Espanjan dopingvalmentaja Manuel Pascua paljasti poliisille lisää nimiä, jotka ovat nauttineet hänen dopingpainotteisesta valmennuksestaan. Skoudet äkkäsivät kotietsinnässä listan koodinimistä, joiden takana olevat nimet Pascua pienen taivuttelun jälkeen antoi julki. Yhtä heistä fanittaneena tämä lista on ainakin allekirjoittaneelle sietämäton.
Listalta loytyvät mm. 1500m tupla MM-pronssimitalisti Reyes Esteves, hallitsevat naisten 1500m:n Euroopan mestari Nuria Fernández, maastojuoksun Euroopan mestari Alemayehu Bezabeh (Espanja/Etiopia), hollantilainen maastojuoksun EM-pronssimitalisti Adrienne Herzog sekä 800 metrin juoksijat Eugenio Barrios ja Miguel Quesada.
[mtv3.fi]
perjantai 31. joulukuuta 2010
tiistai 28. joulukuuta 2010
Espanja
Espanjan pojat ja tytöt ovat kovia poikia ja tyttöjä juoksemaan. Varsinkin 1990-luvulla alkoi maan kova rynnistys kestävyysjuoksun maailmankartalle. Kyseisen vuosikymmenen aikana Martin Fiz, Diego Garcia ja Alberto Juzdado ottivat kolmoisvoiton Helsingin EM-maratonilla vuonna 1994. Vuotta myöhemmin Göteborgin MM-maratonilla sama kolmikko oli sijoilla 1. (Fiz), 5. (Juzdado) ja 6. (Garcia). Vuoden 1997 MM-maratonilla Abel Anton ja Fiz ottivat kaksoisvoiton ja Fabian Roncero oli viides. Seuraavana vuonna Roncero paransi kympin ennätystään yli minuutin juoksemalla 27.14.44 ja hätyytteli myös silloista maratonin ME:tä, kun takoi 2.07.26 Rotterdamissa. Vuonna 1999 Anton voitti toistamiseen maratonin MM-kultaa. Lisäksi Fiz oli kahdella olympiamaratonilla (1996 ja 2000) kuuden parhaan joukossa. Vuosien 1997-2001 välisenä aikana viisi espanjalaista miestä juoksi 1500m alle 3.32, kuusi miestä 5000m alle 13.10 ja kahdeksan miestä maratonin alle 2.08.10 (Roncero 2.07.23, 1999, Antoni Pena 2.07.34, 2001, Julio Rey 2.07.46, 2001, Francisco Javier Cortez 2.07.48, 2001, Alejandro Gomez 2.07.54, 1997, Abel Anton 2.07.57, 1998, Alberto Juzdado 2.08.01, 1998, Martin Fiz 2.08.05, 1997). Hakkasipa Roncero puolikkaankin alle tunnin. Samaan aikaan 2.11-maratoonari Pablo Sierra antoi haastattelun, jonka mukaan Espanjan menestys perustui järjestelmälliseen EPO-ohjelmaan ja niillä jotka eivät suostuneet käyttämään EPO:a, ei ollut mahdollisuuksia maajoukkueeseen. Tähän Antonin, Fizin ja Reyes Estevezin (1500m 3.30.57) manageri kommentoi, että Sierra on hullu, joka tarvitsee henkistä apua harhoihinsa.
Joka tapauksessa 2000-luvulla Esjanjan rynnistys talttui 1990-lukuun verrattuna. 2000-luvun alussa kehitettiin ensimmäinen EPO-testi. Anton, Fiz ja Roncero lopettivat 2000-luvun alussa, Juzdado 2000-luvun puolivälissä ja Diego Garcia kuoli kesken lenkin sydänkohtaukseen vuonna 2001. Julio Rey kärsi kahden vuoden dopingtuomion (ei tosin EPO:sta) ja Alberto Garcia (5000m. 13.02.54) EPO:sta. Toki Espanja pärjäsi 2000-luvulla edelleen hyvin kestävyysjuoksussa, varsinkin eurooppalaiseksi maaksi. Esim. Marta Dominguez otti naisissa mitskuja monista kisoista ja Rey takoi maratonilla kovia aikoja kärynsä jälkeen. Kun tänä syksynä Espanjassa tehtiin raasto.cominkin uutisoima isku monen kestokoneen ja heidän valmentajansa tiloihin doping-aineiden löytämisen toivossa, monelle tuli mieleen 1990-luvun lopun tapahtumat, joista juttu oheisesta linkistä. Huom.on muistettava, että jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, mutta ajatuksia massiiviset poliisiratsiat sekä Sierran väitteet yhdistettynä valtavaan tason nousuun 1990-luvulla ainakin herättävät.Aina on tietysti mahdollista se, että Espanjassa 1990-luvulla yksinkertaisesti vain nousi pinnalle poikkeuksellisen lahjakas sukupolvi sekä poikkeuksellisen lahjakas valmennusporras, Sierra oli kateellinen hullu ja viimeaikaiset doping-ratsiat ovat täysin tarpeetonta ajojahtia.
http://www.independent.co.uk/sport/athletics-suspicion-clouds-spanish-victory-1118336.html
[Z]

maanantai 20. joulukuuta 2010
torstai 16. joulukuuta 2010
Günther Weidlinger täydessä maratonkeskittyneisyydessä
Itävallan Günther Weidlinger, eräs Euroopan kestävyysjuoksun lipunkantajista, ilmoitti jo nyt tähtäävänsä ensi vuoden Frankfurtin maratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Tällä Weidlinger osoitti sisäistäneensä sen maratonammattimaisuuteen kuuluvan pirteen, että maraton on tiedettävä hyvissä ajoin, jotta voidaan rakentaa kilpailu- ja harjoitusohjelma pelkästään sitä silmällä pitäen. Wiedlingerin tyyliin ei siis kuulu sellainen toiminta, että juostaan vähän kisoja siellä ja täällä, jonka jälkeen valitaan joku maratoni muutamaa viikkoa ennen kisaa.
Weidlinger ei ole mikään eilisen teeren poika kestävyysjuoksusta puhuttaessa, sillä jo 14 vuotta sitten hän oli junioreiden MM-kisojen esteissä neljäs ja kymmenen vuotta sitten Sydneyn olympiakisojen esteissä kahdeksas. Onpa mies nähty pari kertaa myös MM-kisojen estefinaalissa ja EM-esteiden loppukilvassa, mutta arvokisamitalit ovat kiertäneet häntä kuin kauha puuroa. Eräänä syynä tähän ovat olleet pahat kolarit estepukkien kanssa, jolloin mies on hajoittanut sisäelimiään juostessaan täydessä vauhdissa pahki estettä. Näistä takaiskuista huolimatta Weidlingerin ennätyssarja eri matkoilla on kova. Hän on nimittäin uransa aikana juossut 1500m 3.34.69, 3000m 7.48.46, 5000m 13.13.44, 10 000m 27.36.46, esteet 8.10.83, puolimaratonin 1.01.42 ja maratonin 2.10.47.
On selvää, että Weidlingerin seuraavana tavoiteena ei voi olla mikään muu kuin juosta maratoni alle 2.10. "Frankfurtin mara on LP:mäinen kisa, sillä siellä on aika soundaava yleisö ja eliittiryhmässä riittää totta vieköön laatua. Meitsi voi myös olla varma, että siellä on meikäläisen vauhtiin sopivia jäniksiä tarjolla, joten se kilpa kyllä sopii mulle tosi hyvin", tuumaa Weidlinger. Vuonna 2011 hän tavoittee myös paikkaa Itävallan joukkueeseen Lontoon olympiamaratonille ja niinpä miehen ohjelmaan kuuluu myös keväinen Düsseldordin maraton. "Jos en pysty rikkomaan 2.10-rajaa keväällä Düsselissä, sitten se on mun tavoite syksyllä Frankkessa. Tiedän, että Frankkessa mulla on mahikset paljon parempaan kuin 2.10:een, minkä juoksin siellä vuonna 2009. Jos taas 2.10 alittuu keväällä Düsselissä, niin sitten voin lähteä riskillä Frankkessa liikkeelle hullun kovaa vauhtia", tuumii Weidlinger pitkän tähtäyksen maratonsuunnitelmakeskittyneisyydessään.
Toivokkaamme Weidlingerille onnea hänen tavoitteissaan kestävyysjuoksun kovalla, mutta antoisalla polulla. Euroopassa ei nykyisin ole kovia kestävyysjuoksijioita liikaa.
[iaaf.org & raasto.com]

sunnuntai 12. joulukuuta 2010
EM-maastot
Junioritytot:
Saara Nikander oli 30. ajalla 14:00. Sarjan voitto meni Charlotte Purduelle (UK) ajalla 12:42. Serbian Amela Terzic (12:59) ja UK:n Emelia Gorecka (13:00) jakoivat seuraavat EM-mitalit.
U23 naiset:
Suomen Sandra Eriksson hienosti kuudes ajalla 20:41. Kilvoittelun vei Turkin Meryem Erdogan ajalla 20:08. Espanjan Cristina Jordan kipitti hopealle (20:17) ja UK:n Emma Pallant pisteli pronssille ajassa 20:28.
Miehet:
Sergey Lebid teki sen taas! Ukrainan assa otti jo yhdeksannen EM-maastomestaruutensa ajalla 29>15. Espanjan Ayad Lamdassem (29:18) ja Portugalin Youssef Meftah (29:19) kirivat EM-mitaleille.
Suomen Jussi Utriainen aloitti nohevasti ja matkavauhdin tartuttua han piti sijansa suht hyvin ja saapui maaliin sijalla 25 ja ajalla 29:57. Matti Rasanen (43. / 30:42), Marten Bostrom (52. / 31:04) ja Joonas Harjamaki (64. / 32:09) hoitivat joukkuekisassa yhdeksannen tilan.
Nyt kun tulokset ovat selvilla, voi alkaa katsoa kisaa televisiosta.
[eaa:n nettisivut]

perjantai 10. joulukuuta 2010
Espanjassa massiivinen dopingrysa
Espanjan kestokoneita viedaan, mutta jalkikateen tiedetaan, etta ihanko tarpeesta. Operaatio Galgon puitteissa skoudet ratsasivat muun muassa estejuoksun maailmanmestarin (Berliini 2009) Marta Dominquezin himamestan. Samoin mm. Reyes Estevezia ja Alemayehu Bezabehia valmentama Manuel Pascua Piqueras on dopingepailyjen kohteena.
[thereader.es & yle.fi]
[thereader.es & yle.fi]
EM-maastot: Huomio!
Muistakaa, notta YLE lahettaa TV2:lla EM-maastot alkaen klo 17.40 sunnuntaina.
Raastoa!
Raastoa!
maanantai 6. joulukuuta 2010
Kukaan ei voittanut Gharibia Fukuokan maratonilla
Fukuokan maratonilla ei tällä kertaa valinnut aivan ihanteellinen sää maratonjuoksun kannalta. Sen sijaan auringon ottajat olivat innoissaan. Heitä ei kuitenkaan biitsillä Fukuokassa näkynyt, sillä siihen aikaan kun Japanissa juostaan maraton, biitsit ammottavat autiuttaan kaikkien mielenkiinnon kohdistuessa vain, ainoastaan ja pelkkästään silkkaan maratonjuoksuun.
Niinpä Fukuokan maratonin jälkeen Japanin kansan keskuudessa ei varmaan kukaan ollut tietämätön siitä, että kilvan voitti Marokon varmaakin varmempi maratonkone, kaksinkertainen maailmanmestari ja yksinkertainen olympiahopeamies, Jaouad Gharib. Tällä kertaa hän kulutti 42 kilometriin ja 195 metriin aikaan 2.08.24 eli kolmisen minuuttia rekordiaan enemmän, mutta eipä tällä kertaa ollut kilvan jäniskään hommassa mukana täydessä keskittyneisyydessä. Kävi nimittäin niin, että jänis, nimeltään Eliud Kiptanui (maratonrekordi 2.05.39) ei pystynyt 15 kilometrin jälkeen (45.26) enää pidättelemään itseään ja vetämään tasaista vauhtia. Niinpä, kun kolme ekaa vitosta olivat menneet 15.06, 15.11 ja 15.10, Kiptanui tempaisi seuraavan vitosen 14.15. 20 kilometrin paalulla ainoastaan Gharib sinnitteli 100 metrin päässä vauhkoontuneesta Kiptanuista ja muut olivat jääneet kuin vailla hurmurin kykyjä olevat kilpakosijat.
Niin juoksi Gharib aivan yksin 15 kilometrista maaliin kaukana muiden edellä (koko ajan edellä säntäillyt Kiptanui hyppäsi syrjään 30 kilometrin seipäällä). Gharibillakin tosin kilvan toinen puolisko oli hidastuvainen, sillä Kiptanuin aiheuttaman vauhdin yhtäkkisen kiristymisen takia eka puolisko oli kestänyt 1.03.14 (Kiptanui 1.02.58). Joka tapauksessa Gharib ehti kumota kurkkuunsa maalissa parikin mukillista urheilujuomaa ennen kuin toisena maalilinjan ylitti tämän vuoden maratonin EM-pronssipoika, Venäjän Dimitri Safronov ajalla 2.10.12. Kun Safronov vielä kaivoi chippiä pois kengästään, kolmantena maaliin juoksi kilvan paras japanilainen Takayuki Matsumiya, kellon kertoessa aikaa kuluneeksi 2.10.54. Sitä vastoin muut kilvan osanotajista päällittivät 2.12, joten tuskimpa he olivat kovin mielissään kisahotellille palattuaan, lihakset maratonhakkauksesta riekaleina ja mieli pirstaleina, maratonsurun pyrkiessä iholle lakkaamattoman herpaantumattomasti. Siinä ei monella auttanut edes hotellin maratonsauna, kun mieli kävi maratonia läpi yhä uudestaan ja uudestaan, kuin jatkuvana replayna pyörivä maraton DVD.

lauantai 27. marraskuuta 2010
Suomen joukkue maastojuoksun EM-kisoihin
Kotimaanosamme mestaruuskilpailut maastossa tapahtuvassa juoksussa järjestetään Portugalin Albufeirassa 12.12.2010. Suomen urheiluliitto valitsi sinne isänmaamme edustajiksi miesten vajaan 10 kilometrin mittaiseen kilvoitteluun Lahden Ahkeran kotiseuraakseen tunnustavan Jussi Utriaisen, Joensuu Katajan Matti Räsäsen, Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäen sekä Sjundeå IF:n oman pojan Mårten Boströmin. On täysin tarpeetonta mainitakaan, että Suomen edustusnelikko himoaa Portugalista menestystä kuin osakekeinottelijat rikastumista köyhien kustannuksella. Suomen edustajista Utriainen ja Boströn ovat aiemmin urallaan sijoittuneet EM-maastoissa 30 parhaan joukkoon.
Suomen miesjunioreista on paikalla vain yksi huniori. Hänen mutsinsa päätti aikoinaan yhdessä ukkonsa kanssa antaa pojalle nimekseen Ossi Kekki. Saapa nähdä, kuinka tämä tämän vuoden PM-maastojen vitonen suoriutuu uransa tähän mennessä suurimmasta kilvasta, mutta kävi miten tahansa, on syytä muistaa että junnukisoille ei kannata laittaa liian suurta painoarvoa ihmiselon tiellä.
Suomen naispuolisista edustajista mukana on tänä vuonna vain kaksi junioria, joista oikestaan vain toinen on oikeasti juniori. 22-vuotiaiden sarjaa ei näet voi kutsua juniorisarjaksi vaikka asiaa miten kääntelisi ja vääntelisi. Joka tapauksessa IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson lähtee tavoittelemaan tämän aikuissarja kakkosen menestystä täydessä menestystoiveikkuudessa, mikä ei suinkaan ole vailla perusteita, sillä viime vuonna Sandra oli peräti kymmenen parhaan joukossa tässä sarjassa ja muistaakseni kukisti silloin mm. Ison-Britannian Stephanie Twellin, joka juoksi tänä vuonna 1500m 4.02.54 ja 5000m 14.54.08.
Suomen toinen edustaja Portugalin kuuman auringon alla on Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander, joka kilpailee 19-vuotaiden kilvoittelijattarien sarjassa. Toivokaamme kaikille suomalaisille kykyjensä mukaisia suorituksia EM-koitoksessa. Jos vetää kilvassa itsensä kantokuntoon, niin silloin on ainakin paikkansa täyttänyt.
[sul.fi & raasto.com]

sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Leonard Komon paukutti 15 km:n ME:n, Utrainen kisan 9.
Leonard Komon luukutti Hollannissa ABN AMRO Seven Hills Race:ssa sellaista kyytia, etta Felix Limon aiemmin juoksema 15km:n ME-tulos alittui 16 sekunnilla. Komon hurrautti kansaa saapuessaan maaliin ajassa 41:13. Hanen jalkeen maaliviivan ylitti Etiopian voimakaksikkoa Abera Kumo ja Ayele Abshiro, joille merkittiin aika 42:01. Suomen Jussi Utrainen kellotti 44:06, jolla han sijoittui kisan yhdeksanneksi USA:n Ryan Vailin (43:59) kannoilla.
Naisten kisan voitti Etiopian Getane Genet ajalla 47:53 ennen Kenian Florence Kiplagatia (48:07).
Miesten tulokset
1 Leonard Komon Kenia 41:13 (14:01 27:39)
2 Abera Kuma Eth 42:01 (14:01 27:58)
3 Ayele Abshiro Eth 42:02(14:01 28:10)
4 Abraham Kiplimo Uga 43:04(14:01 28:29)
5 Berhanu Delale Eth 43:08(14:32 29:01)
6 Moses Mosop Ken43:09(14:31 29:02)
7Joseph Birech Ken 43:23(14:01 28:53)
8 Ryan Vail USA 43:59(14:53 29:37)
9 Jussi Utriainen Fin 44:06(14:54 29:38)
10 Abebe Sihine Eth 44:22(14:31 29:25)
[mzungofire.blogspot.com]

torstai 18. marraskuuta 2010
Gharibbi himoaa Fukuokan maratonin voittoa kuin rokkari plekuja
Perinteikäs ja pitkän historian ennen massakaupunkimaratonien syntyä omaava Fukuokan maraton juostaan tänä vuonna 5.12. maapallolla, tarkemmin sanoen Aasiassa, tarkemmin sanoen Itä-Aasiassa, terkemmin sanoen Japanissa, tarkemmin sanoen Kyushun saarella, tarkemmin sanottuna Fukuokan prefektuurissa, tarkemmin sanottuna Fukuokan kaupungissa. Kyseisen, pelkästään miehille tarkoitetun kilvan reittiennätys ei aivan saha olekaan, sillä Etiopian Tsegaye Kebede pisteli viime vuonna siellä 42 kilometriä ja 195 metriä aikaan 2.05.18. Vastikään Chicagon maratonilla kanveesimaisen kamppailun Samuel Wanjirun kanssa käynyt Kebede ei ole tänä vuonna Fukuokassa puolustamassa kahden edellisvuoden voittoaan.
Niinpä selvänä ennakkkosuosikkina Fukuokan koitokseen lähtee kaksinkertainen maratonin maailmamme mestari ja viime olympialaisten hopeamitalimies, Marokon maratonrekordin (2.05.27, Lontoo 2009) omaava, ikinuori maratonkone Jaouad Gharib. Hän ei ole ensi kertaa maratonia juoksemassa japaninmaalla, sillä vuonna 2006 hän oli Fukuokassa kolmas ajalla 2.07.19 Haile Gebrselassien viedessä voiton. Se Gharibbia varmaan tuolloin hieman kalvoi, että hän hävisi Hailen lisäksi myös Ukrainan Dimitri Baranovskille (2.07.15). Tänä vuonna Gharibilla on mahdollisuus revanssiin, sillä missään muualla kuin Fukuokassa hyvin juoksematon Baranovski on tietenkin mukana onnenkaupungissaan juostavassa maratonkilvoittelussa. On myöskin täysin selvää, että tämän vuoden Bostonin maratonilla ja viime vuonna Fukuokan marttitonilla toiseksi sijoittunut Etiopian Kabede Tekeste (rekordi 2.07.23) jahtaa kilvan voittoa kuin huligaani rettelöä.
Entäpä Japanin omat pojat? Luotto heihin ei ole japanilaisten keskuudessa ollut viime vuosina suuri, vaikka Atsushi Sato sijoittuikin viime vuoden MM-maratonilla kuudenneksi. Kaikki japanilaiset, joiden kanssa allekirjoittanut on viimeisen parin vuoden aikana keskustellut ovat sitä mieltä, että heidän tämän hetken miesmaratoonarinsa ovat aivan sahoja. Japanin maratonhullua kansaa ei siis juuri lämmitä kärkimiestensä viime vuosina juoksemat 2.09-2.10 -tulokset. Suurin osa tämänkin vuoden Fukuokan kilvan japanilaisista on jo pitkän uran tehneitä veteraaneja, kuten Tomoaki Kunichika (enkka vuoden 2003 Fukuokasta 2.07.52), vuoden 2004 olympiakuutonen ja vuoden 2007 MM-seiska Toshinari Suwa (2.07.55), vuoden 2005 MM-pronssimitalisti Tsuyoshi Ogata (2.08.37), pari kertaa MM-kisoissa juossut Satoshi Irifune (2.09.23), määräkone Tomoya Shimizu (2.09.23) ja Japanin 5000 metrin ennätysmies (13.13.20) Takayuki Matsumiya (2.10.04). No, Shimizu ja Matsumiya eivät ole vielä veteraani-ikäisiä, mutta joka tapauksessa hieman uutta verta kehiin tuo Japanin 3000 metrin esteiden ennätysmiehen (8.18.93) Yoshitaka Iwamizun debyytti. Iwamizu ainakin tietää kuinka juottopaikalla toimitaan, sillä vuoden 2009 MM-kisoissa hän oli 30 km:n paalulla juottamassa maannaistaan Yoshimi Ozakia. Ozakilta lipesi pullo kädestä, mutta tästä Iwamizu ei häkeltynyt, vaan poimi pullon maasta ja juoksi Ozakin kiinni ennen juottoalueen päättymistä. Pullosta hörpättyään Ozaki sai sen verran energiaa, että otti kilvassa MM-hopeaa.
Toivokaamme, että Fukuokassa ei tuuli tuiverra maratonpäivänä lakkaamattoman herpaantumattomasti, sillä reitti on perin altis tuulelle, kuten joissan takavuosien maratonkammoittelevaisuuksissa on nähty.
[japanrunningnews.blogspot.com & raasto.com]

maanantai 15. marraskuuta 2010
Maratonpettyneisyys söi Hailea, nyt mies parani
Huipulla mennään kovaa, ja maratonpettyneisyyskään ei kauaa paina. Siinä missä tavallinen 2.30-2.40 tallaajaa piiskaa itseään kuukauden, Haile heitti maratonpettyneisyydelle hyvästit runsaassa viikossa. Esimerkillistä.
New Yorkin maratonilla Haile polvi hidasti ja raastoi miehen tahtia niin, että kuninkuusralli päätyi keskeytykseen. Ja hitot, kun polvi on taas kunnossa, on Hailekin taas mallillaan.
- "Polveni tuntuu paremmalta ja tässä sitä mennään kohti seuraavia kisoja", Gebrselassie twiittaa.
[pistetään nyt vaikka hs.fi]

sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Haile The Great lopettaa, Gebre Gebremariam New Yorkin kunkku
Eipä huimannut alkuvauhti edes Eurosportin selostajien nystyröitä, mutta jopa alkoi rallatus Manhattanin hujakoilla. Etiopian Gebre Gebremariam tiputteli sellaista tahtia maaliin ajassa 2.08.14, ettei muilla ollut saumoja. Kenian Emmanuel Mutai (2.09.18) ja Moses Kipkosgei (2.10.39) väläyttelivät välillä vauhtia, mutta niin vain GG vei voiton. Viime vuonna iloinnut Meb Keflezighi oli nyt kuudes ajalla 2.11.38. Haile Suuri uumoili jo ennen kisaa, että polvessansa on häikkää ja niin vain joutui hän keskeyttämään ennen Manhattanille saapumista. Hailen kohdalla tämä oli jo toinen keskeytys New Yorkin kaduilla, hän siirtyi reitiltä myös maaliskuisella puolikkaalla. Kisan jälkeen han ilmoitti lopettavansa pitkän ja menestyksekkään uransa kilpajuoksijana, mikä onkin sitten vuoden kestävyysjuoksun suurin ja samalla vähän surullinenkin uutinen.
Naisten kilvanjuoksun vei Kenian Edna Kiplagat ajassa 2.28.20. USA:ssa jo kotvasen vesi kielellä odotettu Shalane Flanaganin debyytti toi hänelle kakkossijan ajalla 2.28.40. Kenian Mary Keitany oli kisan kolmas ajassa 2.29.01. Suomen Laura Markovaara löytyy sijalta 38 ajalla 2.49.19, joka syntyi suht' tasaisella vauhdinpidolla.
[nyrr.org & flotrack.org]

New Yorkin maraton juostiin
Tämän vuoden New Yorkin maratonista ei muodostunut tasoltaan sellainen joukkoravi, jollaista nimekkään osanottajajoukon perusteella odotettiin. Ilmeisesti tuulen puolesta sää ei ollut maratonille suotuisa, muuten lukuisten 2.04-2.07 miesten esityksiä on vaikea selittää. Etiopian maratondebytantin, Etiopian Gebre Gebremariamin 2.08.14 ei tietenkään ole Nykin vuoristoradalla huono, mutta kun muistetaan että esimerkiksi jo vuonna 1983 Rod Dixon juoksi Nykissä 2.08.59 ja vuonna 1988 Steve Jones paukutti 2.08.20, niin voidaan sanoa, että eipä ole Nykin taso vuosikymmenestä toiseen juuri noussut.
Toiseksi tämän vuoden kilvassa sijoittui Kenian Emmanuel Mutai ajalla 2.09.18 ja kolmannen palkinnon kunniaksi maratonverkkareidensa povitaskuun nipun rahaa sai Kenian Moses Kipkosgei, joka päällitti 2.10 (2.10.39). 2.05-mies, Marokon Abderrahhim Goumri oli neljäs (2.10.51) ja 2.04-mies Kenian James Kwambai viides (2.11.31). Kuudes oli kuuden vuoden takainen olympiakakkonen, silloin ainoastaan Stefulle hävinnyt USA:n Meb Keflegzighi (2.11.38). Seitsemäntenä maalisen linjan saavutti Brasilian Marilson dos Santos (2.11.51), tuo vanha Nykin voittaja.
Edes Oregonin ihmetallissa harjoittelu ei siivittänyt USA:n Dathan Ritzenheiniä kovempaan aikaan kuin 2.12.33 ja viime vuotinen maratonin maailmanmestari, Kenian Abel Kirui joutui tyytymään aikaan 2.13.01. Marokon 2.06-veikko ja pitkään kärkikaksikon mukana jyskyttänyt Abderrahime Bouramdane juoksi 2.14.07 täydellä maratonsakkauksella. Etiopian suuri poika Haile Gebrselassien matka päättyi 25 kilometrin paalulle täydessä maratonpettyneisyydessä.
Tämän(kin) vuoden kilvan tuloksia katsottaessa on syytä muistuttaa Jukka Toivolan juoksema 2.11.35 New Yorkissa vuonna 1983, jolloin hänen sijoituksensa oli kymmenes, Tommy Ekblomin 2.12.31 vuonna 1987 (sijoitus viides) ja Risto Ulmalan 2.13.58 vuonna 1995 (13.)
Nykin naisten kilpa oli aika jännittävä otatus, mutta siinäkään taso kärkiaikojen puolesta ei ollut ylenpalttisen rallattelevainen. Voittajaksi laukkasi Kenian Edna Kiplagat ajalla 2.28.20, mikä tarkoitti sitä, että hän veti toisen puoliskon aika lailla reippaampaa raikua kuin ensimmäisen. Toisena maaliin saapui maratonin ensikilvassaan USA:n Shalane Flanagan, tuo Pekingin kympin olympiakolmonen (2.28.40). Kolmas oli Kenian Mary Keitany (2.29.01), neljäs Venäjän Inga Abitova (2.29.17)ja viidea Uuden Seelannin Kim Smith (2.29.28). Hän voitti sekunnilla Ranskan Christelle Daunayn, joka puolestaan hakkasi Venäjän Ludmila Petrovan (2.29.41).
Vaikka naisten voittoaika ei ollut lähelläkään parhaita Nykissä juostuja, oli naisten taso tänä vuonna siinä mielessä laaja, että kymmenen ensimmäistä maratonkonetarta ehtii maaliin ennen kuin kello oli käynyt kaksi tuntia ja siihen vielä 30 minuuttia päälle. 13:nnelta sijalta löydämme Britannian Mara Yamauchin (2.31.38) ja seuraavalta tilalta viime vuoden voittajan, kympin olympiakultaa ensimmäisen kerran jo vuonna 1992 voittaneen Etiopian Derartu Tulun (2.32.46). Kappas vaan, vuoden 1991 kympin maailmanmestari ja 22 vuoden takainen olympiahopeamitalisti Liz McColgankin kiskaisi maran Nykissä, eikä huippu-uransa lopettaneeksi huonosti kiskaissutkaan. Hän näet sijoittui kilvan 22. sijalle ajalla 2.38.54. Jonkin verran Liz on siis edelleen lenkkeillyt. Suomen Laura Markovaara juoksi ajan 2.49.19 ja sillä heltisi naisten kilvan 38. sija.
Niin oli New Yorkin maraton päätöksessään ja maratoonarit suuntasivat kohti maratonkeskittyneisyyden huuruissa olevia hotellihuoneitaan lihaksisto maratonhakkausesta reikaleina, joillain kenties pienoinen maratonpettyneisyyden tunne kurkkuaan kaivertaen.
[ingnycmarathon.org & raasto.com]

perjantai 5. marraskuuta 2010
NYC
Yeah yeah
Karkimiehet
Karkinaiset
Aika sakkia. Nakyy kuulemma Eurosportilta sunnuntaina. Jostainpain nettiakin loytynee joku stream.
[nyrr.org]
Karkimiehet
- Simon Bairu, debyytti alla 62.08 puolikas
- Abderrahime Bouramdane, 2.07.33
- Arata Fujiwara, eka kisa USA:n mantereella, 2.08.40
- Gebre Gebremariam, USA:n maantiesirkukseen juurtunut, alla 60.25 puolikas, debyytti kehissa
- Haile Gebrselassie, eka NYC maraton, muutama meriitti
- Marilson Gomes dos Santos, Nykin voittaja 06 ja 08, 2.08.37
- Abderrahim Goumri, tuplasti Nykin kakkonen, 2.05.30
- Peter Kamais, kellotti kesalla Nykin puolikkaan 59.53, debyytti
- Meb Keflezighi, viime vuoden voittaja, 2.09.15
- Abel Kirui, hallitseva maailmanmestari, 2.05.04
- Gilbert Kirwa, 2.06.14
- James Kwambai, kaikkien aikojen kolmanneksi kovin maraennatys 2.04.27
- Emmanuel Mutai, Lontoon kakkonen, MM-kakkonen, 2.06.15
- Tim Nelson, USA:n uusi debytantti, alla 62.11 puolikas
- Hendrick Ramaala, vanha kettu tutulla areenalla, 2.06.55 (viisi vuotta sitten esitti raaston esikuvatyota Nykissa)
- Dathan Ritzenhein, 2.10.00, puolikkaan ennatys 60 flat
- Viktor Röthlin, hallitseva euroopanmestari, 2.07.23
- Jorge Torres, 2.13.00
Karkinaiset
- Inga Abitova, Lontoon kakkonen, 2.22.19
- Christelle Daunay, Ranskan ennatysnainen, viime vuoden Nykin kolmas, 2.24.22
- Buzunesh Deba, Bronxin oma likka, 2.27.24
- Teyba Erkesso, Bostonin hallitseva voittaja, 2.23.53
- Ana Dulce Félix, 2009 EM-maastomestari, alla 69.01 puolikas, debyytti
- Shalane Flanagan, alla 68.36 puolikas, debyytti
- Mary Keitany, vuoden 2009 puolikkaan maailmanmestari, 25K ME-nainen, debyytti
- Werknesh Kidane, debyytti
- Edna Kiplagat, LA:n maratonin voittaja, USA:n maantiesirkusta kiertanyt, 2.25.38
- Salina Kosgei, 2009 Bostonin voittaja, 2.23.22
- Katie McGregor, 7-kertainen USA:n maramestari, 2.31.14
- Madaí Pérez, 2.22.59
- Tatyana Pushkareva, Bostonin kakkonen, 2.26.14
- Caroline Rotich, 2.29.47
- Kim Smith, 2.25.21
- Derartu Tulu, viime vuoden voittaja, 2.23.30
- Mara Yamauchi, Lontoon 2009 kakkonen, 2.23.12
Aika sakkia. Nakyy kuulemma Eurosportilta sunnuntaina. Jostainpain nettiakin loytynee joku stream.
[nyrr.org]
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
NYC lähestyy
Nyt New Yorkissa on taas otatusta tarjolla. Haile Gerbselassie on paikalla.
Sitä ennen... Haile salilla.
[flotrack.org]
Sitä ennen... Haile salilla.
[flotrack.org]
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Muutamia tuloksia
Johanna Kykyri juoksi Frankfurtissa hienon ajan 2.42.17 taittaen maran molemmat puolikkaan suht samaa vauhtia. Han oli suorituksellaan kisan 13. Tamanvuotisen Frankfurtin otti nimiinsa Kenian Caroline Kilel ajalla 2.23.25. Kisan toinen oli Etiopian Dire Tune (2.23.44) ja kolmas oli Kenian Agnes Kiprop (2.24.07), joka voitti runsaalla minuutilla Ruotsin Isabellah Anderssonin. Suomen Minna Kainlauri juoksi melkein top 20:iin ajalla 2.53.15.
Miesten kisan vei Kenian Wilson Kipsang kunnon rillutuksella, joka paattyi voittojuhliin ajassa 2.04.57. Etiopian Tadesse Tolan (2.06.31) ja Kenian Elias Chelimon (2.07.04) lamminta sumppia oli enaa termoksessa. Viela kahdeksanneksi sinnitellut Kenian Elijahn Keitanyt alitti 2.10 (2.09.19). Suomalaisista ensimmaisen loytyy Mikko Talvensaari, joka vetaisi kevyella negative splitilla tuloksen 2.34.26.
Niin ja rapakon takana JKU:n ja KSU:n Jaakko Nieminen kiri kolmanneksi konferenssinsa (Atlantic Sun) maastomestaruuskisoissa. Han ja joukkuekavereidensa edesottamukset Spartanburgin kentilla palkittiin joukkuekullalla. Ei pollompi suoritus. Niemisen raastoilme on paassyt ihan KSU Owlsin sivujen taustakuviin.
[frankfurt-marathon.com & ksuowls.com]

torstai 28. lokakuuta 2010
Maraton - Z sanakirja
Ohessa raasto.comin virallinen maraton Z -sanakirja.
A
Maratonammattimaisuus = kisaviikon aikana tehtävät toimenpiteet, kuten tankkaus, matkustaminen kisapaikalle 2 vrk ennen kisaa, omien juomien käyttö ja pullojen merkkaus, geelien käyttö, kaikkien ylimääräisten liikkeiden välttäminen maratonin aattopäivänä. Tarkoittaa myös kisan aikana tehtyjä, maratonkokemukseen perustuvia ratkaisuja
Maratonantautuneisuus = taistelun lopettaminen maratonilla. Ei tarkoita välttämättä keskeytystä
B
C
D
E
Maratonenergiattomuus = energian loppuminen maratonilla. Oireina mm. yleinen heikotus, tärinä, korvien vinkuminen ja huimaus
Maratonennustavaisuus = maratontuloksen pohtiminen etukäteen
Maratonepätoivoisuus = kisan aikana tuleva tunne, että ei jaksa ja matkaa on paljon jäljellä
F
G
H
Maratonhaluttomuus = ei kiinnostusta juosta maratonia
Maratonhelpottuneisuus = tunne maratonin maalissa kun ei tarvitse enää juosta
Maratonhinkkaavaisuus / höylääväisyys = maratonien juokseminen jatkuvalla syötöllä
Maratonhipsu = kevyellä askeleella maratonia juokseva miespuolinen henkilö
Maratonhipsutar = kevyellä askeleella maratonia juokseva naispuolinen henkilö
Maratonhorkka = paleleminen maratonin maalissa
Maratonhuolimattomuus = vaseliinin unohtaminen ennen kisaa, juomapullon lipeäminen kädestä kesken kisan ennen juomista, geelin ruiskauttaminen rinnuksille suun sijaan jne.
Maratonhyeena = tuskaa halveksiva maratoonari
Maratonhyytyneisyys = vauhdin hidastuminen maratonin toisella puoliskolla
I
Maratoninnoitus = maratonidolin antama esimerkki
Maratoninnostuneisuus = innostuminen maratonista
Maratoniskutus = viimeisen 2 kk aikana ennen maratonia haettava ominaisuus, jolla lihaksisto kestää maratonhakkauksen
Maratonitkuisuus = maratontunteen valtaan joutumisesta seuraava reaktio
Maratonitsetuhoisuus = pieleen mennen maratonin jälkeen mieleen tuleva ajatus ranteiden auki vetämisestä tai junan alle hyppäämisestä tai molemmista
J
Maratonjännittyneisyys = ennen maratonkilpaa tuleva tunne. Välttämätön maratonin onnistumisen kannalta. Ei pidä sekoittaa maratonpelkääväisyyteen
Maratonjärkevyys = omaan kuntoon nähden realistisen taktiikan noudattaminen maratonilla
Maratonjärkyttyneisyys = sen huomaaminen, ettei maratonilla kulje
K
Maratonkannustavaisuus = muiden maratoonareiden kannustaminen
Maratonkanveesi = tie, joka vetää maratonin viimeisellä kympillä puoleensa kuin magneetti
Maratonkehittyneisyys = oman maratonennätyksen paraneminen
Maratonkeikari = juppimaisissa vaatteissa ennen ja jälkeen maratonia tepasteleva pukumies
Maratonkepoisuus = juoksu tuntuu kevyeltä maratonin aikana
Maratonkeskittyneisyys = vähintään puolen vuoden valmistutumisjakso ennen maratonia, jossa kaikki harjoitukset ja kilpailuohjelma rakennetaan pelkästään maratonia silmällä pitäen. Tähän kuuluu sekä fyysinen että henkinen maratonkeskittyneisyys
Maratonkeskittymättömyys = maratonkeskittyneisyyden vastakohta: lyhyt valmistautuminen, muut kisat tärkeämpiä kuin maraton, ajatukset koko ajan muualla kuin maratonissa.
Maratonkesto = ominaisuus, jonka ansiosta jaksaa juosta maratonin
Maratonkieltäytyneisyys = vetäytyminen maratonilta viime hetkellä ilman syytä
Maratonkissa = naispuolinen maratoonari
Maratonkolli = miespuolinen maratoonari
Maratonkone = maratoneja tasaisesti, yleensä ilman suuria romahduksia juokseva miespuolinen maratoonari
Maratonkonetar = maratoneja tasaisesti, yleensä ilman suuria romahduksia juokseva naispuolinen maratoonari
Maratonkulkemattomuus = huono kulku maratonin aikana
Maratonkulkevaisuus = hyvä kulku maratonin aikana
Maratonkuume = tunne, jossa ei malttaisi odottaa seuraavaa maratonia
Maratonkyllästyneisyys = maratonien juoksemisesta ei saa enää kiksejä
L
Maratonliikuttuneisuus = maratonin maalissa tuleva tunne, jossa silmässä on roska ja kurkussa kutiseva pala
Maratonlaatoittavaisuus = oksentaminen joko maratonin aikana tai maalissa
Maratonluotto = usko onnistumiseen maratonilla
Maratonluovuttavaisuus = vetäytyminen maratonilta vamman, sairauden tms. takia
M
Maratonmasentuneisuus = tunne, kun palkinto maratonia varten tehdystä työstä jää saamatta. Maratonpettyneisyyden jälkiseuraus
Maratonmitäänsanomattomuus = juostu maraton ei aiheuta positiivisia eikä negatiivisia tunteita
Maratonmotivaatiomattomuus = ei motivaatiota maratonille harjoittelemiseen
N
Maratonnelikenttä = teoreettinen malli, jossa pystyakselin muodostavat maratonluotto ja maratonpelkääväisyys ja vaaka-akselin maratonkeskittymättömyys ja maratonkeskittyneisyys. Tähän nelikenttään jokainen voi sijoittaa juoksemansa maratonit
Maratonnilkuttavaisuus = kesken maratonia tullut vamma jonka johdosta normaali juoksu on mahdotonta
Maratonnelistäväisyys = kovaa juokseminen maratonilla
O
Maratonolevinaanolevaisuus = omilla maratontuloksilla kerskaileminen isoon ääneen ihmisjoukossa, esim. lentokoneessa niin että kaikki varmasti kuulevat
Maratononnellisuus = kaikkien maratoonareiden tavoittelema tunne, joka aiheutuu uran tärkeimmän maratontavoitteen saavuttamisesta, täydellisesti onnistuneesta maratonista. Antaa ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan. Vain harvat maratoonarit pääsevät koskaan maratononnellisuuteen.
P
Maratonpelkääväisyys = suuri epävarmuus ennen maratonia omasta kunnosta, joka ilmenee paniikinomaisena epäonnistumisen pelkona
Maratonpilvilinna = haaveiluun, ei harjoituksista muodostuneeseen faktaan perustuva kuvitelma siitä, mihin pystyy edessä olevalla maratonilla
Maratonpetturimaisuus = on ensin maratonfani, mutta kääntyy myöhemmin pelien ja leikkien tai moottorin ulvonnan faniksi maratonin kustannuksella
Maratonpettyneisyys = keskeytyksestä tai täydellisestä romahtamisesta maratonilla seuraava tunne
Maratonpuistattavuus = kylmien väreiden kulkeminen selkäpiissä muisteltaessa maratonin tuskaa
Maratonpäämäärättömyys = maratonin lukkoon lyöminen viime hetkellä ennen kisaa
Maratonpäättäväisyys = maratonin aikana ratkaisujen tekeminen ilman epäröintiä
Q
R
Maratonraahautuneisuus = liian kovan alkuvauhdin takia maratonin toisen puoliskon raahautuminen puolikuolleena
Maratonraastavaisuus = raastaminen maratonilla
Maratonraikulimaisuus = riskillä vedettävä kova maratonin alkuvauhti
Maratonrallatus = rentoa, mutta kovavauhtista juoksua maratonilla
Maratonrentoutuneisuus = ei tunne paineita ennen maratonia
Maratonriippuvuus = pakottava tarve juosta maraton yhä uudelleen
Maratonrillutus = maratonin aikana tehtävät äkilliset vauhdin muutokset
Maratonryytyneisyys = pari tuntia maratonin jälkeen alkava pohjaton väsymys
S
Maratonselitteleväisyys = syiden keksiminen miksi maraton ei kulkenut
Maratonsitku = sisukas maratoonari
Maratonsitkuilevaisuus = maratonin juokseminen väkisin maaliin
Maratonsuru = maratonin jälkeisellä viikolla alkava tyhjyyden tunne, kun pitkä maratonprojekti on päättynyt
Maratonsuuttuneisuus = epäonnistuneista maratonjärjestelyistä johtuva tunne
T
Maratontavoittelevaisuus = jonkin ajan, ei pelkän läpijuoksun tavoitteleminen maratonilla
Maratontietämättömyys = sellaisten henkilöiden kommentointi maratonista, jotka eivät ole juosseet maratonia
Maratontakkiaukisuus = lähteminen maratonille ilman maratonin kunnioitusta
Maratontunteellisuus = maratonin ihmisessä herättämät liikuttuneet tunteet
Maratonturhautuneisuus = itsestä riippumattomat syyt (esim. sää) estävät kunnon maratontuloksen tekemisen
Maratontyytyväisyys = kohtalaisesti juostusta maratonista seuraava tunne, ei 100 % onnistuminen, mutta ei myöskään epäonnistuminen
Maratontähtääväisyys = maratonkeskittyneisyyden esiaste
Maratontäriseväisyys = energian loppumisesta seuraava fyysinen reaktio
U
Maratonunohtumattomuus = maratonien yksityiskohtien ja maratonaikojen muistaminen tarkkaan
Maratonunohtavaisuus = maratonien yksityiskohtien ja maratonaikojen unohtaminen
Maratonuskaltavaisuus = ennalta laaditun maratontaktiikan noudattamisen uskaltaminen riippumatta siitä, mitä muut kilpailijat tekevät
Maratonuskomattomuus = sellaisen suorituksen tekeminen maratonilla, mihin ei etukäteen uskonut
V
Maratonvaluvaisuus = maratonin alkupuoliskolla tavoiteltava tunne, jossa edetään suunniteltua vauhtia niin vähällä energiankäytöllä kuin mahdollista
Maratonvapautuneisuus = maratonpaineiden hellittäminen maratonin jälkeen
Maratonvauhtikesto = kyky juosta omaa maratonin kilpailuvauhtia mahdollisimman pitkään
Maratonvituuntuneisuus = tunne, mikä syntyy kun asiat eivät mene ennen kisaa tai kisan aikana suunnitellusti
W
Maratonwaterloo = pieleen mennyt maraton. Sukua maratonpettyneisyydelle
X
Y
Maratonyllättyneisyys = kilpakumppanin, jonka on jo luullut jäävän, heittämällä tekemä ohitus maratonilla
Maratonyksinäisyys = usein maratonille valmistauduttaessa harjoituksissa koettu tunne
Maratonylpeys = ylpeys omasta lajista
Z
Maratonzombius = maratonin jälkeisinä päivinä ilmenevä katseen lasittuneisuus ja keskittymiskyvyn puute
Å
Ä
Maratonäijämäisyys = joillekin maratonin jälkeen tuleva äijäuho
Ö
Maratonöverit = kesken maratonin tai maratonin jälkeen kanveesiin ja sairaalaan
[raasto.com]

keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Frankfurtin maratonilla luvassa rilluttavaista rallatusta
Frankfurtissa, tuossa kaupungissa jossa sijaitsee suurin osa Euroopan pilvenpiirtäjistä, juostaan marttitoni tulevana viikonloppuna, tarkemmin sanoen sunnuntaina 31.10. Tällä kertaa mukaan on ilmoittautunut aika lauma kovia maratonrallattajia ja -rallattajattaria. Miesten maratonraviin on tällä haavaa lähdössä
viisi sällilä, joiden maratonrekordi on parempi kuin 2.07
yhdeksän veikkoa, joiden maratonrekordi on parempi kuin 2.08
17 veijaria, joiden maratonrekordi on parempi kuin 2.09
19 reiskaa, joiden maratonrekordi on alle 2.10
Naisten kilvassa taas on mukana
viisi maratonkissaa, joiden maratonrekordi on parempi kuin 2.26
yhdeksän maratonrallattajatarta, joiden maratonrekordi on perampi kuin 2.28
kymmenen maratonkonetarta, joiden maratonrekordi on alle 2.30
Suomen Johanna Kykyri, joka tavoittelee 2.40-alitusta täynnä maratonluottoa
Hyvä, että suuret pankit tekevät jotain muutakin ihmisille kuin pahaa, eli laittavat kunnolla paalua maratonkilpaan. Ilman tällaista maratonpanostusta tuollaista laumaa kovia ravureita ei Frankfurtissa, tuossa Euroopan pankkimaailman keskuksessa nähtäisi.
[www.frankfurt-marathon.com & raasto.com]

sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Saara Nikander yhä PM-mestari
Norjan Trondheimissa iskettiin taas PM-maastot, joista iloisin tuliainen on Saara Nikanderin juoksema 19-vuotiaiden naisjunnujen Pohjolan mestaruus. Näin ollen hän uusi viimevuotisen mestaruutensa. Nikander voitti kisan loppukirissä ja jätti Ruotsin Anna Segerssonin ja Ninan Perssonin ratkomaan muut mitalisijat.
Nikanderin juoksu siivitti Meri ja Viivi Rantasen hyviin suorituksiin ja Suomi saavutti kisasta vielä joukkuehopeaa. 19-vuotiaiden miesten kisassa Ossi Kekki oli kisan viides noin 13 sekuntia Norjan Johan Buggea jäljessä.
Miesten kärkitaisto oli tasainen. Lähes samalla sekunnilla maaliin saapuivat Norjan kenialainen Hillary Kipchumba, Norjan Sindre Nordstad Moen ja Norjan etiopialainen Dabaya Badhaso, joista audiovisuaalisen avun auttaman tuomaristo oli lätkäistä PM-kullan Kipchumban käteen, vaan hän oli vailla edustusoikeutta, jolloin mitsku osoitettiinkin S. N. Moenille. Norjan SUL pähkii tapahtunutta seuraavat kaksi vuotta. Suomen Jussi Utriainen oli kisan viides 40 sekuntia kärkikolmikkoa jäljessä. Joukkuekisasta (Utriainen ynnä Matti Räsänen, Mårten Boström ja Tuomas Jokinen) lähti tuliaisiksi kuitenkin PM-pronssi.
Naisten kisassa Suomen Sandra Eriksson juoksi PM-pronssille 27 sekuntia kärkipaikan takana. Tuon kisan voitti Norjan Karoline Bjerkeli Grøvdal ja hopeaa vei Norjan Marathon Melkevik (40v.). Marathon Melkevik on raasto.comin mielestä PM-maastojen kuningatar. Marathon marathon marathon marathon marathon! Erikssonin lisäpalkintoa - PM-joukkuepronssia - avittivat Janica Mäkelä, Laura Markovaara ja Nina Chydenius.
[sul.fi]

perjantai 22. lokakuuta 2010
Ryan Hall lähti MTC:stä
Ryan Hallilla ei ole pasmat entisellä mallilla. Vetäytyminen Chicagon maratonilta Phillyn puolikkaan kyykähtämisen (63.55) jälkeen antaa viitteitä siitä, että Hall voinee hakea muutosta nykyisin kuvioihin. Eipä siis ole suurin yllätys, että Hall eikä vaimonsa Sara eivät enää ole Mammoth Track Clubin riveissä. Ihan jo juorukellotkin vahvistavat Hall'ien splitanneen tiimistä.
Next stop Oregon? Universal Sportsin mukaan Hall valmentaakin itse itseaan tasta eteenpain (23.10).
[runningtimes.com, running.competitor.com & mammothtrackclub.com]

torstai 21. lokakuuta 2010
Kevyttä häikkää
raasto.com domain on jostain kumman syystä kadoksissa, mutta raasto.fi toimii. Niin ja tämä uutisosio.
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Kahdeksan alle 2.10 Amsterdamissa, maantierallatus voimissaan Kankaanpäässä
Hollanin Amsterdamissa ravattiin jokasyksyisyistä perinnettä noudattaen maraton. Kilpa oli siellä vauhdikas, kuten aina. Miesten kilpaa hallitsivat Itä-Afrikasta tulevat maratonkoneet, mutta tällä kertaa Kenian ja Etiopian välinen maratonmaaottelu kääntyi Etiopian voitoksi. Kukaan ei nimittäin voi väittää, etteikö kilvan voittaja olisi ollut Etiopian Getu Feleke ajalla 2.05.44. Tämä rillutus-rallatus oli paitsi Feleken oma persoonallinen rekordi, myös kilvan reittiennätys, vain reittiennätys, eikä mikään muu kuin reittienätys. Aiempi reittirekordi, jota piti hallussaan Kenian Gilbert Yegon parani 34 sekuntia täydessä parantuvuudessa.
Toiseksi tällä kertaa sijoittui maratondebyyttinsä hitsannut Kenian Wilson Chebet, joka sai täyteen maratoniin kulumaan 2.06.10. Kolmanneksi maalissa sijainneisiin tanssiaisiin pääsi osallistumaan Etiopian Chala Dechase 2.07.23 kuluttua lähtöruoskan lävähdyksestä. Kuka sitten oli neljäs? Eipä kukaan muukaan kuin Etiopian Cherkos Feleke tuloksella 2.07.29. Myös hän juosta kipaisi Amsterdamissa ensimmäisen maratoninsa. Viides kilvassa oli muuten Etiopian edustaja Hailu Mekonnen varsin mukiin menevällä ajalla 2.07.37.
Monia varmaan askarruttaa, että kuka oli kuudes. No, hän oli Kenian Shadrack Kiplagat, joka sai marttiin ja siihen vielä päälle juostuun toniin kulumaan 2.07.56. Seitsemäs sälli oli maalissa varmaan maalissa pienessä maratonpettyneisyydessä, koska hän veti maran läpi niinkin hiljaa kuin 3.01 / km. Hänen mutsinsa väittää miehen nimeksi Daniel Kosgei, kotimaa Kenia (2.08.45). Kahdeksanneksi tuli muuten Jackson Kotut -niminen herra. Hänen kotoinen maansa on Kenia. Hän selätti maratonin ajassa 2.08.59. Suomen 800 metrin kova junnumenijä ikävuosien 16-18 välillä vuosina 1991-1993, mutta sitten juoksun lopettanut ja muutama vuosi sitten uudestaan aloittanut Thomas Sandvall juoksi oman rekordinsa 2.37.57.
Naisten kisassa voittaja oli Alice Timbilil Keniasta ajalla 2.25.03. Hän oli kilvassa aika ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Etiopian Eyerusalem Kuma sai ajan 2.27.04. Kolmantena maalilinjan ylle saapui maratonin juosseena nainen, jota nimitetään Robe Gutaksi. Hänen maratonajoituksensa oli tällä kertaa 2.27.44. Guta joutui käymään aika tuiman maratonmittelön maannaisensa Woinshet Girman kanssa, sillä viimeksi mainittu juoksi 2.27.51. Vielä viidenneksi sijoittunut Etiopian Shitaye Bedasokin ehti vetää 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle ennen kuin kellossa oli käynyt 2 tuntia ja siihen vielä 30 minuuttia päälle (2.29.48).
Suomen kankaanpäässä juostiin myös maratoni, eikä siellä miesten kilvassa tuloksena ollut mikään muu kuin reittiennätys. Tämän tempun teki itäisen naapurimaamme edustaja Mihail Borolin ajalla 2.24.11. On täysin tarpeetonta mainitakaan, että Borolin ei saanut juurikaan apuja muilta juoksijoilta, sillä toiseksi tuli Sjundeå IF:n David Kanyari ajalla 2.35.47. Kolmanneksi juoksi herra reservin alikersantti Jarno "Moguli" Maimonen, joka viimeinkin lopetti maratonin vieroksumisensa 35 vuoden iässä ajalla 2.42.25. Ei muuta kuin uutta maratonia ensi vuonna kehiin.
Miesten puolimaratonilla Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää laukkasi 21097,5 metriä noin 3.15 / km laukka-loikkaa. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hänen aikansa oli 1.08.50. Toiseksi sijoittui Joensuun Katajan Pekka Toivola tuloksella 1.12.00 tiukassa kirimittelössä Tampereen Pyrinnön Pasi Huhtalan (1.12.07) ja Teivo Stayersin pitkän linjan kestokoneen Teppo Syrjälän (sama) kanssa.
Naisten kilvassa kukaan ei voittanut Kälviän Tarmon Johanna Kykyriä (1.18.42). Saapa nähdä mitä parin viikon päästä juostava Frankfurtin maraton tuo hänelle tullessaan. Frankfurtin kilpahan on perinteisesti ollut Kälviän Tarmon kotikisa.
[iaaf.org, evenementen.uitslagen.nl/2010/amsterdammarathon/index-en.html, mogulin.blogspot.com & raasto.com]

MM-puolikas
Kiinan Nanningissa ratkottiin eilen puolimaratonin MM-titteleista. Naisten mestariksi palkittiin Kenian Florence Jebet Kiplagat, joka kellotti ajan 68:24. Tuossa ohessa Etiopian Dire Tune (68:34) ja Kenian Peninah Jerop Arusei (69:05) palkittiin myos MM-mitaleilla. Kisan nelja seuraavaa alitti 70 minuuttia ja kukin heista innostui juoksemaan ennatyksensa.
Miesten mestariksi ravasi Kenian Wilson Kiprop ajalla 60:07. Ennakkosuosikki Eritrean Zersenay Tadese havisi vaivaiset nelja sekuntia. Kolmanneksi paasteli Kenian Sammy Kirop ajalla 60:22. Kisan 12 ensimmaista maantiekonetta alitti 62 minuuttia.
[iaaf.org]

torstai 14. lokakuuta 2010
Stefu löi rensselit naulaan
Italian maratonseppo Stefano Baldini (s. 1971) on päättänyt uransa. Toisin sanoen, Stefu on tehnyt kisanumeroistaan nenäliinoja. Toisin sanoen, Stefu on tehnyt maraton DVD:eistään kukkaruukkujen alusia. Toisin sanoen, Stefu on heittänyt kisakenkänsä viemäriin. Toisin sanoen, Stefu on vatkannut maratongeelinsä takanmuurauksen laastiksi. Toisin sanoen, Stefu on tehnyt kisashortseistaan rättejä. Toisin sanoen, Stefu on tehnyt kisapaidoistaan soihtuja.
Tässä Stefun uran huippuhetket aikajärjestyksessä:
Vuosi 1980: Stefu aloittaa kestävyysjuoksun veljensä (mara 2.16) innostamana täynnä maratoninnoitusta
Vuosi 1995: Stefu juoksee debyyttimaratoninsa Venetsiassa aikaan 2.11.01
Vuosi 1996: Stefu voittaa puolimaratonin MM-kultaa Palma De Mallorcalla
Vuosi 1998: Stefu voittaa maratonin EM-kultaa Budapestissä
Vuosi 2001: Stefu juoksee maratonin MM-pronssia Edmontonissa
Vuosi 2002: Stefu on EM-kympillä neljäs Münchenissä
Vuosi 2003: Stefu juoksee maratonin MM-pronssia Pariisissa kovalla arvokisa-ajalla 2.09.14
Vuosi 2004: Stefu voittaa maratonin olympiakultaa Ateenassa juoksemalla viimeisen kympin 28.59, viimeisen vitosen 14.13 ja viimeiset 2,2 km 6.05.
Vuosi 2006: Stefu voittaa maratonin EM-kultaa Göteborgissa
Vaikka Baldinin maratonrekordi, 2.07.22 kalpeneekin jonkun verran nykyisessä jatkuvassa 2.04-2.06 -rallatuksessa, hän omistaa erään maailman rekordin. Stefulla on nimittäin enemmän 2.10-alituksia maratonilla kuin kuin kenelläkään muulla maan päällä. Stefu jyräsi urallaan 13 kertaa maran alle 2.10, kun seuraavaksi eniten 2.10-alituksia omaavilla Sammy Koririlla ja Abdelkarer El Mouazizsillä on niitä ainoastaan 12.
Stefu oli ennen kaikkea arvokisajuoksija. Hänen vuosittainen maratonkisalenterinsa rakentui yleensä kahden kilvan varaan: Keväisen Lontoon maratonin ja loppukesestä juostavan arvokisamaratonin. Stefu juoksi Lontoossa yhdeksän kertaa jyräten siellä mm. tulokset 2.07.22 (2006), 2.07.29 (2002), 2.07.56 (2003), 2.07.57 (1997), 2.08.37 (2004), 2.09.25 (2005), 2.09.45 (2000). Toki Stefu veteli Lontoon ja arvokisosojen lisäksi myös esimerkiksi 2.08.51 Torinossa (2001), 2.09.12 ja 2.09.31 New Yorkissa (2002 ja 1997), 2.09.33 Roomassa (1998) ja 2.09.59 Madridissa (2001).
Stefua valmensi mies nimeltään Lucio Gigliotti, joka valmensi Stefun lisäksi maratonin olympiavoittajaksi Gelindo Bordinin vuonna 1988. Gigliottin valmennuksessa Stefun ohjelmaan kuului säännöllisesti vuoristoleirejä ja eräät raasto.comin lukijatkin bongasivat hänet monena vuonna Livignossa harjoittamassa maratontuskansiedätystä täydessä maratonkeskittyneisyydessä.
Aivan täydellinen maratonkone edes Stefu ei ollut, sillä uralle mahtui ketkerat keskeytykset Sydneyn olympiamaratonilla (2000), Helsingin MM-maratonilla (2005), Lontoon maratonilla (2007) ja Barcelonan EM-maratonilla (2010). Näiden kilpojen jälkeen jotkut saattoivat nähdä hänet maratonpettyneisyydessä. Terä Stefun maratonkoneessa alkoi tylsyä vuonna 2006 Göteborgin EM-maratonin jälkeen, kun normaalista rytmistään poiketen hän päätti juosta maratonin vielä arvokisojen jälkeen syksyllä. Silloin Stefulla ei enää syysmaratoni New Yorkissa kulkenut, eikä oikein mikään muukaan maratoni sen jälkeen.
Vaikka Stefua ei siis enää nähdä maratonkatujyräämässä 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle, hän aikoo tulevaisuudessa pysyä kestojuoksun parissa antamalla ohjeitaan nuorille maratonkolleille ja ehkä myös maratonkollittarille. Raasto.comi toivottaa Stefulle hyvää maratonuran jälkeistä elämää. Kyllä miehen kelpaa katsella kiikkustuolistaan maratonjuoksun olympialaista kultamitalia 100 prosenttissa maratonmuistelossa.
[iaaf.org, alltime-athletics.com, ATFS:n tilastokirja 2010 & raasto.com]
.

tiistai 12. lokakuuta 2010
Kotimaisittain hyvää maratonrokkenrollausta Vantaalla
Vantaan maraton on ollut yleensä parhaita kotimaisia kisojamme, eikä tämäkään vuosi tuonut poikkeusta asiaan. Vantaan kilpa on siinäkin mielessä poikkeuksellinen kotimaisten kilpailujen joukossa, että siellä järjestelyjen pomona on mies, joka oikeasti ymmärtää juoksijoiden päälle ja joka itse on juossut kohtalaisen kovaa (maraton 2.20.21). Järjestelyistä ei siis vastaa joku juoksusta ja juoksukisojen järjestelyistä mitään ymmärtämätön bisneskaveri, joka ei ajattele mitään muuta kuin rahaa ja sitä, että kisaan saadan mahdollisimman paljon väkeä, muusta viis. Viimeksi mainittu "rahat pois, mutta muulla ei väliä- asenne" on valitettavan yleinen kotimaisissa kilvoissa.
Miesten maratonin Vantaalla voitti herra nimeltään Matti Teittinen ajalla 2.33.11. Tällä juoksulla Masa paransi aiempaa rekordiaan kolmisen mittuuttia. Muutenkin Masan kehitys on ollut viime vuosina hyvää, sillä hän on neljässä vuodessa parantanut maratonrekordiaan noin 16 minuuttia. Toiseksi sijoittui Helsingin Jyryn maratontallin tämänhetkinen kakkosmies Jamppa Björklund tuloksella 2.38.47 ja kolmas oli sälli, joka sai syntymäkasteessa nimekseen Tesfaye-Aregawi Amare, seura KU-58 (2.39.30). Myös saman seuran Ville Herva (2.39.50) ja Vantaalle veronsa maksava Harri Sippola (2.39.50) ehtivät maranhelpottuneisuutta tihkuvaan maaliin ennen 2.40 täyttymistä.
Naisten puolimaratonilla voiton vei hurjaa kilpailutahtia vetävä IF Länkenin Leena Puotiniemi rekordillaan 1.17.11. Tänä vuonna Puotiniemi on jo juossut kolme maratonia ja yhdeksän puolimaratonia. Vantaan kilvan hän juoksi vain kaksi viikkoa Berliinin maratonin jälkeen. Lisäksi Ruotsi-ottelun kympin hän juoksi kaksi viikkoa Helsinki city marathonin jälkeen. Moinen kilpailutahti ei tunnu Puotiniemeä juuri painavan, mutta ei se tuntunut painavan Kenian Tegla Loroupeakaan 1990-luvun lopulla ennen kuin hän katkesi täysin. Tietty varovaisuus siis saattaa olla maratoneja ja puolimaratoneja jatkuvalla syötöllä vedettäessä paikallaan. Toiseksi Vantalla sijoittui KU 58:n Laura Markovaara ajalla 1.18.27. Tämä Kalevan Kisojen kympin voittaja tähtää New Yorkin maratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Kolmas oli HKV:n Minna Nummela tuloksella 1.20.19. Miesten puolikkaan maratonin nopein oli KU 58:n Tommi Hytönen kellojen kertoessa 21097,5 metrin ravaamisen jälkeen aikaa kuluneeksi 1.12.57.
[vantaanmaraton.net & raasto.com]

maanantai 11. lokakuuta 2010
Seitsemän miestä alle 2.10 Eindhovenin maratonilla
Hollannin tunnetuimmat maratonkilvat ovat Rotterdam ja Amsterdam. Paljoa niille ei häviä kuitenkaan Eindhovenin kisa, sillä tämän vuoden otatuksessa seitsemän miestä latoi 42 kilometriä + 195 metriä alle kahden tunnin ja kymmemen minuutin. Voittajaksi juoksi vuoden 2001 10 000 metrin maailmanmestari, Kenian Charles Kamathi ajalla 2.07.38. Kamathi jouti kiskomaan täyttä maratonraikua viimeiseen metriin asti, sillä toiseksi sijoittunut Kenian Nicolas Kipkorir ei jäänyt hänelle sekuntiakaan. Sen sijaan eroa kolmanneksi sijoittuneeseen Paul Biwottiin, kotimaa Kenia, tuli kaksi sekuntia. Neljäntenä maaliin saapunut Eritrean Yared Dagnaw jäi selvemmin, sillä hänen aikansa oli 2.08.13. Tämän jälkeen kolme Kenian miestä, Alfred Kering, Cosmas Koech ja Joseph Ngeny rilluttelivat maaliin 2.09.17, 2.09.25 ja 2.09.51 kuluttua lähdöstä. "Huh-Huh, mitä maratonraikulointia", mietti kilvan jälkeen moni. "On aika kälyinen juttu, että en pystynyt rikkomaan Geoffrey Mutain reittiennätystä (2.07.01), jonka hän laukkasi täällä viime vuonna, mutta olen kuitenkin faneuksissani, koska voitin", tuumi kilvan voittanut pitkän linjan kestosaha Kamathi.
Naisten kilvassa vain yksi naarasmatonkonetarhipsutar juoksi alle 2.30, mutta hän teki sen sitäkin reilummin. Etiopian Atsede Besuyen voittoaika oli näet 2.25.35. Koska Besuye teki samalla oman persoonallisen rekordinsa, on luultavaa, että hän oli kisahotelille palattuaan täydessä maratononnellisuudessa.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Mahtava kaksintaistelu Wanjirun ja Kebeden välillä Chicagon maratonilla - Shobukhova naisissa lähelle 2.20-rajaa, Utriainen 2.55 Koreassa
Huh-huh, millä kamppailulla maratonfaneja hemmoteltiin tämän vuoden Chicagon maratonilla! ME-tuloksen kannalta liian lämpimässä (lähdössä + 26) kelissä kärki laukkasi silti uskomatonta luikkua. Kahdeksan miehen kärkiryhmä nelisti puolimatkaan ajassa 1.02.37. Tähän joukkoon kuuluivat mm. olympiavoittaja Kenian Sammy Wanjiru, olympiapronssipoika ja tänä vuonna Lontoossa keskeyttämään joutunutta Sammya nöyryyttänyt Etiopian Tsegaye Kebede, Bostonissa keväällä alle 2.06 rallattanut Kenian Robert Kiprono Cheruiyot, olympianelonen ja viime vuoden Bostonin voittaja Etiopian Deriba Merga, tänä vuonna Rotterdamissa 2.05 rallattanut Etiopian Feyisa Lilesa. Kehissä oli siis kunnon Kenia-Etiopia maratonmaaottelu. Pian puolimatkan jälkeen ryhmästä erkaantuivat Kebede, Wanjiru ja Lilesa. Sen sijaan Merga hyytyi hänelle liiankin tyypilliseen tapaan aivan täysin (vrt. olympiamara, viime vuoden MM-mara).
Toisella puoliskolla vetotöistä huolehti lähinnä Kebede, joka sai aina välillä nyppäistyä muutaman metrin eron Wanjiruun ja Lilesaan. Noin viisi kilometriä ennen maalia Lilesa joutui antautumaan, mutta Wanjiru roikkui edelleen kovaa maratonvirettä uhkuvan Kebeden völjyssä. Wanjiru näytti olevan aika ajoin vaikeuksissa, mutta aina tämä uskomaton raastokone nousi takaisin Kebeden kantaan. Ratkaisu tapahtui noin kilometri ennen maalia, jolloin Wanjiru alkoi äkkiä latomaan aivan hirveää laukka-loikkaa sekä rillutus-rallatusta. Kebeden selkäranka katkesi täysin noin 500m ennen maalia ja loppumatkan aikana Wanjiru jätti häntä 19 sekuntia! Wanjiru voitti kilvan silkalla RAASTOLLA. Hän oli yksinkertaisesti lopussa kovempi raastaja kuin Kebede, ei välttämättä yhtään parempivoimainen. Tällainen uskomaton voittamisen nälkä erottaa suuret mestarit muista. Maalissa kanveesiin vaipuneen Wanjirun voittoaika oli 2.06.24, Kebeden hopeatulos 2.06.43 ja kolmantena maaliin tulleen Lilesan 2.08.10. Neljäs oli Kenian Wesley Korir (2.08.44), viides Kenian Vincent Kipruto (2.09.08) ja kuudes Kenian Robert Kiprono Cheruiyot (2.09.28). Nämä alittivat 2.10. Sen sijaan Deriba Merga ei maalia nähnyt.
Naisten kilvassa Venäjä Lidia Shobukhova antoi etiopialaisten vedättää itsestään mehut pihalle ekalla puoliskolla (etiopialaiset 1.09.45, Shobukhova 1.10.00). Sitten hän jyräsi toisen puoliskon perille lähes samaa kyytiä ja saapui maaliin Venäjän ennätysajassa 2.20.25. On täysin tarpeetonta manitakaan, että viileämmässä kelissä 2.20 ei olisi päällittynyt. Etiopian alun hurjastelijoista Astede Baysa ennätti maaliin toisena ajalla 2.23.40, kun taas Mamitu Daska juoksi hyvinkin positiivisen splitin toisella puoliskolla, saapuen maalisen linjan ylle ajassa 2.28.29 (sijoitus kuudes). Ennen viimeksi mainittua perille saapuivat kolmantena Venäjän Maria Konovalova (2.23.50), neljäntenä USA:n jo viime vuonna MM-maratonilla hyvin juossut Desiree Davila (2.26.20) ja viidentenä Saksan Irina Mikotenko (2.26.40). Myös kilvan seitsemäs (USA:n Magdalena Lewy-Boulet, 2.28.44) ja kahdeksas (Japanin Kaori Yoshida, 2.29.45)kokivat maratonhelpottuneisuuden alittamalla 2.30.
Eteläisessä Koreassa tänään juostulla Pyeongtaekin maratonilla Pauliina Utiainen juoksi tuloksen 2.55.45. Matkanjohtaja Juha Hellstenin (2.41) mukaan keli ei ollut viileimmästä päästä, joten raasto.com päättelee Utriaisen suorituksen (minuutin päähän rekordistaan) olleen oivan.
[chicagomarathon.com]

lauantai 9. lokakuuta 2010
perjantai 8. lokakuuta 2010
Viikonloppuna laukataan maratoneja usealla mantereella
Tulevana viikonloppuna maratonfanit saavat vahdata silmä kovana maratontuloksia eri puolilta maailmaa täydessä maratonvahtaavaisuudessa. Koska päivä nousee ensiksi idästä, maratonhullujen katseet kääntyvät ensiksi sinne. Etelä-Korean Pyeongtaekissa ravataan kilpa, joka tottelee nimeä Silk road international marathon. Maanmiehistämme ja -naisistamme siellä kilpaan lähtevät ja toivottavasti myös 42 kilometrin ja 195 metrin jälkeen maalisen linjan ylittävät Juha Hellsten ja Pauliina Utriainen. Kilvan jälkeen muuten vuoden 1996 olympiamaratonin hopeamitalisti ja urallaan 10 kertaa maratonin alle 2.10 juossut Korean suuri poika Lee Bong-Ju jakaa nimikirjoituksia maratonfaneille, ainakin järjestäjien ilmoituksen mukaan.Tällaisen raastokoneen nimisen kirjoituksen saaminen saattaa lievittää juoksijain maratonpettyneisyyttä, mikäli maratonpettyneisyydessä olevia juoksijoita kilvan jälkeen esiintyy ja yleensä heitä esiintyy, joskin kaikki haaveilevat olevansa maalissa täydessä maratononnellisuudessa.
Kun maratoni on saatu juostua kaukana idässä, katseet siirtyvät kotimaanosaamme Eurooppaan, jossa Münchenin maraton saa lähtökäskyn ilmeisesti klo 10 paikallista aikaa. Münchenin järjestäjien sivuilla ei ole mainittu sitä, keitä huippujuoksijoita kilpaan lähtee, mutta eiköhän vuoden 1972 olympiastadionilla sijaitsevaan maaliin ravaa ensimmäisenä muutama kenialainen kellojen näyttäessä luultavasti noin 2.08-alkuisia tuloksia. Voi myös olla, että muutama naarasmaratoonari taittaa kestävyysurheilun kuninkuunmatkan ennen kahden ja puolen tunnin täyttymistä.
Tuskin ovat Münchenissä maratonin juosseet saaneet kilpansa päätökseen, kun moni heistä ja muistakin maratonista sekaisin olevista henkilöistä alkavat seurata internetin tai jotkut jopa television välityksellä Chicagon maratonia. Siellä on mukana sellainen osanottajakaarti, että kaikki muu paitsi ME-tulos on miesten kilvassa pettymys. Toivokkaamme, että olympia- ja MM-mitalisteja sekä suurten kaupunkimaratonien voittajia vilisevä osanottajakaarti ei ala kyttäilemään toisiaan viimeisenkin jäniksen lopetettua vetoisan työnsä, vaan paahtavat loppumatkankin täyttä raikua, täynnä maratonluottoa, 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä, 1 / 1 maratonpäättäväisyydessä, vailla tietoakaan maratonpelkääväisyydestä. Sen sijaan Chicagon naisten kilvassa Paula Radcliffen maailmojen ennätyksen rikkominen on yhtä todennäköistä kuin rehelliseksi muuttunut poliitikko.
Toki viikonloppuna juostaan maratoni edellisten lisäksi myös monessa muussakin kaupungissa, kuten Carpissa, Brysselissä, Melbournessa, Poznanissa, Portlandissa, Zgrebissa, Eindhovenissa ja ties missä. Yhteistä kaikille kyseisiin kilpoihin osallistujille on erityisesti maratonin toisella puoliskolla ihmiskehossa vallitseva piinaava maratontuska, johon valtavana erona on maalissa odottava maratonhelpottuneisuus. Erityisesti maratoniin liittyvä itsensä voittaminen ja sitä myötä maalissa vallitseva maratonhelpottuneisuus ovat maratonriippuvuuden polttoainetta. Halu kokea maratonhelpottuneisuus yhtä uudelleen sekä (usein tavoittamattoman) maratononnellisuuden tavoittelelu aiheuttaa monelle maratonriippuvuuden.
[aimsworldrunning.org, ptsports.kr, muenchenmarathon.de]

tiistai 5. lokakuuta 2010
Hampurin maratonista tulossa täydellinen waterloo?
Hampurin maraton on aina ollut allekirjoittaneen mielestä kevään paras maratonkilpa, koska ajankohta (huhtikuun loppu) on ollut hyvä, reitti on ollut hyvä, omia juomia on saanut käyttää, lähtöpaikalle ei ole tarvinnut mennä käkkimään useaksi tunniksi, hyvää vetoapua on ollut tarjolla, yleisön kannustus on ollut mahtavaa, kaikki on toiminut hyvin jne. Nyt kuitenkin Hampurin maraton on jostain käsittämättömästä ja ihmisjärjellä ymmärtämättömästä syystä siirretty kuukaudella myöhemmäksi, eli ensi vuonna se juostaan vasta toukokuun lopussa (22.5.) Tämä tarkoittaa sitä, että liian kuuma maratonsää on siihen aikaan Hampurin leveysasteilla vältettävissä vain hyvällä tuurilla. Hampuri on siis ensi vuonna suunnilleen samaan aikaan kuin Tukholman maraton, jossa on aika monena vuonna valinnut joltinenkin helle. On myös selvää, että tämän muutoksen johdosta Hampurissa ei nähdä enää maailman kärkipään menijöitä aiempaan tapaan. Hampurin maratonin faneille ajankohdan siirto on valtava pettymys ja kuin märkä rätti päin naamaa.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Röthlini tähtää Nykin maratonille 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä
Viktor Röthlin, tuo kotimaanosamme maratonässä, tähtää marraskuun 9. päivä juostavalle New Yorkin maratonille pullollaan maratonluottoa. Ylenpalttinen maratonluotto ei ole vailla perusteita, onhan mies jo hankkinut urallaan todennäköisesti ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan olemalla Pekingin olympiamaratonilla kuudes, Osakan MM-maratonilla pronssilla, voittamalla maratonin Euroopan mestaruuden Barcelonassa, sijoittumalla EM-hopealle Göteborgissa ja voittamalla Tokion maratonin vuonna 2008 toistaiseksi voimassa olevalla maratonrekordillaan 2.07.23. Siinäpä saavutuksia kerrakseen yhdelle miehelle. Miksi Röthlin sitten haluaa juosta syysmaratoninsa nimenomaan New Yorkissa? "Meitsi diggaa Nykin maraa, koska se on aivan kuin EM-, MM- tai olympiamara. Siellä ei siis oo jäniksii. Siellä joutuu kamppailemaan muita toonareita eikä niinkään aikaa vastaan. Lisäksi meitsi on ollut aina kova poika höyryämään maran lopussa ", perustelee Röthlin.
Jos joku on selvää, niin se on aivan selvää, että helpolla Röthlin ei tule Nykissä voittamaan, sillä siellä hän joutuu kamppailemaan hevottoman maratontuskan lisäksi mm. Haile Gebrselassieta, Martin Leliä, Marilson Dos Santosia, Abel Kiruita, Meb Keflegzighiä, Dathan Ritzenheinia, Arata Fujiwaraa ja monia muita maratonhimoisia hirmuja vastaan.
[IAAF.org & raasto.com]

torstai 30. syyskuuta 2010
R. Radcliffe ja C. M. Goucher
Babya pukkaa. Paula Radcliffe synnytti viime yona potran pojan, Raphaelin ja viime lauantaina Adam ja Kara Goucher saivat seurakseen Colton Milton Goucherin. Mahtavatko nama veijarit joskus kohdata maantiejuoksun jalossa sportissa?
[runnersworld.com & competitor.com]
[runnersworld.com & competitor.com]
Moni voi voittaa, kunhan Chicagon maraton koittaa
Maratonfanien täytyy odottaa enää runsas viikko ennen kuin Chicagon maratoni saa lähtökäskyn. Tämä tapahtuu 10.10.2010. Kyseiseen kilpaan on ilmoittautunut marageriensa järjestäjien kanssa käymien tiukkojen businessneuvottelujen jälkeen viisi kaveria, jotka ovat urallaan juosseet 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle kovempaa kuin 2.06. Heistä mainittakoon hallitseva olympiavoittaja Samuel Wanjiru, kotimaa Kenia, hallitseva olympia- ja MM-pronssipoika Tsegay Gebede, kotimaa Etiopia, Hirveä rallataja Vincent Kipruto, kotimaa Kenia, armoton rilluttaja Feyisa Lilesa, kotimaa Etiopia sekä uskomaton lallattaja Robert Kiprono Cheriyot, kotimaa Kenia. Nähdäänpä kulmilla pyörimässä myös hallitseva olympianelonen Deriba Merga, kotimaa Etiopia sekä muutama muu alle 2.10-mies. Yhdysvaltalaisten maratonfanien suureksi pettymykseksi Ryan Hall on joutunut vetäytymään kilvasta kesken kuumimman mararonkeskittyneisyyden.
Naisten mittelössä on mukana viisi naarasta, jotka ovat kiskoneet martin ja siihen vielä tonin päälle alle 2.23. Yksi heistä, Saksan Irina Mikitenko on juossut jopa alle 2.20. Etiopian kotimaakseen tunnustava Askale Tafa Margasa ja Japanin Naoko Sakamoto ovat tehneet rekordeikseen alle 2.22 tulokset, mutta Sakamoton rekordijuoksusta on kulunut aikaa jo seitsemän pitkää ja tuskan höystämää vuotta. Viime vuoden Chicagon voittaja, mutta kesällä Barcelonan EM-kympillä täysin waterloomaisen suorituksen tehnyt Venäjän Lidia Chobukhova on juossut uransa parhassa maratonkilvassa tasan 2.22 ja Etiopian Atsede Baysa neljä sekuntia kuaemmin. Toki monella mullakin maratonnaaraalla on mahiksia voittaa.
[chicagomarathon.com & raasto.com]

sunnuntai 26. syyskuuta 2010
5th Avenue Mile
Jos innostaa kyylata mailin kisaa, niin tanne sitten vahan niin kun nyt heti:
http://www.runnerspace.com/video.php?do=view&video_id=31963
Viivalla B. Lagat, paluun tehnyt Alan Webb, elämänsä kautta takonut Leo Manzano ja viime vuoden voittaja Andy Baddeley.
Ja kah, Amine Laalou vei tämänvuotisen katumailin about 3:50 ajalla. Lagat oli ainoa, joka kykeni pistämään kampoihin muutoin suht tasaisessa kisassa.
[runnerspace.com]

Jaaha. 26:44!!!
Ote suoraan Mogulin sivuilta: Leonard Komon rikkoi maantiekympin ME:n Utrechtissa tänään. Komonin aika 26.44 on kaikkien aikojen ensimmäinen 27 minsan alitus maantiellä.
Se on kovaa pauhua.
[mogulin.blogspot.com]
Se on kovaa pauhua.
[mogulin.blogspot.com]
Berliinin maraton
Sateinen, muttei seesteinen keli siivitti valtavaa maratonnälkäistä massaa ympäri Berliiniä kohti Brandenburgin aukealla sijaitsevaa maalia. Kovinta vauhtia miesten keskuudessa piti Kenian Patrick Makau (2.05.08), jolle maanmiehensä Geoffrey Mutai (2.05.10) ei juurikaan pistänyt kampoihin maalisuoralla. Ehkä heille riitti se, että Etiopian Bazu Worku oli jo pudonnut kelkasta. Worku kuitenkin kellotti kelvollisesti 2.05.25 ja ansaitsi paikkansa lavalla illan banketissa. Kisan seitsemäs mies Eritrean Tadesse Abraham kykeni vielä alittamaan 2.10 (2.09.24). Maan ennätyksensä juoksi ainakin Mongolian Ser-Od Bat-Ochir, jooka kellotti 2.12.42 ja oli kisan kymmenes. Entinen kone, Sammy Korir saapui maaliin sijalla 18 ajassa 2.19.55.
Suomen Mårten Boström juoksi vielä puolikkaan kohdalla hyvää kyytiä (66.31), mutta sitten hän joutui frendaamaan nuotajan kanssa 35km:n huippeilla. Viimeinen kymppi ei näyttänyt olevan mitään koulun kevätjuhlaa. Näin ollen kovin suomalainen oli Rovaniemen RRs:ien Veli-Heikki Koivu tuloksella 2.33.12 (sija 70). Keuruun Kisailijoiden Henri Saari kellotti 2.37.49 ja Ami Laamo 2.38.36.
Naisten kisassa Etiopian Aberu Kebele sinnitteli jänön perässä parhaiten ja ylitti maaliviivan voittoajassa 2.23.58. Bezunesh Bekele samoilta hoodeilta kellotti hopeapostille oikeuttaneen ajan 2.24.58. Japanin Tomo Morimoto (2.26.10) oli kolmas ja onnistui katkaisemaan Saksan Sabrina Mockenhauptin yrityksen ohittää hänet. Mocki kellotti 2.26.21. Suomen Leena Puotiniemi oli hienosti 15. ajalla 2.44.55, mikä on hänen uusi ennätyksensä.

lauantai 25. syyskuuta 2010
Utriainen ja Holmen Lidingoloppetissa
Hirmuista kyytia maantiella pidellyt Jussi Utriainen jaksaa myos maastossa niin kuin lukuisina kevatpaivina on saatu todistaa. Tanaan han kilvoitteli maastojuoksun jalossa muodossa Lidingoloppetissa, jossa lopputuloksena oli 30km:n kisan kolmas sija ajalla 1.42.12. Kisan vei Kenian Japhet Kipkorir kovalla ajalla 1.36.30. Muuan Janne Holmen oli kisan kuudes ajalla 1.45.09.
[lidingoloppet.se]
[lidingoloppet.se]
Kipkurui ja Kullberg
Maratonjuoksun Suomen mestaruudet ratkottiin tanaan jo varsin perinteisella reitilla Joutsenon Kullervo-maratonilla. Miesten kisan vei Sjundea IF:n Obed Kipkurui ajalla 2.28.23 ja hopealle sinnitteli vanha kone HIFK:n Wille Keihanen (2.29.41). SM-pronssille nousi TuUl:n Jaakko Kero (2.30.28) kirien ohi seurakamunsa Mika Luodon (2.30.35).
Naisten mestaruuden vei KU-58:n Sanna Kullberg ajassa 2.46.44. Maija Oravamaki otti hopeaa (2.48.15) ja Sari Juuti nappasi viimeisen tarjolla olleen mitalin ajalla 2.53.02.
[sul.fi]
Naisten mestaruuden vei KU-58:n Sanna Kullberg ajassa 2.46.44. Maija Oravamaki otti hopeaa (2.48.15) ja Sari Juuti nappasi viimeisen tarjolla olleen mitalin ajalla 2.53.02.
[sul.fi]
Berliinin maraton
Viela kun ei edes tiedeta SM-maratonin tuloksia voidaan lisahehkuttaa huomista Berliinin maratonia. Raasto.comin edustuksen (Z) lisaksi kisaan starttaa suomalaisista ainakin Marten Bostrom ja Leena Puotiniemi seka Ami Laamo.
Niille kenelle ei nay Eurosport, voi huomenna tilannetta tarkastella taalta, jos innostaa viettaa aikaa kilvanjuoksun, eika niinkaan etukateen kirjoitetun ME-yrityksen parissa.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Kisoro Philadelphian kurko
Kenian Matthew Kisoro kyykytti kilpakumppaneitaan Philadelphiassa jo heti alusta lahtien. 13:57, 28:03 nayttivat valiajat kun Kisoro laukkasi kohti loppuaikaa 60.15. Gebre Gebremariam kylla tarjosi ainakin henkista tukea Kisorolla ja han ylittikin maaliviivan toisena ajassa 60.25. Abderragun Goumri oli kolmas ajalla 61.33. Irlannin Alistair Cragg (62.15, kisan kuudes) ja USA:n Brett Gotcher (62.50, 9.) juoksivat kelvollisesti.
Naisten tiukan kisan vei Meseret Defar ajalla 67.44. Han jatti kirissa Kenian Lineth Chepkiruita kahdella sekunnilla. Werknesh Kidane (68.30) piti Shalane Flanaganin (68.36) ja Kim Smithin (68.39) takanaan.
[competitor.com ja vahan raasto.com]

Jussi Utriainen taas vauhdissa
Jussi Utriainen kellotti tanaan uuden SE-ajan (ehka) Newcastlessa juostussa Bupa Great North Run -puolimaratonilla. Utriainen iski tiskiin ajan 62.42 (Holmen on juossut 62.35, joskin reitti ei ollut kelvollinen ennatykseen, Newcastlen reitin virallisuudesta on myos ollut vahan puhetta), jolla han sijoittui kovassa kisassa kuudenneksi. Koko kisan voitti itse Haile Gebrselassie varsin kyvykkaalla ajalla 59.33. Kiplimo Kimutai oli toinen ajalla 61.21 ja Jaouad Gharib saavutti maalin kolmantena ajassa 62.00.
Naisten kisan voitti Etiopian Berhane Adere ajalla 68.49. Portugalin Ana Dulce (69.01) ja Marisa Barros (69.09) jakoivat jalkimmaiset palkintosijat.
[mogulin.blogspot.com & greatrun.org]

Philadelphia Distance Run - live
Ita-rannikon puolimaratonylpeys, Philadelphia Distance Run, alkaa noin puolen tunnin kuluttua. Kisaa voi seurata livena taalla.
Naisten kisassa voittoa janoavat muun muassa vuoden 2009 Bostonin maratonin voittanut Etiopian Teyba Erkesso, odotetun debyyttinsa ilmoille lataava Meseret Defar, ekalle maratonille valmistautuva USA:n Shalane Flanagan, Kenian Lineth Chepkurui (paukutti juuri maantiekympin alle 31) ja Uuden-Seelannin Kim Smith, jolla on plakkarissa nopein naisten juoksema puolikkaan USA:n mantereella. Aijissa juoksee ainakin Ryan Hall, jolla on edessaan Chicagon maraton kolme viikon paasta. Vastassa on muun muassa Kanadan Simon Bairu, Irlannin Alistair Cragg , A. Goumri ja moni muu kova luu.
[competitor.com]

tiistai 14. syyskuuta 2010
SM-maratonin ennakko 2010 - päivittetty versio
SM-martti + toni juostaan puolentoista viikon päästä 25.9. Joutsenossa. Joutsenon reitti on suomalaiseksi maratonreitiksi parhaasta päästä, eli se ei sisällä ”luonnonkauniita” nousuja. Ainakin niinä kahtena kertana, jolloin allekirjoittanut on juossut Joutsenossa, kilvassa on kierretty 13 kilometrin rinki kolme kertaa ympäri + hieman rataa ja tietä alussa ja lopussa. Reitin ainoa isompi mäki osuu heti alkuun, jolloin urheilukentältä noustaan reitille. Vastaavasti reitiltä laskeudutaan samaa mäkeä alas lopussa, mistä maratoonareiden väsyneet jalat lienevät mielissään. On aivan toista lasketella 41 kilometrin paalun jälkeen alamäkeä kuin jos vaihtoehtona olisi nousta sitä ylös. Maratonin loppukilometreillä näet pienikin mäennyppylä tuntuu suurelta vuorelta. Onpa joskus kuultu sellaisistakin tapauksista, jossa maratonin juossut miesparka on joutunut nousemaan katukivetykselle niin, että on mennyt ensin istualleen maahan ja sitten nostanut jalat kivetyksen yli. Jos joku on selvää, niin se on ainakin selvää, että tällaista ei tapahdu peleissä ja leikeissä eikä moottorien kamppailuissa toisia moottoreita vastaan.
SM-maratonin yhteydessä on viime vuosina ratkottu myös Kalevan Maljan kohtalo HKV:n ja Turun Urheiluliiton välillä. Ketäpä tällainen keinotekoinen suurseurakamppailu kuitenkaan kiinnostaisi, kun Kalevan Maljan -kilpa on sekoittanut viime vuosina perin pahasti joidenkin seuratoimijoiden päät? Tämä on puolestaan aiheuttanut sen, että koko Kalevan Maljakamppailusta on ollut suomalaiselle yleisurheilulle enemmän haittaa kuin hyötyä. Niinpä tätä yleisurheilun irvikuvaa ei ole syytä pohtia raasto.comin kisaennakossa enää hitustakaan, vaan mennä itse asiaan, eli:
Miesten maraton
Miesten kilvassa on vain yksi voittajasuosikki. Hän on saanut aikoinaan nimekseen Obed Kipkurui ja seura, jonka värejä hän tunnustaa on Sjundeå IF. Miksi Kipkurui muka olisi SM-maratonin suurin suosikki? No, minkäpä muunkaan takia kuin sen, että keväällä hän juoksi ensimaratonillaan ajan 2.16.35, eikä tämä tapahtunut missään pöytämäisen tasaisella reitillä ihanteellisen maratonsään vallitessa, vaan Bulgarian Kavarnassa omalla vedolla ensimmäisestä metristä viimeiseen. Tällä juoksullaan Kipkurui on etukäteen osanottajajoukossa täysin omassa luokassaan, mutta kuten tiedetään, maratonilla mikään ei ole varmaa, paitsi epävarmuus.
Nähdäkseni Kipkuruin ykköshaastaja on Turun Urheiluliiton Jaakko Kero, joka totta vieköön tietää miten maratoneja juostaan. Debyyttimaratoninsa tämä maratonkone juoksi samaisella Joutsenon reitillä vuonna 1997 ja sen jälkeen taakse on jäänyt maraton poikineen. Niistä mainittakoon mm. SM-maratonin voitto vuonna 2001, samana syksynä Frankfurtissa juostu 2.19.27, Lontoossa vuonna 2006 juostu 2.20 ja tietenkin EM-kisaedustus samana vuonna. Ainoastaan kolme kertaa runsaasta 20 maratonista tämä maratonille luotu ikiliikkuja on viipynyt päälle 2.30. Siinäpä maratonvarmuutta kerrakseen.
Varsin vahva suosikki mitalistiksi on myös Keuruun Kisailijoiden Marko Partanen (enkka 2.25.35). Tämä 800 metriäkin aikoinaan 1.53:een nelistänyt veijari on harjoitellut viime talvesta alkaen vain tämän syksyn maraton mielessään. Tämä tarkoittaa sitä, että joka ikinen harjoitus on harjoiteltu ja kilpailu kilpailtu vain tulevaa maratonia, ei mitään muuta kisaa silmällä pitäen, kuten miehen blogia seuranneet ovat voineet päätellä. Periaatteena ei siis ole ollut se, että ensin harjoitellaan ratakautta varten ja sitten muuatama viikko maratonia varten, vaan maratonkeskittyneisyys on ollut päällä koko ajan, vaikka toki mies on juossut alimatkan kisoja sopivin väliajoin. On mielenkiintoista nähdä, tuottaako tämä keskittyneisyys tulosta Joutsenossa SM-mitalin muodossa.
Mitaleista tulevat todennäköisesti kamppailemaan myös Turun Weikkojen kaksikko Mikko Virta (enkka 2.23.19) – Juha Hellstén (enkka 2.23.57), HKV:n Simo Wannas (enkka 2.23.57) sekä HIFK:n Wille Keihänen (enkka 2.22.47, juostu muuten Joutsenossa). Virran, Hellstenin ja Wannaksen kohdalla voidaan kuitenkin kysyä, onko heidän maratonkeskittyneisyytensä ollut tarpeeksi perusteellista 42 kilometriä ja siihen vielä päälle juostavaa 195 metriä silmällä pitäen? Ratakauden jäljiltä oleva nopeus on kenties heidän vahvin aseensa edessä olevassa kilvassa, jolloin hieman alle 3.30 / km-laukka saattaa tuntua heille perin helpolta. Tietenkin myös Sjundeån Lauri Lipiäisellä ja Turun Urheiluliiton Mika Luodolla saattaa olla sanansa sanottavana, jahka 35 kilometrin jälkeen aletaan toden teolla katsoa, kenen koneessa on vielä jäljellä maratonvauhtikestoa ja kenen jalkoihin harjoituksissa tehdyt maratoniskutusharjoitukset ovat tehonneet parhaiten. Älkää kukaan unohtako myöskään VU:n Anssi Raittilaa (enkka 2.19.16), joskin hänen maratonvireensä yllä leijuu Helsinki City marathonin perusteella joltinenkin kysymysmerkki. Lisäksi on syytä mainita, että myös Imatran Urheilijain Harri ”Forrestg” Nissinen ja Kälviän Tarmon Pasi Hautamäki himoavat hyvää tulosta SM-maratonilta kuin kännikala maksakirroosia.
Naisten maraton
Naaraiden suomenmestaruusmaraton ei ole saanut suuria joukkoja liikkeelle, joten maratonfanit toivovat osanottajain laadun korvaavan määrän. Suurin suosikki voittajaksi kilvassa taitaa olla Kenttäurheilijat 58:n Sanna Kullberg, joka keväällä jätti 42195 metriä italialaista tietä taakseen ajassa 2.48.09. Vastikään hän myös nelisti puolikkaan maratonin aikaan 1.17, mikä on kyllä tarpeenkin, sillä keväisellä maratonkunnolla ei SM-kilpaa voiteta. Mukana on nimittäin pitkän linjan maratonkonetar, Oulun Pyrinnön edustaja, mutta Rokuan Ryhdin kasvatti Maija Oravamäki (enkka 2.35.37), joka 100 prosenttisen maratonpanostuksen hellitettyäänkin on taatusti alle 2.50-potkussa. Helsinki City Marathonilla tosin taisi tulla Maijan uran eka 2.50-päällitys, mutta sillä ei ole mitään merkitystä kunhan SM-maratonin lähettäjän pistooli puhuu karua kieltään. Mitalia halajaa myös Espoon Tapioiden Hanna Jantunen (enkka 2.45.07), joka on aiemmin voittanut SM-maratonin pariinkin otteeseen. Tietenkin myös muilla osanottajilla on mahdollisuus voittoon. Se ei edellytä muuta kuin maratonin juoksemista kovempaa kuin muut.
…Ja niin auringonsäteiden pilkottaessa Joutsenon stadionin katsomon takaa maratoonarit ja -toonarittaret kamppailevat kohti maalia onnen kyyneleet silmäkulmissaan maratontunteikkuuden ottaessa heidät valtaansa. He tietävät valon ja varjon leikkiä kesken juoksun seuratessaan tekevänsä urheilu-urallaan jälleen yhden sankariteon, juoksemalla pitkän ja uuvuttavan valmistutumisjakson jälkeen maratonin, tuon kestävyysurheilun kuninkuusmatkan maaliin. He tietävät, että kukaan muu kuin kaltaisensa ei voi ymmärtää maratonin viimeisillä kilometreillä ihmiskehossa vallitsevaa pakahduttavaa maratontunnetta.
[kilpailukalenteri.fi & raasto.com]

keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Berliinin maratonilla 26.9. on luvassa joltistakin rallatusta
Nyt on se aika vuodesta taas lähellä, jolloin juostaan Berliinin maraton. Tämän vuoden kilpa saa lähtökäskyn sunnuntaina 26.9. Kyseessähän on maailman nopein AIMS:n standardit täyttävä maratonreitti. Tästä todisteena Haile Gebrselassien juoksemat kaksi kaikkien aikojen nopeinta maratonaikaa sekä se, että Berliinin reitillä on ladottu maraton neljä kertaa alle 2.05 ja naisten maratoni niin ikään neljä kertaa alle 2.20. Viimeisen 12 vuoden aikana Berliinissä on juostu ME-tulokset vuonna 1998 (Ronaldo da Costa 2.06.05), vuonna 1999 (Tegla Loroupe 2.20.43), vuonna 2001 (Naoko Takahashi 2.19.46), vuonna 2003 (Paul Tergat 2.04.55) sekä vuosina 2007-2008 (Haile Gebrselassie 2.04.26 ja 2.03.59). Valitettavasti Haile G ei ole tämän vuoden kilvassa mukana, vaan tähtää New Yorkin maratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Hailen lisäksi myös Samuel Wanjiru loistaa poissaolollaan ja keskittyy Chicagon maratonille 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä, vaikka olisi luullut Sammyn juoksevan Berliinissä, sanoihan hän pari vuotta sitten juoksevansa Saksan pääkaupungissa joku päivä kivikovaa tietä 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä palan painikkeeksi päälle.
Turha on kuitenkaan maratonfanien itkeä kovien miesten poissaoloa, sillä kilvassa on silti mukana kovia miehiä. Nimittäin seitsemän tämän vuoden kilpaan ilmoittautunutta kaveria on juossut urallaan martin ja tonin alle 2.07 ja kolme heistä on laukannut vieläpä alle 2.06. Kovimmat miehet enareiltaan kilvassa ovat Kenian Patrick Makau ja Geoffrey Mutai. He ovat nelistäneet kestävyysurheilun ehdottoman kuninkuusmatkan aikoihin 2.04.48 ja 2.04.55. Onpa mukana myös veijarimainen veijari, nimeltään Eliud Kiptanui, kotimaa Kenia, joka tämän vuoden Prahan maratonilla paukutti 2.05.39. Monista kovista Kenian miehistä on vielä syytä mainita mies, jolle mutsi antoi aikoinaan nimeksi Gilbert Yegon. Hän on käyttänyt vähimillään 42195 metriin aikaa ainoastaan 2.06.18, eli siis vetänyt maratonin läpi päälle 4000 metrin Cooperintestivauhtia muina miehinä. Älköön kukaan unohtako kilvan ennakkospekulaatiossa myöskään Etiopian kaksikkoa Bazu Worku ja Yemane Tsege Adhane. Kyseiset maratonpoitsut ovat näet ravanneet maratonin aikoihin 2.06.15 ja 2.06.30. Naisten kilvasta ei ole tihkunut maratonfaneille juurikaan ennakkotietoja, mutta eiköhän maratonin koittaessa lähtöviivalla ole tukku 2.20-2.26 naaraita, mikäli vanhat maratonmerkit pitävät paikkansa.
Ja lopuksi vielä iloinen uutinen kaikille maratonfaneille: Berliinin kilpa näkyy suorana lähetyksenä Europortilta!
[scc-events.com]

sunnuntai 29. elokuuta 2010
Rudisha petrasi taas!!!
Kenyan David Rudisha juoksi uuden kasin ME:n 1:41.01 tänään Reitissä. Enough said!
Kisan kakkonen oli Kenian Boaz Kiplagat Lalang (1:42.95) ja kolmanneksi kiri USA:n Nick Symmonds (1:43.76). Miesten kolmosella Pikku Bekele kellotti 7:28.70 ja veti USA:n Bernard Lagat uuteen maansa ennatykseen 7:29.00. Ja kah Edwin Soi'kin luukutti 7:29.75. Se on kaypaa valuuttaa kun jonain paivana vastassa on itse Menjo. Tahan paivaan asti kympin kauden karkea hallinnut Chris Solinsky oli Rietin kolmosella viides ajalla 7:34.32.
Naisten kolmosella Kenian kolmikko Sylvia Kibet (8:39.07), Mercy Cherono (8:42.09) ja Pauline Korikwiang (8:43.67) eivat jaksaneet jarrutella. Samoin Maryam Yusuf Jamalilla olisi ollut pitelemista Stadikan uusissa kaarteissa jos olisi mallannut siella Rietin 1500m:n voittoaikansa 3:58.93.

Menjo kauden kärkiaikaan Turussa
Josphat Menjo, laadukas IAAF:n kieltämä kenttä, loppukesän koleus (13C) ja sateen kostuttama ykkösrata. Niistä aineksista leivottiin vielä tässä vaiheessa kautta uusi 10000m:n maailman kärkitulos 26:56.74. Menjo lähti melkoiseen raviin heti alusta juoksemalla alle 62 kierroksia ja jatkamalla 3000m asti MM-vauhdissa. Ensimmäinen tonni taittui aikaan 2:38 ja hän jatkoi vastaavaa kyytiä kotvasen, kunnes vauhti tasoittui 64 sekunnin hujakoille. Puolimatka taittui ajassa 13:22.
Menjo rullaa kohti kauden kärkeä (kuva: Ste)
Niin hän jatkoi pidemmän matkaa 15 sekuntia Solinskyn keväällä Palo Altossa juoksemaa aikaa vauhdikkaampaa kyytiä. Yksin juostuna on ymmärrettävää, etta vauhti voi hieman hiipua ja niin kävi tänäänkin. Mutta eipä sen väliä kun Menjo kuitenkin kepitti WL:n 3 sekunnilla.
[raasto.com]
torstai 26. elokuuta 2010
Suomi-Ruotsi maaottelun ennakko
Suomi-Ruotsi maaottelu kamppaillaan tuota pikaa maamme pääkaupungissa, jota jotkut pitävät myös universumin, tai ainakin linnunradan tai ainakin aurinkokuntamme tai ainakin maailman tai ainakin Suomen tai ainakin Etelä-Suomen tai ainakin Uudenmaan tai ainakin pääkaupunkiseudun tai ainakin Helsingin napana. Toki löytyy myös sellaisia, jotka eivät pidä sitä minään napana. Joka tapauksessa seuraavassa kisaennakossa keskitymme tuttuun tyyliin kestävyysjuoksuihin, sillä kaikki mulle heti nyt -lajit eivät ansaitse raasto.comin kisaennakkoa osakseen. Niiden aikaan kestofanit voivat käydä stadionilla vaikka virtsalla tai pask…
Miesten 800 metriä
Koko Suomen kolmikko (Mikko Lahtio, Tommy Granland ja Jonas Hamm) on juossut urallaan kasin alle 1.49, joten ainoa oikea taktiikka kilvassa on vetää ensimmäisestä sentistä asti täyttä raikua vuorovedolla ja katsoa sitten viimeisellä satasella kuka on kuka. Toki Ruotsin edustajista Joni Jaako ja Robin Rohlen ovat juosseet kaksi ratakierrosta alle 1.48, vieläpä tänä vuonna (mitä poikamme eivät ole tehneet), mutta kukapa vastustajan tilastoaikoja pelkäisi? Täyttä ruikua vaan ja kyttäilyistä viis, niin hyvä tulee. Ruotsin kolmas edustaja on muuten nimeltään Karim Mohammadi, ennätys 1.50.47, joten hän ei kenties kestä mukana reippaassa 1.47-laukassa.
Naisten 800 metriä
Isänmaamme edustajista Mari Järvenpää ja Suvi Selvenius ovat juosseet tänä kesänä 799 metriä + yhden metrin siihen päälle alle 2.05 ja Heidi Marttinen juossut 2.08.49. Ei siis muuta kuin täyttä raikua vaan alusta saakka vuorovedolla, niin siinäpähän nähdään, että vauhtiin ne ruotsalaisetkin hyytyvät. OK, heidän edustajistaan Charlotte Schönbeck on juossut tänä suvena peräti 2.00.70, mutta täysi röiku on myrkkyä kaikille, edellyttäen tietysti että räiku on tarpeeksi kovaa ja sehän on. Muista ruotsittarista Elin Moraiti ja Viktoria Tegenfeldt ovat hieman alle 2.08-juoksijattaria, joten he eivät kenties kestä mukana reippaassa 2.02-laukassa.
Miesten 1500 metriä
Meidän pojistamme kaksi (Niclas Sandells ja Jonas Hamm) ovat alittaneet lähihistorian aikana 3.40 ja Riku Marttisellakin se on ollut tavoite. Tällöin taktiikaksi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin painaa vuorovedolla täyttä raikua alusta asti. Tällöin läntisen naapurimaamme edustajat tuntevat sisuskaluissaan, mitä on kunnon eurooppalaisen mailin kilpa. Heidän pojistaan Rizak Dirshe ja Jonas Leandersson ovat juosseet tonnivitosen tänä kesänä lähemmäs 3.40 kuin 3.50, mitä ei voi sanoa Johan Waldenista, joten hän ei kenties kestä mukana reippaassa 3.39-loikassa.
Naisten 1500 metriä
Naisten tonnivitosella on kilpailijoiden välillä hirveät tasoerot. Siksi Suomi-tyttärien (Mari Järvenpää, Sandra Eriksson, Heidi Eriksson) ainoa vaihtoehto on lähteä painamaan vuorovedolla täyttä raikua ensimmäisestä millistä lähtien ja näyttää kyttäilylle pitkääkin pidempää nenää. Siinäpähän jäävät ruotsittaret Charlotte Shönbeck (tänä vuonna alle 4.10), Viktoria Tegenfeldt ja Charlotta Fougberg nielemään tyttäriemme piikkikengistä nousevaa mondoisaa pölyä. Ainakaan Tegenfeldt ei varmaan kestä mukana reippaassa 4.10-luikassa.
Miesten 5000 metriä
Kaksi pojistamme (Matti Räsänen ja Jussi Utriainen) ovat juosseet kuluneena suvena 12 ja puoli kerrosta 13.42 ja 13.45. Lisäksi Tuomas Jokinen himoaa 14 minuutin alitiusta kuin THL lahjusrahoja sikainfluenssarokotetta tarjoavalta ylikansalliselta lääkefirmalta. Muuta taktiikkaa pojillamme ei siis ole, kuin lähetä paahtamaan heti lähtöviivan jälkeisestä kaarteesta alkaen täyttä raikua vuorovedolla. Tällöin ruotsalaisten tuska kohoaa sellaisiin sfääreihin, että heidän on pakko antautua kuoleman edessä. Toki Ruotsin kotimaakseen tunnustavista miehistä Oscar Käck ja Johan Wallerstein ovat kumpainenkin juosseet tänä vuonna vitosen 13.45:een ja Mustafa Mohamedin rekordi on 13.32, mutta nämä ajat eivät poikiemme hiillostuksessa paljoa paina.
Naisten 5000 metriä
Koko Suomen edustuskolmikko (Minna Nummela, Saara Pekkarinen ja Elina Lidgren) on tänä vuonna päällittänyt 5000 metrillä 17 minuuttia, kun taas Ruotsin kolmikko (Anna von Schenck, Malin Liljestedt ja Susanne Grimfors) on juossut reilusti alle 16.30. Tyttäriemme ei siis kannata harkitakaan mitään muuta taktiikkaa kuin vetää vuorovedolla täyttä raikua ensimmäisestä askeleesta lähtien. Tällä tavoin tilastoajat kohenevat, omat rekordit paukkuvat ja mikä tärkeintä, ruotsalaiset jäävät taa, kauas taa, kuin rukkaset saaneet kilpakosijattaret.
Miesten 10 000 metriä
Meidän miehistämme Matti Räsänen ja Euroopan 13. paras kympin juoksija Jussi Utriainen ovat jokin aikaa sitten nelistäneet kympin alle 29 minuutin ja Obed Kipkuruikin on Kalevan Kisojen tappohelteisen kympin perusteella alle 29 minuutin potkussa. Ruotsalaisten paras aika puolestaan on Ockar Käckin 29.40 ja kaksi muuta edustajaa (Erik Petersson ja Mats Granström) ovat päällittäneet puoli tuntia. Siispä, kukaan täysijärkinen ei edes mieti muuta taktiikkaa, kuin grillata vuorovedolla täyttä raikua heti lähettäjän pistoolin puhumisen jälkeen. On näet epätodennäköistä, että ruotsalaiset pysyisivät mukana alle 29 minuutin loikassa, varsikaan jos mennään alle 29 minuutin loikkaa, puhumattakaan siitä, jos loikka on alle 29 minuutin.
Naisten 10 000 metriä
Meidän maratonin päämatkakseen tunnustavilla edustajillamme (Laura Markovaara, Hanna Jantunen ja Leena Puotiniemi) riittää kestoa. Keston maksimaalista hyödyntämistä ajatellen ei ole järkevää harjoittaa 25 ratakierroksen kilvanjuoksussa muuta taktiikkaa, kuin tykittää vuorovedolla täyttä raikua ruotsalaisia pakoon heti lähtösavun hälvenemisen jälkeen. Toki ruotsalaisista myös Isabellah Anderssonilla on kestoa, mutta tuo EM-maratonin viitonen ei varmaan ole toipunut täysin kyseistä kilvasta vedettyään siellä itsensä 100 % kantokuntoon. Muut Ruotsin edustajat, Susanne Grimfors ja Anna von Schenck, ovat kauden tuloksiltaan hieman päälle 34 minuutin kympin nielijättäriä, mutta kun mennään 33 minuutin rillutus-rallatusta, he eivät kaiken järjen mukaan pysy sellaisessa vauhdissa mukana.
Miesten esteet
Meillä oli Barcelonan EM-kisoissa mukana kaksi estemiestä (Janne Ukonmaanaho ja Joonas Harjamäki), mutta Ruotsilla vain yksi (Mustafa Mohamed). Kun lisäksi Mikeal Talasjoen rekordi on alle 8.35, on edustajiemme taktiikka estekilvassa selvä: paahtaa vuorovedolla täyttä raikua ensimmäisestä liikahduksesta alkaen. Musse saattaa siinä lallatuksessa kestää mukana pari kierrosta, mutta Per Jacobsen (tänä vuonna 8.39) ja Daniel Lundgren (8.46) eivät millään voi kestää mukana alle 8.30-loikassa. Lisäksi ruotsalaisilta puuttuu estejuoksun viimeisellä kilometrillä perin juurin tärkeä ominaisuus, raasto.
Naisten esteet
Älköön kukaan ehdottako edustajattarillemme (Sandra Erksson, Janica Mäkelä, Minna-Maria Kangas) muuta taktiikkaa kuin kuumottaa vuorovedolla täyttä raikua ensimmäisestä ruopaisusta alkaen. Miksi? No siksi, että yksi ruotsalaisista (Madeleine Larsson) ei ole juossut esteitä kuuna päivänä ja kaksi muuta (Charlotta Foughberg ja Lena Örn) ovat tänä vuonna päällitäneet 10 minuuttia. Niin tosin ovat suomalaisetkin Erikssonia lukuun ottamatta, mutta totuus on, että ruotsalaiset eivät kerta kaikkiaan voi pysyä mukana, mikäli kärjessä hakataan 9.40-vauhtia ja siellähän hakataan ja sen hakkauksen suorittavat suomalaiset, jos ovat suorittaakseen ja hehän ovat, jos ovat ollakseen.

Wanjiru ja Kebede suuntaavat Chicagoon
Maratonfanien toiveet siitä, että maratonin olympiavoittaja, Kenian Samuel Wanjiru juoksisi maratonin tänä vuonna Berliinissä, kun Haile Gebrselassie ei juokse siellä, murskaantuivat sen uutisen myötä, että Wanjiru suuntaa viime vuoden tapaan Chicagon maratonille. Eikä siinä kaikki, Chicagossa juoksee myös tämän vuoden Lontoon maratonin voittaja Tsegay Kebede Etiopiasta, joka Britannian pääkaupungissa kipitti 2.05.19 ja viime vuonna Fukuokassa 2.05.18 ja viime vuonna Lontoossa 2.05.20 ja vuonna 2008 olympiakisoissa kolmanneksi nopeiten ja.... Eikä siinä kaikki, Chicagon järjestäjien tarjomaan rahatukuun on tarttunut kiinni myös Robert Kiprono Cheruiyot tai oikeammin hänen managerinsa eli manatserinsa. Cheruiyot on se hemmo, joka tykitti tämän vuoden Bostonin maratonilla tauluun ajan 2.05.52 ja esitteli sen jälkeen tanssijan taitojaan kisojen banketissa 100 % tanssihurmiossa yhdessä parin muun veijarimaisen maratonveljen kanssa Kenian ja Etiopian väliset kansallisuusrajat ylittäen.Maraton yhdistää maratonkoneet ympäri planeettamme, mistä tahansa he tulevatkin, mihin he ikinä menevätkin.
[iaaf.org]
[iaaf.org]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)