa neljäs, joten tällä kertaa Britton maksoi kalavelkansa Felixille. Kolmanneksi Budapestin maastoiloittelussa sijoittui Hollannin Adrienne Herzog ajalla 27.48. Se lienee Herzogin toistaiseksi paras saavutus hänen kestojuoksijan urallaan kansainvälisillä kentillä ulkolaisessa kilpaseurassa.

Neljäs oli Belgian Almensh Belete tuloksella 27.54, joten tuskinpa Beleteä jäi hirveästi korpeamaan mitaleilta putoaminen, siksi monta sekuntia oli eroa kolmanneksi sijoittuneeseen. Belete juoksi kesällä myös Lontoon olympiakilvoitteluissa, mutta siellä hän ei selvinnyt 5000 metrin loppuisaan kilpaan. Viidenneksi sijoittui Ranskan Laurane Picoche sekunnin Beletelle hävinneenä. Tällä raastolla Picoche kuitenkin voitti maannaisensa Sophie Duarten, jolle maalinen kamera sai saman ajan.

Joukkuemittelön voiton vei vihreälle kotisaarelleen Irlannin edustajattaret, joten kylläpä heidän kelpaa mennä kotomaansa avarille nummille ihailemaan maisemia mitalit kauloissaan täydessä mitalionnellisuudessa tuulen itkiessä heidän puolestaan 100 prosenttisessa mitaliliikutuksessa.

Monillekaan kestofaneille ei liene yllätys se, että 22-vuotiaiden aikamiesten mestaruuden voitti Norjan Henrik Ingebrigtsen. Hän käytti kahdeksan kilometrin maastokilvanjuoksuun aikaa 24.30. Ingebrigtsen voitti kesällä 1500 metrin Euroopan mestaruuden Helsingin neliskulmaisella radalla, mutta paljon kovempi saavutus on hänen olympiakisojen viides sijansa ajalla 3.35.43. Olympiakisoissahan mies revitti loppukiriään niin kovaa, että häneltä repesivät kisatrikoot erinäisestä kohdasta. Ingebirigtseni oli Budapestin kilvassa totaalisen ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Belgian Soufiane Bouchikhi jäi hänestä kymmenen sekuntia. Viimeistä vuottaan 22-vuotiaissa aikamiehissä juokseman Bouchikhin 5000 metrin rekordi kirjoitetaan tällä haavaa numeroin 13.33.09, joten Suomen pojista samanikäisenä kovempaa juoksivat aikoinaan esimerkiksi Samuli Vasala (13.28.17) ja Lasse Viren (13.29.8). Pronssiselle mitskulle Budassa lisättynä Pestillä juoksi James Wilkinson Suuresta Britanniasta ajalla 27.43. Mukana kilvassa oli myös Suomi Finlandin Antti-Pekka Niinistö, joka sijoittui 53:nneksi ajalla 26.07. Maaliin nuorten aikamiesten kilpailussa juoksi 94 herraa ja lisäksi viisi aikamiestä nuorta ei maalia nähnyt.

Joukkuekilvassa ei kukaan nitistänyt Gallian kukkoa.

22-vuotiaiden nuorten aikanaisten kuuden kilometrin kilpailussa paras oli Ison Britannian värejä passinsa kannessa tunnustava Jessica Coulson ajalla 20.40. Coulson oli aika ylisen voimainen, sillä hopeaa kisaverkkareidensa taskuun palkintojen jaon jälkeen tunkenut Venäjän Ludmila Lebedeva jäi voittajasta yhdeksän sekuntia. Pronssikahveja maansa yleisurheiluliiton mitalikahveilla kotimaahansa palattua Pariisin pääkadulla sai hörppiä Ranskan Clemence Calvin. Hän juoksi kuusi kilometriä maastossa aikaan 20.52.

Joukkuekisassa Venäjän nelikkotar oli vertaansa vailla, sillä kaikki heistä juoksivat 13 parhaan joukkoon.

Varsinaisten junioreiden eli 19-vuotiaiden sarjassa, sukupuoleltaan poikien, kilvassa kukaan ei voittanut Puolan Szymon Kulkaa. Miten niin ei voittanut? No siten niin ei voittanut, että Kulka oli ensimmäisenä maalissa kuuden kilometrin maastoravaamisen jälkeen 18.43 kuluttua lähtölaukauksesta. Hopeaa sai Bulgarian oma poika, Mitko Rumenov Tsenov ajalla 18.47. Jo on aikakin Bulgarian kestävyysjuoksuun tulla lupaavaa nuorta verta, onhan heillä ollut 1980-luvulla kansainvälisellä huipulla mm. Jevgeni Ignatov, joka pisteli 5000 metriä aikaan 13.13.15 vuonna 1986 ja oli vuoden 1988 olympiakisojen vitosella kahdeksas. Kolmas Budapestin nuorisomaastokekkereissä oli Britannian, Ison sellaisen, Kieran Clements. Hän juoksi 18.57.

Venäjän tasainen joukkue vei joukkuekilvan voiton, vaikka vain yksi heidän nuorisostaan mahtui kymmenen nopeimman maastomenijän joukkoon.

Varsinaisten junioreiden tyttöjen, iältään korkeintaan 19-vuotta, kilvassa voitto meni Serbiaan. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että voittajaksi juoksi Amela Terzic -niminen juoksijatar ajalla 13.29. Ilmeisesti kyseessä oli neljän kilometrin ja siihen vielä 200 metriä päälle pituinen matka. Se, että voiton vei nimeen omaan Terzic, ei ole kummoinenkaan yllätys, sillä hän sijoittui kesällä hopealle junioreiden maailmojen mestaruuskilpailuissa 1500 metrillä ajalla 4.07.59. Toisena maaliin Terzicin jälkeen ryntäsi Britannian Emelia Gorecka tuloksella 13.37. Hänkin oli kesällä junisten jonioreiden MM-kisoissa mitaleilla, mutta matkana hänellä oli siellä 3000 metriä. Hän kipaisi kesällä nopeimmillaan seitsemän ja puoli kierrosta 400 metrin rinkiä aikaan 8.55.11. Se on tietenkin hyvä aika 18-vuotiaalle tytölle, mutta ei mitään verrattuna Suomen Annemari Sandelliin, joka juoksi aikoinaan 15-vuotiaana 3000 metriä aikaan 8.56.02. Kolmantena maalissa juhlivat Saksan värit, sillä Maya Rehbergiä (13.43) ei kukaan muu kilvassa edellä olevaa kaksikkoa lukuun ottamatta kukistanut. Rehberg oli kesällä junioreiden MM-kisoissa 3000 metrin esteissä kuudes.

Mukana kilvassa oli myös Suomi Finlandin Oona Kettunen, eikä miten tahansa ollutkaan, vaan siten, että tuloksista luetteloa selattaessa hän löytyy riviltä 15 ajalla 14.11. Kettusen hyvä suoritus ei ole mikään ihme siihen nähden, että kesällä hän oli ikäluokkansa MM-kisoissa 3000 metrin esteissä seitsemäs heti Rehbergin jälkeen, mutta juoksi kauden parhaallaan esteet saksalaista kilpasisartaan kovempaa. Kaikkiaan varsinaisten junioreiden tyttöjen sarjassa maaliin saapui 93 juoksijatarta ja sen lisäksi yksi keskeytti kilvanjuoksun ennen aikojaan.

Joukkuekilpailun voiton ratkaisi edukseen Iso Britannia, sillä heidän maansa edustajat saivat kolme juoksijatarta kymmenen parhaan joukkoon, eivätkä muutkaan heidän edustajattarensa huonosti juosseet kestävyyspitoista kilvanjuoksua, joka tapahtui maastossa, Budainen pesti -nimisessä paikassa, maapallomme kolkassa, jota Euroopaksi kutsutaan, johon Unkarikin kuuluu.

[raasto.com, european-athletics.org & iaaf.org]


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hui-hai, mitä rillutus-rallatus-rollotus-lallatusta Fukuokan maratonilla

Fukuokassa, tuossa japanilaisen maratonjuoksun hermokeskuksessa järjestettiin 2.12.2012 perinteinen, vain miehille tarkoitettu maraton. Kyseinen kilpahan järjestettiin nyt 66. kertaa, joten esimerkiksi New Yorkin, Chicagon ja Lontoon maratonit ovat täydellisiä juniorikisoja Fukuokaan verrattuna. Toki Bostonin maraton hakkaa Fukuokankin tässä suhteessa selvästi. 

Tämän vuoden Fukuokan kilvassa voiton vei Keniaa edustava, mutta japanilaista ammattilaismaratontallia JFE Steeliä edustava Joseph Gitau ajalla 2.06.58. Firman nimen perusteella sen työntekijöiden keskuudessa ei totta vieköön vieroksuta hevimetallia. Gitau paransi aiempaa maratonrekordiaan selvästi, sillä ennen Fukuokan kilpaa hän oli taivaltanut parhaimmillaan 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle aikaan 2.21.54. Toki on otettava huomioon, että Gitau ei ollut aivan eilisen teeren poika maantiellä laukkaamisessa ennen Fukuokaakaan, sillä hän oli pistellyt puolikkaan maratonin 1.01.19:ään. Gitau ratkaisi maratonpelin edukseen loikkaamalla 30-35 kilometrin välisen vitosen 14.54:ään ja sitten kiihdyttämällä 35-40 kilometrin välisen pätkän 14.41:een. Tietenkään kyseessä ei oikeasti ollut mikään maratonpeli, sillä maratonilla ei ole mitään tekemistä pelien saatikka leikkien kanssa. Joka tapauksessa edellä mainittuun rallatukseen muut kilpaveljet eivät pystyneet alkuunkaan vastaamaan, vaan he tippuivat Gitaun völjystä kuin hyttyset lentokilvoittelussa kotkan kanssa. Niin luikutteli Gitau maaliin ajassa 2.06.58 täydessä maratononnellisuudessa.

Parhaiten Gitaulle pyrki laittammaan maratonkampoihin Puolan Henryk Szost, joka oli sijoittunut muutamaa kuukautta aiemmin Lontoon olympiamaratonilla yhdeksänneksi. Szost laittoi maratonkaasunsa pohjaan 33 kilometrin paikkeilla hyökäten kärkeen 100 prosenttisessa maratonpolteessa, mutta joutui sitten maratonantautumaan Gitaun maratonlaittaessa oman maratontallansa maratonlattiaan. Lopussa hivittävissä maratonkärsimyksissä kärvistellyt Szost joutui vielä päästämään ohitsensa Japanin Hiroyuki Horibatan, tuon Sohin veljesten valmentaman vuoden 2011 MM-maratonin setsemänneksi parhaan, joka vaipui maalisen linjan ylle 2.08.24 kuluttua lähtöisästä laukauksesta. Tällä maratonvedolla Horibata todennäköisesti varmisti paikkansa Japanin joukkueeseen ensi kesän Moskovan MM-maratonille. Niin teki oman maansa joukkueeseen myös kolmantena maaliin hiipparoinut Szost ajalla 2.08.42.

Kukapa kilvassa sijoittui neljänneksi? No kukapa muukaan kuin Japanin Arata Fujiwara tuloksella 2.09.31. Se oli kesän olympiamaratonilla epäonnistuneelta Fujiwaralta kelpo tulos. Se vahvisti  maratonfanien kuvaa siitä, että Fujiwaran kone ei siedä pienintäkään hellettä. "Wara" on juossut kaikki hyvät maratonkilpansa viileissä olosuhteissa, kun taas silloin kun lämpöinen tila on ylittänyt 20 astetta Celciusta, mies on hyytynyt kerta toisensä jälkeen armottoman vääjäämättömättömättömättömättömättömättömättömättömästi. Toki kaikilla maratoonareilla lämpö heikentää tulosta vääjäämöttämän armottomottomottomottomottomottomasti, mutta Fujiwaralla tämä vaihteluväli on tilastollisesti erittäin merkitsevä.

Fujiwaran jälkeen maaliin saapui Japanin Bunta Kuroki omalla peroonallisella rekordillaan 2.10.08. Se oli selvästi parempi maratonrykäisy kuin Kurokin aiemmin raastoittama 2.12.10. Tällä juoksullaan Kuroki löi myös kuudenneksi sijoittuneen kansan suosikkipojan, maailman parhaan maratonamatöörin Yuki "Kawa" Kawauchin, joka tekaisi tuloksen 2.10.29. Se oli jo Kawan niin mones maratoni tämän vuoden aikana, että maratonfanit ovat jo seonneet laskuissaan, mutta luultavasti Kawa on juossut tänä vuonna seitsemän maratonia ja yhden 50 kilometrin kilvan. Voi tosin olla, että Kawa on hilpaissut lisäksi pari maratonia maratonfaneilta piilossa pelkästä maratonjuoksemisen ilosta.

Seuraavana maaliin saapui kaksi Yhdysvaltojen edustajaa. Tämä johtopäätös on mahdollista vetää sen perusteella, että seitsemänneksi sijoittui herra nimeltään Mohamed Trafeh. Millaisen ajan hän sitten juoksi? No millaisenpa muunlaisenkaan kuin 2.11.41. Tällä hän pieksi maanmiehensä Ryan Vailin (2.11.45) kutkuttavan jännittävässä maratonnäytelmässä, jota katsoessaan herrojen valmentajat joutuivat luultavasti nielemään nitron poikineen. Kaksikosta Trafeh oli varmaan maalissa maratonhelpottuneisuudessa, sillä hänen kolmella aiemmalla maratonillaan mies ei ollut maalia nähnyt. Eipä jäänyt paljon USA:n kaksikosta myöskään Tansanian Cuthbert Nyasango. Hän sai näet lopettaa juoksemisen 2.11.48 kuluttua lähtöstä. Kilvan kymmenenneksi sijoittu Japanin Kota Noguchi ajalla 2.12.24.

Suurimpina ennakkosuosikkeina kilpaan lähteneet Etiopian Haile Gebrselassie ja Kenian Martin Mathathi keskeyttivät kilvan täydessä maratonpettyneisyydessä, edellinen 32 kilometrin ja jälkimmäinen 38 kilometrin paalulla. Ex-ME-mies Gebrselassien viime aikaisten maratonesitysten perusteella on syytä kysyä, onko hänen maratonkoneeseensa tulleet jo kilometrit täyteen? Oli miten oli, ensimmäisen ratamatkojen maailmanennätyksensä jo vuonna 1994 juossut Haile on juoksu-urheilun legenda vailla vertaa, eivätkä sitä tosiasiaa poista viimeaikaiset maratonkeskeytykset (ennen tätä New York 2010, Berliini 2011) tai hyytyminen 2.08-tulokseen (Tokio 2012).  Niin oli Fukuokan maraton tältä haavaa juostu ja kohti uutta maratonvuotta vie maratonjuoksijain tie, ellei sitten inkojen ja Nostradamuksen ennustama maailmanloppu tule 21.12.2012.

[raasto.com & iaaf.org] 


maanantai 26. marraskuuta 2012

Johanna Kykyri piti 2.40-rajaa pilkkanaan Firenzessä

Firenzessä, tuossa italialaisen kulttuurin kehdossa juostiin maraton 25.11. Siellä oli mukana myös Suomi Finlandin edustajia 100 prosenttisessa Suomi Finlandin maratonedustavaisuudessa. Eipä ollut SM-maratonista kulunut kauaakaan, kun tuore Suomen mestari, Kälviän Tarmon kotiseurakseen tunnustava Johanna Kykyri juoksi Firenzessä vielä mahtavamman maratonkilvan kuin SM-kilvassa. Hän nimittäin pisti jalkaa toiseen eteen italiaisella kadulla siihen malliin, että kellossa ei ollut kulunut kuin 2.38.27 kun Kykyri oli maalissa. Tällä tuloksella Kykytär sijoittui peräti kolmanneksi Etiopian Dulume Diriban (2.30.08) ja Marokon Hanane Janatin (2.34.21) jälkeen. Palkintopallisijoitus kansainvälisessä maratonkoitoksessa ei totta vieköön ole jokapäiväistä leipää suomalaiselle maratoonarille.

Kykyrin tulos paitsi alittaa Moskovan MM-kisojen tulosrajan, on myös hänen uransa ensimmäinen 2.40 alitus. Vihdoinkin uransa aikana runsaasti vammoista kärsinyt Kykyri sai kehiin sellaisen maratontuloksen, mikä on linjassa hänen teräksenkovan puolimaratonrekordinsa (1.15.51) kanssa. Hänen aikansa Firenzessä sijoittuu aika korkealle Suomi Finlandin kaikkien aikojen naisten maratontilastossa. Raasto.comin muistin mukaan se näyttää tällä haavaa tältä:

2.28.00 Ritva Lemettinen VaasVa Lontoo 1995
2.28.45 Päivi Tikkannen KeskiUU Berliini 1989
2.28.59 Tuija Toivonen HKV Berliini 1991
2.31.23 Kirsi Rauta KouvPo Berliini 1994
2.33.18 Sinikka Keskitalo TampU Boston 1986
2.35.12 Annemari Sandell TuWe Boston 2000
2.35.24 Sirkku Kumpulainen ViitVi Boston 1988
2.35.37 Maija Oravamäki OulPy Hampuri 2006
2.35.54 Leena Puotiniemi IFLänk Berliini 2011
2.38.27 Johanna Kykyri KälvTa Firenze 2012

Mukana Firenzessä oli myös miesten kilvassa isänmaamme edustajia. Heistä parahaiten juoksi JKU:n Henri Manninen, joka saavutti maalisen linjan 2.20.21 kuluttua lähtölaukauksesta. Se ei ole Mannisen persoonallinen rekordi, mutta erittäin tärkeä juoksu hänen maratonuransa kannalta, koska hänellä oli ennen Firenzen kilpaa takanaan monta peräkkäistä maratonpettyneisyyttä. Nyt juostu ehjä maraton (puolikkaan väliaika 1.09.06) luulisi lisäävän miehen maratonluottoa jatkoa ajatellen. Asian on näet niin, että maraton, vain maraton, eikä mikään muu kuin maraton on Mannisen paras matka. Tuolla tuloksella Manninen sijoittui Firenzessä 21:nneksi Etiopian Shumi Negessen voittamassa kilvassa (2.09.59), jossa Ruotsin Mustafa Mohamed sijoittui neljänneksi (2.12.34).

[raasto.com]

maanantai 15. lokakuuta 2012

Rallattelevainen SM-maraton Vantaalla

42 kilometrin ja siihen vielä päälle juostavan 195 metrin kilvanjuoksun Suomi Finlandin mestaruuskilpailut järjestettiin Vantaalla 14.10. Kyseessä oli paikalla olijoiden mukaan niin onnistunut tapahtuma, että SUL:n olisi syytä vakavasti pohtia sitä, että SM-maraton järjestettäisiin joka vuosi Vantaalla, vain Vantaalla, eikä missään muualla kuin Vantaalla. Pohtimisen jälkeen tulisi nuijia pöytään päätös, että SM-maraton järjestettäisiin joka vuosi Vantaalla, vain Vantaalla, eikä missään muualla kuin Vantaalla. Ero esimerkiksi viime vuoden Helsinki cityn waterloohon, eikä enempää eikä vähempää kuin täydellisen waterloohon, puhumattakaan täydellisesti watarloosta -jossa juoksijat joutuivat maratonjuoksun lisäksi myös suunnistamaan - on melkoinen. 


Miehet

Kenellekään ei ole maratonyllätys, että miesten kilvan Vantaalla vei omiin sekä seuransa Turun Urheilullisen Liiton nimiin Lewis Korir. Sen sijaan se, että hän leipoi omalla vedolla kehiin niinkin kovan ajan kuin 2.13.36, saattoi olla yllätys tai sitten ei. Joka tapauksessa on päivänselvää, että Korir on aivan liian hyvä juoksija kiertämään kaiket kesät Suomen kyläkisoja parin kisan viikkotahdilla. Panostamalla järkevään kilpailuohjelmaan ja kunnon ulkomaisiin kisoihin, jossa on tarjolla oman tasoista vetoapua, Korir pystyisi hyödyntämään juoksijan kykynsä niiden ansaitsemalla tavalla. Lidingöloppetin ja tämänkertaisen SM-maratonin perusteella hänellä olisi mahdollisuuksia esimerkiksi juosta maraton alle 2.10 kunnon maratonkeskittyneisyydellä kilvassa, jossa hänelle on tarjolla tasoistaan vetoapua.  Samoin 10 000 metrillä tulos saattaisi olla lähempänä 27.30 -aikoja kansainvälisessä kilvassa ja -seurassa. Nyt miehen uran parhaat vuodet juoksijana menevät hukkaan hänen vetäessään Suomen suvessa kisoja hirveällä kilpailutahdilla ilman minkäänlaista vastusta. 

Edes raha ei liene järkevä perustelu moiseen, sillä luultavasti kansainvälisistä mittelöistä kisat oikein valiten Koririn tilille tulisi myös enemmän hilloa kuin Suomesta. Hillojen maksimoiseksi tämä edellyttäisi häneltä tosin Word Marathon majors -kilpailujen välttämistä (liikaa 2.03-2.07-miehiä), mutta osallistumista ns. toisen tai kolmannen kategorian maratonkisoihin, jotka ovat silti hyviä kisoja, järjestetään nopeilla reiteillä ja oikeaan aikaan vuodesta, mutta joissa on mahdollisuus myös kärkisijoille. Tätä taktiikkaa on noudattanut aikoinaan mm. Francis Kirwa. Tämä takttiikka ei estäisi myöskään Suomen kansalaisuuden hakemista, jos Korir todella haluaa päästä arvokisoihin Suomea edustamaan.

Jos ei SM-maratonin voitosta muodostunut tällä kertaa kutkuttavaa jännitysnäytelmää, sellainen saatiin aikaiseksi hopeisesta mitalista. Tähän mittelöön osallistuivat HKV:n maratonensikertailainen, mutta maratonriippuvuudesta jo ennen ensimmäistäkään maratonkisaa kärsivä Aki Nummela ja Joensuun Katajan mies, elämänsä maratonille omistanut Harri ”forrestg” Nissinen. Tämä maratonveijarikaksikko juoksi yhdessä hieman päälle kymmeneen kilometriin asti, minkä jälkeen Nummela lähti paremman tekemisen puutteessa omille teilleen. Puolimatkaan he saapuivat 1.13.07 ja 1.13.24 kuluttua lähtöisästä laukauksesta. Runsaan kymmenen kilometrin päässä maalista Nummela oli maratonkollegaansa Nissistä edellä noin minuutin, mutta sitten jälkimmäinen aloitti suorastaan horrorimaisen maratonsaalituksen, tavoitteenaan edellisen päinen nahka. Maalissa eroa miesten välillä oli kaksi sekuntia (Nummela 2.27.12, Nissinen 2.27.14). Molemmat juoksivat omat persoonalliset rekordinsa. Nummela teki näin siksi, että kyseessä oli ensimmäinen maraton hänen elonsa tiellä ja Nissinen siksi, että hän oli niin kova. 

Myös neljänneksi sijoittunut Sjudeå IF:n Lauri Lipiäinen (2.29.35) juoksi oman ennätyksensä. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hänen aiempi rekordinsa oli 2.29.40. Japanilaisia maratoonareita maratonpiireissä liikkuvan huhun mukaan suunnattomasti ihaileva Lipiäinen paransi ennätystään siis reilusti, sillä jokaisen sekunnin parannus omaan rekordiin vaatii alle 2.30-vauhdeissa 99999999999999999999999999999999 kertaa kovemman työn kuin peleissä ja leikeissä kuuna päivänä.

Viidenneltä maratonsijalta maratontulosluettelossa maratonlöytyy HKV:n Jussi Makkonen. Hän juoksi 2.32.51. Hän ei ennätystään aivan vähän parantanutkaan, sillä ilmeisesti Makkosen edellinen rekordi oli 2.41.24. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä oli tämänkertaisen SM-maratonin suurin onnistuja ja se on hieno osoitus siitä, millaisiin suorituksiin maratonilla saattaa olla mahdollisuuksia maratonkeskittyneisyyden osuessa täydellisesti puikkareihin. Puolimatkaan Makkonen oli saapunut ajassa 1.15.53, mikä on aika lailla rohkea aloitus hänen puolikkaan ennätykseensä (1.13.49) ja tänä vuonna Jyväskylässä juoksemaansa 1.14.22:een nähden. Makkonen ei kuitenkaan hyytynyt, sillä kun maratoniskutusneisuus on kunnossa, se on kunnossa. 

Kuudentena maalisen linjan ylle saapui Iisalmen Visan Kimmo Randelin 2.33.06 kuluttua lähtölaukauksesta. Edellä mainittujen juoksijoiden tapaan myös hän juoksi oman rekordinsa, parantaen aiempaa puolisentoista minuuttia täydessä rekordiparantavaisuudessa. Maratonhuhut tosin ennen kilpaa tiesivät kertoa, että Randelin himoaa rekordiparannusta kuin kunnallispoliitikko lautakunnan ulkomaanmatkaa veronmaksajien piikkiin. 

Kukapa kilvassa sijoittui seitsemänneksi? No, kukapa muukaan kuin pitkän kestotien uransa aikana kulkenut Kuortaneen Kunnon Petteri Kuorikoski. Hän sai Martin ja siihen vielä päälle lisätyn Tonin päätökseen ajassa 2.33.28. Koska kaikki ennen Kuorikoskea maaliin tulleet olivat tehneet ennätyksensä, ei hänkään voinut tyytyä vähempään, vaan paransi reilut kolme minuuttia aiempaansa. Se, että kärkimiehistä kaikki leipovat omat ennätyksensä, on lahjomaton fakta Vantaan SM-maratonin onnistuneisuudesta.

Viimeisen pistesijan tämänkertaisessa SM-kilvassa otti Leppävirran Virin Teemu Toivanen. Kuinka niin otti? No, niinpä niin otti, että hän juoksi 42,2 kilometriä aikaan 2.34.42. Tämä aika ei ollut aivan tämän entisen triathlonistin oma ennätys, sillä moinen tulos on Vantaan kilvankin jälkeen 2.33.12. Kenenkään on kuitenkaan turha haukkua Toivasen maratonesitystä millään tavalla huonoksi, sillä jos sitä esimeriksi verrataan peleihin ja leikkeihin, niin niillä on yhtä paljon eroa kuin työntekijän ja poliitikon rehellisyydellä.

Tuloksisessa luettelossa sijalta 12 löytyy maratonikiliikkuja Lauri Friari Mikkelin Kilpa-Veikoista. Tällä kertaa tämä vuosien 1998 ja 1999 Suomen mestari ja parhaimmillaan 2.20-rajaa maratonkutitellut (2.20.13) veijari juoksi 2.36.37. Se ei ole huono tulos 46-vuotiaalle maratonmiehelle.  Se ei olisi huono tulos monelle alle 46-vuotiaallekaan maratonmiehelle. 

Naiset

Jos joku väittää, että Kälviän Tarmon Johanna Kykyrin Suomen mestaruus oli naisten kilvassa yllätys, hän saa mennä väitteineen yksinään nurkkaan häpeämään. Paitsi että Kykyri voitti mestaruuden, hän juoksi myös SM-maratoniksi kovan ajan, 2.43.11. Se ei ole aivan ulkoisilla mailla kansainvälisen vetoavun turvin pari vuotta sitten ennätyksensä sahanneen Kykyrin oma rekordi (2.42.17), mutta kelpo veto kuitenkin. Kykyri oli kilvassa aika lailla ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut KU58:n Sari Juuti juoksi 2.50.03. Se tarkoittaa samalla sitä, että maratononnellisuuden pauloissa maalissa ollut Juuti paransi aiempaa uransa parasta maratontulosta kolme minuuttia. Pronssia kisaverkkareidensa taskuun palkintojen jaon päätteeksi sai tunkea Valkeakosken Hakan Mira Tuominen (2.50.08). Häntä ei todellaan voi sanoa aloittelijaksi, mitä tulee SM-mitalien kisaverkkareiden taskuun tunkemisessa palkintojenjaon päätteeksi. 

Moni maratonfani miettii varmaan kuumeen kaltaisessa miettiväisyydessä, että kuka oli naisten SM-maratonkivan neljäs, vain neljäs, eikä mikään muu kuin neljäs, puhumattakaan siitä, että oli neljäs. No, hän on Viipurin Urheilijain Veera Vainio tuloksella 2.52.34. Vainiolla ei kuitenkaan ole mitalisten sijoitusten ulkopuolelle jäämisestään huolimatta minkäänlaista syytä maratonpettyneisyyteen, sillä hän juoksi tämänkertaisessa maratonkilvassa ensimmäistä kertaa elonsa taipaleella maratonin alle kolmen tunnin, eikä ihan vähän juossutkaan. Tällaiset rekordiparannukset antavat juoksijalle uskoa maratonharjoitteluun enemmän kuin fanien palvonta rokkarille skeban skulaukseen. 

Myös viidenneksi sijoittunut Vaasan Tovereiden Jaana Mäkiranta ennätti maaliin selvästi ennen kolmen tunnin päällitysneisyyttä. Tästä lahjomattomana todisteena on maratonkello, joka kertoi aikaa kuluneeksi 2.56.25 Mäkirannan vaipuessa maalisen linjan ylle. Moni kestofani miettii, että onkohan Jaana Mäkiranta sukua niin ikään Vaasan Tovereiden kasvatille, mutta uransa parhaat vuodet Teuvan Rivakkaa edustaneelle Ari Mäkirannalle, joka vuosituhannen taitteen molemmin puolin tekaisi tulokset 8.24.22 (3000m), 14.41.95 (5000m), 30.55.89 (10 000m) ja 1.09.33 (puolimaraton)?

Kukapa kilvassa sijoittui kuudenneksi? No, ei enempää eikä vähempää, eikä kukaan muu kuin Turun Urheiluliiton Andreina Kero. Hän juoksi ajan 2.56.40. Aviomies Jukka Kero, raasto.comin edesmenneellä keskustelupalstalla nimimerkki ”jääkiekkoilija”, varmaan seurasi kilvan aikana puolisonsa maratonedesottamuksia lakkaamattoman kiinnostuneisuuden vallassa, samoin kuin koko Keron kestojuoksusuku, jonka edustajat ovat tuoneet edustamilleen seuroille (pääosin Turun Urheilluliitto tai Kankaanpään seudun leisku) ainakin XXXXXXX määrän SM-pisteitä. 

Viimeiset pistesijat menivät Rovaniemen Roadrunnersien Elli (2.57.39) ja Anni (2.58.58) Hemmingille. Nyt, saatuaan elämänsä ensimmäisen maratonin vyölleen, Hemmingit voivat oikeasti sanoa olevansa roadrunnerseja. Jotta juoksija voisi nimittäin sanoa puhtaalla omalla tunnolla olevansa Roadrunner, hänen on juostava maraton, vain maraton, eikä vähempää kuin maraton. Puolimaratonit ja tätä lyhyemmät maantiejuoksut ovat nimittäin sen verran pilipalitouhua maratoniin verrattuna, että ne eivät kerro harjoittajalleen mitään maantiejuoksun syvimmistä olemuksista, jossa juoksija joutuu kamppailemaan vääjäämätöntä iskutusneisuuden loppumista vastaan, täydessä maratoniskutusneisuusloppuvaisuudessa.  

[raasto.com]